sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulua odotellessa

Hupsista. Hiljaiseloa blogissa lokakuusta alkaen. Nyt on kyllä harrastukset vieneet niin mennessään, että ei ole kirjurikaan ehtinyt laakereillaan levätä. Maanantaisin mamma on ollut vetämässä arkitottisryhmäänsä, sen jälkeen pääasiassa Daron, välillä myös meikäpoika, on päässyt rallytokoilemaan. Tiistaisin on meikäpojan aksatreenit ja keskiviikkoisin Daronilla on ollut harrastuskoiran perusteet-kurssinsa. Viikonloput on vilahtaneet hujauksessa ja mamma on ehtinyt kolmet pikkujoulutkin humputella menemään. Lokakuun lopussa mamma ja Daron kävivät Lahdessa näytelmissä (arvostelu on sentään päivitetty tuonne Daronin näyttelyt -sivulle jo tuoreeltaan); tuloksena sieltä ROP-juniori ja kävivät pyörähtämässä myös sitten ryhmäkehässä, josta tokikaan ei tullut sitten enää sijoitusta.

Eilen Daron pääsi sitten todelliseen hulinaan, Helsingin Messukeskuksen Koiramessuille ja Winner-näyttelyyn. Myös ihanainen tyttäreni Rosi ja rakkaani Iita olivat olleet näyttelyssä. Rosille tuloksena Erinomainen (isäänsä tullut ;) ja nuorten narttujen toinen.
Suloinen Rosi-tyttäreni (Roosnell Fritillaria)
Daronin tuloksena ErittäinHyvä ja junioriurosten neljäs sija. Ihan ok siis, kovassa seurassa ja tarkan suomalaistuomarin alla, tarkempi arvostelu löytyy Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Mamma kyllä kehui, että Daron oli ollut kehässä tosi hienosti ja kestänyt muut junnu-urokset, tuomarin kopeloinnin ja jännittävän ympäristönkin. Tosin kuulemma Daronin Messukeskukseen sisääntulo oli ollut äänekästä... Pikkukaveria niin kovasti jännittää uudet ympäristöt ja etenkin oudot koirat, että sillä sitten äänihanat aukeaa samantien. Onneksi se kuitenkin uskoo useimmiten, kun mamma käskee sen olla hiljaa, mutta aina se ehtii ainakin sen yhden hau-haun huutaa. Menneenä perjantaina kun oltiin aamulenkillä, niin tavattiin eräs, meikäpojasta aivan hurmaava, tanskandoggi-rouva ja Daron päätti yrittää haukkua ison koiran kumoon. Samalla meikäpoika flirttaili minkä ehti ja tuloksena oli hämmentyneenä ympärilleen katseleva doggi, joka ei ollut ihan varma, että pitäisikö pistää leikiksi ja vaan seistä stoalaisen rauhallisena hullujen hollantilaisten keskellä. Lopulta Daron uskaltautui takakintereet äärimmilleen venytettyinä varovasti haistamaan dogin jalkoja ja heti kun doggi liikautti pienesti silmäluomiaan Daron singahti jo etäämmälle, jottei sen kokoinen vuori vain häntä jyräisi alleen. Lopulta kun erosimme tienristeyksessä meikäpoika oli vähän sitä mieltä, että jatkaisin mieluummin tuon ihanan rouvan kanssa kuin tuollaisen mielipuolen "pikkuveljen".

Marraskuussa ehdittiin myös käväisemään Pohjanmaan lakeuksilla, vaikkakaan syy ei ollut mikään mieltäylentävä, sillä mamma kävi hautajaisissa jo toista kertaa tänä vuonna. Oli silti mukava nuuskutella tuttuja lakeuksia ja vähän, ihan pikkuisen vaan, jahdata tutussa pihassa typeriä kaakattavia fasaaneja. Marraskuussa käytiin mamman kanssa myös aksakisoissa, mutta niistä ei todellakaan ole mitään kerrottavaa. Aivan liian kimuranttia ja pitkää rataa, aivan liian korkeassa vireessä ja kolme masentavaa hyllyä. Sen jälkeen ollaan yritetty treeneissä vaan nostaa yhdessä tekemisen fiilistä entiselle tasolle. Ja itse asiassa viime viikon tiistaina se onnistuikin oikein mainiosti. Kepit ontuu jälleen mutta kontaktit ei treeneissä pauku, kisatunnelma onkin sitten asia erikseen... Silti aiomme mennä tammikuun alussa treenihalliin kisoihin, niin että ehkä me vielä joskus onnistutaankin.

Daron on tosiaan omatoimisessa rallytokon treeniryhmässä nyt syksyn ajan käynyt tekemässä pari rataa maanantai-iltaisin ja nyt sillä on jo kisakirjakin, tosin vahvistamaton vielä. Aikomuksena olisi kai, että ne yrittävät mamman kanssa saada ensi vuoden alkuun koepaikkaa suorittaakseen debyyttinsä. Daron on kuulemma osoittanut lahjakkuutta rallytokoon, vaikka tokikaan sen kaiken kaikkinen osaaminen ei ole mitenkään taattua vielä. Mutta alokasluokassa on hyvä kokeilla, kun siellä ollaan vielä hihnassakin. Meinaan, että jos pikkukaveri alkaakin jännätä paikkaa ja muita koiria, niin hihnasta mamma ei irrota ennenkuin luottamus tilanteen hallintaan on kunnossa.
Harrastuskoiran perusteet-kurssilla Daron on sitten opiskellut kaikkea hassua. Viimeksi sen lelu kiinnitettiin ratsupiiskaan ja tehtävän tarkoituksena oli luopuminen piiska-lelun takaa-ajosta ja luopumisen tapahtuessa palkinnoksi lelun saikin sitten pyydystää. Ihmettelin hiukan, kun pikkukaveri tuli reilun kymmenen minuutin harjoituksen jälkeen takaisin autoon luokseni ja läähätti kuin mielipuolinen. Kun se siitä vähän tokeni, kertoi se tehtävästä ja että oli tietysti ajanut lelua takaa tosi pitkään, ennenkuin oli alkanut tajuta mikä on tehtävän oikea suoritustapa. Mamman piiskakäsi oli jo lähes krampissa ja välillä ne olivat vaihtaneet ympäripyörimiseenkin, niin että molemmat olivat ihan päästään sekaisin. Mutta Daronilla, kas kummaa, oli ollut hitsin hauskaa! Tuollaisten tempausten lisäksi ovat kuulemma harjoitelleet kuonokosketusta, paikalle jäämistä liikeärsykkeistä huolimatta, erilaisia kolinoita ja keinahtelevia lautoja. Kaikki siis tähtää siihen, että tammikuussa alkaa agilityn alkeet, johon harrasteperusteet kurssilla olleet ovat etusijalla. Saapa siis nähdä, että viekö aksa myös pikkumiestä vielä mennessään...

Se olisi joulu ihan kohta. En odota joulupukkia, mutta joku pikku lahja olisi kiva saada. Mielellään joku minkä voisin syödä. Leluista kun en enää oikein piittaa, sen homman olen luovuttanut lelumaestro-Daronille. Mamma meinasi kyllä, että meillä ei tänä vuonna ole joulua, koska vuosi on ollut vähän rankka monella tapaa. Eikä mammalla oikein noita lomapäiviäkään ole kuin normaali viikonlopun verran. Eipä me mitään joulukuusta kaivata, mukavampaa lähteä ulkoilemaan metsään ja nuuskia siellä kuusenoksia, peuranpolkuja, pupun jälkiä ja välillä nostaa kuono ilmaan ja tuhauttaa koko maailmalle. Toivotaan vaan, että lähialueen yhdeksän sielun susilauma tajuaa pysyä poissa meidän peurametsistä tai mamma ei enää uskalla lähteä meidän kanssa pitkille metsälenkeillekään.


lauantai 8. lokakuuta 2016

Lisää näyttelyitä

Tässä ei ole taas mamma lainkaan ehtinyt kirjoitella kuulumisiamme, mutta sanotaanko nyt heti alkuun, että hyvin menee mutta menköön! Tänään meikäpoika pääsi turistiksi Spanieliliiton erikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle ja tapasin siellä monia tuttuja ja pari aivan ihanaa tyttöäkin, eli kivaa oli. Kaiken kukkuraksi tuo Daron-kakara oli kehäkettu ja voitti junioriluokan urokset (jättäen veljensä Delvinin kakkoseksi), jonka jälkeen kakara sijoittui vielä Paras Uros-kisan kolmanneksi varasertillä (Delvin-veli tuli sijalle neljä). Eikä siinä vielä kaikki, vaan Daron oli yksi neljästä kasvattajansa koirasta, jotka pokkasivat rodun parhaan kasvattajan palkinnon. Kasvattajaryhmän osallistujat olivat veljespari Daronin ja Delvinin lisäksi heidän serkkunsa Emir ja Eris - kaikki siis juniori-ikäisiä juuri 1-vuotisiaan juhlineita! Sama joukko kävi siis tietysti myös isossa kehässä BIS-kasvattaja-kisassa, mutta harmiksi tuomari ei tällä kertaa valinnut neljän parhaan joukkoon kooikkereita. Hyvin nuo kakarat kuitenkin vetivät, ei voi muuta sanoa!

Ja jos palaamme viikon takaisinpäin, niin viime sunnuntaina Daron kävi mamman kanssa kaksistaan näyttelemässä komeaa myös Tuuloksen ryhmänäyttelyssä. Sieltä kotiintuomisia oli Daronille toinen serti sekä hitto soikoon, toisen kerran rotunsa paras-titteli! Kakara toisti siten meikäpojan viitoittamia askelia, sillä niin se meikäkin veti kahdesta peräkkäisestä näyttelystään ne kaksi ekaa sertiään vähän jälkeen 1-vuotissynttäreiden. Tuuloksessa mamma jätti sitten ryhmäkehän väliin, koska Daronilla alkoi vähän kattila keittää yli kaikuvassa parkkihallissa ja oli parempi tulla kotiin lepäilemään.
Sekä viime sunnuntain että tämän päivän näyttelyarvostelut on luettavissa Daronin näyttelyt-välilehdellä.

Muissa harrasteissa syyskausi on sitten viime viikolla startattu ja meikäpoika veti tiistain treeneissä kahden viikon luppoilun jälkeen sellaista rataa, että huhhahhei! Jopa ne perhanan kepukat mennä sujauttelin tuosta noin vaan - ja vielä kaksi kertaa. Oli kyllä niin kivaa taas päästä aksakentälle! Daron puolestaan on nyt suorittanut loppuun viiden kerran rallytokon tutustumiskurssin ja mamma on löytänyt siitä heille sopivan yhteisen harrasteen. Tästä eteenpäin Daron jatkaa rallytokoiluaan omatoimitreeniryhmässä, jossa osallistujat vuoroviikoin tekevät harjoitusradan, jota sitten tehdään. Meikäpoikakin pääsi viime maanantaina kokeilemaan rallytokoa pitkästä pitkästä aikaa ja mamma saattoi todeta, että turhan säpäkkä tapaus olen. Sattumoisin tarjosin P-muotoisessa käännöksessä (vasemmalle) todella nopeassa tahdissa erilaisia vaihtoehtoja istumisesta, maahanmenoon, tassuläpyyn ja haukkumiseen...... Lisäksi meikäpoikaa haittasivat kovasti harjoitustilassa säilytettävät aksaesteet ja melkein väkisin tarjosin ohimennen A:n alastulokontaktiakin. No, mutta lajinsa kullakin, toteamme ja katsotaan tällä aksa + meikä ja rallytoko + Daron pariutuksella nyt tätä syksyä. Lisäksi keskiviikkoisin Daron osallistuu Harrastuskoiran perustaidot-pienryhmään ja saa nähdä mitä kaikkea hupsua se siellä sitten oppii. Pienryhmä kokoontuu vain joulukuuhun asti, jonka jälkeen voi hakea etusijalla paikkaa kevätkauden aksan alkeisiin.

Nyt sitten vaan vähän treenaillaan kaikkee ja jossain vaiheessa mamma sitten ilmoittelee meikäpoikaa aksakisoihinkin, kun saadaan hieman lisää varmuutta kontakteille ainakin. Daronin seuraava näyttely häämöttää tämän kuun lopulla Lahdessa, joten aika harrastuspainotteisesti tässä nyt mennään kohti pimeää talvikautta. Nautiskellaan kivoista syyspäivistä niin kauan kuin niitä nyt kestää!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sertien arvoinen viikonloppu

Me pojat sitten päätettiin mamman lomanlopettajaisiksi laittaa sertit jakoon ja hankkia pokaalihyllylle täytettä. Eilen meikäpoika pääsi starttamaan Tampereella aksakisoissa ja tuomari Anne Savioja oli sitten tehnyt niin meille sopivaa rataa, että kuittasin ekalta radalta 1.sijan puhtaalla nollalla ja siitä hyvästä sain agilitysertin! Niinpä toiselle radalle startattiin sitten ekaa kertaa kakkosissa. Toinen rata oli myös kivaa kamaa, mutta päätettiin laittaa se ihan ranttaliksi ja pidettiin vaan niin maanperusteellisen hauskaa. Tuloksena siis hassutteluhylly ja poistuimme tyytyväisinä kotimatkalle hieman jälkeen puolenpäivän. Matkalla mamma halus sit napata musta virallisen posen.

No tänään oli sitten meikäpojan lepopäivä ja sain jäädä kotiin, kun mamma lähti viemään Daronia Hyvinkäälle koiranäyttelyyn. Kyllä mä niin nautin yksinolosta! Eikä Daronillakaan mitenkään huono reissu ollut, sillä jätkällä oli tuliaisina kaksikin pokaalia ja ruusukkeet... Pikkukundi oli vetänyt ekan sertinsä ja kaiken kukkuraksi siitä tuli ROP! Mamman kans jäivät sitten ryhmäkehään, vaikka ei sieltä sijoitusta lopulta tullutkaan, kokemushan sekin. Tässä sitten pikkukaverin pose.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Syksy on tullut

Niin se on sitten mamman kesäloma vetelemässä viimeisiä henkosiaan - tai no syyslomaksi tätä kai olisi voinut kutsua, mutta kelit on kyllä olleet ihan kesäiset. Ja kyllä me ollaan nautittu ulkoilusta sitten oikein kunnolla. Mammahan aloitti lomansa ihan ilman meitä koohottajiaan, kun lähti Vierumäelle kuntoilemaan viikonlopuksi. Mutta me pojatpa päästiinkin maailman parhaaseen hoitopaikkaan, nimittäin Nellan ja Iiriksen seuraksi niiden mökille! Ja kyllä meillä oli lystiä!! Tosin ihmiset oli meidän lystinpidosta hieman eri mieltä, kun meikäpoika sai mökillä päähänsä, että Nella se vasta onkin ihana... Lopulta Daronkin lähti samaan leikkiin ja ihmiset sai sitten meitä irrotella Nellan kimpusta. Nellalla oli siis ollut juoksu ohi jo jonkin aikaa, mutta ne hajut oli vielä tallella ja me pojat vähän seottiin. Ei uskottu vaikka Nellalta tuli kipakasti hammastakin... Kun mamma sitten tuli sunnuntaina illalla paikalle, alettiin mekin toentua ja lopulta maanantai-iltana Iiriskin sai meikäpojalta kauan odottamaansa huomiota. Iiris-reppana oli jäänyt siihen asti ihan osattomaksi huomiostani. Mamma vietti mökillä pari päivää ja ehti käydä siinä puolukassakin vesisateen saattelemana tosin. Tiistaina palattiin sitten kaikki kotiin, tosin mamma siitä sitten singahtikin jo kyläreissulle Helsinkiin ja me pojat jäätiin kotiin nukkumaan.

Muutama päivä vietettiin kotona ja sitten lauantaiaamusta otettiin suunta Seinäjoelle, jossa viihdyttiin tiistaiaamuun asti.

Lakeuden kutsu luhdalla
Käväisimmehän toki myös Vaasan lähellä tervehtimässä meikäpojan kasvattajaa sekä siskonlikkaani Terraa. Daron erityisesti oli ihastuksissaan Terrasta ja Terra vastaavasti mammasta. Oli kyllä kiva käydä kotinurkilla nuuskimassa jälleen. Tiistain aikana mamma sitten ajelutti meidät halki Suomen, nimittäin Joensuuhun päädyimme. Saimme yösijan Daronin kasvattajan luota (maailman ihanimmat koirapetit!) ja meillä oli kaikkea kivaa ohjelmaakin luvassa.
Ihana peti!!
Daron tapasi totta kai veljensä Delvinin, jonka kanssa pistivät heti saavuttua pihapainit pystyyn.
Daron (vas) ja Delvin (oik)
Kävimme yhteislenkillä, jossa Daronin sisko Doora hurmasi meidät pojat juoksujen sulotuoksuilla, joten Jaamankankaan taukopaikalla kuului meikäpojan ulvontaa... Lenkkeilyn lisäksi pääsimme käymään agilityhallilla ja meikäpoika veteli siellä pientä ratapätkää äänihuulet ärjyen. Daron pääsi myös kokeilemaan hallissa menoa ja kaveri veteli suoraa putkea sekä myös tumman mutkaputken kuin vanha tekijä! Treenien lopuksi Daron pääsi vielä lyhyeen näyttelyharjoitukseen hallin pihassa. Niin ja tietysti hallilla Daron tapasi Aroona-äitinsä, joka kyllä kertoi selkeästi jälkikasvulleen, että kumpi oli ensin muna vai kana. Yhteislenkillä perjantaina ennen kotimatkaa napattiin kuitenkin suloinen äiti-poika kuva.
Daron vasemmalla, äiti-Aroona oikealla


Perjantaina ajelimme sitten viikon reissusta kotiin, koska Daronilla oli Riihimäen näyttelypäivä sunnuntaina. Tällä kertaa pikkukaveri sai näyttelyarvostelun Erittäin Hyvä, koska tuomarin mielestä kakara on vielä kovin litteä. No onhan se, vaikka syö heinääkin kuin hevonen ;)
Maanantaina oli sitten meikäpojan vuoro ulkoiluttaa itseäni Riihimäen Agility ry:n Frodo Cup-kisaradoille, vaikkakin tämä osoittautui sitten lopulta fiaskoksi. Ekalla radalla lähdin ensin hienosti neljä ekaa estettä, kepitkin meni mallikkaasti, mutta sitten päätin suorittaa ihan omaa rataa ja saatiin hylly. Toinen rata sentään saatiin suoritettua, mutta siellä tuli herraties mitä kaikkea kieltoja ja vitosia kontakteilta ja huhhuh. Palattiinpa taas maan pinnalle, että ei tässä mitään osatakaan. Muuten oli kyllä ihan mukavaa kisailla ja kyllä mä nautin siitä ekasta radastakin, kun pistelin menemään kuin heikkopäinen... mamma ei voinut kuin naureskella.

Viime viikko lopetettiin sitten metsäisellä menolla, sillä saatiin mejäkoepaikka Hausjärvelle kettuterrierien kokeeseen sunnuntaille. Lauantaina mamma oli jälkienteossa ja keräili sitten kolmisenkymmentä hirvikärpästä itsestään illansuussa... Saatiin me Daronin kanssa auton takapenkillekin osamme niistä öttiäisistä, joten rapsuteltiin sitten porukalla itseämme niskoista vähän väliä. Sunnuntain kokeeseen osallistui 20 koirakkoa ja mulle mamman kanssa tuli jälkinumero 10. Siinä puolen päivän haminoilla päästiin lopulta metsään ja lähdin innokkaasti jäljelle. Jälkimaasto oli haastava, sillä ekan kulman jälkeen sukellettiin vadelmapöheikköön, niin että mammalla ei ollut meikäpojasta muuta näköhavaintoa kuin välissämme kulkeva liina. Mamma siinä itsekseen mietiskeli, että tokkopa tuomarikaan näkee koiran työskentelyä yhtään. No sitten pöheiköstä sukellettiinkin vetiseen maastoon ja meikäpoika luttasi siinä jonkun vesiläven läpikin, mamman yrittäessä löytää pitävää pohjaa omille saappailleen. Tultiin toiselle kulmalle, jonka hienosti osoitin. Sitten tuli kaartelua, kysyviä katseita mammaan, tuomariin, oppaaseen... Ja lopulta kyllästyin niiden passiiviseen tuijotteluun niin, että palasin makuulle ja laitoin siihen vierelle sammalikkoon pitkälleni. Lopulta tuomari totesi, että hukkapa siitä tupsahti ja yritettiin uutta alkua kulmalta eteenpäin. Jatkoin aika vaisusti tovin matkaa ja sitten taas heitin pitkälleni ja kattelin kanssakulkijoitani. Toinen hukka. Vielä kertaalleen otettiin yhteislähtö, mutta homma ei lähtenyt kulkemaan, joten tuomittiin kolmas hukka ja tuomari ehdotti, että mennään kuitenkin harjoitellen jälki loppuun. Mamma oli ihmeissään käytöksestäni, tuomarikin sitä pohdiskeli. Ekat 600m jäljestykseni oli nimittäin ollut erinomaista. Karhu tai muu villipetokin otettiin spekulaatioihin mukaan, mutta tuomari totesi kuitenkin, että en näyttänyt pelokkaalta, joten pedot tuskin olivat etenemishaluttomuuteen syynä. Tällä kertaa siis näin. Onneksi alkumatka oli sentään mammallekin kivaa katsottavaa, vaikka sitä nyt kyllä kaihertaa, että mikä mulle oikein mahtoi tulla... Väsymys, energiavajaus, kuumuus (+20 auringonpaisteinen päivä), haluttomuus, masennus, mörköhetki... kaikki on mahdollista. Se ois sitten tämän kauden mejäilyt taputeltu näin, katsotaan josko ensi keväänä yritetään uudelleen löytää kadonnut tsemppi.

Daron muuten aloitti viime torstaina viiden kerran rallytokokurssin. Pikkukaveri oli innoissaan ja kovasti se oli yrittänyt radalla tehdä liikkeitä, vaikka mitään eivät ole mamman kanssa harjoitelleet. Se on tuo pikku-Dartsan jäänyt vähän kotikasvatukselle ja nyt saavat tosissaan alkaa harjoitella kaikenlaista. Torstain haasteellisin kohta oli, ei suinkaan saksalainen, vaan 360 asteen pyörähdys vasemmalle. Daronilla ei ollut mitään hajua, että sillä on erilliset kaksi takajalkaa, joita voi käyttää omana yksikkönään niin että etujalat näyttää peruutussuunnan ja takajalat vie. Pikkukaverin asento kääntyi ihan mutkalle, kun sen takajalat oli liimaantuneet paikalleen ja etujalat lähti viemään ruumista taakse. Ei ollut helppoa, ei. On se silti kamalan hassu pieni otus ja kyllä mä siitä ihan tykkään, vaikka välillä vähän komennankin...

Rapolanharjulla, Valkeakoskella

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Liitelyä

Mamman ja meikäpojan yhteiset askelparit senkun vaan paranevat. Viime viikonloppu mejää, keskiviikkona viikottaiset agilitytreenit aivan upeesti ja sit ei muuta ku eilen Tampereelle agilitykisoihin. Kaksi starttia mamma oli varannut ja eka rataantutustuminen oli sitten heti klo 9:30, joten se oli aamulähtö liikenteeseen. Iittalan jälkeen alkoi rankahko sade, joka taukosi sopivasti, kun tultiin ajoissa kisapaikalle ja lämppärilenkki saatiin puoliväliin asti tehtyä kuivina, sit alkoi taas tihenevä sade. Daron oli mukana kannustusjoukoissa ja me kaksi koiraa sit huurustettiin autoa sillä välin kun mamma kävi rataantutustumisessa ja seurasi minien startit. Sitten tuli meidän vuoro radalle, sataa tihutti sellaista mahdollisimman kastelevaa tihkua. Tuomari Anders Virtasen rata oli ihanan selkeä, vaikka siellä toki oli vaaranpaikkojakin ohjausten kannalta. Ja niinpä siinä sitten kävi, että paukutettiin mamman kanssa nollarata! Jopa kepit sujui kivasti ja kontaktit otin, vaikkakin se vaati hieman kärsivällisyyttä mammalta, kun päätin taas hidastella An alastuloa (odotin, että josko mamman näkemättä voisin loikata...). Puomin kontakti meni paremmin, ehkä siksikin, että mammalla oli heti puomilta tärkeä loppuohjaus putken kautta maalihypylle. Kaikkinensa rata oli sujuva ja maalissa mamma tiesi jo, että hyvin meni ja nyt puhuu vain aika. Niinpä sitten lopputuloksissa oltiin kolmansia ja hiphei, LUVAhan sieltä napsahti! Se ois sit meikäpojalla kaksi LUVAa kirjoissa, niin että kakkosia kohti on yritystä. Katsotaan milloin se sitten tapahtuu, aikaa voi mennä reilustikin, mutta mikäs kiire tässä.
Kuten voitte siis jo päätellä, niin meidän toka rata ei tuottanut tulosta. Tällä kertaa syy oli kylläkin ihan totaalisesti mammassa, sillä se tollo OHJASI mut putken väärään päähän! Muutoin toka rata meni tosi hyvin, vaikka siellä kepit oli jo hitaammat. Tehtiin siis hieno hylly, joten siihenkin ollaan tyytyväisiä. Kaikista kivointa oli kuitenkin päästä ajoissa kotiin, pois sateesta.
Märkä agiliitäjä

Illalla sateen loputtua tehtiin sitten vielä pitkä metsälenkki Daronin kanssa ja vähän höntsäiltiin siinä sivussa. Daron sai pitkästä aikaa olla vapaana; meillä kun lenkkireitillä on sen verran tuota maassapesivää lintulajistoa sekä tietysti niitä rusakoita, että poikasaikaan ei irtipito ole lainkaan hyvä ajatus. Mammaa vähän jännitti irrottaa Daron hihnasta, mutta hyvin se pikkukundi tarkkailee missä me ollaan. Meikäpoika kun ei hihnasta irti pääse, johtuen innostani lähteä mille tahansa hajujäljelle ja sulkea korvat. Ja sit taas jos me kaksi päästäis yhdessä irti, niin siitä hommasta on järki kaukana... Että korkeintaan vähän aikaa vuorotellen, jos ollenkaan. Meikäpoikahan on tehnyt nuoruudessaan kaksi todellista irtiottoa, silloin kun vielä sain olla vapaana. Ekan kerran lähdin rusakon jäljelle ja viimeinen näköhavainto oli, kun juoksin kohti isompaa tietä (80 nopeusrajoitus). Siinä oli mammalla sydän nitkahtaa. Palasinhan minä, vastentahtoisesti, mutta kun pirun rusakko katosi. Aikaa meni ehkä 15 minuuttia, jos sitäkään. Toisen kerran tein katoamistempun mamman selän takaa valaistulta kuntopolulta metsään ja tällä kertaa oli talvi-ilta, lunta oli pieni riite maassa ja metsässä pimeää. Mammalla ei ollut mitään hajua mihin katosin. Onneksi paikalle tuli kaksi nuorehkoa naista kahden pienen koiran kanssa ja he tarjoutuivat ystävällisesti apuun. Kuulivat varmaan paniikin mamman äänestä, kun se meikäpoikaa huuteli. Löysivät jälkeni lumesta ja lähtivät seuraamaan sitä. Ja hetken kuluttua toinen naisista sanoi kuulevansa jotain vasemmalta puoleltaan. Siellähän meikäpoika tuhisti menemään, kuono maassa ja intensiivinen ote jäljen etsimiseen. Kun mamma kutsui, huomasin toiset koirat ja tulin katsomaan sainko kavereita jäljelle. Mamma oli nopea ja nappasi valjaistani kiinni. Tässäkään touhussa aikaa ei kulunut kuin ehkä 10-15 minuuttia, mutta aika oli pitkä ja tuskainen mammalle. Sen jälkeen vapaana oloni on rajoittunut aidatuille alueille sekä agilitykentälle, jossa meikäpojalle tärkeää ovat vain esteet. Tai no, tänä keväänä sain hetken olla irti metsässä, kun mamma halusi testata onko vaara katoamisesta edelleen olemassa. Kyllä täytyy myöntää, että kivaahan se oli, mutta vähän multa karkas se homma lapasesta, kun lähdin kiusoittelemaan hihnassa olevaa Daronia ja juoksin päätöntä ympyrää hetken. Mamma sen lopetti, ihan turvallisuussyistä, kun meinasin joko katkoa omat kinttuni tai ainakin Daronin niskat ja mamman olkapäät. Varsinaisia koohottimia siis ollaan tuon pikkujätkän kanssa...

Tänään Daronille tuli yllätysvieraaksi veljensä Danny.
Daron vasemmalla, Danny oikealla
Pojat on viimeksi nähneet kevättalvella. Meikäpoika joutui portin taakse makkariin päivystämään, kun muutoin olisin käyttäytynyt rumasti kuitenkin. Daron otti vieraansa vastaan yllättäen hyökkäämällä hampaat irvessä Dannyn kimppuun. Danny antautui, mutta heti kun se innoissaan lähti etenemään, hyökkäsi Daron uudelleen. Daronilla oli selvästi tarve ilmoittaa, kuka täällä oikein asuu. Tätä ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun yhtäkkiä homma rauhoittui ja pojat alkoivatkin telmiä keskenään. Homma tuli siis selväksi ja ilmeisesti jokin muistikuva leikkimisestä tuli, koska alkoivat kyllä painia niinkuin aina ennenkin. Hassuja otuksia. Meikäpoika hoiti taustakuoron virkaa uskollisesti vonkumalla portin takana... Danny kävi moikkaamassa pari kertaa, mutta koska mamma tiesi, että voin sanoa portin takaakin pahasti, niin meidät komennettiin erilleen. Kun Danny sitten lähti, kävin haistelemassa tarkkaan nurkat ja etenkin tarkistin, että meille jäi oikea koira eli Daron. Daron alistui meikäpojalle heti, ihan kuin olisi hieman häpeillyt sitä, että "varasti" roolini kodinturvajoukkona. Tuhahdin sille ja sitten aloimme yhdessä kerjätä ruokaa. Meidän maailmassa kaikki siis hyvin.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Meikäpoika se oli tänään taas mejäkokeessa. Tällä kertaa järjestävä seura oli oma kotiseurani Etelä-Hämeen Koirakerho ja kyseessä oli perinteinen ystävyysottelu Kanta-Hämeen Mäyräkoirakerhoa vastaan. Mamma hoiti lauantaina osuutensa hyvin kevyesti, toimimalla sienenä VOI-jäljen oppaalle. Me pojat maattiin kotona, kun matkaa koepaikalle ei ollut kuin se reilu vartti ja mammakin kotiutui lopulta myöhäisiltapäivästä kello viiden teelle. Tullessaan se toi kotiin pari hirvikärpästä ja yhden naarmuuntuneen säären... Että semmoista jäljentekoa. Onneksi eivät sentään alueella liikkuviin susiin törmänneet; tuolla mamman tuurilla sen ois hukka perinyt sitten.

Eikä tullut hukkia meikäpojankaan päivään. Ei eläimiä eikä tuomarin tuomitsemaa hukkaa jäljellä. Mutta ei meiltä jännitystä silti puuttunut tästäkään suorituksesta. Kaikki alkoi jotensakin niin, että ilmoitettuaan meikäläisen kokeessa paikallaolevaksi ja syötyään aamupalan mamma tuli meidän jätkien luo autolle. Otti ja vei Daron kiusanhengen viettämään päiväänsä tukikohtana toimineelle mökille, omaan koppaan. Kaikki tässä vaiheessa hienosti. Sitten hetken kuluttua mamma palasi autolle laittamaan mua jälkikuntoon (valjaat, liina yms. tykötarpeisto) ja siinä vaiheessa huomasi heti, että meikäläisellä ei ole taas kaikki muumit laaksossa... Pälyilin auton kattoa ja olin sen näköinen kuin taivas putoaisi ihan juuri niskaani. Ensimmäisenä mamma tutkaili ampiaistilanteen, mutta koska aamu oli viileähkö, niin pörriäisiä ei vielä näkynyt, eikä kuulunut. No sitten mamma päätti ottaa mut autosta ulos ja hyvin hyvin vastentahtoisesti tulin ovesta. Olin yhä enemmän sen näköinen, että kaikki on kaatumassa päälle ihan just. Siinä kun mamma totesi, että ulkoista vikaa ei ole ja pakotti lievästi mut lyhyelle pissakäynnille, niin alkoi syykin valjeta. Metsästysmajan "takapihalla" lähempänä autoja hurisi, pörisi ja puhkui aggregaatti. Se oli valtavan pelottava juttu, jopa siinä määrin, että takajalkani löivät pienesti loukkua. Pälyilin edelleen taivaalle ja se johtuu taas siitä että olen kerran nähnyt semmoisen moottoroidun (surisevan, pörisevän) riippuliitimen taivaalla yläpuolellani ja olin aivan vakuuttunut, että taas se ilkeä-ääninen lintu hyökkää... Mamma raahasi mut ammuttavaksi. No ei vaiskaan, ei meitä ammuttu vaikka haulikolla ilmaan laukaistiinkin. Läpäisin laukauksensieto-osuuden kokeesta kuitenkin, vaikka mamma rehellisesti ajatteli, että koe on sit siinä. Ei se laukaus saanut mua kuitenkaan enempää tolaltani, vaikka toki autoon, turvaan, tepsutin melkoista kyytiä. Meikäpoika sai päivän kolmannen AVO-luokan jäljen, jonne ajettiin autolla pieni tovi. Kun jäätiin tien varteen odottelemaan, mamma totesi, että olen edelleen outo. Käytiin kävelemässä vähän tienlaitaa ja tein siinä hätäni normaalisti, mutta olin silti iloinen päästessäni takaisin autoon. No odottelua tuli onneksi sen verran, että siinä vaiheessa kun tuomari meni kirjoituspuuhiin kakkosjäljen jälkeen, niin meikäpoika jo kerjäsi pari rapsutusta lähistöllä olevilta ihmisiltä. Sitten merkkasin ojanpohjaa ja potkin takakoivillani varvikon aivan tuusan nuuskaksi, kun mamma kerrankin antoi sen tehdä. Siinä vaiheessa alkoi helpottamaan ja mammakaan ei enää niin jännittänyt, että mikä mulla on.

Lähdettiin sitten jäljelle kellon näyttäessä 10:45 ja auringon pilkistellessä välillä pilvien takaa. Alkumakaus tutkittiin mamman kanssa yhdessä ja 10m jälkeen sain pitkää liinaa. Mamma oli varustautunut perinteiseen rynnäkkömäiseen etenemiseeni, mutta eikös mitä, päätinkin lähteä liikkeelle hyvinkin verkkaisesti. Merkkailin parit ekat mustikkavarvikot rauhassa ja näytin siltä, että nyt hohhaillaan. Mamma ehti jo ajatella, että jahas, tää ei ole meidän jälkipäivä. Ehti se siinä miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että josko sudet olisi yöllä vierailleet tutkimassa verijälkeä... Sitten menoni vähän reipastui ja sain pari nykäisyäkin jopa tehtyä, niin että mamma tiesi mun olevan jäljellä. Hieman ennen ekaa kulmaa tein kaarroksen hakkuuaukean reunaan ja sieltä ilmavainulla palasin kuitenkin tarkasti jäljelle ja tutkin kulman jalannostolla merkaten. Kulmalta mulla olikin kaarteluni ansiosta jo oikea suunta eteenpäin, niin jatkettiin reippaasti matkaa. Toisella osuudella oli ylitettävä muutama ohut puunranka sekä heti sen jälkeen yksi männynrunko ja hypättyäni tuon männynrungon yli ulvahdin ja pysähdyin. Mamma ehti jo ajatella, että nyt siellä rungon takana oli käärme, jonka päälle hyppäsin. Mutta ei, ilmeisesti kuivettunut, sitkeä oksa tuikkasi vain johonkin ja olin siinä sitten hetken sillä mielellä, että voitaisko jo lopettaa tää homma, kun puutkin hyökkää päälle. Lopulta mamman kehotettua, rohkaistua pariin otteeseen, päätin jatkaa jäljestystä. Etenkin kun edes tuomarilta ei herunut lohturapsutuksia... Selvittiin toiselle kulmalle, jonka nuuhkutin ja merkkasin lonkat irti-menttaliteetilla. Opas oli varoittanut, että heti kolmannen osuuden alussa on maa-ampiaisen pesä, joka on merkitty useammallakin krepillä ja se alue on ohitettu verettäessä vasemmalta puolen. Mammaa siis hieman jännitti, kun vattupuskan jälkeen edessä alkoi näkyä punaisia kreppejä. Hyvin kuitenkin kiersin jälkeä seuraten vaaralliset ampiaiset ja matka jatkui kaadolle saakka. Tutkailin sorkkaa siihen asti, kunnes tuomari kehotti mammaa kehumaan koiraa. Ja kyllähän se kehuikin! Mamma tiesi sen verran, että hyvin meni, jopa mainiosti, mutta varmuutta ei ollut siitä, miten tuomari on menoni tulkinnut.

Loppupäivä sitten vietettiin jännittäen lopullisia tuloksia ja kun ne vihdoin julkistettiin, oli yllätys suurenmoinen! AVO-luokan 1-tulos ja aivan mahtavalla pistemäärällä 47 (max pisteet 50)!! Niinpä mamma sai käydä pokkaamassa meille koirakerhon parhaan AVO-luokan koirakon kiertopalkinnon ja sitten vielä kirsikkana kakun päälle meidän koirakerho voitti ystävyysottelun pisteillä 137 - 86. Siitä hyvästä saimme säilytettäväksi myös ystävyysottelun kiertopalkinnon. Kyllä meidän kerhon koirakot teki kaikkineen hyvää työtä ja lisäksi kärkikolmikosta yhdestä tuli jälkivalio ja toinen siirtyi VOI-luokkaan!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Jos metsään haluat mennä nyt...

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt!
Noiden laulunsanojen mukaisesti sain mamman vähän yllätettyä meikäpojan taidoista eilen elämäni kolmannessa metsästyskoirien jäljestämiskokeessa (mejä) - tuloksena AVO2 pisteillä 38/50. Virallinen koeselostukseni on luettavissa blogin uudelta välilehdeltä.

Iloisen karvainen porukkamme starttasi kohti Oriveden koepaikkaa ajoissa jo perjantai-illaksi. Lauantain mamma vietti jälkiparinsa kanssa metsässä vetäen kaksi AVO-luokan jälkeä; lähtivät joskus aamupäivällä yhdentoista aikaan ja palasivat majalle lähempänä puolta kahdeksaa illalla... Päivä oli kostean kuuma, mutta onneksi sentään pilvinen. Me koirapojat odoteltiin majalla ja onneksi siellä oli muitakin paikalla huolehtimassa meitä välillä edes ulos pissalle. Mamman tullessa takaisin odottelimme iloisina pienessä ulkotarhassa. Mamma oli jostain syystä aika poikki, mutta jaksoi se sentään saunoa ja iltanuotiollakin istua makkaranpaistossa myöhään.

Sunnuntai jatkui samantyyppisessä kelissä, lämpimän kosteaa ilmaa, puolipilvistä. Tällä kertaa aamu alkoi varhain ja siinä vaiheessa kun mamma viritti meikäpojalle uudet valjaat, aloin jo epäillä että päivästä taitaa tulla erikiva. Sen jälkeen esiin kaivettiin oranssi jälkiliina ja olin jo ihan liekeissä "Joko mennään, joko mennään, joko jokojokojokojokojoko, mennäääääään!!", aloitin aariani. Innostuksesta pullistuneena meikäpoika kuljetettiin muiden koohottimien kanssa "ampumista varten saunan taakse" niinkuin ylituomari oli ilmoittanut. Laukauksensieto-osuuden läpäisin jälleen; en siitä kovasti pidä, mutta koska tiedän mitä se tarkoittaa, niin siedän sen epämukavuuden kun korvissa soi paukahdus. Mamma yritti taas tarjota namia hyvästä laukauksensietokäytöksestä, mutta sen verran olin lukossa, että en halunnut sitä syödä. Sen sijaan meikäläisellä oli jo kiire autoon, että päästään sinne metsään! Ja niin me pian lähdettiinkin, Daronin jäädessä majalle lepäilemään omaan häkkiin.
Meikäpojan jälki oli aamun toisena, joten odoteltiin tovi mamman kanssa siellä keskellä ei-mitään, metsäautotien laidalla. Meikäpojalla oli niskassa jääkylmällä kaivovedellä kasteltu pyyhemantteli ja oloni oli mukava helteestä huolimatta, tarkkailin takapenkiltä ilmassa pyöriviä pörriäisiä ja kuulostelin metsän ääniä ympärillämme.

Mamma käytti aikaa mm. suihkauttelemalla itseensä eau de Offia, joka ei kyllä hyttysiin tehnyt suurtakaan vaikutusta. Sitten saapuikin ensin opas ja lähti viemään sorkkaa kaadolle, jonka jälkeen hetken kuluttua tuomari toimitettiin myös lähtöpaikalle. Hoidimme protokollat kuntoon ja vihdoin mantteli otettiin pois ja sain luvan tulla ulos autosta. En malttanut pysyä hiljaa, vaan volisin hieman koko ajan ja tietysti höselsin liinassa kuin sekoamisen partaalla. Kaikesta siitä jännityksestä johtuen jouduin myös asioimaan pusikossa... Onneksi vatsani ei sentään ollut löysällä, niin säästyin siltä noloudelta, että olisi pershöyhenet olleet ruskeina.

Vihdoin klo 10:57 pääsin sitten metsään ja nuuskin mamman avustuksella alkumakauksen verijälkiä, jonka jälkeen aloitimme 10m alkumatkalla minun yrittäessä päästä kovaa jo eteenpäin ja mamman yrittäessä rauhoittaa menoa pitämällä tiukasti kiinni valjaistani. Kun 10m oltiin kuljettu yhdessä näin, sain löysää liinaa ja 6 metrin päässä mammasta eli ohjaajastani aloitin vimmaisen jäljellä etenemisen. Mamma nojaili jäljen ensimmäisen osuuden melko lailla takakenoon, jotta sai meikäpojan pidettyä kävelyvauhdissa. Mamman perässä tulla tepsuttivat tuomari ja opas. Ensimmäiselle kulmalle pysähdyin nuuhkimaan veristä makausjälkeä ja lähdin hyvin pian jatkamaan jäljen toiselle osuudelle. Toinen osuus meni vielä rivakasti, mutta ei enää aivan päättömästi kaahaten ja löysin kulmalla olevan makauksen, jota tutkin nopeasti. Kulmalta en löytänytkään jatkoa ja vilkaisin mammaa kysyvästi. Mamman "Jälki!" kehotuksesta jatkoin etsimistä kierrellen ja kaarrellen. Mutta ei, jatkoa ei vaan tullut eteen (tuoreehkoja hirvensorkanjälkiä kyllä) ja niin tuomari tuomitsi meikäläiselle hukan ja otimme uuden puhtaan startin kulmalta jäljelle. Nyt vauhtini oli jo rauhallisempaa ja mamma näki, että kuumuus tekee tehtävänsä, koska läähätin aivan mahdottomasti. Kolmas osuus oli ehkä huolellisinta koko jäljen matkalta, vaikka yksi jännitysmomentti saatiin sinnekin aikaan. Yhtäkkiä mamma nimittäin kuuli ja näki miten jälkiliinani kliksahti irti valjaistani - olin toisin sanoen vapaa. Mamma on kertonut, että aika monta ajatusta ehti singahdella hänellä mielessä siinä ajassa kun hän hyvin rauhallisen tiukasti antoi meikäpojalle komennon "Tristan, seis." Mamman hämmästykseksi pysähdyin sijoilleni. Hyvin rauhallisesti mamma kulki luokseni, kiinnitti liinan takaisin ja minun vilkaistessani antoi luvan jatkaa jälkeä. Sitä lupaa meikäpoika vain odottikin ja jatkoin matkaani tasaisen varmasti, vaikka mamma ehti jo miettiä että nyt meni loppujälki sitten pilalle liinan irtoamisen vuoksi. Vaan ei. Meikäpoika nuuhkutti itsensä upeasti kaatona toimineelle hirvensorkalle ja kun olin sitä hetken tutkinut, antoi tuomari vilkaisustani mammalle luvan kiittää koiraa jälkityöstä. Siinä vaiheessa noin puolen tunnin jälkityön tehneenä meikäpoika oli jo niin väsynyt ja kuumissani, että lähdin vain marssimaan kohti metsänreunaa ja odottavaa autoa enkä halunnut edes kiitosnameja ottaa. Autolla mamma kääräisi meikäläisen siihen ihanaan viileään pyyhemantteliin ja tarjosi herkkujuotavaksi Fitdogin palautusjuomaa. Kyllä siinä maistui juotava kaikille metsässä olleille kiitettävästi, tuomarilla kun oli vielä edessään neljä jälkeä... Mamma oli oppaana seuraavalla jäljellä, johon lähti iki-ihanainen Iiris ja meikäpoika odotteli sen aikaa autossa lepäillen.

Koska jäljestäjiä oli kokeessa kaikkineen jopa 18, sunnuntai venyi iltaan ennenkuin tulokset oli julkistettu. Onneksi majalla oli tarjolla ruokaa ja juomaa sekä mukavaa seuraakin odotteluun. Kotimatkalle pääsimme joskus iltakahdeksan aikoihin, joten siinähän se viikonloppu sitten olikin taputeltuna.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Näytelmäviikonloppu

Tämä viikonloppu olikin sitten yhtä näytelmää, Daron korkkasi nimittäin junioriluokan ensin Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä lauantaina ja tänään sunnuntaina Mäntsälän kaikkien rotujen näyttelyssä. Meikäpoika pääsi kannustajan rooliin, näytelmäturistiksi ja mamma sanoi että ei minusta muuhun olisikaan ollut... Tarkoitti varmaan sitä, kun lauleskelin kaikille ihanille tyttökoirien tuoksuille - melko kuuluvastikin- ja kieltämättä hihnakäyttäytyminen näyttelypaikalla ja sen tuntumassa olivat täysin kadoksissa. Siinä hötäkässä tais mammalle tulla pari aika syvältä katkennutta kynttä ja muutama hihnojen puristuksessa liiskaantunut sorminivel... Vaikka en toki syytä ota yksin niskoilleni, Daron teki myös joitakin hullunloikkia hihnassa.

No mutta keskitytäänpä nyt kuitenkin näytelmien tuloksiin enemmän... Ja ne tulokset puhuvat puolestaan; Daron sai molemmista päivistä vara-sertit, junnuluokan voitot ja lisäksi sijoitukset 2. ja 3. paras uros-kehistä! Arvostelut löytyvät Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Molemmissa näyttelyissä alustana toimi erittäin haastava nurmikenttä, johon kuono takertui liikkeessä kuin liimaan. Orivedellä arvostelu suoritettiin pöydällä, Mäntsälässä maan tasalla. Orivedellä arvostelu oli lisäksi varsin perusteellinen ja kirjallinen arvostelukin pitkä, koska mukana oli harjoitusarvostelija jolle tuomari selitti tarkasti huomioitavia kohtia. Pöydällä Daronia hieman ensin jännitti, kun tuomarinteltta lepatti tuulessa ja kehäsihteeri lepatti papereineen takana seisten, mutta ei vaatinut kauaakaan, että pikkukaveri rentoutui kuitenkin. Tuomari ei edes ehtinyt huomata koko jännitystilannetta, kun oli juuri selittämässä jotain tuomarinsihteerille ja sen vuoksi selin pöytään. Daron kestää pöydällä tutkimisen mainiosti, hieman korvia kääntelytti kun harjoitusarvostelijakin oli tilanteessa mukana, mutta mitään pakittelua tms. ei tullut. Tuomari piti päästä pitkään kiinni, kun selitti harjoitusarvostelijalle kasvojen tärkeimpiä huomioita, mutta Daron sen kun tillitteli tuomaria ja lepuutti leukaansa hänen käsissään.
Sen sijaan maan tasalla tapahtunut arvostelu tänään Mäntsälässä olikin jännempää. Daron nojaili mammaan, kun tuomari kokeili kylkiä ja takaosaa ja selvästi ilmeillään osoitti, että nyt ollaan vähän epämukavuusalueella. Tuomari oli kyykyssä Daronin toisella puolen, joten varmaankin pikkukaveri paineistui kun joutui olemaan "kahden tulen välissä". Antoi kuitenkin tutkia eikä jäänyt miettimään tilannetta sen enempää, joten ihan ok se meni kuitenkin. Tutkimisen lopuksi tuomari vielä naureskeli Daronin "pers´tupeelle", sanoen "vilken päls du har här!" Liike kehässä oli höntsäilyä ja nuuskuttelua, joten siinä ei mammasta ollut mitään hyvää ja varmaan sen vuoksi arvostelussakaan ei juuri liikkeestä puhuta.
Joka tapauksessa siis erittäin hyvä debyytti näyttelyuralle tuolta karvapäältä, seuraava näytelmä onkin sitten syyskuun alussa Riihimäen kv-näyttelyssä.

Tässä onkin ollut koiramaista menoa viikonloppuisin, sillä heinäkuun ekana sunnuntaina meikäpoika kävi Kooikkerikupletti-nimisessä joukkueessa juoksemassa Agirodun joukkueradan ja tulevana viikonloppuna meikäpoikaa odottaa sitten nuuskutteluhommat kooikkereiden mejäkokeessa Orivedellä. Kuun vaihteessa viikonloppuna mamma meinaa viedä meikäpoikaa taas aksakisoihin, niin että ei tässä kyllä sammaloitumaan pääse! Oli siis ihan hyvä, että sain vain olla turistina näytelmäviikonloppuna. Kaiken kukkuraksi me oltiin yökylässäkin, kun kaverimme Junnu tartti hoitajaa. Käytiin lauantaina näyttelyn jälkeen pitkä lenkki Aulangon metsissä ja me koohottimet syötiin mustikoita minkä ehdittiin. Junnu ei ollut yhtään mustikoiden perään, mikä oli ihan hyväkin, niin jäi meille Daronin kanssa enempi...
Yö meni vähän levottomasti haahuillen Junnun kotona ja Junnua lisäksi vallan kamalasti pieretti, niin että mamma joutui jo tuuletusikkunaakin avaamaan. Jossain vaiheessa yötä Daronille sattui pieni laskelmointivirhe ja se hyppäs mun päälle sohvalle (mamman kainaloon, joo) ja siitä tuli sit vähän sanomista. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa, paitsi hieman ylpeys, mutta siitäkin päästiin nukkumalla asian päälle. Ja uni meille nyt maittaakin, sillä Mäntsälästä kotiin tultuamme ollaan Daronin kanssa vedetty sikeitä niin että ydinpommikaan ei meitä herättäisi. Mutta ruokakipon kolina, se se vasta on herätysten herätys.... Nyt kuuluukin kutsu "Syömään!" Soon moro ny!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Keskikesä ohitettu

Vasemmalta: Nella, Daron, Iiris ja Tristan
 Juhannus juhlittiin viikko sitten ja meillä pojilla olikin hyvin asiat, kun molemmille oli oma juhannusheilakin... Daron sai kiusata Nellaa, meikäpoika vaivihkaa vikitteli Iiristä. Iiris jopa lämpesi mun vikittelyille hieman ja pari kertaa meidät yllätettiin vierekkäin jostain...
Iiriksellä yllätetty ilme, meikäpoika yrittää näytellä coolia...
Saatiin siis kutsu mökkijuhannukseen ja meillä oli tavattoman lystiä kaikilla. Me koiruudet saatiin juosta isolla aidatulla pihalla vapaana kuin hullut oravat, uitiin ihan mielettömän paljon (tai no, tytöt ei uinut, mutta mä ja Daron hoidettiin se osuus tyttöjenkin puolesta), oltiin ekaa kertaa soutuveneessä, ajettiin verijälkeä, haisteltiin lenkillä tuoreita peuran ja hirven jälkiä, haukuttiin porukalla satunnaiset ohikulkijat, syötiin heinää, seurattiin mukana ihmisten mölkynpeluuta ja vähän auteltiin kapuloiden kanssa, nukuttiin, syötiin, hätisteltiin hyttysiä ja nautittiin. Lähdettiin heti torstaina mamman työpäivän jälkeen ja palattiin kotiin sunnuntaina iltapäivä-neljän haminoissa - ja sen jälkeen me koirapojat nukuttiin kuin kuolleet useampi tunti! Tässä muutamia kuvia kertomaan päivien riemuista.

Veripulloja, jälkitarvikkeita... nuuh-nuuh-nuuh!
Sipulimaan vartija, Daron
Mä putoan uniin kauneimpiin....

Tristan sammui pöydän alle...
Lehmälauma syömässä heinää

Keinussa on kiva istua ja jutella kuulumisia
Daronkin tykkäs istua keinussa
Voitasko mennä taas uimaan?
Mamman kanssa laiturilla katsomassa auringonlaskua

Nyt se on sitten keskikesä ohitettu ja varsinainen kesälomakausi polkaistu käyntiin. Mamman lomaan on vielä 7 viikkoa, joten me sit syksymmällä vasta. Ei vielä tiedetä tarkemmin mitä kaikkea puuhastellaan, mutta luultavasti pientä Suomen autoturneeta, niin että molempien kasvattajat käytäisiin tervehtimässä. Sen lisäksi Daronia kutsuu muutama näyttely ja meikäläistä ehkä joku mejäkoe tai aksakisat. Katsellaan kun tässä jaksellaan. Siihen asti nautiskellaan kesäpäivistä muutoin, uidaan, lenkkeillään ja ollaan kuin ei oltaiskaan.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Erikoisnäytelmissä

Nyt se on sitten polkaistu Daronin näyttelyura käyntiin, kun eilen oltiin kooikkereiden erikoisnäyttelyssä Asikkalassa. Meidän molempien arvostelut löytyvät blogin erillisiltä sivuilta.

Daron pääsi vielä pentuluokkaan, kun täyttää vasta reilun viikon päästä 9kk, meikäpoika fiilisteli puolestaan siellä valioluokassa. Mutta Daron-jätkä se näytti sitten närhenmunat ja mennä pokkas ensin urospennuista 1.sijan kunniapalkinnolla ja sen jälkeen vielä RotunsaParas Pentu-palkinnon, niin että mammakin yllättyi kerrassaan. Pikkukaverin nenä kun oli ollut aika liimaantunut nurmikkoon ja vain seisottaminen maassa ja pöydällä oli ollut kunnollista, kuulemma. Mutta niinpä vain tuomarin silmiin oli osunut hyvät puolet, mikä tietysti on sitten kiva juttu. Palkinnoksi kakara sai Nutrolin-öljyä ja kivan keraamisen Koiruuksia-pajan valmistaman kupin. Olihan se aika polleana kun se palas koppaan... Mamma tykkäs kovasti, että pöydällä oltiin oltu hienosti ja jaksettu seistä pönöttää sekä tietysti kestetty se tuomarin sekä harjoittelevankin tuomarin käpälöinti. Reipas poju, eipä voi muuta sanoa!

Meikäpoika päätti sitten mamman iloksi olla kehässä oikein komea ja hyväkäytöksinen, vaikkakaan tällä kertaa se ei riittänyt sijoittumiseen. Erinomainen olin kuitenkin kovassa joukossa, joten olemme oikein tyytyväisiä. Mamma oli meikäpojastakin silminnähden ylpeä. Tuomarin tullessa pöydän luo arvostelemaan meikäläistä, niin rouva virkkasi mammalle pilke silmäkulmassaan "I think you two love each other, don´t you?" Voihan sen niinkin tietysti sanoa. Oli kiva olla mamman keskipisteenä ja esiintyä edukseen. Hieman ihanaisten naisten tuoksut pisti laulelemaan pienesti kehässäkin, mutta pidin kuitenkin suuremmat mölyt mahassani.

Näyttelyn parasta antia olivat myös oman Tara-siskoni tapaaminen piiiiiiiiitkästä aikaa ja me hellästi toisiamme kuonoteltiinkin sen kunniaksi. Tara pääsi komentamaan Daronia myös (samalla äänensävyllä kuin mä!), kun kakara meinas ruveta aivan nenille hyppimään riemuissaan. Taran näyttelymenestys oli upea, sisko sai varasertinkin!
Sitten olivat ihana Iitani ja meidän yhteiset tyttäremme Rosi ja Neve.... Voi että sitä elämän autuutta, kun ympärilläni oli kolme ihanaa tyttöstä! Rosi ja Iita vähän meikäpojalle kiroilivat, mutta enhän minä nyt niin pienestä lannistu. A man must do what a man must do... Sekä Rosista että Nevestä on kasvanut kauniita tyttöjä, ensi viikolla Roosnell F-lapseni täyttävät vuoden! Rosillahan on jo kolmesta näyttelystä kolme sertiäkin, niin että en mä turhaan kehu. Nevelle erikoisnäyttely oli ensimmäinen ikinä ja hienosti tyttö suoriutui. Daronista oli ihanaa tavata Neve pitkästä aikaa ja ajateltiinkin, että jos treffattaisiin tässä kesän aikana vielä.

Näyttelyseuraa meille pitivät tutut Nella ja Iiris emäntineen - virittiväthän nuo emännät pienen piknikin sitten siihen meidän koirien kiusaksikin. Onneksi me saatiin sentään erikoisnamina lihapullia! Ja tottakai oli ihanaa tavata tuttuja, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, myös niitä ihmisiä. Aika väsyneitähän me pojat sitten oltiin kun aamulla puoli kahdeksalta oli kotoa lähdetty ja sinne palattiin iltakuuden jälkeen... Kivaa silti oli ja nyt mamma jo ruksii kalenteriaan tulevien näyttelyiden, agikisojen ja mejäkokeiden osalta.......... eipä tuu tylsiä kesäviikkoja varmaan!

  

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Daronin viikonloppu

Daronilla on ollut ihan huikea viikonloppu!
Eilen tuo maanvaiva lähti mamman kanssa newfoundlandinkoirien järjestämään mätsäriin tuohon ihan lähelle ja kun ne palasivat, niin palkintoa oli oikein kaksin käsin kannettavaksi! Daron oli ollut superhuippuhieno pikku pentuluokassa, voittanut punaisissa ja sijoittunut best in show´ssa kolmanneksi! Nyt alkaa kuulostaa hyvältä, tuumi meikäpoikakin, kun pikkukaveri toi kaksin kappalein leluja ja hauskat kokoontaitettavat lyhyet putkitunnelit sekä 20 pussia märkäruokaa. Lisäksi palkinnoista löytyi vielä hieno Finlaysonin-pyyhe tassu-/koirakuvioinnilla, brodeerattu kännykkäpussukka, kolme lahjakorttia RC:n kuivamuonaan (1-3kg pussi/kortti), pieni ruokaämpäri sekä tietysti pokaali ja ruusukkeet. Lisäksi Daron kertoi samassa mätsärissä olleen myös ihanainen Myy-mitteli, jonka kanssa olivat reuhanneet ennen kehiä. Myy oli itse asiassa ollut Daronin kilpakumppaninakin kehässä, mutta hienosti molemmat olivat keskittyneet pelkästään esiintymiseensä. Tuomari oli ollut mies, Daron sanoi että kamalan mukava mies oli ja tutkiminen oli suoritettu maassa. Daron ei ollut väistellyt lainkaan, joten hienoa edistystä pikkukaverilta! Ehkä se vihdoin alkaa uskoa, kun olen sille tolkuttanut, että ei niitä näyttelyitä kannata jännittää, kun kukaan ei ole vielä tuomarin toimesta joutunut saunan taakse... Omistajien toimesta ehkä turpakäräjiä on käyty, mutta sitä en tuolle riiviölle kerro, koska meidän mamma ei koskaan näyttelyiden jälkeen ole vihainen. Pahanteko kotona on sit asia erikseen...mutta me pojat yritetään olla aina tosi kilttejä.

Tänään Daron kävi sitten Lions Clubin mätsärissä ja sijoittui siellä pentuluokassa sinisten kolmanneksi. Tällä erää palkintona pokaali ja oikein hyvä mieli. Tuomarina oli jälleen mies ja erittäin huolellinen mies oli ollutkin. Tutkiminen oli suoritettu aika pienellä pöydällä, mutta Daron ei ollut hötkyillyt yhtään. Olipa kakara jopa yrittänyt hypätä takaisin pöydälle, kun mamma oli sen maahan laskenut! Hieman hassu otus tuo meidän D. Sinisten loppukisassa tuomari oli seisottanut tooooooosi pitkään ja lopussa Daron oli jo vähän kyllästynytkin pönöttämiseen, mutta niin vain tuo eläin sijoittui hienosti. Ja pääsihän Daron painimaan Sasu-kooikkerin kanssa ennen ja jälkeen kehäkettuilun, niin että tuli noita koirasuhteitakin hoidettua.
Mätsärin jälkeen mamma vei meidät pojat pitkälle lenkille raikkaaseen ja rakkaaseen harjumetsäämme. Alkumatkasta saimme sadettakin niskaan, mutta onneksi se laantui ennen puoltamatkaa ja viimeiset kilometrit tultiin jo puolipilvisessä säässä kotia kohti. Daronilla oli virtaa heti, kun se sai silmiinsä Ahvenistojärven. Kaveri on nyt täysin koukussa veteen, kiskoo aivan hulluna kohti ja polskuttelemaan olis päästävä. Mamma sit veikin meidät yhteen niemennokkaan ja päästi meidät molemmat irti ekaa kertaa järvenrannassa. Jotain mamma oli perjantailta näet oppinut, kun yritettiin vetää se perässämme uimaan ja läheltä piti ettei se mulahtanut pää edellä rantaveteen... No, tällä kertaa meikäpoika jäi vain rantaveteen vikisemään, ei tehnyt mieli uida. Daron se roiskutteli suoraan järveen, nousi pientä kiveä vasten ja hopsansaa, yhtäkkiä se lähti uimaan! Pikkukaveri todellakin osaa uida ja hyvin vielä. Paremmin kuin minä tuon ikäisenä, jolloin yritin vain huitoa eturäpylöilläni ilmaa ja meno oli erittäin roiskivaa. Daron uiskenteli muutamat vedot, hinkusi selvästi jo pidemmällekin, mutta mamma ja meikä houkuteltiin se takas rantaan. Ja siitähän se riemu sit repes. Pikkukaveri sai uimahepulin ja mennä viipotti kuin lopullisesti seonnut pitkin rantaa ja ei todellakaan kuunnellut mitään. Mamma huusi ja meikä huusi kunnes yhtäkkiä tajusin että mikäs mua tässä pidättää, mutta mammapa olikin tilanteen tasalla ja sain tiukan käskyn istua paikallani. Siihenhän se Daronkin sitten vouhotti ja mamma sai kuin saikin siitä tukevan niska-pers-otteen, joka pysäytti holtittomaksi menneen kiiturin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä Daron vielä hihnassakin vähän tempoili ennenkuin mamma pisti sen lopullisesti ojennukseen. Meikäpoika on kyllä ollut samanlainen; jotenkin se viileä vesi saa intoutumaan hillittömäksi ja unohtamaan täysin opitut käskyt. Mamma siinä ääneen meille virkkoi jotain hulluista lentävistä hollantilaisista, jotka karkaa kuin kesälaitumelle päässeet vasikat... No, loppulenkki meni sit jo rauhallisemmin ja nautiskeltiin vaan sateisen metsän tuoksuista ja linnunlauluista. Kotiin palasi kaksi kreppikorvaista ja väsynyttä koohotinta.


lauantai 7. toukokuuta 2016

Kesä tulossa, oletko valmiina?

                                                    Toukokuu, oi ihana toukokuu!
Tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista ja yritetään nyt taas muistaa edes jotain niistä... No jos lähdetään siitä, että kohta kuukausi takaperin oltiin koirahoitolassa viikko Daronin kanssa. Meillä oli ollut kivaa, vaikka toki mielellään tultiin mamman kanssa takas kotiinkin. Mua kyllä vähän kismitti, kun sinne hoitolaan tuli yks ihana pitkäkarvainen sakemannityttö, jolla oli juoksut, ja me senssejä oltiin sopimassa aidan läpi kun mamma tuli meitä hakemaan... No, aina ei voi saada kaikkea. Daron kotiutui hoitolaan myös hyvin, vaikka pari ekaa ulkoilutuskertaa - tai oikeastaan sitä edeltävä valjaiden pukeminen vähän jännitti. Mutta nopeesti se tottui kun hoitolantäti sitten vielä huolehti siitä korvalääkityksestä ja putsaamisestakin. Oli siis ihan kiva pikku loma pois kotoa vaikka kotikaupungissa edelleen oltiinkin. Ja mammalla oli ollut myös lystiä Wienissä, toi meille tuliaisina herkkujakin!

Sit me pojat oltiin seuraavana viikonloppuna Marttilassa kooikkereiden mejäleirillä ja meikäpoika kävi myös toista kertaa virallisessa mejäkokeessa. Se oli huisia! Tuloksena oli AVO2 35 pisteellä, joten ei huono ollenkaan (50 pistettä on maksimi) ja mä niin nautin siitä verijäljen nuuskuttelusta. Leirihän alkoi jo perjantai-iltana ja yövyttiin porukalla metsästysmajalla (ekana yönä mökissä tais olla 5 koiraa ja 5 ihmistä, tokana yönä enää 2+2), joten aika paljon tuli vietettyä aikaa kopassa Daronin kanssa. Hyvin se sujui, vain pari kertaa piti vähän ojentaa kakaraa kun se ojenteli sääriään mun puolelle... Perjantaina ihmiset saivat ensin suunnistus-/kompassinkäyttöopastusta, lauantaina oli yleistä mejä-teoriaa ja jälkienteko ja sit sunnuntaina koe.

Lauantain jälkienteko oli mammalle hieman jännä paikka ja jälkiparinsa kanssa saivat aikaan jäljen joka ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Metsään mamma lähti joskus puoliltapäivin ja palasi vasta illansuussa, joten hieman väsynythän se sit oli. Mutta hetken istuttuaan mamma vei kuitenkin Daronin myös nuuskuttelemaan ekaa kertaa verijälkeä; jälki oli noin 600m matkan kahdella kulmalla ja mamma oli kakarasta tosi ylpeä. Daron oli erittäin kiinnostunut, kulki verijälkeä hitaan huolellisesti ja välissä vain muutama kannontörö saivat osakseen haukkuja (hittooko tulivat siihen silmäkulmaan yhtäkkiä, kertoi Daron mulle illalla ennen nukkumaanmenoa...). Kaadolla odotti peuransorkka ja sinne olisi mentykin perille asti, mutta kuusen takaa pilkistänyt avustajan nassu sai Daronin säikähtämään juuri ennen ja "mörkö" piti sitten haukkua hurjasti hiiteen. Ottivat sitten kaadon yhdessä mamman kanssa haltuun ja sorkka oli Daronista kiva juttu myös.

Sunnuntaina oli sitten meikäpojan näytönpaikka. Saatiin mamman kanssa arvonnassa avoimen luokan toinen jälki ja sit mammalla oli kolmannen jäljen opastus. Just ennenkuin meidän vuoro oli lähteä metsään satoi hieman rakeitakin, joten sää oli keväisen koleahko vaikka aurinkokin kyllä pilkahteli. Alkumakaukselta meikäpoika lähti kuin juna ja mamma tulla rallatteli vaan perässä, kauheasti sille ei ole muistikuvia matkasta jäänyt. Paitsi että jäkäläinen märkä kallio on liukas... No sit meikäpoika löysi ekan kulman ja matka jatkui. Ei vieläkään kunnon filmiä muistissa. Tokan kulman mä oikaisin hiukan ja sit jossain vaiheessa sen jälkeen aloin harhautua hieman. Mamma arvasi että nyt ollaan pois jäljeltä. Meikäpoika vilkas mammaan, yritin kysyä että mihin se verenhaju mun kirsusta katos, mutta mamma ei oikein hokannut, että olis voinut kehottaa heti. Niinpä me sit ajelehdittiin vielä hetki ennenkuin tuomari pyysi mammaa ottamaan mut haltuun. Mutta mammaa kyllä lohdutti kun tuomari sanoi, että ollaan keskellä ruokintapaikkaa suolakivineen kaikkineen, joten harhauduin tuoreelle jäljelle. Saatiin uusi startti ja mamma tunsi taas liinan päässä, että jäljellä ollaan. Tuli jonkinlainen ryteikkö-nuorikuusikko-tiheikkö ja mammalta pipakin putos oksan ansiosta päästä. Mietti kuulemma mielessään, että jääköön metsään sitten ja jatkoi liinan perässä. Tuomaripa oli näppäränä napannut pipan oksasta/ilmasta ja palautti sen kohta mammalle. Meikäpoika vaan jatkoi matkaa, kunnes yhtäkkiä pysähdyin kuusien alle. Äärettömän ihana haju, tuumasin, kuopsautin hieman maanpintaa kynsillä rikki ja heittäydyin kierimään hajuun. Mamma oli ihmeissään ja kauhuissaan samaan aikaan. Tuomari lohdutti sitä sanomalla, että ehkä ketunpissa. Meikäpoika otti nopeat eau de foxit, ravistin mullat pois niskasta ja matka jälkeä pitkin jatkui. Ja niin me tultiin kaadolle ihan yhtäkkiä ja siellä oli se ihana, ihana sorkka! Mamma oli meikäpojasta kyllä todella ylpeä eikä se ruokintapaikan hukkakaan haitannut yhtään. Sain kaadolla vielä palkaksi lihapullia ja sekin oli kivaa! Oman jäljen jälkeen palasin mökille Daronin viereen koppaan koisimaan, kun mamma meni opastamaan Iiriksen omalle jäljelleen. Sieltä palasi myös erittäin tyytyväinen, jäljestä kehut saanut opas ja vielä upeamman suorituksen tehnyt koirakko. Loppupuhuttelun ja palkintojenjaon jälkeen mukava metsäinen viikonloppu oli taputeltu ja palasimme väsyneinä, mutta onnellisina, kotiin. 


Sitten vilahti viikko ja tuli vappu. Kävimme aattona Junnun ja kummitädin kera lenkkeilemässä Aulangolla kauniissa lämpimässä aurinkokelissä pari tuntia. Syötiin jätskit Joutsenlammella ja käytiin tsekkaamassa Aulangontornilla näköalat (ei tornissa kuitenkaan). Paluumatkalla poikettiin Joutsenlammen toisella rannalla olevassa paviljonki-huvimajassa (alla vanha syksyinen kuva)
ja ettepä ikinä usko mitä toi pöpi pieni Daron meni tekemään! Me kun käveltiin sisälle paviljonkiin, niin pikkukaveri päätti, että kun ei kerran lattialta näe ulos, niin hyppäänpä tuossa ikkuna-aukosta sitten suoraan ulos! Mamma parkaisi kauhuissaan, kun Daron mennä leiskautti ikkunalaudalta vauhtia ottaen ulkopuolelle; se pässi kun oli tietysti hihnassa! Onneksi sillä oli valjaat eikä pantaa, niin kaveri laskeutui suhteellisen nätisti mamman hidastamana maahan paviljongin ulkopuolelle. Sieltä se sit pällisteli mammaa ja kummitätiä, että mitäs siellä toljotatte, tulkaa perässä! On se omituinen otus... Kummitätihän se sit tuumas, että onneksi ei menty sinne näkötorniin, kun on tuommoinen kamikazeja harrastava kahjopää mukana... Kyllä sitä tapausta on jälkikäteen naureskeltukin! Loppumatka lenkistä hoitui sit rauhallisemmissa, normaaleissa merkeissä ja vietimme vappua kotiterassilla auringosta nauttien.





Viime viikon tiistaina mamma otti meidät mukaan autoon, kun lähti vetämään pentukurssia. Taka-ajatuskin tähän sisältyi. Nimittäin kun päivä oli lähes helteinen, niin mamma päätti kokeilla koulutuskentän lähistöllä olevaa lampea uintiharjoitukseen. Ja niinhän se homma hoitui, että ensin kun meikäpoika oli haukkunut möröt lammesta pois, niin mennä molskautin itseni tyylivapaasti vauhdilla veteen ja hopsheijaa, Daron oli loikannut perässä. Äkkiähän se rantaan räpiköi, mutta heti kohta oli uudelleen vedenrajassa vouhottamassa. Ei siis pelkää vettä ja osaa kauhoa tassuillaan eteenpäin - hienoa.
Uinnin jälkeen Daronin karvat oli aikas pörheät ja mamma sai hupia sen takamuskarvoista... Me pojat otettiin uinnin päälle kotona vielä iltapainit ennen nukkumaan menoa
                                     



Sen jälkeen ei olla kunnolla päästy uimaharjoitteleen, kun oli seuraavana päivänä lähijärvellä ruuhkaa koirista, mutta Daron kävi kyllä polskuttelemassa rantavedessä omaksi ilokseen. Ehkäpä jos nämä lämpimät kelit vielä jatkuu, niin meillekin löytyy rauhallinen paikka harjoitella uimista todenteolla. Meikäpoikahan toki osaa uida ja uin mielelläni, mutta Daronille pitää näyttää vielä esimerkkiä ja harjoitella yhdessä veden varassa olemista.

Torstaina Daron kävi lähikauppa-Prisman pihalla match show´ssa ja tuliaisina oli sininen nauha ilman sijoitusta, mutta mamma kertoi, että Daron oli ekaa kertaa antanut tuomarin tutkia pöydällä eikä se ollut panikoinut ollenkaan. Kyllä se vielä oppii, että näyttelyt ei oo paha juttu ollenkaan.

Tänään lauantaina ollaan sit taas mennä touhotettu, tällä kertaa käytiin Lahdessa. Ensin aamusta oli kaksi tuntia rallytoko-koulutusta, johon me molemmat päästiin mukaan ja sit mamma siirrätti meidät vielä Jokimaan raviradalle, jossa oli match show. Daron pääsi taas harjoittelemaan kehäkettuilua ja saihan se punaisen nauhan, vaikkei sijoittunutkaan. Tuomari tutki maassa, tosin hampaat jokainen omistaja näytti itse kennelyskävaaran vuoksi. Daron antoi tuomarin hienosti koskea muutoin, vain takapäätään siirsi vähän syrjään. Kehäkäyttäytymisessä muutoin oli vielä petrattavaa, kun isommat koirat edessä (bernhardilainen) ja takana (täysikokoinen springerspanieli) aiheutti singahtelua, haukkumista ja pyörähtelyä, mutta isot koirat onkin jännä juttu muutenkin.

Huomenna kuulemma päästään taas metsäisempään tilaan, kun mamma menee harjoittelemaan mejäsihteerin hommia ja me pojat päästään tietysti matkaan mukaan, vaikka koe ei tällä kertaa koskekaan meitä.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Aprillia!

Jaa, kappas kun tänään onkin aprillipäivä. Mamma tosin ei aamulla pilaillut kun valitteli huonoa oloaan... tuli töistä kotiinkin kesken päivän, kun niin kolottaa kuulemma. Tosin tässä on sitten se huono puoli, että jos se sairastuu, niin me pojat ei päästäkään pitkille lenkeille. Pidetäänpä peukkuja, että mikään tauti ei iske ja kolotus on vain aprillipilaa.
Pääsiäinen se mennä vilahti kuin noita-akka luudallaan ja me pojat käytiin ekaa kertaa yhdessä Seinäjoella piipahtamassa. Daron käyttäytyi aika hyvin tai no joo, hyvin. Se ei arastellut ketään, tutustui reippaasti kaikkiin uusiin outoihin ihmisiin ja tykästyi jokaiseen, kulki ihan hienosti hihnassa, ei juurikaan haukkunut, ajoi meikäpojan kanssa fasaanit takapihalta lentoon, nukkui yönsä rauhallisesti, leikki leluillaan (ja välillä ihmisten varpailla...ei hyvää käytöstä..) ja tietysti söi hyvällä ruokahalulla kuten aina. Jopa niin hyvällä, että ekana iltana nielaisi pehmomäyräkoiraltaan hännäntöpön......... sitä sitten jännitettiin, että tuleeko ulos normaalitietä ja tulihan se seuraavana iltana lopulta. Mamma saattoi saada hieman hullun maineen, kun kaikennäköiset risut ja puutikut käsissä tonki Daronin kakkakasoja.
Pohjanmaalla poltetaan pääsiäislauantaina perinteisesti pääsiäisvalkioita elikkäs kokkoja. Käytiin tsekkaamassa läheinen risukasa ja todettiin se riittävän isoksi.

Pääsiäistä edeltävinä viikkoina meillä on ollut ulkosalla kulkemisen kanssa tiukempaa koulutusta, kun mamma ärsyyntyi meikäpojan vouhottamiseen ja Daron tietysti seurasi mun esimerkkiä. Osataan nyt jo kulkea hienosti hihnassa, vaikka toki muistit välillä pätkii yhä. Samalla saimme kotona sohvakiellon, joka on mennyt lopultakin perille. Pienet muutokset runsaiden ylitöiden kera aiheuttivat kuitenkin protestointia ja "ilahdutimme" naapureita haukkumalla/ulvomalla aamuisin mamman töihin lähdön jälkeen sekä iltapäivällä ennen mamman töistä paluuta. Mamma yritti Seinäjoella simuloida huutotilanteita jättämällä meitä keskenään omiin tiloihin, kun hän puuhaili isäntäväen kanssa alakerrassa, mutta vain kerran annoimme kovaäänisen näytteen ja saimme siitä ansaittua palautetta. Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina mamma nauhoitti kotona työpäivän ajan tilannetta ja analysoi aika tarkasti, että silloin iltapäivällä johonkin aikaan Daron aloittaa muutamilla haukahduksilla, kiihdyttää meikäpojan ulvomaan ja sitten ulvottiin yhdessä. Sitten meikäpoika hiljentyy, kuin miettiäkseni, että mitäs tässä nyt oikein ulvotaankaan ja muutaman loppuhaukahduksen jälkeen myös Daron on hiljaa. Aikaa tapahtumaan kului 54,55 sekuntia. Tiistain jälkeen olemme pitäneet kuonomme ummessa ja mamma toivoo tilanteen palautuvan taas hiljaiseloksi. Tosin, seuraavana laukesi tilanne taas sitten ulkosalla, kun Daron kiihtyy jostain syystä nyt hirveästi toisista koirista ja haukkuu sekä pomppii, jonka jälkeen saa meikäpojankin takajaloilleen. Mamma harkitsee meidän myymistä ensi tiistaina torilla - vitosella kaksi...


Ihanaa, kun kevät tuli tänne Kanta-Hämeeseen pääsiäisen pyhinä ja lähes kaikki lumet on sulaneet hurjaa vauhtia. Ensimmäiset sinivuokot on bongattu ja ruoho alkaa puskea nurmikolle.
Lähilammen penkillä nautittiin kevätauringosta.

Metsästä lumi oli jo sulanut.
Ensi viikon jälkeen mammalla on sitten talviloma ja meikäpojat joutuukin koirahoitolaan, kun mamma lähtee vähän ulkomaille. Jännää nähdä osataanko käyttäytyä sen jälkeen enää lainkaan... Sitten mamman loman jälkeen onkin jo seuraavalla viikolla kaikenlaista pientä; oman koirakerhon talvikauden päättäjäisepikset agilityssa, silmäpeilaus ja mejäkurssi sekä -koe Marttilassa. Huhhuijaa.

Meikäpoika muuten täytti 4 vuotta tuossa pääsiäissunnuntaina. Juhlin hillitysti, mutta mamma antoi erikoisherkkuna kuivattua kanankaulaa kyllä. Vuositarkastuksella ja rokotuksilla kävin ennen pääsiäistä ja olin tosi reipas. Daron pääsi mukaan eläinlääkärikäynnille, ihan vaan huvin vuoksi. Eläinlääkäri kehui, että olen hyvässä, sopivassa lihassa ja hampaat ovat puhtaat, mitä nyt vähän kulmureissa on plakkia. Mutta ne kuulemma mamma voi itsekin rapsutella irti. Sydän toimi kuin pitääkin, vahvasti ja tasaisesti eikä mitään muutakaan vikaa löytynyt. Painoa on 14,2 kiloa, olenhan toki iso kooltani vaikka Daronin kroppaan verraten siroluinen. Daron on malliltaan tuommoinen jässikkä. Melkein samaa kokoa ollaan jo, Daronin paino on 10,8 kiloa ollut nyt muutaman viikon tarkalleen. Daron muuten on tällä viikolla siirtynyt kokonaan raakaruokaan, kun sillä alkoi toinen korva töhniä niin kovasti ja mamma päätti kokeilla josko "parannus" olisi sama kuin meikäpojalla aikoinaan eli kuivaruuan jättäminen pois. Daron on parin viikon ajan saanut raakaa pienesti kuivanappulan seassa ja pääsiäisen aikaan mamma alkoi isontaa raa´an osuutta. Mitään vatsaoireita ei ole tullut, päinvastoin mamma on havainnut kakan olevan kiinteämpää ja ei niin haisevaa kuin ennen. Korva näyttäisi hieman rauhoittuneen, mutta nyt sitä vielä tietysti tarkkaillaan ja putsataan päivittäin. Meikäpoikahan ei ole koskaan kärsinyt korvaongelmista ja noita ei juuri puhdistella, paitsi kesäisin kun korvalehdille menee uidessa roskaa/siitepölyä yms pientä. Daronin korvienhoito on kyllä ollut mammalle juhlaa, sillä pikkukaveri on täysin viilipytty kun korvia putsataan. Meikäpoika pakenee putsausainepullon nähtyään kopan perälle, vaikka ikinä ei ole mitään erityistä putsatessa sattunut. Mä vaan en tykkää, kun kutitellaan korvasta... Noista hoitotoimenpiteistä tuli mieleeni, että kynsienleikkuu on kyllä meidän molempien bravuuri. Kynnet leikataan aina sylissä istuen, kun se on mammalle paras työasento ja ollaan siinä rentoina. Mammalla on jopa vaikeuksia sen takia, että molemmat halutaan syliin yhtäaikaa kun nähdään kynsisakset. Tämähän johtuu vain siitä, että meillä on namipalkka per tassu ollut aina tapana ja Daron on hyvin omaksunut homman...

No mutta nyt pitääkin mennä syömään, eikä suinkaan silliä ja kuravettä, vaan naudanmahaa - namskis! (mamman mielestä haisee pahemmalle kuin silli; mä en kyllä tajuu...)
Daron näyttää kieltä mammalle...

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevättä rintapielessä - ja mielessä

On se kevät ihanaa aikaa... Meikäpojalla hormonit hyrisee, niin että ulkosalla pää meinaa ihan seota. Tänään pääsin Daronin kanssa taas tapaamaan ihania Nella- ja Iiris-tyttösiä ja kyllä mä niitä niin liehakoin. Vaan eipä ne kumpikaan mulle oikein kovasti lämmenneet... Vähän tanssahdeltiin Iiriksen kanssa, mutta muu seurue (D ja N) olivat hieman kateellisia ja meidän tanssit keskeytyi. Mutta pari kertaa juostiin päättöminä pihassa koko porukalla ja haukuttiin niin perusteellisesti että koko kylä kuuli. Siinä toheltaessa Daron ilmeisesti vähän liukastui terassilaudoituksella ja kakara päätti ruveta matkimaan mammaa ontuvana eriksonina. Ei sitä kuitenkaan pahasti sattunut, koska jatkoi riekuntaansa hetken kuluttua entiseen malliin. Varmaan vähän venäytti itseään vaan. Mammahan, siis tohelo kun on, loukkasi polvensa työtapaturmassa tiistaina ja tikkien takia ei saa polvea koukistella. On meidän lenkit olleet tässä sitten lyhyempiä ja todella paljon hitaampia, kun yksi konkkaa tulemaan. Onneksi me ehdittiin edellisenä sunnuntaina käydä siellä Lempäälässä agikisoissa. Ja pääsin mamman yllättämään siellä kyllä hienosti sijoittumalla molemmilla agiradoilla ykköseksi puhtain radoin, mutta aikavirheellä ja hyppäriltä tultiin nollilla kolmansiksi. Sainpahan leluja sitten yli oman tarpeeni ja muutaman lahjakortinkin vielä.
Kisat oli kivat, radat oli kivat ja aikataulukin meille sopiva, kun eka startti oli puoli kymmenen aamulla. Mamma oli ylpeä, kun tein tarkkaa työtä ja puursin ne itselleni vaikeat esteetkin ilman kieltoja, vaikkakin hitaasti. Seuraavat kisat meidän piti heittää ensi viikonloppuna omalla treenihallilla, mutta mamman polven takia ne kisat jää nyt sitten välistä kuitenkin. No, eipä tässä kiirettä mihinkään ole.

Oman rotujärjestön mejä-kokeeseen ollaan mamman kanssa sitten menossa huhtikuun lopulla. Samalla kertaa on koulutusviikonloppukin, johon Daron pääsee mukaan kuulemaan mejän saloista ja sattumoisin Iiris ja Nella omistajineen tulevat myös. Tulee lysti viikonloppu sitten. Kunhan ei niin lystiä kuin viime vuonna kooikkereiden syyspäivillä, jossa tapettiin kyykäärmettä, nähtiin luurankoja ja vähän jänskättiin muutenkin pienellä metsälenkillämme... Etenkään noita kyykäärmeitä ei haluttaisi koeviikonloppua pilaamaan. Muutenkin taas tarpeeksi jännää, ettei mamma eksy metsään, kun se on vähän tommoinen hattarapää välillä.
No, jos me sieltä metsästä palataan kaikki kotiin, niin sitten toukokuun alussa  pitäisi käydä rotujärjestön rallytoko-koulutuspäivässä ja kesäkuussa meillä on sitten rotuerkkari, johon mamma on meitä poikia ilmoittamassa. Silläkin riskillä, että Daron ei ehkä osaa näyttelykäytöstä kunnolla vielä silloin... No, eihän sitä tiedä jos tuo pikkukaveri tuosta innostuukin. Kyllä se jo tänään oli ihan eri mentaliteetillä kylässä kuin pari viikkoa sitten ja ei haitannut yhtään, että vieras ihminen koski. Ja eilen se antoi myös vieraiden ihmisten koskea, intoutui jopa pieneen leikittelyynkin. Se on tuommoinen hitaasti lämpenevä pieni otus. Ja ajatella, että ensi viikolla otus täyttää 6kk! Hui miten aika menee vilkkaasti, kun on kivaa.

Meikäpojalla on ensi viikolla rokotusten uusinta ja mammalla tikkien poisto, niin että me työllistetään kumpikin terveydenhoitoa sitten. Huhtikuussa käyn lisäksi uusimassa silmätarkastukseni, kun se umpeutuu tässä kuussa myös. Kaikenlaista pientä tapahtumaa siis tiedossa jo ja kevät senkun porskuttaa tulemaan kesä perässään. Onkin kiva nähdä sitten, mitä Daron tykkää uimisesta. Mamma on tuossa miettinyt, että voisi viedä meitä koirauimalaan kokeilemaan Daronin vedenkestävyyttä, mutta ainakaan vielä se ei ole aikaa varannut. Ehkäpä kuitenkin ennen kuunvaihdetta ehdittäisiin...

Daron hyväksyttiin muuten FitDog´n pentutestiryhmään tuossa jokin aika sitten ja viime viikolla sille tuli paketti Puppy Booster´a testattavaksi.
Kaveri on ihan innoissaan juomasta, näkisittepä miten se loikkii kun haistaa mitä on kupissa! Paketissa oli myös meikäpojan käyttämään Energy & Rehydrate-jauhetta, jonka voimalla viime sunnuntain agikisatkin hoidettiin. Tuo meikäpojan juominen kun jännityksessä on vähän heikonlaista, mutta jauheella varustettu vesi menee hotkien alas. Daron on reippaampi juomaan, mutta se nyt tietysti syö kuivamuonaakin, joten senkin takia sille nesteen nauttiminen on tärkeä juttu. Nyt meillä on oikeastaan vähän kisaa, että kumpi saa reissussa juoda ensin mamman tarjoamaa jauhejuomaa - onneksi vanhemman oikeudella se olen ollut minä. 

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Leikki on lasten työtä

Tässähän on kirjuri luistanut taas velvollisuuksistaan näemmä, mutta ei tässä nyt kummempia ole tapahtunutkaan. Me koirapojat oltiin toissa viikonloppuna hoitotätin harteilla, kun mamma käväisi pääkaupungin hulinoissa ja ihan kivasti oli kaikilla mennyt. Daron päätti siinä sivussa pudottaa ihan neljä maitohammastakin suustaan, joten nyt niitä piikkejä on yhä vain vähemmän sen suussa! Yläkulmahampaita mamma himoaa irtoavaksi, mutta vielä ei ole mitään edistystä sen suhteen. Molemmat alakulmurit on siis jo poissa ja tilalla isohkolta näyttävät hevosenhampaat vielä mataline kulmahampaan alkuineen. On se pöhkön näköinen...

Eilen oli sitten ihana aurinkoinen päivä ja mamma oli sopinut heti aamusta meille treffit Iris ja Nella kooikkereiden kanssa. Me pojat hieman annettiin autossa ääninäytettä, kun mamma ensin tervehti tyttöset ja sen jälkeen käytiin porukalla heittämässä lenkki. Lenkiltä palattuamme päästiin riehumaan tyttösten aidatulle pihalle ja kylläpä oli lystiä. Tosin meikäpoika keskittyi alkuun vain pelkkään nuuskutteluun ja jalan nostoihin, mutta Daron otti ilon irti vapaudesta sekä seurasta ja yritti saada erityisesti Nellaa mukaan riehuntaan. Iiriksen kanssa eivät olleet samoilla taajuuksilla, mutta onneksi tilaa pihassa oli vaikka vain väistellä tuon riiviön hyökkäyksiä. Siinä kun emännät seurailivat kakaran touhuja, niin Iiris yllättikin kaikki ja tuli haastamaan meikäpoikaa pieneen tanssiin. Voi miten mukava tyttö! Harmi vaan, että Daron tunkesi pian kolmanneksi rattaaksi ja meidän ilonpito hiipui, kun Iiris ei kestänyt sitä. Mutta meikäpojalta meni kyllä hetkeksi pasmat vähän sekaisin, kun harvoin tyttö noin lähestyy... Palkitsin Iiriksen yrityksestä villillä hännänhuiskutuksellani ja olin kyllä aika polleata poikaa.
Kun oltiin jonkin aikaa rallateltu pitkin poikin hankea niin käytiin sitten sisällä talossakin. Tutkittiin tarkkaan Daronin kanssa nurkat ja jostain syystä mamma naureskeli, kun muutamaankin kertaan käväistiin kummatkin vaa´alla punnitsemassa itsemme. Ei meillä paino-ongelmia kai ole, mutta kun se nyt siinä Nellan ja Iiriksen huoneessa oli, niin pitihän sen lukemat kokeilla... Keittiön pöydän ympärillä oli hieman kahviaikaan myös kuhinaa ja innokkaita kuonoja oli valmiina heti jos kädestä meinasi jotain lattialle livetä. Daron välillä riehaantui haukkumaan, etenkin Iirikselle ja meikäpoika säesti vinkumalla ihan noin niinkuin muuten vaan.
Kahvittelun jälkeen me päästiin sitten vielä takaisin pihalle riehumaan ja otettiin viimeiset mehut irti peuhaamisesta. Daron kun pääsi auton takapenkille, niin se oli jo unessa ja meikäpoika simahti sitten lopulta kotisohvalle. Mamma sai nauttia hyvin hyvin rauhallisesta illasta. Kuulemma tytötkin oli aika väsyneitä...
Tässä muutama kuva meidän eilisestä päivästä:
Juostaan!

Daron-riiviö hyökkää, Tristan taustatarkkailijana

Ai miten niin mulla on kivaa!


Iiris ja Nella poseeraa
Kuka on nopein?

Nella istuu rauhaksiin, Daronilla sata lasissa...

Ihana keväinen auringonpaiste, toteaa Tristan

Nella ajaa Daronia takaa

Ryhmäposeeraus; vasemmalta Daron, Tristan, Nella ja Iiris

Tänään mamma ilmoitti meikäpojan agikisoihin Lempäälään ensi sunnuntaina. Kolme rataa kuulemma pitäis pinkoa ja vielä osatakin jotain. Hmm... siitä voi tulla mielenkiintoista, mutta kokeiltavahan se on. Tiistain treenit jää ensi viikolla kuitenkin väliin, kun mammalla on muuta menoa, joten olkoon tuo sitten viikoittainen treenikertamme. Löysin rantein siis mennään vähän fiilisteleen kisatunnelmaa välillä. Seuraavat agikisat olisikin sitten maaliskuun puolivälissä meidän treenihallilla, joten sinne kuulemma kanssa mennään kipaisemaan.
Muita suunnitelmia tässä ei nyt ihmeemmin ole; Daronin kanssa mamma aikoo mennä näyttelytreeneihin ja lähialueen mätsäreihin, koska tuo pikkukaveri on toooooosi järkyttynyt, kun vieras ihminen koskee. Saapa nähdä mitä siitä hommasta tulee, vai tuleeko mitään. Tänään Daron osallistui kolmatta kertaa sellaiseen tottelevaisuuskoulutukseen, rallytoko-tempuilla höystettynä. Kyllä se kuulemma on ihan oppivainen, mutta mamma on taas lipsunut sen kouluttamisesta, niin että vaikkapa makuulla pysyminen ei ole lainkaan varmaa... Mutta kivaa sillä oli koulutuksessa joka tapauksessa ja koulutuksen jälkeen D oli vielä saanut pienesti painia Sasu-kooikkerin kanssakin.

Leikki se on lasten työtä ja onneksi meikäpoikakaan ei ole siihen liian vanha!