Syksy on tullut

Niin se on sitten mamman kesäloma vetelemässä viimeisiä henkosiaan - tai no syyslomaksi tätä kai olisi voinut kutsua, mutta kelit on kyllä olleet ihan kesäiset. Ja kyllä me ollaan nautittu ulkoilusta sitten oikein kunnolla. Mammahan aloitti lomansa ihan ilman meitä koohottajiaan, kun lähti Vierumäelle kuntoilemaan viikonlopuksi. Mutta me pojatpa päästiinkin maailman parhaaseen hoitopaikkaan, nimittäin Nellan ja Iiriksen seuraksi niiden mökille! Ja kyllä meillä oli lystiä!! Tosin ihmiset oli meidän lystinpidosta hieman eri mieltä, kun meikäpoika sai mökillä päähänsä, että Nella se vasta onkin ihana... Lopulta Daronkin lähti samaan leikkiin ja ihmiset sai sitten meitä irrotella Nellan kimpusta. Nellalla oli siis ollut juoksu ohi jo jonkin aikaa, mutta ne hajut oli vielä tallella ja me pojat vähän seottiin. Ei uskottu vaikka Nellalta tuli kipakasti hammastakin... Kun mamma sitten tuli sunnuntaina illalla paikalle, alettiin mekin toentua ja lopulta maanantai-iltana Iiriskin sai meikäpojalta kauan odottamaansa huomiota. Iiris-reppana oli jäänyt siihen asti ihan osattomaksi huomiostani. Mamma vietti mökillä pari päivää ja ehti käydä siinä puolukassakin vesisateen saattelemana tosin. Tiistaina palattiin sitten kaikki kotiin, tosin mamma siitä sitten singahtikin jo kyläreissulle Helsinkiin ja me pojat jäätiin kotiin nukkumaan.

Muutama päivä vietettiin kotona ja sitten lauantaiaamusta otettiin suunta Seinäjoelle, jossa viihdyttiin tiistaiaamuun asti.

Lakeuden kutsu luhdalla

Käväisimmehän toki myös Vaasan lähellä tervehtimässä meikäpojan kasvattajaa sekä siskonlikkaani Terraa. Daron erityisesti oli ihastuksissaan Terrasta ja Terra vastaavasti mammasta. Oli kyllä kiva käydä kotinurkilla nuuskimassa jälleen. Tiistain aikana mamma sitten ajelutti meidät halki Suomen, nimittäin Joensuuhun päädyimme. Saimme yösijan Daronin kasvattajan luota (maailman ihanimmat koirapetit!) ja meillä oli kaikkea kivaa ohjelmaakin luvassa.

Ihana peti!!

Daron tapasi totta kai veljensä Delvinin, jonka kanssa pistivät heti saavuttua pihapainit pystyyn.

Daron (vas) ja Delvin (oik)

Kävimme yhteislenkillä, jossa Daronin sisko Doora hurmasi meidät pojat juoksujen sulotuoksuilla, joten Jaamankankaan taukopaikalla kuului meikäpojan ulvontaa... Lenkkeilyn lisäksi pääsimme käymään agilityhallilla ja meikäpoika veteli siellä pientä ratapätkää äänihuulet ärjyen. Daron pääsi myös kokeilemaan hallissa menoa ja kaveri veteli suoraa putkea sekä myös tumman mutkaputken kuin vanha tekijä! Treenien lopuksi Daron pääsi vielä lyhyeen näyttelyharjoitukseen hallin pihassa. Niin ja tietysti hallilla Daron tapasi Aroona-äitinsä, joka kyllä kertoi selkeästi jälkikasvulleen, että kumpi oli ensin muna vai kana. Yhteislenkillä perjantaina ennen kotimatkaa napattiin kuitenkin suloinen äiti-poika kuva.

Daron vasemmalla, äiti-Aroona oikealla

Perjantaina ajelimme sitten viikon reissusta kotiin, koska Daronilla oli Riihimäen näyttelypäivä sunnuntaina. Tällä kertaa pikkukaveri sai näyttelyarvostelun Erittäin Hyvä, koska tuomarin mielestä kakara on vielä kovin litteä. No onhan se, vaikka syö heinääkin kuin hevonen ;)

Maanantaina oli sitten meikäpojan vuoro ulkoiluttaa itseäni Riihimäen Agility ry:n Frodo Cup-kisaradoille, vaikkakin tämä osoittautui sitten lopulta fiaskoksi. Ekalla radalla lähdin ensin hienosti neljä ekaa estettä, kepitkin meni mallikkaasti, mutta sitten päätin suorittaa ihan omaa rataa ja saatiin hylly. Toinen rata sentään saatiin suoritettua, mutta siellä tuli herraties mitä kaikkea kieltoja ja vitosia kontakteilta ja huhhuh. Palattiinpa taas maan pinnalle, että ei tässä mitään osatakaan. Muuten oli kyllä ihan mukavaa kisailla ja kyllä mä nautin siitä ekasta radastakin, kun pistelin menemään kuin heikkopäinen... mamma ei voinut kuin naureskella.

Viime viikko lopetettiin sitten metsäisellä menolla, sillä saatiin mejäkoepaikka Hausjärvelle kettuterrierien kokeeseen sunnuntaille. Lauantaina mamma oli jälkienteossa ja keräili sitten kolmisenkymmentä hirvikärpästä itsestään illansuussa... Saatiin me Daronin kanssa auton takapenkillekin osamme niistä öttiäisistä, joten rapsuteltiin sitten porukalla itseämme niskoista vähän väliä. Sunnuntain kokeeseen osallistui 20 koirakkoa ja mulle mamman kanssa tuli jälkinumero 10. Siinä puolen päivän haminoilla päästiin lopulta metsään ja lähdin innokkaasti jäljelle. Jälkimaasto oli haastava, sillä ekan kulman jälkeen sukellettiin vadelmapöheikköön, niin että mammalla ei ollut meikäpojasta muuta näköhavaintoa kuin välissämme kulkeva liina. Mamma siinä itsekseen mietiskeli, että tokkopa tuomarikaan näkee koiran työskentelyä yhtään. No sitten pöheiköstä sukellettiinkin vetiseen maastoon ja meikäpoika luttasi siinä jonkun vesiläven läpikin, mamman yrittäessä löytää pitävää pohjaa omille saappailleen. Tultiin toiselle kulmalle, jonka hienosti osoitin. Sitten tuli kaartelua, kysyviä katseita mammaan, tuomariin, oppaaseen... Ja lopulta kyllästyin niiden passiiviseen tuijotteluun niin, että palasin makuulle ja laitoin siihen vierelle sammalikkoon pitkälleni. Lopulta tuomari totesi, että hukkapa siitä tupsahti ja yritettiin uutta alkua kulmalta eteenpäin. Jatkoin aika vaisusti tovin matkaa ja sitten taas heitin pitkälleni ja kattelin kanssakulkijoitani. Toinen hukka. Vielä kertaalleen otettiin yhteislähtö, mutta homma ei lähtenyt kulkemaan, joten tuomittiin kolmas hukka ja tuomari ehdotti, että mennään kuitenkin harjoitellen jälki loppuun. Mamma oli ihmeissään käytöksestäni, tuomarikin sitä pohdiskeli. Ekat 600m jäljestykseni oli nimittäin ollut erinomaista. Karhu tai muu villipetokin otettiin spekulaatioihin mukaan, mutta tuomari totesi kuitenkin, että en näyttänyt pelokkaalta, joten pedot tuskin olivat etenemishaluttomuuteen syynä. Tällä kertaa siis näin. Onneksi alkumatka oli sentään mammallekin kivaa katsottavaa, vaikka sitä nyt kyllä kaihertaa, että mikä mulle oikein mahtoi tulla... Väsymys, energiavajaus, kuumuus (+20 auringonpaisteinen päivä), haluttomuus, masennus, mörköhetki... kaikki on mahdollista. Se ois sitten tämän kauden mejäilyt taputeltu näin, katsotaan josko ensi keväänä yritetään uudelleen löytää kadonnut tsemppi.

Daron muuten aloitti viime torstaina viiden kerran rallytokokurssin. Pikkukaveri oli innoissaan ja kovasti se oli yrittänyt radalla tehdä liikkeitä, vaikka mitään eivät ole mamman kanssa harjoitelleet. Se on tuo pikku-Dartsan jäänyt vähän kotikasvatukselle ja nyt saavat tosissaan alkaa harjoitella kaikenlaista. Torstain haasteellisin kohta oli, ei suinkaan saksalainen, vaan 360 asteen pyörähdys vasemmalle. Daronilla ei ollut mitään hajua, että sillä on erilliset kaksi takajalkaa, joita voi käyttää omana yksikkönään niin että etujalat näyttää peruutussuunnan ja takajalat vie. Pikkukaverin asento kääntyi ihan mutkalle, kun sen takajalat oli liimaantuneet paikalleen ja etujalat lähti viemään ruumista taakse. Ei ollut helppoa, ei. On se silti kamalan hassu pieni otus ja kyllä mä siitä ihan tykkään, vaikka välillä vähän komennankin...

Rapolanharjulla, Valkeakoskella