Kuravettä ja aprillia

Huomenna on aprillipäivä ja kuravettä on maassa ihan riittämiin, että kaikille on varmasti juotavaa... Kaikesta huolimatta kevät yrittää tulla jolkottaa ja mamma on juossut kaiken maailman vuosikokouksissa, laivalla ja maissa. Eilen oli oman koirakerhon vuosikokous ja sieltä tuliaisina mamma toi Vuoden 2014 Näyttelykoira II-palkinnot; hieman naposteltavia, lelu, kunniakirja sekä Iittalan juomalasi. Meikäpoika petrasi sijoitustaan, sillä olin viimeksi sijalla III vuoden 2013 kisatulosten perusteella. Tähän se sitten kyllä tyssääkin meidän näyttelykoirasijoitusten parantaminen, kun kerhossamme on ykkössija perinteisesti mäyräkoiravaltainen. Mutta osallistuminenhan on kuitenkin mukavaa - ja sit ne palkinnot on näin mukavia

 

Mammalla alkaa perjantaina talviloma ja ollaan kai suuntaamassa taas Pohjanmaan lakeuksille vierailulle. Luvassa on myös koirauimalakäynti sekä Vappu Alatalon motivointiklinikka. Niin ja sit pidetään mamman ja meikäpojan yhteiset synttärit kuulemma kummitätille ja parille muulle kivalle kaverille.

Aksan kanssa edetään hitaasti ja keinu on nyt semmoinen peikko, että sen suorittaminen tuottaa tuskaa sekä itselleni että mammalle. Mamma yrittää kuumeisesti miettiä ratkaisua pulmaan, koska kyllähän sitä keinua on aiemmin kuitenkin suoritettu. Ehkä se sieltä jonain päivänä kolahtaa kohdilleen. Toivottavasti jotta päästäisiin ilmoittautumaan kisoihinkin. Viime torstaina käväisimme vanhalla tanssilavalla hieman treenaamassa omatoimisesti, mutta paikka oli tuttuudestaan huolimatta liian jännittävä kunnon harjoitteluun. Tuuli ujelsi seinälautojen väleistä sisään ja peltikatto rymähteli välillä. Ei siis ollenkaan pienen kooikkerin harjoittelumesta... Keppeihin haettiin varmuutta vetämällä ohjurit alusta loppuun ja lopussa vielä oli namialusta saamaan hieman vauhtia pujottelemiseen. Ihan kivasti ne menikin ja hain jopa itsenäisesti sisäänmenoa itselleni helpommasta suunnasta. No, huomenna vakitreeneissä nähdään oliko siitä mitään hyötyä. Pääasia kuitenkin, että kivaahan se oli ihan kaksin vaan mamman kanssa touhuta. Vaikka oli meillä yleisö; kaverini Junnu katseli meidän tohotusta hieman tylsistyneen näköisenä... Mitäs ei suostunut mamman kanssa tekemään paria pikkujuttuakaan. Harkkojen jälkeen käytiin sit kolmisin reippailemassa metsässä ja aurinko näytti säteitään kivasti, niin että mamma nappas pojista kuvia.

 

Viralliset korkattu

On sitten lumet poissa jo lähes kokonaan ja auringonsäteitäkin ollaan saatu osaksemme, vaikkakin öisin on vielä viidestä kahdeksaan astetta ollut pakkasta. Päiväsaikaan lämpö on noussut sitten sinne 6-7 asteeseen jo. Ulkona lintujen sirkutus alkaa olla sitä luokkaa, että korvatulpat olisi välillä tarpeen, mutta mitäpäs niistä, meikäpoikakin liittyy välillä kuitenkin mölykuoroon omilla aarioillaan. Äänellään se variskin laulaa... ;) Ja niitä tyttöjen tuoksuja, voih, niitä on ja paljon!

Eilen oli sitten meikäpojalla "suuri" päivä, kun pääsin ensimmäisiin virallisiin aksakisoihini kotihallille. Mamma oli ilmoittanut meidät hyppyradalle ja lisäksi yhdelle agiradalle, koska tuumaili, että siinä on jo ihan riittävästi ensimmäiselle kerralle koetusta sekä liikuntaa. Ja tottahan toki, eihän kaikki aina mee ihan niinkuin kuvittelisi joten ensin meikäpoika päätti aksatreeneissä osoittaa, että keinu on maailman kammottavin asia ja sinne on ihan turha kuvitella meikäläisen tassuttelevan. Ja sitten to-ke välisenä yönä mamma kehitti itselleen flunssan. Mitäs kulki liian vähissä vaatteissa heti kun aurinko pilkahteli lämmittävästi... No siinä sitten keskiviikon treeneissä sitä keinua hinkattiin, mutta vain sillä lopputuloksella että mamma jo mielessään päätti että jos keinu kisaradalla on, niin otetaan hylkäys ihan suosiolla ja yritetään vain päästä sen esteen ohi, jotta saatais edes muutoin onnistumisen fiilistä radalle.

Eilen aamulla sitten kahdeksan maissa lähdettiin hallille ja aurinko alkoi mukavasti lämmittää pakkashuuruista olotilaa. Jopa mamman flunssa tuntui jäävän taka-alalle, tai sitten se määrä nessuja, joilla matkaan lähdettiin, säikäytti flunssan hetkeksi pois... Heti ilmoittautumisen jälkeen tapasimme hallilla kooikkerityttö-Jinan emäntineen ja teimmekin lämmittelylenkin yhdessä. Hallilla meikäpoika pääsi omaan häkkiin ihmettelemään menoa ja ottamaan vähän fiilistä kuulutuksista, taustamusiikista ja toisten koirien äänistä. Kisapäivä starttasi hyppyradalla, mikä olikin kiva, koska siihen ei sisältynyt mitään ennakkopaineita mamman päässä, vaan lähinnä ajatus, että mennään radalle ja höpsötellään parhaimpamme mukaan. Ja niinpä höpsöteltiin sitten; täältä löytyy seurakaverin tallentamana videota Tristan hyppäri

Kuten videolta näkyy, perinteinen jäätyminen tapahtui keppien alkuun, mutta sitä mamma osasi odottaakin, joten sinnikkäästi yrittämällä päästiin jatkamaan. Sen verran keppisekoilu sitten aiheutti, että hieman mamma oli myöhässä valssaamassa keppien jälkeiselle hypylle ja meikäpoika ehti jo lähteä vähän etsimään uutta kulmaa, mutta tulinpa sieltäkin sitten kutsumalla ihan hyvin. Joka tapauksessa hyppärin lopputuloksena vitonen sekä aikavirhettä, jolla neljäs sija. Ei siis ollenkaan huono! Ja mikä hienointa, Jina tempoi nollat ja ensimmäisen luvansa hyppäriltä - jee!

Välissä saimmekin sitten mamman kanssa keskittyä seurusteluun ja kavereiden kanssa ulkona tassutteluun hieman enemmän, kun seuraavalle agiradalle emme osallistuneet. Mamma toki pisti heti merkille, että keinua ei radalle tullut ja manailikin siinä jo, että meidän tuurilla se sitten on tietysti siellä viimeisellä agiradalla. Vaan toisinpa kävi, myöskään meidän agiradalle ei keinua tuotu ja mamma joutuikin sitten kokoamaan vähän ajatuksiaan uudelleen rataantutustumisen aikana. Agiradalla oli muutamiakin tiukkoja kohtia, joten siinähän saatiin sitten pientä kisajännitystäkin nostettua ihan ja lähdimmekin perhosia vatsanpohjassa liikkeelle. Sen verran perhoset liihotteli, että mamma unohti haltuunoton heti toisen hypyn jälkeen ennen putkea ja meikäpoika ehti harkita A:lle lähtemistä, mutta lopulta Putkeen-sana tavoitti kaksi hernettäni ja ääneen räyhäten painoin menemään oikeaan suuntaan. A:n alastulossa jäin himmailemaan ylös, mutta liruttelin sieltä kuitenkin hissukseen alas ja kun jatko oli taas uuteen putkeen, niin siinä ei ollut ihmeempiä. Muutaman hypyn jälkeen tein sitten kuitenkin mammalle temput. Lähdin ihan ok hypyltä puomille, mutta sitten se iski. Kaamea epäilys, että tässä onkin keinu eikä puomi kyseessä. Ja siihenhän me sitten jäätiin neuvottelemaan puomin ylösnoususta aika tuskallisen pitkäksi aikaa, kunnes viimein rohkaistuin ja ponkaisin puomille ja lähdin hissuttelemaan sitä pitkin. Puomin alastulolle mamma varmisti tiukkaan kontaktia tarkoituksella, jotta se sai hieman etumatkaa tekemään valssia parin hypyn väliin ennen niitä perhanan keppejä. Pieni jäätyminen tuli taas siinä ennen kepukoita ja sitten yritin myös toisen keppivälin ohittamista mutta sen jälkeen taas päästiin jatkamaan. Loppu pitikin olla sitten helppoa (mamman mielessä) ja sieltä saatiin tietysti sitten hylkäys, kun huolimattomuuttaan mamma lähti kääntymään liian aikaisin ja ajautti meikäpojan väärään päähän putkea. Mutta kivaa oli silti ja ääneni käheäksi haukkua räksötin! Radat oli oikein kivat ekaa kertaa kisaavalle koirakolle ja mitään varsinaisia yllätyksiä ei radoilla tullut. Meidän 1-luokkalaisten tuomarina toimi Minna Räsänen.

Nyt ei sitten muutakuin yritetään ratkoa keinun arvoitus ja edelleen keppien kanssa lisää varmuutta, niin kyllä tämä tästä etenee. Hitaasti mutta varmasti. Kiirettähän meillä ei ole mihinkään, on niin paljon muutakin kivaa tekemistä ja aksa nyt vain sattuu olemaan yksi harrastus muiden joukossa. Nyt lähden ulos vetreyttämään jäseniäni auringonpaisteeseen - Hau!