maanantai 25. heinäkuuta 2016

Jos metsään haluat mennä nyt...

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt!
Noiden laulunsanojen mukaisesti sain mamman vähän yllätettyä meikäpojan taidoista eilen elämäni kolmannessa metsästyskoirien jäljestämiskokeessa (mejä) - tuloksena AVO2 pisteillä 38/50. Virallinen koeselostukseni on luettavissa blogin uudelta välilehdeltä.

Iloisen karvainen porukkamme starttasi kohti Oriveden koepaikkaa ajoissa jo perjantai-illaksi. Lauantain mamma vietti jälkiparinsa kanssa metsässä vetäen kaksi AVO-luokan jälkeä; lähtivät joskus aamupäivällä yhdentoista aikaan ja palasivat majalle lähempänä puolta kahdeksaa illalla... Päivä oli kostean kuuma, mutta onneksi sentään pilvinen. Me koirapojat odoteltiin majalla ja onneksi siellä oli muitakin paikalla huolehtimassa meitä välillä edes ulos pissalle. Mamman tullessa takaisin odottelimme iloisina pienessä ulkotarhassa. Mamma oli jostain syystä aika poikki, mutta jaksoi se sentään saunoa ja iltanuotiollakin istua makkaranpaistossa myöhään.

Sunnuntai jatkui samantyyppisessä kelissä, lämpimän kosteaa ilmaa, puolipilvistä. Tällä kertaa aamu alkoi varhain ja siinä vaiheessa kun mamma viritti meikäpojalle uudet valjaat, aloin jo epäillä että päivästä taitaa tulla erikiva. Sen jälkeen esiin kaivettiin oranssi jälkiliina ja olin jo ihan liekeissä "Joko mennään, joko mennään, joko jokojokojokojokojoko, mennäääääään!!", aloitin aariani. Innostuksesta pullistuneena meikäpoika kuljetettiin muiden koohottimien kanssa "ampumista varten saunan taakse" niinkuin ylituomari oli ilmoittanut. Laukauksensieto-osuuden läpäisin jälleen; en siitä kovasti pidä, mutta koska tiedän mitä se tarkoittaa, niin siedän sen epämukavuuden kun korvissa soi paukahdus. Mamma yritti taas tarjota namia hyvästä laukauksensietokäytöksestä, mutta sen verran olin lukossa, että en halunnut sitä syödä. Sen sijaan meikäläisellä oli jo kiire autoon, että päästään sinne metsään! Ja niin me pian lähdettiinkin, Daronin jäädessä majalle lepäilemään omaan häkkiin.
Meikäpojan jälki oli aamun toisena, joten odoteltiin tovi mamman kanssa siellä keskellä ei-mitään, metsäautotien laidalla. Meikäpojalla oli niskassa jääkylmällä kaivovedellä kasteltu pyyhemantteli ja oloni oli mukava helteestä huolimatta, tarkkailin takapenkiltä ilmassa pyöriviä pörriäisiä ja kuulostelin metsän ääniä ympärillämme.

Mamma käytti aikaa mm. suihkauttelemalla itseensä eau de Offia, joka ei kyllä hyttysiin tehnyt suurtakaan vaikutusta. Sitten saapuikin ensin opas ja lähti viemään sorkkaa kaadolle, jonka jälkeen hetken kuluttua tuomari toimitettiin myös lähtöpaikalle. Hoidimme protokollat kuntoon ja vihdoin mantteli otettiin pois ja sain luvan tulla ulos autosta. En malttanut pysyä hiljaa, vaan volisin hieman koko ajan ja tietysti höselsin liinassa kuin sekoamisen partaalla. Kaikesta siitä jännityksestä johtuen jouduin myös asioimaan pusikossa... Onneksi vatsani ei sentään ollut löysällä, niin säästyin siltä noloudelta, että olisi pershöyhenet olleet ruskeina.

Vihdoin klo 10:57 pääsin sitten metsään ja nuuskin mamman avustuksella alkumakauksen verijälkiä, jonka jälkeen aloitimme 10m alkumatkalla minun yrittäessä päästä kovaa jo eteenpäin ja mamman yrittäessä rauhoittaa menoa pitämällä tiukasti kiinni valjaistani. Kun 10m oltiin kuljettu yhdessä näin, sain löysää liinaa ja 6 metrin päässä mammasta eli ohjaajastani aloitin vimmaisen jäljellä etenemisen. Mamma nojaili jäljen ensimmäisen osuuden melko lailla takakenoon, jotta sai meikäpojan pidettyä kävelyvauhdissa. Mamman perässä tulla tepsuttivat tuomari ja opas. Ensimmäiselle kulmalle pysähdyin nuuhkimaan veristä makausjälkeä ja lähdin hyvin pian jatkamaan jäljen toiselle osuudelle. Toinen osuus meni vielä rivakasti, mutta ei enää aivan päättömästi kaahaten ja löysin kulmalla olevan makauksen, jota tutkin nopeasti. Kulmalta en löytänytkään jatkoa ja vilkaisin mammaa kysyvästi. Mamman "Jälki!" kehotuksesta jatkoin etsimistä kierrellen ja kaarrellen. Mutta ei, jatkoa ei vaan tullut eteen (tuoreehkoja hirvensorkanjälkiä kyllä) ja niin tuomari tuomitsi meikäläiselle hukan ja otimme uuden puhtaan startin kulmalta jäljelle. Nyt vauhtini oli jo rauhallisempaa ja mamma näki, että kuumuus tekee tehtävänsä, koska läähätin aivan mahdottomasti. Kolmas osuus oli ehkä huolellisinta koko jäljen matkalta, vaikka yksi jännitysmomentti saatiin sinnekin aikaan. Yhtäkkiä mamma nimittäin kuuli ja näki miten jälkiliinani kliksahti irti valjaistani - olin toisin sanoen vapaa. Mamma on kertonut, että aika monta ajatusta ehti singahdella hänellä mielessä siinä ajassa kun hän hyvin rauhallisen tiukasti antoi meikäpojalle komennon "Tristan, seis." Mamman hämmästykseksi pysähdyin sijoilleni. Hyvin rauhallisesti mamma kulki luokseni, kiinnitti liinan takaisin ja minun vilkaistessani antoi luvan jatkaa jälkeä. Sitä lupaa meikäpoika vain odottikin ja jatkoin matkaani tasaisen varmasti, vaikka mamma ehti jo miettiä että nyt meni loppujälki sitten pilalle liinan irtoamisen vuoksi. Vaan ei. Meikäpoika nuuhkutti itsensä upeasti kaatona toimineelle hirvensorkalle ja kun olin sitä hetken tutkinut, antoi tuomari vilkaisustani mammalle luvan kiittää koiraa jälkityöstä. Siinä vaiheessa noin puolen tunnin jälkityön tehneenä meikäpoika oli jo niin väsynyt ja kuumissani, että lähdin vain marssimaan kohti metsänreunaa ja odottavaa autoa enkä halunnut edes kiitosnameja ottaa. Autolla mamma kääräisi meikäläisen siihen ihanaan viileään pyyhemantteliin ja tarjosi herkkujuotavaksi Fitdogin palautusjuomaa. Kyllä siinä maistui juotava kaikille metsässä olleille kiitettävästi, tuomarilla kun oli vielä edessään neljä jälkeä... Mamma oli oppaana seuraavalla jäljellä, johon lähti iki-ihanainen Iiris ja meikäpoika odotteli sen aikaa autossa lepäillen.

Koska jäljestäjiä oli kokeessa kaikkineen jopa 18, sunnuntai venyi iltaan ennenkuin tulokset oli julkistettu. Onneksi majalla oli tarjolla ruokaa ja juomaa sekä mukavaa seuraakin odotteluun. Kotimatkalle pääsimme joskus iltakahdeksan aikoihin, joten siinähän se viikonloppu sitten olikin taputeltuna.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Näytelmäviikonloppu

Tämä viikonloppu olikin sitten yhtä näytelmää, Daron korkkasi nimittäin junioriluokan ensin Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä lauantaina ja tänään sunnuntaina Mäntsälän kaikkien rotujen näyttelyssä. Meikäpoika pääsi kannustajan rooliin, näytelmäturistiksi ja mamma sanoi että ei minusta muuhun olisikaan ollut... Tarkoitti varmaan sitä, kun lauleskelin kaikille ihanille tyttökoirien tuoksuille - melko kuuluvastikin- ja kieltämättä hihnakäyttäytyminen näyttelypaikalla ja sen tuntumassa olivat täysin kadoksissa. Siinä hötäkässä tais mammalle tulla pari aika syvältä katkennutta kynttä ja muutama hihnojen puristuksessa liiskaantunut sorminivel... Vaikka en toki syytä ota yksin niskoilleni, Daron teki myös joitakin hullunloikkia hihnassa.

No mutta keskitytäänpä nyt kuitenkin näytelmien tuloksiin enemmän... Ja ne tulokset puhuvat puolestaan; Daron sai molemmista päivistä vara-sertit, junnuluokan voitot ja lisäksi sijoitukset 2. ja 3. paras uros-kehistä! Arvostelut löytyvät Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Molemmissa näyttelyissä alustana toimi erittäin haastava nurmikenttä, johon kuono takertui liikkeessä kuin liimaan. Orivedellä arvostelu suoritettiin pöydällä, Mäntsälässä maan tasalla. Orivedellä arvostelu oli lisäksi varsin perusteellinen ja kirjallinen arvostelukin pitkä, koska mukana oli harjoitusarvostelija jolle tuomari selitti tarkasti huomioitavia kohtia. Pöydällä Daronia hieman ensin jännitti, kun tuomarinteltta lepatti tuulessa ja kehäsihteeri lepatti papereineen takana seisten, mutta ei vaatinut kauaakaan, että pikkukaveri rentoutui kuitenkin. Tuomari ei edes ehtinyt huomata koko jännitystilannetta, kun oli juuri selittämässä jotain tuomarinsihteerille ja sen vuoksi selin pöytään. Daron kestää pöydällä tutkimisen mainiosti, hieman korvia kääntelytti kun harjoitusarvostelijakin oli tilanteessa mukana, mutta mitään pakittelua tms. ei tullut. Tuomari piti päästä pitkään kiinni, kun selitti harjoitusarvostelijalle kasvojen tärkeimpiä huomioita, mutta Daron sen kun tillitteli tuomaria ja lepuutti leukaansa hänen käsissään.
Sen sijaan maan tasalla tapahtunut arvostelu tänään Mäntsälässä olikin jännempää. Daron nojaili mammaan, kun tuomari kokeili kylkiä ja takaosaa ja selvästi ilmeillään osoitti, että nyt ollaan vähän epämukavuusalueella. Tuomari oli kyykyssä Daronin toisella puolen, joten varmaankin pikkukaveri paineistui kun joutui olemaan "kahden tulen välissä". Antoi kuitenkin tutkia eikä jäänyt miettimään tilannetta sen enempää, joten ihan ok se meni kuitenkin. Tutkimisen lopuksi tuomari vielä naureskeli Daronin "pers´tupeelle", sanoen "vilken päls du har här!" Liike kehässä oli höntsäilyä ja nuuskuttelua, joten siinä ei mammasta ollut mitään hyvää ja varmaan sen vuoksi arvostelussakaan ei juuri liikkeestä puhuta.
Joka tapauksessa siis erittäin hyvä debyytti näyttelyuralle tuolta karvapäältä, seuraava näytelmä onkin sitten syyskuun alussa Riihimäen kv-näyttelyssä.

Tässä onkin ollut koiramaista menoa viikonloppuisin, sillä heinäkuun ekana sunnuntaina meikäpoika kävi Kooikkerikupletti-nimisessä joukkueessa juoksemassa Agirodun joukkueradan ja tulevana viikonloppuna meikäpoikaa odottaa sitten nuuskutteluhommat kooikkereiden mejäkokeessa Orivedellä. Kuun vaihteessa viikonloppuna mamma meinaa viedä meikäpoikaa taas aksakisoihin, niin että ei tässä kyllä sammaloitumaan pääse! Oli siis ihan hyvä, että sain vain olla turistina näytelmäviikonloppuna. Kaiken kukkuraksi me oltiin yökylässäkin, kun kaverimme Junnu tartti hoitajaa. Käytiin lauantaina näyttelyn jälkeen pitkä lenkki Aulangon metsissä ja me koohottimet syötiin mustikoita minkä ehdittiin. Junnu ei ollut yhtään mustikoiden perään, mikä oli ihan hyväkin, niin jäi meille Daronin kanssa enempi...
Yö meni vähän levottomasti haahuillen Junnun kotona ja Junnua lisäksi vallan kamalasti pieretti, niin että mamma joutui jo tuuletusikkunaakin avaamaan. Jossain vaiheessa yötä Daronille sattui pieni laskelmointivirhe ja se hyppäs mun päälle sohvalle (mamman kainaloon, joo) ja siitä tuli sit vähän sanomista. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa, paitsi hieman ylpeys, mutta siitäkin päästiin nukkumalla asian päälle. Ja uni meille nyt maittaakin, sillä Mäntsälästä kotiin tultuamme ollaan Daronin kanssa vedetty sikeitä niin että ydinpommikaan ei meitä herättäisi. Mutta ruokakipon kolina, se se vasta on herätysten herätys.... Nyt kuuluukin kutsu "Syömään!" Soon moro ny!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Keskikesä ohitettu

Vasemmalta: Nella, Daron, Iiris ja Tristan
 Juhannus juhlittiin viikko sitten ja meillä pojilla olikin hyvin asiat, kun molemmille oli oma juhannusheilakin... Daron sai kiusata Nellaa, meikäpoika vaivihkaa vikitteli Iiristä. Iiris jopa lämpesi mun vikittelyille hieman ja pari kertaa meidät yllätettiin vierekkäin jostain...
Iiriksellä yllätetty ilme, meikäpoika yrittää näytellä coolia...
Saatiin siis kutsu mökkijuhannukseen ja meillä oli tavattoman lystiä kaikilla. Me koiruudet saatiin juosta isolla aidatulla pihalla vapaana kuin hullut oravat, uitiin ihan mielettömän paljon (tai no, tytöt ei uinut, mutta mä ja Daron hoidettiin se osuus tyttöjenkin puolesta), oltiin ekaa kertaa soutuveneessä, ajettiin verijälkeä, haisteltiin lenkillä tuoreita peuran ja hirven jälkiä, haukuttiin porukalla satunnaiset ohikulkijat, syötiin heinää, seurattiin mukana ihmisten mölkynpeluuta ja vähän auteltiin kapuloiden kanssa, nukuttiin, syötiin, hätisteltiin hyttysiä ja nautittiin. Lähdettiin heti torstaina mamman työpäivän jälkeen ja palattiin kotiin sunnuntaina iltapäivä-neljän haminoissa - ja sen jälkeen me koirapojat nukuttiin kuin kuolleet useampi tunti! Tässä muutamia kuvia kertomaan päivien riemuista.

Veripulloja, jälkitarvikkeita... nuuh-nuuh-nuuh!
Sipulimaan vartija, Daron
Mä putoan uniin kauneimpiin....

Tristan sammui pöydän alle...
Lehmälauma syömässä heinää

Keinussa on kiva istua ja jutella kuulumisia
Daronkin tykkäs istua keinussa
Voitasko mennä taas uimaan?
Mamman kanssa laiturilla katsomassa auringonlaskua

Nyt se on sitten keskikesä ohitettu ja varsinainen kesälomakausi polkaistu käyntiin. Mamman lomaan on vielä 7 viikkoa, joten me sit syksymmällä vasta. Ei vielä tiedetä tarkemmin mitä kaikkea puuhastellaan, mutta luultavasti pientä Suomen autoturneeta, niin että molempien kasvattajat käytäisiin tervehtimässä. Sen lisäksi Daronia kutsuu muutama näyttely ja meikäläistä ehkä joku mejäkoe tai aksakisat. Katsellaan kun tässä jaksellaan. Siihen asti nautiskellaan kesäpäivistä muutoin, uidaan, lenkkeillään ja ollaan kuin ei oltaiskaan.