Oi ihana(n kylmä) toukokuu

Meillä koirilla on ollut ihan kivat kevätkelit, kun on ollut sopivan viileää, mutta nuo ihmiset kuulemma jo kaipailee lämpöisempiä kelejä. No, kyllähän tässä on jo useampi viikko tuota talvipomppaa pudoteltu ympäri kämppää, niin kohta ois sit kiva olla uimahousukelit. Tosin Daron, tuo ikuinen hopo-veijari, mennä paineli uimaan toissapäivänä, kun lämpötila oli suunnilleen +8 astetta ja mammalla pipa, hanskat sekä välikalsarit... Meikäpoikakaan ei piitannut hyisestä vedestä, kastoin vaan varpaat juodessani ja yritin väistellä Daronin roiskimia kylmiä pisaroita. Onneksi sentään aurinko pilkotti, vaikkei se nyt enään silloin iltasella mitään lämpöä tuonut. Lyhyen uinnin jälkeen Daron saikin aikasmoiset hepulit, kun ravisteli vettä turkistaan. Mamma siinä jotain huokaili, kun hepulin jälkeen yritti irrottaa kiinnijääneitä risuja, havunneulasia ja kuivuneita lehtiä kosteasta turkista...

Ei oo yhtään kylmää!

Mikä karvanlähtöaika?

 Maanantaina alkoi meikäpojalla kesäkauden ulkotreenit ja ilmahan näytti silloinkin parhaat puolensa, kun noin 45min ennen treenejä taivaalta tuli lunta tupruamalla. Se ei onneksi meikäpojan menoa aksaradalla suinkaan haitannut; oli ihan sikakivaa juosta kovaa ja mammakin sanoi, että tein superhienosti kontaktitkin! Tosin semmoinen ikävä puoli hiekkakentässä on, että mun leluni - kaninkarvapallo - on ihan hiekkainen ja mutaisen limainen hetkessä... Mut silti se on MAAILMAN PARAS LELU (mamma sanoo yök)! Tänään mamma kertoi ilmonneensa mut ensi viikonlopuksi aksakisoihinkin, saapas näkee mitä siitä sit tulee.

Siis hei oikeesti, KESÄN ekat ulkotreenit vai?

"Jos mä syön kaikki hiutaleet, niin maahan ei jää yhtään!"

Myös Daronilla alkoi viime viikolla kesäkauden treenit, mutta ilmojen suhteen sillä oli himppasen parempi tuuri. Keskiviikkona oli rallytokotreenit viileässä, mutta aurinkoisessa kelissä. Daronin pitäisi nyt sitten harjoitella AVO-luokan liikkeitä ilman hihnaa. Eka kerralla mamma piti sen vielä hihnassa, kun oli ihan uusi kenttä ja pari aivan uutta koiraakin (uroksia, voi jee...) Ensi viikolla on sitten tiukka paikka, kun hihna lähtee ja pikkukaverin on syytä keskittyä tekemiseen tai kuulemma mamma laittaa sen jäähylle autoon. 

Onneksi torstain agilityn alkeet antoi hyviä viitteitä sille, että Daronin keskittymiskyky on erinomainen. Meikäpoika sai autosta seurata aitiopaikalta, miten etevä ja NOPEA tuo hessuhopotin onkaan. Siellä se mennä viiletti tuhatta sataa ja teki mamman kanssa pientä radanpätkää ilman, että kertaakaan mietti muita odottavia koiria. Mitään aitojahan meidän treenipaikoilla ei ole, niin että vaihtoehdot on lähteä livohkaan metsäretkelle tai sitten toisten treenaajien luokse. Meikäpoikaa vähän harmitti katella sitä Daronin menoa, joten kannustin sitten kaveria ulvomalla surumielisesti autosta. Tämäkään ei kyllä menoa haitannut, pikku-D meni vaan aivan uusiin ohjauksiin kuin turboraketti ja sekös mua kismitti vielä vähän enempi... Kaikenkukkuraksi tuo pikkuluopio rrrrrr-rrrakastaa lelulla palkkaamista siellä kentällä, ihan tyhmillä leluilla siis, kuten narupallo tai fleecenaru. Meikäpoika ei koskaan alentunut nuorempana tuollaiseen, namipalkka oli ainoa oikea, kunnes viime talvena mamma löysi mulle sen jo mainitun kanipallon...ihanaihanaihana...

Kanipallosta tulikin mieleeni; ootteks maistaneet miten hyviä pupun papanat on?! Daron niitä on tässä maiskutellut hieman mielipuolisenakin ja eilen illalla meikäpoika päätti kokeilla uutta kulinaristista elämystä. Ja voihan jöhnä, miten hyviä ne olikaan! Me Daronin kanssa imuroitiin lähipuisto puhtaaksi niistä ja ihan meinas tulla jopa kinaa mehevimmillä paikoilla. Mamma sitä touhua katteli päätään pudistellen...

Viron näytelmät ja muita talvilomakujeita

Kirjuri saa ilmeisesti aika huonon korvauksen työstään, koska viimeisin teksti näytti olevan kuukauden takaa... Siinä välissä on ehditty kaikenlaista pientä;

Daron nousi rallytokossa avoimeen luokkaan,

mamma kokousteli ja meikäpoika pokkaili vuosipalkintoja,

meikäpoika saavutti viiden ikävuoden virstanpylvään ja sain herkkuja,

käytiin Juha Kareksen vetämässä näyttelykoulutuksessa,

talvikauden harrastukset päättyi,

 ja vietettiin pääsiäistä vaihtelevassa säässä,

kunnes viime viikolla mamman toinen talvilomajakso alkoi.
Heti loman alkuun viikonlopuksi muutimme itsemme ja aika ison määrän tavaraa Marttilan suuntaan, jossa meikäpoika pääsi tämän vuoden ekaan mejäkokeeseen nuuskuttelemaan verijälkeä. Yhdellä hukalla selvisin jäljestyksestä, joten tulostaululle kirjaantui AVO2 38 pisteellä. Ja seuraava mejäkoe odottaakin sitten jo viikon kuluttua, joten saapas näkee mitä tästä kaudesta kokonaisuutena tassuun jää. Marttilassa Daron pääsi mamman kanssa purkamaan meikäpojan ajaman jäljen ja pikkumiehellä oli ollut melkoista sutinaa tassuissaan, kun se innosta pinkeänä oli kiskonut mammaa perässään. Kuulemma ihan pätevästi oli nuuskutellut ja löytänyt kaadolta oman rakkaan fasaanilelunsa. Ehkä pikkumies vielä jonain päivänä pääsee itsekin oikein viralliseen kokeeseen osallistujaksi eikä vain takapenkin terroristiksi...

Marttilasta palattuamme mamma vaihtoi kamat kassiin ja siirryimme neljäksi yöksi hoitamaan tyttöystäviämme Nellaa ja Iiristä, joiden vakituinen palveluskunta matkusti Saksaan. Mamma sai hyvin järjestyksen pysymään neljän koiran laumassa, vaikka toki asiaa auttoi omakotitalo ja iso aidattu takapiha.

Toisena päivänä sisällä meikäpoika otti kyllä vähän ohjausvastuuta hetkeksi ja kerroin ensin Daronille mitä sen ei pidä tekemän (juosta päättömästi päin kylkeäni), sen jälkeen huomautin Nellalle mamman olevan vain ja ainoastaan minun palveluksessani (antamassa juustosiivua nälkäiseen kitaani) ja lopulta Iiris sai vielä kuulla kuinka uniani ei saa häiritä (juoksemalla haukkuen sängyn vieressä ollutta häkkiäni kohti). Tytöt olivat kyllä käytöksestäni hieman hämillään, mutta auktoriteettiani lauman johtavana uroksena ei kyseenalaistettu enää sen jälkeen. Ja meillä oli kerrassaan lystiä aikaa!
Ensimmäisenä aamuna saimme jopa ihastella lähipellolla toikkaroivaa, komeaturkkista herra Repolaista, joka ilmeisesti oli aamupalamyyräjahdissa eikä häiriintynyt meidän toljotuksestamme lainkaan. Sama herra Repolainen päätti vielä lenkin lopuksi kulkea reittimme poikki ja meikäpoika sille ulvahteli perään kutsua liittyä seuraan. Eipä tuo piitannut meistä sittenkään, sellainen lonesome rider oli herra Repolainen.

Päivälenkillä mamma järjesti meidät asetelmaan ja otti oikein ryhmäkuvan.

Seuraavana aamuna ihmetyksemme olikin sitten suuri - maahan oli satanut lunta ja oikein kunnolla!

Lumi suli kyllä pois sitten päivän aikana, mutta kyllä siinä monta raekuuroakin ehti väliin sopia, joten keli oli sanoisinko jännittävä. Mutta se ei meidän takapihalla koohottamistamme onneksi haitannut!

Kaikki kivakin loppuu aikanaan ja perjantaiaamuna mamma sitten jo pakkasi autoa sen merkiksi, että poistumme "lomatalostamme". Vaan yllätykseni oli suuri, kun emme palanneetkaan kotiin. Meikäpoika sai nimittäin luvan "vaihtaa hiippakuntaa" ja jäin kaverini Junnun luokse yökyläilemään pariksi yöksi, kun mamma ja Daron lähtivät näyttelyreissuun Viron puolelle. Daron esiintyi Rakveren kansallisessa näyttelyssä kahtena päivänä ja tuomisinaan hänellä oli takataskussa Viron serti. Höpsökorva oli pyörähtänyt myös ryhmäkehässä ROP-tittelinsä johdosta, mutta valitettavasti ryhmämenestystä ei tälläkään kertaa rodullemme suotu. Daron kertoi, että Rakveressa oli tapahtunut sama ilmiö sään osalta eli taivaalta oli saatu paistetta, tuulta, räntää, rakeita ja vettä, mutta muutoin reissu oli ollut kiva.

Matkakumppaneina olleet mäyräkoirat Heikki ja Myy eivät olleet Daronista leikkikaveria saaneet, mutta sentään ulkosalla olivat sietäneet toistensa läsnäolon. Ja arvatkaapas mitä... No tuo mamma toi taas ulkomaan tuliaisena flunssan. Pidän peukkuja, että Daron pysyy taas kerran terveenä.

Tänään oli sitten vappupäivä ja ilmakin lämpeni kerrasta +12 asteeseen. Me pojat taluteltiin mammaa vähän tuossa lähimaastossa ja nautittiin lintujen laulusta. Huomenna koittaa taas tylsä arki ja rauhalliset työpäivien ajanvietot, kunnes viikonloppuna mejämetsä taas kutsuu.

Lomamatka Latviaan

Mamman loman aloituksena viime viikolla käytiin yllättämässä kaverimme Junnu ja haettiin hänet lenkkiseuraksi aurinkoisena aamupäivänä. Junnu oli aivan unenpöpperössä alkuun, mutta innostui sitten meidän kanssa riemuitsemaan kevään tuoksuista metsässä. Daronin kanssa Junnu sai vähän kirmailla vapaana, kunnes yhtäkkiä Daron bongasi jonkin eläimen metsikössä ja meinasi ottaa vallan ritolat. Onneksi Junnu uskoi mamman käskyä ja löntysti takaisin meidän luo ja sitten me kolmikkona lähdettiin juoksemaan Daronilta karkuun. Jo tuli vipinää pieniin kinttuihin, kun Daron tajusi jäävänsä ihan yksin metsästysretkelleen... Tämän episodin jälkeen mamma katsoi parhaimmaksi kytkeä kaikki hihnoihinsa ja jatkoimme hieman liukastellen jäisellä ulkoilureitillä. Oli kiva lenkkipäivä ja mamma nappasi meistä kaveruksista kuvankin, kun patsasteltiin isolla kivellä (mamma joutui Junnua tuuppaamaan persuksista, että sai sen kivelle, mutta meikäpoika ja Daron hypättiin sinne ihan itse)

No sitten perjantaiaamusta, tai yötä se kyllä oli klo 04:30, mamma pakkasi meidät autoon ja lähdettiin ensin Helsinkiin, josta 7;30 lähtevällä lautalla keinahtelimme Tallinnaan. Ja todellakin laiva keinahteli hieman matkalla, sillä aivan hillittömän kova tuuli vesisateineen riepoi meitä jo Helsingin satamassa. Me pojat taidettiin kyllä nukkua sikeästi koko lauttamatka, sillä emme ihan ole tottuneita heräämään 03:50 aamuyöllä... Mamma nautti laivassa runsaan aamiaisen ja kun saavuimme Tallinnaan, lähdimme heti ajamaan kohti Pärnua. Vesisade ja tuuli jatkoivat kanssamme koko matkan. Pärnussa mamma piti pienen ajopaussin ja me pojatkin päästiin vähän kävelemään. Vaan ei se mitään kivaa ollut, kun tuuli puhalsi takalistoon niin että korvissa suhisi ja kakanhaju tulvi omaan kuonoon... Niinpä jatkoimme aika pikaisesti matkaamme kohti Latvian rajaa ja sieltä edelleen Riikaan. Noin nelisenkymmentä kilometriä ennen Riikaa mamma löysi kivan taukopaikan, jossa sattumoisin oli muitakin suomalaisia koiraihmisiä. Kävimme pidemmällä kävelyllä mukavassa mäntymetsikössä ja verryttelimme ajomatkasta puutuneita jäseniämme. Sadekin malttoi loppua lenkin ajaksi, alkaakseen taas uudelleen kun lähdimme jatkamaan kohti Riikan hotellia.

Hotellille saavuttuamme mamma kanniskeli ensin tavaramäärän huoneeseen, jonka jälkeen me pojat päästiin katsomaan, että millaiseen paikkaan sitä ollaan nyt tultu. Daronia jännitti jo pelkkä hissimatka parkkihallista toiseen kerrokseen, etenkin kun hississä oli peili, josta tuijotteli kaksi perin samannäköistä kaveria kuin me... Meikäpoika nyt on ennenkin peilejä nähnyt ja tsekkasinkin vaan onko turkkini kuosissa, jos käytävällä sattuisi tulemaan hemaisevia koiraneitoja vastaan. Harmikseni ei tullut. Daron puolestaan päätti ilmoittaa käytävällä kaikille, että olemme saapuneet ja haukahteli pari kertaa uhitellen muiden huoneiden oville. Ovien takaa vastailtiin kyllä, kuka vähän kimakammin, kuka kumeammalla haukahduksella. Lopulta mamma sai meidät epäjärjestyksessä sisälle omaan huoneeseemme ja pääsimme nuuskuttelemaan nurkkia. Oli tosi kiva havaita, että meillä oli koko seinän kokoinen ikkuna, josta saattoi tarkkailla viereisen bensiksen tapahtumia sekä kadulla ohikulkijoita.

"Näitkö, tuolla meni joku!? - Joo! Pitääkö sille haukkua? - Ei! Ole ny kerrankin hiljaa tai mamma suuttuu."

Kun hotellihuone oli otettu haltuun ja myös vessan kulmat nuuskuteltu, Daron rentoutui ja alkoi leikkiä. Meikäpoika vetäytyi lepäämään, kun tuo matkustaminen on niin rankkaa. Mamma ei kuitenkaan kauaa antanut meidän levätä, kun se havaitsi, että meidän on pakko käydä ostamassa juomavettä. Onneksi lähistöllä oli isohko kauppakeskus, jonne mamma sujuvasti meidät kuljetti. Ostosreissun jälkeen käytiin sitten vielä vesisateesta märillä lähikaduilla lenkillä ja tietysti herätettiin pahennusta asuintalojen pihoja vartioivissa koirissa. Useampaan kertaan kaikkien kolmen sydän hyppäsi kurkkuun, kun tiheän lauta-aidan takaa alkoi ison koiran haukku tai murina. Daron tietysti yritti vastata kaikkiin... Hieman kaaottinen lenkki siis. Ja loppupelissä me kaksi valkovoittoista kaverusta oltiin aika mustia... Hotellille päästyämme tulikin komennus suihkuun. Hienosti mahduttiin kaikki kolme suihkukaappiin ja saatiin liat pestyä viemäriin. Sen jälkeen oli hyvä pukeutua kylpytakkeihin ja valmistautua yöunille.

Yöunet ei olleet kovin rauhaisat, kun Daronia jännitti outo paikka ja oudot äänet. Useampaan kertaan se kävi tuhahtelemassa ovella käytävässä kulkijoille ja vinkumassa mamman sängyn vieressä. Meikäpoika yritti kopassa painaa korvia tyynyyn, mutta kyllähän tuollainen ramppaaminen alkaa risomaan. Ja sitten mamma vielä yritti saada Daronin rauhoittumaan kainaloonsa! Se oli viimeinen pisara ja tein valtavan loikan samaan sänkyyn. Mamma yritti kyllä häätää, mutta en luovuttanut. Daronin osalta sekään ei kuitenkaan ollut rauhoittava ratkaisu, joten vartin kuluttua mamma kantoi pikkukaverin sinne koppaan ja laittoi vielä vetoketjunkin kiinni. Väsyksissä mamma ei sitten huomannut enää komentaa meikäpoikaa alas sängystä ja niinpä me lopulta saatiin nukkua... Ja klo 06:00 päätin herättää mamman läppäisemällä tassulla hellästi naamalle. Siinä vaiheessa tuli sitten meikäpojallekin lähtö alas sängyltä, mutta eipä mammakaan sinne enää jäänyt vaan alkoi valmistautua näyttelypäivään nro 1. 

Ajelimme hyvissä ajoin messukeskukselle ja saimme parkkipaikan suomalaisten pakettiauton vierestä. Sitten alkoi osuus, jota mamma jännitti ainakin toiseksi eniten koko reissussa, eli millä saada meidät kaksi, kevythäkki ja kassi sujuvasti sisälle messuhalliin ilman että me kaksi karvapäätä aletaan uhoamaan kenellekään isommalle tai häijymmälle koiralle kapeassa oviaukossa. Vaan hyvin kävi siinäkin kun ajoissa oltiin. Vain noin viiden minuutin odottelun jälkeen messuhallin ovet avattiin ja mamma singahti meidän kanssa ensimmäisinä sisälle. Saatiin rauhassa valkata häkille paikka kehän laidalta ja sitten vaan odoteltiin näyttelyn avautumista. Aika kului lopulta kuin siivillä ja tuli meidän rotumme vuoro astella arvosteltavaksi. Lauantaina tuomarinamme toimi portugalilainen Jose Homem de Mello. Ensimmäisenä estradille töpötteli nuorten luokkaa edustava Daron, saaden arvosanaksi Erinomainen ja Sertifikaatin arvoinen. Sitten meikäpoika ja kilpakumppaninani toiminut Kossi olimme vuorossa ja siinä kävi kuten mamma oli epäillytkin, eli meikäpoikaa rokotettiin jälleen kerran koosta ja sain Erinomaisen ilman oikeutta osallistua jatkokisaan. Daron ja Kossi hoitivat sitten kahdestaan loppukilpailun ja tuloksena Daronille kakkossija ja vara-CACIB. Kossi oli RotunsaParas, sai neljännen CACIB´nsa ja lisäksi Latvian sertin. Hienosti hoidettu, kaverit!

Kehäkettuilun jälkeen odottelimme vielä hetken, jotta mamma sai hankittua eläinlääkärin leimat madotuksesta meidän passeihin ja sen jälkeen poistuimme näyttelypaikalta. Tosin väkeä messuhallissa oli niin turkasen paljon, että mamma joutui kantamaan meidät pojat yksitellen ulos hallista ja sen jälkeen vielä hakemaan häkin ja muut tavarat. Tällä reissulla mamma käväisi myös viereisessä hallissa katsomassa lemmikkimessuja ja siellähän olikin kuulemma kissa- ja kaninäyttelyt! Lisäksi oli paikalla ollut pari poniakin. Se ois ollut jännä nähdä, mutta meitä koiria ei saanut sinne toiseen halliin viedä lainkaan... Mamma onneksi kertoi miten paljon siellä olisi ollut ihunia pupuja haisteltavaksi, vaikka tosin pari niistä näytti aika kummallisilta... 

Late-Lammas? Ei vaan kani lampaan vaatteissa...

Kävimme näyttelyn jälkeen vielä pienellä kävelylenkillä Kipsalan alueella ennenkuin lähdimme kaupan kautta kurvaten takaisin hotellille. Hotellihuoneessa oli aika väsynyttä porukkaa ja nukkumatti valloittikin meidät ajoissa lauantai-iltana. Yö meni jo paljon rauhallisemmin kuin edellinen, vaikkakin aamuneljältä meikäpojalle iski hirveä pätemisen tarve ja komensin Daronin kopan perälle itse sängyllä machoillen... Mamma ei ihan tykännyt siitä ja sain itse hatkat sängyltä. Sunnuntain näyttelypäivään lähdettiin sitten sateettomassa kuivassa kelissä ja taas olimme ajoissa pelipaikalla. Sunnuntain tuomarina toimi latvialainen Natalija Borodajenko ja tällä kertaa kisassa olivat mukana vain Kossi ja Daron, koska mamma ei ilmoittanut meikäpoikaa lainkaan toiselle näyttelypäivälle. Olin kuitenkin seurakoirana ja Daronin turvana häkissä. Daron suoritti oman esiintymisensä jälleen mallikkaasti, päästen loppukisaan. Jälleen kerran Daron joutui tyytymään toiseen sijaan, Kossin viedessä ROP-tittelin, mutta tällä kertaa Daronille tuli Latvian serti. Myös Daronin sunnuntain vara-CACIB tullaan vahvistamaan varsinaiseksi CACIB´ksi koska Kossi oli lauantain perusteella oikeutettu hakemaan itselleen kansainvälisen muotovalion-tittelin. Varsinaiset tavoitteet siis näyttelyn osalta saavutettiin puolin ja toisin, kivaa! Sekä lauantain että sunnuntain näyttelyarvostelut löytyvät blogista erillisiltä sivuilta; Tristanin näyttelyt ja Daronin näyttelyt.

Näyttelyn jälkeen nautimme auringonpaisteisesta loppupäivästä kävellen hotellin lähialueella ja bongaillen kivoja rakennuksia, hajuja, ääniä yms.

"Tuon talon pihassa on muuten koira! - Joo, niin on, anna nyt olla taas..."

Kotini on linnani

Maanantai koitti aika pian ja niin oli sitten kotimatkan aika. Lähdimme sujuvasti aamulla vesisateessa (taas) liikkeelle hotellista ja jonkin matkaa ennen Latvian ja Viron rajavyöhykettä pysähdyimme haistelemaan merta. Olikin huikeen upee biitsi, harmi vaan että mamma ei päästänyt meitä uimaan, kun väitti että vesi on vielä liian kylmää...

Ajomatka sujui hyvin, Pärnussa pidettiin taas pidempi tauko ja sen jälkeen mennä köröteltiin rauhassa Tallinnan satamaan asti. Ekana autojonossa jälleen ja lopulta päästiin autokannellekin sateelta suojaan. Paluun laivamatka oli tasaista menoa, mutta kun mamma palasi Helsingissä autolle, tajusi hän että meidän laivamatka ei ollut rauhallinen. Viereisen uudenkarhean virolaisen Audin hälyttimet olivat pitäneet meidän korvamme skarppeina koko matkan ja olimme ihan valmiit saapumaan kotikontujen rauhaan. Kotiovelle pääsimme iltakymmenen maissa ja kyllä me niin nautittiin nukkumisesta vielä seuraavakin päivä! Matkustaminen on ihan kivaa, mutta aikasteen rankkaa... Kaiken kukkuraksi mamma sai Latvian tuliaisena vielä flunssan, jota se nyt sitten yrittää parannella parhaansa mukaan. Toivotaan, että meille pojille ei tullut mitään ylimääräisiä tuliaisia, sillä aina on mahdollista joku vatsatauti reissusta saada. 

Tulevana viikonloppuna olisi sitten taas vähän automatkailua luvassa, tällä kertaa kyllä vain Lahteen, kun ensin lauantaina olisi Daronin rallytokokisat ja sitten sunnuntaina mamma käy jossain kevätkokouksessakin vielä. Sitten tiedättekös mitä! Maanantaina meikäpoika täyttää 5 vuotta! Ihan odotan jo innolla lahjakasoja...kenties herkkujakin on luvassa...

Rallateltu sunnuntai

Meikäpoika jäi kotiin nukkumaan, kun Daron lähti aamupäivällä mamman kanssa elämänsä toiseen rallytokokisaan tuohon naapurikuntaan, vartin ajomatkan päähän. Näin muuten tosi ihania unia, suloisia kooikertyttöjä vilisi niissä kerrassaan ja tietysti olin tosiuros unessakin... kevättä rinnuksissa, joo...
No mutta, sillä aikaa kun meikäpoika uneksui, nuo kaksi hoitivat homman kotiin elikkäs kotiintuomisina oli kaksi hymyilevää tyyppiä, joista karvaisempi sai ALO-luokasta toisen hyväksytyn tuloksensa. Eikä mitään rimaa hipoen tulosta tehnyt, vaan Daron päätti jälleen kerätä pisteitä 95/100! On se melkoinen epeli! Kaiken kukkuraksi mamma väitti, että Daron ei ollut ihan niin mukana kuin ekassa kisassaan, mutta en mä kyllä sitä usko. Kylttejä pikku hessuhoopotin oli koskenut kahteenkin otteeseen, joka tietysti oli uusi piirre, koska aiemmin mitkään kylttitelineet tai tötsät ei ole kiinnostaneet. Noiden kahden kylttivirheen lisäksi pisteitä vähensi yksi uusiminen, jonka mamma ihan itse taas sössi, kun oli jotenkin kättään vatkannut eikä Daron ollut varma halusiko mamma että istutaan viereen vai eteen. Muutoin tarkkaa suorittamista ja hyvää yhteispeliä.
Videomateriaalia kisaradasta löytyy myös:
https://youtu.be/gCv0ezKu-XU

Iltapäivästä oli sitten hyvä tehdä kolmisin palautteleva, mutta erittäin liukas harjulenkki. Siinä kaipas pehmoiset anturat välillä nastoja alleen kun jouduttiin tuota mammaakin perässä ylämäkiä kiskomaan. Mamma kun on meinaan potkinut ilmeisesti kaikki omat nastansa asfalttiin, eikä sen aiemmin paljon kiitellyt icebugit enää antaneet pitoa, vaan enemmänkin luistoa... Toivottavasti tuo jää sulaa nopeasti pois, niin saadaan kulkea puhtaassa metsässä pelkäämättä nyrjähtäneitä raajalihaksia tai murtuneita luita. Tuolla tienvierillä kun on ihan älyttömän likaista tälläisille valkomassuisille kavereille. Ensi viikonlopun näyttelyitä varten mamma pesikin meidän massukarvat tänään sekä alkoi pakata ja kaivella esiin kaikkia mukaan tarvittavia varusteita sekä papereita. Me pojat katseltiin sitä touhua kylpytakit päällä kunnes mamma ratkesi nauramaan meille. Näytettiin kuulemma siinä makkarin ovensuussa kahdelta hughhefneriltä kylpytakeissamme... Meikäpoika on ennenkin kuullut tuosta hughhefneristä, mutta silloin kesällä Agirodussa mulla oli kyllä kimalletta viitassani ;)

Liukasta ja tuulista, mutta aurinkoista menoa

Meidän satumetsä tuhansine peuranjälkineen...

Liidellen kohti kevättä

Hei, mihin se helmikuu hävisi? Ei huomattukaan ja nyt on jo maaliskuu lähtenyt käyntiin, aurinko paistaa ja linnut huutaa mielipuolisina. Mekin välillä Daronin kanssa huudetaan mielipuolisina - lähinnä hälytysajoneuvoille, mutta joskus kotonakin yksin ollessa. Mamma on nauhoittanut meitä, siitä se tietää mitä on touhuttu sen työpäivän aikana. Ei me kauaa huudella, minuutti aika tarkalleen. Eikä suinkaan joka päivä, eikä edes joka toinen päivä. Silloin tällöin, niin pysyy mieli virkeänä naapureillakin.... Mamman mielestä typerää käytöstä, mutta eipä ole täällä kotona estämässäkään.

Mitäs tässä on sitten viime kuuleman tehty... Niin joo, Daron kävi silloin tammikuun lopussa ekassa rallytoko-kokeessaan ja hitto vie, kaveri tempas pistemäärän 95/100! Se oli ollut aivan huikeana radalla ja sattuneet virheet oli niin pieniä. Mammakin aiheutti yhden ihan itse, kun oli unohtanut pysähtyä ennen liikkeellelähtöä yhden tehtävän suorituksessa. Daron antoi sen mammalle anteeksi, jännittihän niitä molempia eka kisarata. Mutta siitä innostuneena Daronia odottaa toinen rallytoko-koe tuossa tasan tarkalleen viikon kuluttua. Saapas nähdä mitä siitä sit tulee... Daronilla on nyt päällä joku epävarmuuskausi ja joka ikinen koira pitää haukkua pataluhaksi ja aloittaa homma tekemällä syöksähtävä hyökkäys kohti. Mamma tuossa jo murehtii, että millä ihmeellä saa kakaran asettumaan kisamoodiin, kun hallissa on tosi ahdasta (sattuu siis olemaan meidän käyttämä treenihalli joten tiedetään kuinka rajalliset tilat siellä on) eikä siinä kentän vieressä pysty yhtään ottamaan harjoitusta ennen kisaan menoa. Mä pidän peukkuja, mutta voi olla että tällä kertaa ei tulosta kotiin tuoda. No, harjoituksen kannalta sitten vaan, tuleehan noita kisoja myöhemminkin.

Daronin ekan rallytoko-kokeen ratapiirros

Meikäpoika sen sijaan on petrannut agikisoissa siellä kakkosluokassa; useamman hyllykisan jälkeen aloitin viime viikonloppuna vihdoin tekemään tulosta, vaikkakin 3 sekunnin yliaikanollalla, mutta hei nolla ku nolla. Sillä yliaikanollalla päästiin kuitenkin palkintopallille kolmossijalle, niin että ei ihan turhaan juostu. Muutenkin viime viikonlopun kisat tuntui jo tosi hyviltä ja eka ratakin olis luultavasti saatu puhtaana maaliin, mutta mamman tumpelo kaatoi kuulkaa yhden aitasiiveekkeen mun edestäni! Se on kyllä kanssa semmoinen käsistäpideltävä ohjaaja - huitoo kuin heinänteossa, vaikka vois vaan ihan pienesti vinkata mitä haluaa mun tekevän. Pitänee siis ruveta sitomaan sen kädet kylkiin tai jotain... No, mutta mehän ei lannistuttu pienistä, vaan mamma ilmoitti mut sitten tämän viikonlopun kisoihin Tampereelle mentaliteetilla "rautaa pitää takoa kun se on kuuma". Ja kyllä me taottiinkin! Neljä rataa ja kolme tulosta! Kaksi agirataa noin 2 sekunnin yliaikanollalla ja hyppyradalta napsahti nollarata -3,85 sekunnin alituksella ihanneaikaan, jolla saatiin kolmossija ja hitto vieköön, eka LUVA kakkosista. Kolmantena suoritettu agirata me hyllytettiin kepeiltä, mutta muutoin sekin oli hienoa menoa. Neljäs ja viimeinen rata oli jo pientä taistelua, koska mamma ei keskittynyt kunnolla ja pari kertaa se meinas unohtaa radan ja teki viime hetken pelastusliikkeitä. Sen lisäksi meikäpoika temppuili kontakteilla joka radalla ja no, ne kepit meni ja ei mennyt, vähän vuorotellen. Siitä huolimatta aivan upeat tulokset, etten sano. Tulosjärjestelmä ja palkintojenjako oli sen verran sekava informaatioltaan, että vieläkään emme tiedä mitkä radat oikeuttivat mihinkin sijoitukseen, mutta lopputulemana kävimme kolmeen kertaan noutamassa palkintoja 3., 2. ja 1.sijoilta. Mamma oli muikeena ja niin olin minäkin. 

Tässä vielä viideokuvaa parista radasta:

Agirata  https://youtu.be/9PQYq7xdkG8

Hyppyrata  https://youtu.be/Crp7gTIKMOk

Kolmen radan palkintosaalis

Posti toi viime viikolla kotiin kirjekuoren Latviasta. Riikan näyttely on ihan kohta, siis kahden viikon kuluttua ja kooikereita edustaa lauantaina kolme yksilöä ja sunnuntaina kaksi. Pieni, mutta sitäkin jykevämpi urosedustus Suomesta lähtee Latvian valloitukseen, sillä tosiaankin lauantaina Daronin ja meikäpojan lisäksi sinivalkoista laatua kehään astelee esittämään Kossi-niminen uros ja sunnuntaina meikäpojan tyytyessä turistikoiran rooliin, saavat Kossi ja Daron hoitaa kehähommat kaksin. 

Mamma tuossa jo eilen illalla alkoi tuskailla ajomatkaa Tallinnasta Riikaan; jostain syystä se on ihan varma, että eksyy tuhannensata kertaa matkalla tai ainakin viimeistään ajaessa Riikan hotellilta näyttelypaikalle... Saas nähdä kuinka meidän lopulta käy. Mutta kiva lähtee pikku lomareissuun porukalla, Daronille täytyy vaan painottaa noita käytöstapoja vielä. Turha ruveta haistattelemaan muukalaisille, siinä voi tulla vaikka venäjän vinttikoiramafia ja pistää meitä pataan... ;-)

Maaliskuukin taitaa siis vilahtaa hetkessä, kun joka viikonlopulle on jotain rientoa. Meikäpoika täyttää kaiken kukkuraksi 5 vuotta 27.3. ja mamma ei oo vielä kertonut saanko pitää bileet. Voi tosin olla, että mamma suunnittelee mulle jotain yllätystä, mutta ei vaan kerro. Daron sentään saa viettää epäviralliset 1v 6kk synttärinsä Riikassa 19.3., niin että tässä elätellään toivoa josko me saatais jotain hyväskää silloin... Toivossa on kuulemma hyvä elää.

Uudet haasteet

Ihan kohta on helmikuu! Hurjaa vauhtia menee tämä aika, kun on niin kivaa. Jaa-a, mitäs kaikkea tässä on touhuttu sitten viime kertaisten muistiinpanojen... No, joulu ja uusivuosi lusittiin kotona ja ei niistä mitään mainittavaa. Sitten tammikuun toisella viikolla alkoi taas treenikausi ja Daronilla keskiviikkoisin agilityn alkeet. Niillä on vasta kaksi kertaa takana ja lähinnä ovat harjoitelleet kiertämistä. Treenipaikassa (vanha tanssilava) on keskellä kaksi tukipylvästä ja niitä ovat kurssilaiset sitten päässeet kiertämään palkkaa saadakseen. Ihan hyvin toi kakara on kai sitä tehnyt, mamma vaan on ollut (kuten aina) niin tumpelo, että sillä on kaksi vasenta kättä, joista kumpikaan ei tee niinkuin aivot sanoo... Mutta joo, on Daronilla ollut kivaa kuitenkin. Viime kerralla kokeilivat lyhyesti myös hyppyesteiden läpi kulkemista (ilman hyppyä) tarjoamisen kautta ja siinä Daronin aivot olivat olleet hyvin säpäkkänä, niin että ei se mikään tyhmä ole, vaikkakin jonkin verran rasittava...

Meikäpoika käväisi myös tuossa taas agikisoissakin, kun omalla treenihallilla sellaiset järjestettiin. Eka rata oli hyppäri ja arvatkaapas mitä meikäpoika teki? No, karkasin lähdöstä kuin tuhat tulimmaista hännäntyvessä ja arvaahan sen, että mamma jäi kuin tatti metsään. Kolme estettä oli suoraan ja jotenkin jopa neljäs, kääntävä este suoritettiin mutta sen jälkeen paukautin väärään päähän putkea, kun mamma tosiaan oli ohjauksineen jäljessä. Siitä rata loppuun menikin sitten jo paremmin, mutta hylly mikä hylly. Toisella radalla pysyin tiukan komennon alla lähdössä, joten alku meni hyvin kepeille asti. Kepeillä tuli kiire ja jätin suorittamatta sekä ekan että viimeisen välin ja koska kepit on meikäpojalle arka paikka, mamma ei halunnut yrittää korjauksia kepeillä. Mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä kolmannella radalla suoritin kepit täysin mateluvauhtia, vaikkakin tyylipuhtaasti. Keinulle nousua tuumailin sekunnin, mutta koska se ei enää pelota, niin suoritin sen sitten reippaasti kuitenkin. Sen jälkeen rata sujui hyvin, kunnes neljänneksi viimeisellä esteellä mamma unohti haltuunoton ja valitsin putken puomin sijaan. Tuloksena siis kolme hyllyä jälleen, mutta ekoihin kakkosluokan kisoihini verrattuna nyt poistuimme radalta hyvillä mielin. Radat olivat kaikki ihan suoritettavissa olevia, sopivasti haastavia ja ihanan soljuvia. Tällä kertaa neljän viikon treenitauko toi meikäpoikaan ylimääräistä virtaa, vieläpä omassa tutussa treenihallissa ja mammallakin oli vähän ohjaukset lomaterässä, niin että ihan ansaitut kolme hyvänmielen hylkyä. 

Viikko sitten käytiin muuten sukuloimassa meikäpojan tyttären, Neven luona. Niillä oli kiva aidattu ja iso piha jossa me koiruudet saatiin juosta lumi pöllyten ja haukkua paukuttaen. Sisällä me piiritettiin Nevee kaksissa miehin, mutta Neve osasi olla hyvin kipakka ja topakka tyttö. Daron ja Neve löysivät vuodentakaisen leikkikaveruuden uudelleen ja kyllä ne painikin, suunnilleen kolme tuntia sekä sisällä että ulkona. Meikäpoika pääsi sit myös välillä mukaan juoksu- ja lähikontaktileikkeihin, mutta ajatukseni saattoivat harhautua vanhemmuuden tieltä ihan johonkin toisaalle ajoittain ja mamma otti mua vähän jäähylle... No, minkä sille sit voi, kun on noin ihana tyttö... silmätkin kuin äidillään Iitalla... voih ja huoh. Sydämeni lähes särkyi, kun useamman tunnin kooikkerikohellusten jälkeen lähdimme kotimatkalle ja Neve jäi kotiportailleen vilkuttamaan.

Vasemmalta: Daron, Neve ja Tristan
kuvat Eija Tienhaara

Tristan naureskelee nuorisolle.
kuva Eija Tienhaara

Daronilla onkin muuten sitten viikon kuluttua lauantaina jännät paikat, kun se menee mamman kanssa ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihinsa Vantaalle. Ne on treenanneet pikkuisen kotonakin, mutta koska Daron on niin reaktioherkkä, niin kotiolosuhteet ei ole lähelläkään sitä painetta mitä sitten kisahallissa tulee olemaan. Mamma lähinnä miettii, että miten pikkukaveri toipuu säkäkorkeuden mittaamisesta ja sitten niistä useista muista koirista samassa hallissa... Itse ratasuoritus on sitten lopulta osittain onnenkauppaa, että sattuuko noilla kahdella olemaan hyvä yhteistyöpäivä vai alkaako Daron esittää kaikkia muitakin temppujaan kuin ne mitä pyydetään. Tällä hetkellä haastavin yksittäinen liike on maahanmeno liikkeestä, mutta onneksi alokasluokassa saa vielä saatella koiraa alas. Daronin osalta ongelma avustaessa onkin se, että kaveri tuppaa ponkaisemaan sieltä ylös omin luvin tai pienestäkin vihjeestä. Toinen vähemmän harjoiteltu liike on sivuaskel oikealle, mutta tänä aamuna mamma tais kokea jonkun valaistumisen sen kanssa ja toivotaan, että se kikka riittää kertomaan Daronille mistä liikkeestä on kyse. Ainakin kotitreenissä homma sujui. Huomenna on onneksi vielä mahdollisuus yhteistreeniin, niin saavat häiriöharjoittelun mukaan.

Maaliskuussa me lähdetäänkin sitten loma-/näyttelyreissulle Riikaan. Mamma on ilmoittanut meikäpojankin jopa ekalle näyttelypäivälle, Daron esiintyy sitten molempina päivinä. Jännäähän tuo on; kaikki laiva- ja automatkat, hotelliyöpymiset ja vielä näyttelykin. Mamma voi olla sen reissun jälkeen lisäloman tarpeessa... Daronille matka on ensimmäinen ulkomaille ja sen vatsa taitaa jo nyt heittää volttia. Onneksi meikäpoika on tottunut matkustaja ja näyttelykonkari, niin mammalla on vähän helpompaa kun ei tarvitse molempia ihan kapaloida. Vaikka haastavia paikkoja voi tulla, aina kun me kaksi ollaan yhdessä liikkeellä... Meille on kehittynyt semmoinen yhteinen kieli, että mä niinku hämään mamman huomion toisaalle (vaikkapa nuuskuttelemalla tai tekemällä täysstopin tien laitaan) ja Daron tekee sitten kaikki valehyökkäykset, uhittelut yms. vastaantulijoita kohtaan jonka jälkeen mamma ei tiedä enää mikä on sen oikea ja mikä vasen käsi. Kuulemma raivostuttavaa... mutta hei, eihän me sille voida mitään, jos mamma raivostuu... vai voidaanko muka?

Joulua odotellessa

Hupsista. Hiljaiseloa blogissa lokakuusta alkaen. Nyt on kyllä harrastukset vieneet niin mennessään, että ei ole kirjurikaan ehtinyt laakereillaan levätä. Maanantaisin mamma on ollut vetämässä arkitottisryhmäänsä, sen jälkeen pääasiassa Daron, välillä myös meikäpoika, on päässyt rallytokoilemaan. Tiistaisin on meikäpojan aksatreenit ja keskiviikkoisin Daronilla on ollut harrastuskoiran perusteet-kurssinsa. Viikonloput on vilahtaneet hujauksessa ja mamma on ehtinyt kolmet pikkujoulutkin humputella menemään. Lokakuun lopussa mamma ja Daron kävivät Lahdessa näytelmissä (arvostelu on sentään päivitetty tuonne Daronin näyttelyt -sivulle jo tuoreeltaan); tuloksena sieltä ROP-juniori ja kävivät pyörähtämässä myös sitten ryhmäkehässä, josta tokikaan ei tullut sitten enää sijoitusta.

Eilen Daron pääsi sitten todelliseen hulinaan, Helsingin Messukeskuksen Koiramessuille ja Winner-näyttelyyn. Myös ihanainen tyttäreni Rosi ja rakkaani Iita olivat olleet näyttelyssä. Rosille tuloksena Erinomainen (isäänsä tullut ;) ja nuorten narttujen toinen.

Suloinen Rosi-tyttäreni (Roosnell Fritillaria)

Daronin tuloksena ErittäinHyvä ja junioriurosten neljäs sija. Ihan ok siis, kovassa seurassa ja tarkan suomalaistuomarin alla, tarkempi arvostelu löytyy Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Mamma kyllä kehui, että Daron oli ollut kehässä tosi hienosti ja kestänyt muut junnu-urokset, tuomarin kopeloinnin ja jännittävän ympäristönkin. Tosin kuulemma Daronin Messukeskukseen sisääntulo oli ollut äänekästä... Pikkukaveria niin kovasti jännittää uudet ympäristöt ja etenkin oudot koirat, että sillä sitten äänihanat aukeaa samantien. Onneksi se kuitenkin uskoo useimmiten, kun mamma käskee sen olla hiljaa, mutta aina se ehtii ainakin sen yhden hau-haun huutaa. Menneenä perjantaina kun oltiin aamulenkillä, niin tavattiin eräs, meikäpojasta aivan hurmaava, tanskandoggi-rouva ja Daron päätti yrittää haukkua ison koiran kumoon. Samalla meikäpoika flirttaili minkä ehti ja tuloksena oli hämmentyneenä ympärilleen katseleva doggi, joka ei ollut ihan varma, että pitäisikö pistää leikiksi ja vaan seistä stoalaisen rauhallisena hullujen hollantilaisten keskellä. Lopulta Daron uskaltautui takakintereet äärimmilleen venytettyinä varovasti haistamaan dogin jalkoja ja heti kun doggi liikautti pienesti silmäluomiaan Daron singahti jo etäämmälle, jottei sen kokoinen vuori vain häntä jyräisi alleen. Lopulta kun erosimme tienristeyksessä meikäpoika oli vähän sitä mieltä, että jatkaisin mieluummin tuon ihanan rouvan kanssa kuin tuollaisen mielipuolen "pikkuveljen".

Marraskuussa ehdittiin myös käväisemään Pohjanmaan lakeuksilla, vaikkakaan syy ei ollut mikään mieltäylentävä, sillä mamma kävi hautajaisissa jo toista kertaa tänä vuonna. Oli silti mukava nuuskutella tuttuja lakeuksia ja vähän, ihan pikkuisen vaan, jahdata tutussa pihassa typeriä kaakattavia fasaaneja. Marraskuussa käytiin mamman kanssa myös aksakisoissa, mutta niistä ei todellakaan ole mitään kerrottavaa. Aivan liian kimuranttia ja pitkää rataa, aivan liian korkeassa vireessä ja kolme masentavaa hyllyä. Sen jälkeen ollaan yritetty treeneissä vaan nostaa yhdessä tekemisen fiilistä entiselle tasolle. Ja itse asiassa viime viikon tiistaina se onnistuikin oikein mainiosti. Kepit ontuu jälleen mutta kontaktit ei treeneissä pauku, kisatunnelma onkin sitten asia erikseen... Silti aiomme mennä tammikuun alussa treenihalliin kisoihin, niin että ehkä me vielä joskus onnistutaankin.

Daron on tosiaan omatoimisessa rallytokon treeniryhmässä nyt syksyn ajan käynyt tekemässä pari rataa maanantai-iltaisin ja nyt sillä on jo kisakirjakin, tosin vahvistamaton vielä. Aikomuksena olisi kai, että ne yrittävät mamman kanssa saada ensi vuoden alkuun koepaikkaa suorittaakseen debyyttinsä. Daron on kuulemma osoittanut lahjakkuutta rallytokoon, vaikka tokikaan sen kaiken kaikkinen osaaminen ei ole mitenkään taattua vielä. Mutta alokasluokassa on hyvä kokeilla, kun siellä ollaan vielä hihnassakin. Meinaan, että jos pikkukaveri alkaakin jännätä paikkaa ja muita koiria, niin hihnasta mamma ei irrota ennenkuin luottamus tilanteen hallintaan on kunnossa.
Harrastuskoiran perusteet-kurssilla Daron on sitten opiskellut kaikkea hassua. Viimeksi sen lelu kiinnitettiin ratsupiiskaan ja tehtävän tarkoituksena oli luopuminen piiska-lelun takaa-ajosta ja luopumisen tapahtuessa palkinnoksi lelun saikin sitten pyydystää. Ihmettelin hiukan, kun pikkukaveri tuli reilun kymmenen minuutin harjoituksen jälkeen takaisin autoon luokseni ja läähätti kuin mielipuolinen. Kun se siitä vähän tokeni, kertoi se tehtävästä ja että oli tietysti ajanut lelua takaa tosi pitkään, ennenkuin oli alkanut tajuta mikä on tehtävän oikea suoritustapa. Mamman piiskakäsi oli jo lähes krampissa ja välillä ne olivat vaihtaneet ympäripyörimiseenkin, niin että molemmat olivat ihan päästään sekaisin. Mutta Daronilla, kas kummaa, oli ollut hitsin hauskaa! Tuollaisten tempausten lisäksi ovat kuulemma harjoitelleet kuonokosketusta, paikalle jäämistä liikeärsykkeistä huolimatta, erilaisia kolinoita ja keinahtelevia lautoja. Kaikki siis tähtää siihen, että tammikuussa alkaa agilityn alkeet, johon harrasteperusteet kurssilla olleet ovat etusijalla. Saapa siis nähdä, että viekö aksa myös pikkumiestä vielä mennessään...

Se olisi joulu ihan kohta. En odota joulupukkia, mutta joku pikku lahja olisi kiva saada. Mielellään joku minkä voisin syödä. Leluista kun en enää oikein piittaa, sen homman olen luovuttanut lelumaestro-Daronille. Mamma meinasi kyllä, että meillä ei tänä vuonna ole joulua, koska vuosi on ollut vähän rankka monella tapaa. Eikä mammalla oikein noita lomapäiviäkään ole kuin normaali viikonlopun verran. Eipä me mitään joulukuusta kaivata, mukavampaa lähteä ulkoilemaan metsään ja nuuskia siellä kuusenoksia, peuranpolkuja, pupun jälkiä ja välillä nostaa kuono ilmaan ja tuhauttaa koko maailmalle. Toivotaan vaan, että lähialueen yhdeksän sielun susilauma tajuaa pysyä poissa meidän peurametsistä tai mamma ei enää uskalla lähteä meidän kanssa pitkille metsälenkeillekään.

Lisää näyttelyitä

Tässä ei ole taas mamma lainkaan ehtinyt kirjoitella kuulumisiamme, mutta sanotaanko nyt heti alkuun, että hyvin menee mutta menköön! Tänään meikäpoika pääsi turistiksi Spanieliliiton erikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle ja tapasin siellä monia tuttuja ja pari aivan ihanaa tyttöäkin, eli kivaa oli. Kaiken kukkuraksi tuo Daron-kakara oli kehäkettu ja voitti junioriluokan urokset (jättäen veljensä Delvinin kakkoseksi), jonka jälkeen kakara sijoittui vielä Paras Uros-kisan kolmanneksi varasertillä (Delvin-veli tuli sijalle neljä). Eikä siinä vielä kaikki, vaan Daron oli yksi neljästä kasvattajansa koirasta, jotka pokkasivat rodun parhaan kasvattajan palkinnon. Kasvattajaryhmän osallistujat olivat veljespari Daronin ja Delvinin lisäksi heidän serkkunsa Emir ja Eris - kaikki siis juniori-ikäisiä juuri 1-vuotisiaan juhlineita! Sama joukko kävi siis tietysti myös isossa kehässä BIS-kasvattaja-kisassa, mutta harmiksi tuomari ei tällä kertaa valinnut neljän parhaan joukkoon kooikkereita. Hyvin nuo kakarat kuitenkin vetivät, ei voi muuta sanoa!

Ja jos palaamme viikon takaisinpäin, niin viime sunnuntaina Daron kävi mamman kanssa kaksistaan näyttelemässä komeaa myös Tuuloksen ryhmänäyttelyssä. Sieltä kotiintuomisia oli Daronille toinen serti sekä hitto soikoon, toisen kerran rotunsa paras-titteli! Kakara toisti siten meikäpojan viitoittamia askelia, sillä niin se meikäkin veti kahdesta peräkkäisestä näyttelystään ne kaksi ekaa sertiään vähän jälkeen 1-vuotissynttäreiden. Tuuloksessa mamma jätti sitten ryhmäkehän väliin, koska Daronilla alkoi vähän kattila keittää yli kaikuvassa parkkihallissa ja oli parempi tulla kotiin lepäilemään.
Sekä viime sunnuntain että tämän päivän näyttelyarvostelut on luettavissa Daronin näyttelyt-välilehdellä.

Muissa harrasteissa syyskausi on sitten viime viikolla startattu ja meikäpoika veti tiistain treeneissä kahden viikon luppoilun jälkeen sellaista rataa, että huhhahhei! Jopa ne perhanan kepukat mennä sujauttelin tuosta noin vaan - ja vielä kaksi kertaa. Oli kyllä niin kivaa taas päästä aksakentälle! Daron puolestaan on nyt suorittanut loppuun viiden kerran rallytokon tutustumiskurssin ja mamma on löytänyt siitä heille sopivan yhteisen harrasteen. Tästä eteenpäin Daron jatkaa rallytokoiluaan omatoimitreeniryhmässä, jossa osallistujat vuoroviikoin tekevät harjoitusradan, jota sitten tehdään. Meikäpoikakin pääsi viime maanantaina kokeilemaan rallytokoa pitkästä pitkästä aikaa ja mamma saattoi todeta, että turhan säpäkkä tapaus olen. Sattumoisin tarjosin P-muotoisessa käännöksessä (vasemmalle) todella nopeassa tahdissa erilaisia vaihtoehtoja istumisesta, maahanmenoon, tassuläpyyn ja haukkumiseen...... Lisäksi meikäpoikaa haittasivat kovasti harjoitustilassa säilytettävät aksaesteet ja melkein väkisin tarjosin ohimennen A:n alastulokontaktiakin. No, mutta lajinsa kullakin, toteamme ja katsotaan tällä aksa + meikä ja rallytoko + Daron pariutuksella nyt tätä syksyä. Lisäksi keskiviikkoisin Daron osallistuu Harrastuskoiran perustaidot-pienryhmään ja saa nähdä mitä kaikkea hupsua se siellä sitten oppii. Pienryhmä kokoontuu vain joulukuuhun asti, jonka jälkeen voi hakea etusijalla paikkaa kevätkauden aksan alkeisiin.

Nyt sitten vaan vähän treenaillaan kaikkee ja jossain vaiheessa mamma sitten ilmoittelee meikäpoikaa aksakisoihinkin, kun saadaan hieman lisää varmuutta kontakteille ainakin. Daronin seuraava näyttely häämöttää tämän kuun lopulla Lahdessa, joten aika harrastuspainotteisesti tässä nyt mennään kohti pimeää talvikautta. Nautiskellaan kivoista syyspäivistä niin kauan kuin niitä nyt kestää!

Sertien arvoinen viikonloppu

Me pojat sitten päätettiin mamman lomanlopettajaisiksi laittaa sertit jakoon ja hankkia pokaalihyllylle täytettä. Eilen meikäpoika pääsi starttamaan Tampereella aksakisoissa ja tuomari Anne Savioja oli sitten tehnyt niin meille sopivaa rataa, että kuittasin ekalta radalta 1.sijan puhtaalla nollalla ja siitä hyvästä sain agilitysertin! Niinpä toiselle radalle startattiin sitten ekaa kertaa kakkosissa. Toinen rata oli myös kivaa kamaa, mutta päätettiin laittaa se ihan ranttaliksi ja pidettiin vaan niin maanperusteellisen hauskaa. Tuloksena siis hassutteluhylly ja poistuimme tyytyväisinä kotimatkalle hieman jälkeen puolenpäivän. Matkalla mamma halus sit napata musta virallisen posen.

No tänään oli sitten meikäpojan lepopäivä ja sain jäädä kotiin, kun mamma lähti viemään Daronia Hyvinkäälle koiranäyttelyyn. Kyllä mä niin nautin yksinolosta! Eikä Daronillakaan mitenkään huono reissu ollut, sillä jätkällä oli tuliaisina kaksikin pokaalia ja ruusukkeet... Pikkukundi oli vetänyt ekan sertinsä ja kaiken kukkuraksi siitä tuli ROP! Mamman kans jäivät sitten ryhmäkehään, vaikka ei sieltä sijoitusta lopulta tullutkaan, kokemushan sekin. Tässä sitten pikkukaverin pose.

Syksy on tullut

Niin se on sitten mamman kesäloma vetelemässä viimeisiä henkosiaan - tai no syyslomaksi tätä kai olisi voinut kutsua, mutta kelit on kyllä olleet ihan kesäiset. Ja kyllä me ollaan nautittu ulkoilusta sitten oikein kunnolla. Mammahan aloitti lomansa ihan ilman meitä koohottajiaan, kun lähti Vierumäelle kuntoilemaan viikonlopuksi. Mutta me pojatpa päästiinkin maailman parhaaseen hoitopaikkaan, nimittäin Nellan ja Iiriksen seuraksi niiden mökille! Ja kyllä meillä oli lystiä!! Tosin ihmiset oli meidän lystinpidosta hieman eri mieltä, kun meikäpoika sai mökillä päähänsä, että Nella se vasta onkin ihana... Lopulta Daronkin lähti samaan leikkiin ja ihmiset sai sitten meitä irrotella Nellan kimpusta. Nellalla oli siis ollut juoksu ohi jo jonkin aikaa, mutta ne hajut oli vielä tallella ja me pojat vähän seottiin. Ei uskottu vaikka Nellalta tuli kipakasti hammastakin... Kun mamma sitten tuli sunnuntaina illalla paikalle, alettiin mekin toentua ja lopulta maanantai-iltana Iiriskin sai meikäpojalta kauan odottamaansa huomiota. Iiris-reppana oli jäänyt siihen asti ihan osattomaksi huomiostani. Mamma vietti mökillä pari päivää ja ehti käydä siinä puolukassakin vesisateen saattelemana tosin. Tiistaina palattiin sitten kaikki kotiin, tosin mamma siitä sitten singahtikin jo kyläreissulle Helsinkiin ja me pojat jäätiin kotiin nukkumaan.

Muutama päivä vietettiin kotona ja sitten lauantaiaamusta otettiin suunta Seinäjoelle, jossa viihdyttiin tiistaiaamuun asti.

Lakeuden kutsu luhdalla

Käväisimmehän toki myös Vaasan lähellä tervehtimässä meikäpojan kasvattajaa sekä siskonlikkaani Terraa. Daron erityisesti oli ihastuksissaan Terrasta ja Terra vastaavasti mammasta. Oli kyllä kiva käydä kotinurkilla nuuskimassa jälleen. Tiistain aikana mamma sitten ajelutti meidät halki Suomen, nimittäin Joensuuhun päädyimme. Saimme yösijan Daronin kasvattajan luota (maailman ihanimmat koirapetit!) ja meillä oli kaikkea kivaa ohjelmaakin luvassa.

Ihana peti!!

Daron tapasi totta kai veljensä Delvinin, jonka kanssa pistivät heti saavuttua pihapainit pystyyn.

Daron (vas) ja Delvin (oik)

Kävimme yhteislenkillä, jossa Daronin sisko Doora hurmasi meidät pojat juoksujen sulotuoksuilla, joten Jaamankankaan taukopaikalla kuului meikäpojan ulvontaa... Lenkkeilyn lisäksi pääsimme käymään agilityhallilla ja meikäpoika veteli siellä pientä ratapätkää äänihuulet ärjyen. Daron pääsi myös kokeilemaan hallissa menoa ja kaveri veteli suoraa putkea sekä myös tumman mutkaputken kuin vanha tekijä! Treenien lopuksi Daron pääsi vielä lyhyeen näyttelyharjoitukseen hallin pihassa. Niin ja tietysti hallilla Daron tapasi Aroona-äitinsä, joka kyllä kertoi selkeästi jälkikasvulleen, että kumpi oli ensin muna vai kana. Yhteislenkillä perjantaina ennen kotimatkaa napattiin kuitenkin suloinen äiti-poika kuva.

Daron vasemmalla, äiti-Aroona oikealla

Perjantaina ajelimme sitten viikon reissusta kotiin, koska Daronilla oli Riihimäen näyttelypäivä sunnuntaina. Tällä kertaa pikkukaveri sai näyttelyarvostelun Erittäin Hyvä, koska tuomarin mielestä kakara on vielä kovin litteä. No onhan se, vaikka syö heinääkin kuin hevonen ;)

Maanantaina oli sitten meikäpojan vuoro ulkoiluttaa itseäni Riihimäen Agility ry:n Frodo Cup-kisaradoille, vaikkakin tämä osoittautui sitten lopulta fiaskoksi. Ekalla radalla lähdin ensin hienosti neljä ekaa estettä, kepitkin meni mallikkaasti, mutta sitten päätin suorittaa ihan omaa rataa ja saatiin hylly. Toinen rata sentään saatiin suoritettua, mutta siellä tuli herraties mitä kaikkea kieltoja ja vitosia kontakteilta ja huhhuh. Palattiinpa taas maan pinnalle, että ei tässä mitään osatakaan. Muuten oli kyllä ihan mukavaa kisailla ja kyllä mä nautin siitä ekasta radastakin, kun pistelin menemään kuin heikkopäinen... mamma ei voinut kuin naureskella.

Viime viikko lopetettiin sitten metsäisellä menolla, sillä saatiin mejäkoepaikka Hausjärvelle kettuterrierien kokeeseen sunnuntaille. Lauantaina mamma oli jälkienteossa ja keräili sitten kolmisenkymmentä hirvikärpästä itsestään illansuussa... Saatiin me Daronin kanssa auton takapenkillekin osamme niistä öttiäisistä, joten rapsuteltiin sitten porukalla itseämme niskoista vähän väliä. Sunnuntain kokeeseen osallistui 20 koirakkoa ja mulle mamman kanssa tuli jälkinumero 10. Siinä puolen päivän haminoilla päästiin lopulta metsään ja lähdin innokkaasti jäljelle. Jälkimaasto oli haastava, sillä ekan kulman jälkeen sukellettiin vadelmapöheikköön, niin että mammalla ei ollut meikäpojasta muuta näköhavaintoa kuin välissämme kulkeva liina. Mamma siinä itsekseen mietiskeli, että tokkopa tuomarikaan näkee koiran työskentelyä yhtään. No sitten pöheiköstä sukellettiinkin vetiseen maastoon ja meikäpoika luttasi siinä jonkun vesiläven läpikin, mamman yrittäessä löytää pitävää pohjaa omille saappailleen. Tultiin toiselle kulmalle, jonka hienosti osoitin. Sitten tuli kaartelua, kysyviä katseita mammaan, tuomariin, oppaaseen... Ja lopulta kyllästyin niiden passiiviseen tuijotteluun niin, että palasin makuulle ja laitoin siihen vierelle sammalikkoon pitkälleni. Lopulta tuomari totesi, että hukkapa siitä tupsahti ja yritettiin uutta alkua kulmalta eteenpäin. Jatkoin aika vaisusti tovin matkaa ja sitten taas heitin pitkälleni ja kattelin kanssakulkijoitani. Toinen hukka. Vielä kertaalleen otettiin yhteislähtö, mutta homma ei lähtenyt kulkemaan, joten tuomittiin kolmas hukka ja tuomari ehdotti, että mennään kuitenkin harjoitellen jälki loppuun. Mamma oli ihmeissään käytöksestäni, tuomarikin sitä pohdiskeli. Ekat 600m jäljestykseni oli nimittäin ollut erinomaista. Karhu tai muu villipetokin otettiin spekulaatioihin mukaan, mutta tuomari totesi kuitenkin, että en näyttänyt pelokkaalta, joten pedot tuskin olivat etenemishaluttomuuteen syynä. Tällä kertaa siis näin. Onneksi alkumatka oli sentään mammallekin kivaa katsottavaa, vaikka sitä nyt kyllä kaihertaa, että mikä mulle oikein mahtoi tulla... Väsymys, energiavajaus, kuumuus (+20 auringonpaisteinen päivä), haluttomuus, masennus, mörköhetki... kaikki on mahdollista. Se ois sitten tämän kauden mejäilyt taputeltu näin, katsotaan josko ensi keväänä yritetään uudelleen löytää kadonnut tsemppi.

Daron muuten aloitti viime torstaina viiden kerran rallytokokurssin. Pikkukaveri oli innoissaan ja kovasti se oli yrittänyt radalla tehdä liikkeitä, vaikka mitään eivät ole mamman kanssa harjoitelleet. Se on tuo pikku-Dartsan jäänyt vähän kotikasvatukselle ja nyt saavat tosissaan alkaa harjoitella kaikenlaista. Torstain haasteellisin kohta oli, ei suinkaan saksalainen, vaan 360 asteen pyörähdys vasemmalle. Daronilla ei ollut mitään hajua, että sillä on erilliset kaksi takajalkaa, joita voi käyttää omana yksikkönään niin että etujalat näyttää peruutussuunnan ja takajalat vie. Pikkukaverin asento kääntyi ihan mutkalle, kun sen takajalat oli liimaantuneet paikalleen ja etujalat lähti viemään ruumista taakse. Ei ollut helppoa, ei. On se silti kamalan hassu pieni otus ja kyllä mä siitä ihan tykkään, vaikka välillä vähän komennankin...

Rapolanharjulla, Valkeakoskella