sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sataa sataa ropisee

Ulkona sataa - ja ihan reippaasti. Onneksi sisällä on mukavan lämmin ja päiväpeiton päällä pehmeä köllötellä... Äskettäin talitintti koputteli ulko-oveen, varmaan sekin olisi halunnut lämpimään, mutta ei mamma päästänyt. No toisaalta tuo lelukoira on rauhallisempi unikaveri kuin tintti, tiedä vaikka olis ruvennut mun luuta nokkimaan.
Eilen tehtiin aamulenkki reipashenkisesti klo 6:30-8:30 välillä mittarin näyttäessä -6 astetta ja koska mamma luki sääennusteesta, että sunnuntaina sataa, niin toinen tunnin lenkki humputeltiin vielä alkuillasta. Siinä välissä mamma leipoi pullaa ja meillä oli niiiiiiin kanelintuoksuinen koti että. Harmi vaan, että pullaa ei tippunut meikäpojan suuhun... Tosin kyllä tuommoinen mehevä naudan pallonivel korvasi sen aika hyvin ja ilta menikin tasaisen järsimisen tahtiin.

Mitäs muuta tässä onkaan saatu aikaiseksi menneinä päivinä.. no jaa, ei kauheasti mainitsemisen arvoisia asioita, lähinnä tavallista arjen eloa. Viime viikonloppuna käytiin sienimetsässä, meikäpoika taas kytkettynä 6m liinaan. Heti ekassa kohdassa mamman bongatessa suppilovahveroita ja kumartuessa niitä poimimaan, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja otin vähän vauhtia peuran jäljille... Se mun liina kun oli kytkettynä mamman vyötäisille, niin lopputuloksena mun räväkästä lähdöstä mamma päätyi mahalleen sammalmättäälle ja sieltä kuului jotain sen suuntaista kuin "P-nan hullu, lopeta heti tommonen!" Enhän mä tietenkään lopettanut, mutta otin vähän hillitymmin ja pyrin pysähtymään jos mamma käski odottaa. Tai ainakin käytin vain liinan mitan hyväkseni nuuskutellakseni ihania hajuja... Menihän siellä metsässä aikaa, mutta päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja lopputuloksena ihan hyvä saaliskin.

Keskiviikkona olin taas aksaamassa hallilla ja nyt kolmas kerta tuntui jo varmemmalta kuin kaksi aiempaa. Esteet alkaa näyttää tutuilta ja en ole koko ajan nuuskuttamassa sitä keinonurmea. Muihin ryhmiin verrattuna meidän ryhmällä on 15min lyhyempi harjoitusaika, mutta meillä onkin sitten valmis rata (edellisiltä 2-3 ryhmän treenaajilta jätetty). Molemmat harjoitukset oli suhteellisen vaikeita ohjauskuvioita ja ekaan harjoitukseen sisältyi myös keinu. Keinu on ihan ok este, mutta en edelleenkään siedä yhtään sen paukahtelua maahan, joten se suoritetaan rauhaksiin avustajan himmatessa heilahdusta molempiin suuntiin. Tälläkin kertaa puolivälissä keinua alkoi jo jännittää ja ehdin vilkaista sivulle, mutta mamma oli siinä skarppina ja tarjosi namin laudalle nenän kääntämiseksi takaisin menosuuntaan. Ja niin meikäpoika sitten hissutteli keinua alas. Onneksi keinun jälkeen oli iki-ihana putki ja sen jälkeen vain yksi maalihyppy, niin saatiin harjoitus päätettyä positiivisen innokkaasti. Toisella harjoituksella keinu jäi pois, mutta siinä tulivatkin sitten kepit. Taas kun sain ne silmiini, tein äkkipysäyksen ja jäin miettimään voisinko singota itseni jotenkin jollekin muulle esteelle. Mamma sai kuitenkin houkuteltua namin avulla keppien aloitukseen ja kyllähän ne siitä lähtee kun alkuun pääsen. Tällä kertaa tosin kaksi viimeistä väliä jäi suorittamatta ja karkasin keskemmällä olevalle putkelle... ansaitsin siten kouluttajalta lempinimen Putkimies. Loppupätkä rataa meni kouluttajan mukaan oikein mallikkaasti ja mammakin sai suoritettua oikea-aikaisen persjätön viimeiselle hyppysuoralle. Treenikerta oli hyvä päättää siihen.

Torstaina meillä kävi kotona vieraita. Tai no, ihan tuttuja ne nyt oli, mutta kuitenkin. Mamman kaveri poikansa kanssa poikkesivat ja olin aika innoissani koko illan. Sen pojan kanssa olisin halunnut tutustua lähemmin, mutta koska poika hieman arasteli innokasta koohotinta, niin yritin totella mamman rauhoittumiskäskyjä. Niiden perheeseen tulee kuulemma ihan kohta koiranpentu, vanhemman westie-herran kaveriksi. Irlanninsusikoiran tyttöpentu. Mamma meinasi, että mä voisin tulla vähän tutustumaan pentuun sitten kun pikkuneiti on ehtinyt asettua taloksi - saas nähdä, sehän on mua jo nyt paljon isompi...ja sitäpaitsi pennulla on terävät hampaat...
Niitä hampaitahan se mammakin yks päivä muisteli, kun luki siskolikan tekosista yhdestä koiralehdestä. Siskolikka oli todellakin pistänyt paikkoja remonttiin. Mä sentään vain vähän nirhasin kokeeksi seinää, lattialistaa sekä Ikean porrasjakkaraa - mamman onneksi vain vähän. Ja yks päivä kun mamma löysi kaapista mun pentuaikaisen vaaleanpunaisen muovinorsun, muisteltiin miten mä juurikin se norsu suussa juoksin silloista eteisen suoraa täysillä ja liu´uin pissa-alustana toimineet sanomalehdet kasalle. Yksi videokin siitä taitaa olla jossain tallessa... Olin mä aika riekkuja välillä, ei voi muuta sanoa. Onneksi olen nykyisin pääosin lunki kaveri, vaikka kyllähän musta tota dynamiittiakin löytyy - äänen kera.


Perjantai-iltana tehtiin lenkki koirakaveri-Junnun luokse, spurttailin hieman niiden pihassa mutta jostain syystä Junnulla oli mieli kovin ailahtelevainen ja se olisi koko ajan halunnut astua meikäpoikaa. Ekaa kertaa jopa pärähtelin sille pariin otteeseen, kun ei muuten uskonut, että mä en todellakaan ole mikään tyttö, vaikka nätti poika ulkomuodollisesti olenkin. No sen lisäksi harjoitin hieman korkeaäänistä laulamista, koska oli kovasti asioita kerrottavana ja kaiken kukkuraksi hälytysajoneuvokin ajoi jossain ohi ja sehän on takuuvarma ulvonta-hitti. Siinä vaiheessa Junnu jo vähän hätääntyi, että mikä mulla on, kun ulvoa luikauttelin pitkän kaavan kautta. Kummitäti siinä jotain mammalta kyseli (puoliksi huutamalla jotta sai äänensä kuuluviin kaiken kakofonian yli) että "Tuoko se on semmoinen ei-niin äänekäs koira, vai?" Noin tunnin sisällä lähdimmekin sitten kävelemään takaisin kotia kohti, jotta sikäläinen naapurusto sai iltarauhan...


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Syksyn tuntua

Hupsis kun onkin venähtänyt väliä siihen, kun viimeksi "sihteerini" on blogia päivittänyt! No eipä tässä kai ole ihmeempiä tapahtumia sitten ollut, vaikka tekemistä on kyllä piisannut. Viime viikolla alkoi taas agility ja mamma ilmoittikin mut semmoiseen ryhmään, jossa päästään treenaamaan naapurikylän koirakerhon omalle hallille - tekonurmi ja tuuleton sisätila, vau! Harjoitusaika on hieman myöhäinen, kun vuoro loppuu klo 22, mutta kyllä se kai tästä vaikka kellojakin tämän kuun lopussa taas siirrellään... Kyllä oli aika jännää mennä viime viikolla ekaa kertaa hallille; mamma jännäs että nostanko koipea johonkin ja sitä että kuinka mahdoton into mulla onkaan radalle, mä puolestaan aloin hallin ovella jänskätä kaikkia muita koiria sekä ääniä. Piti siinä sitten pari pärähdystäkin päästää harjoittelukavereille, vaikka tiedän ettei niin saa tehdä.
Radat meni ihan ok, jopa ne kepit päästiin jouhevasti alkuun, vaikka vähän mä siinä mammaa mulkoilinkin. Ekalla radalla sain jännärikohtauksen uudella puomilla (eri värinen, eri materiaali jne.) mutta se meni ohi, kun kertaalleen kokeiltiin sitä yhdessä ihan vaan kävellen läpi. Sen jälkeen olinkin koko ajan oikomassa puomille, koska musta se on aikas kiva juttu... Viimeisenä suoritettu rata meni sit jo loistavasti ja siihen olikin hyvä päättää. Katsotaan mitä tänään on luvassa...

Menneenä viikonloppuna olinkin ulkomailla, käväistiin nopsakkaasti näyttelyreissulla Norjan Harstadissa ja autossa istuskelua kertyi mennentullen semmoiset 2600 kilometriä. Hieman puuduksissa oli koko autokuntamme retken jälkeen, mutta mielet oli virkeinä sillä kaikki kolme koiraa saavuttivat Norjan ja Pohjoismaiden muotovalion arvot! Ei siis turha reissu lain... Kaiken kukkuraksi maisemat Norjan puolella olivat hulppeat ja ruskakin oli siellä vielä nättinä.


Retkikavereina mulla oli fieldspanielit Casse ja Fiina ja viimeksi mainittu sai tyttönä nauttia meidän kahden miekkosen liehittelystä runsaasti. Tosin meikäpojan liehittely meni aikamoiseksi gigolo-showksi, mutta ei siitä sen enempää... Tämä hieman epäselvä kuva ehkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa miten ihana Fiina olikaan

Seuraava näyttely onkin sitten käynti Seinäjoella 25.10. ja sen jälkeen pidetään useampi kuukausi kyllä taukoa ellei nyt satu tulemaan jotain ihan ihmeellistä eteen. Seinäjoelle mennään erityisesti tapaamaan sukua ja on siellä varmaan muutama muukin kun 16 kooikeria näyttää olevan ilmoitettu. Kiva juttu! 

lauantai 16. elokuuta 2014

Matkakertomus Ruotsista

Aikaa blogin kirjoittamiselle ei ole sitten hetkeen ollutkaan, joten nyt taitaa tulla tuhdimpi pläjäys... Tosiaankin Ruotsin loma- ja näyttelymatkat on nyt sitten hoidettu ja kerrataanpas nyt sitten pääpiirteittäin mitä kaikkea tapahtuikaan.

Lähdimme sunnuntai-iltana 27.7. Turusta Baltic Princessillä kohti Tukholmaa. Pääsin kannelle "vilkuttamaan"
sekä asioimaan koirien laatikolla (vanerireunainen pienehkö laatikko jossa "kukkasoraa"). Laatikko haisi enkä sinne suostunut sisälle astumaan, mutta kusaisin kuitenkin siihen reunalle. Kun nämä iltatoimet oli sitten suoritettu, siirryimme hyttiin jossa vietinkin aikaa sillä välin kun matkakumppanini kävivät katsastamassa kauppatarjonnan. Yö laivassa meni muutoin aivan mainiosti, mutta unenlaatu kärsi siitä, että laivan moottorit jyskivät ilmeisesti aika lähellä ja rytinä oli välillä melkoista. Aamuvarahin (klo 05 Ruotsin aikaa) lähdimmekin sitten asioimaan taas kannelle
ja sen jälkeen ihmiset kävivät nauttimassa aamupalan ennenkuin oli aika ajaa auto maihin.


Tukholmasta lähdimme suoraan ajamaan kohti Nynäshamnia, josta Destination Gotlannin lautta lähti klo 12:50 kohti Visbytä. Nynäshamnin lähistöllä olimme jo aamusella ja poikkesimmekin ensin Ösmon kylän golfseuran maille hieman jaloittelemaan. Siinä vaiheessa lämpötila oli jo hyvinkin helteinen ja hetken ulkoilmasta nautittuamme päätimme ajaa perille Nynäshamniin. Varsinaiseen kaupunkiin saavuttuamme keskellä omakotitaloaluetta juoksi auton edestä yhtäkkiä peura. Innostuin näkemästäni kovasti ja takapenkillä piti hetki pyöriä ikkunasta toiseen, mutta peura oli jo jolkottanut menemään. Pyörimme muutamia tunteja Nynäshamnia eestaas, välillä autolla, välillä kävellen ja hieman ennenkuin siirryimme satamaan, löytyi päälaeltani matkan ensimmäinen punkki. Eläimellinen aloitus siis...

Lopulta sitten aika riensi autojonossakin ja pääsimme M/S Gotlandin kyytiin. Laivassa olikin monta koiraa, erikokoista ja näköistä turrea, mutta aivan upea oli laivan "eläinsalonki" eli istumapaikat lemmikinomistajille. Tuolipaikkoja oli reunoilla kahdenistuttavia ja keskellä muistaakseni kuuden istuttavia ja jokainen tila oli varustettu pistorasioin, joten kännykätkin sai ladattua. Jalkatilaa oli reilusti ja sinne me karvakuonot pötkähdettiin niin, että 10min laivan satamasta irtaantumisesta oli salongissa hipihiljaista. Meikäpoika oli ihan poikki ja vedinkin hirsiä täysin taju kankaalla. Matka Visbyhyn kesti hieman reilu kolme tuntia ja vasta n. puoli tuntia ennen alkoivat koirakansalaiset heräillä ihmisten lisääntyvään "levottomuuteen". Matkan aikana ihmiset saivat katsella elokuvaa, ihan kuin lentokoneessa ikään, kahvilasta sai ihania leivonnaisia ja kahvia, raparperijäätelöä tai myös ihan lämmintä ruokaakin nälkäisemmille. 

Visbyhyn saavuttuamme ajoimme ensimmäiseksi kaupungin laidalla sijaitsevaa ZooMarket-liikkeeseen ja ostimme meikäpojalle pussillisen Mushin raakapullia. Sen jälkeen oli hyvä jatkaa majapaikkaamme lähelle Ljugarnia, saaren itäpuolelle (n.40km Visbystä). Ardrebo Bed & Breakfast antoi meille avaimet omaan mökkiimme pihan perällä ja siellä meillä olikin mainiot oltavat, iso huone ja kylppäri sekä oma terassi. Illalla ajoimme vielä n.5km päähän Ljugarnin kylään ja kävimme katsastamassa merenrannan, jossa pääsinkin räyhäämään aalloille ja syömään hienonhienoa hiekkaa suun täydeltä!

Tiistaina 29.7. aamu oli erittäin sumuinen, mutta myös erittäin lämmin. 
Tuntui kuin olisi kävellyt kasvihuoneessa kun mamman kanssa tein lyhyen aamulenkin lähistölle. Aamupalan jälkeen ja päivän valjetessa starttasimme sitten auton ensimmäiselle saarikierrokselle itä-pohjoissuunnassa. Näimme upeita maisemia, nähtävyyksiä, mutkittelevia pikkuteitä,  hauskoja paikkakuntia ja paljon hevosia ja lehmiä sekä nautimme ilmastoidun auton ihanuudesta +30 asteen helteessä. Illan tullen olikin mukava palata majapaikkaan ja istuskella terassilla. 

Keskiviikkona meikäpoika saikin ansaitun lepopäivän, kun jäin pitämään mökkiä silmällä ihmisten lähtiessä Visbyn kautta saaren länsi-eteläkierrokselle. Visbyssä ukonilma tosin oli hieman vienyt aikaa (n.15-20min) parituntiselta kaupunkiin tutustumiselta, mutta ehtivät nuo lurjukset kuulemma jäätelöt ostaa isosta jäätelökaupasta sataman läheltä... niin ja systembolagetissakin olivat käyneet. Siinä iltapäivä neljän kiemoissa ne sitten tulivat takaisin ja iltasella lähdimme yhdessä vielä tutustumaan lähialueen Katthammarsvikiin (kiva ranta!) sekä lähistöllä olevaan Grogarnsbergetin näköalapaikkaan. Grogarnsbergetillä tapasimmekin sitten gotlanninlampaita ihan lähietäisyydeltä. Yksi onneton mennä määki niin läheltä, että meikäpoika meinas sukkiinsa seota.

Tämän iltalenkin jälkeen pääsin vielä Ljugarnin rantahiekalle riekkumaan sydämeni kyllyydestä.


Torstaiaamuna jätimme hieman haikeat jäähyväiset Gotlannin kivalle ja lämpimälle saarelle ja seilasimme Visbystä Oskarshamniin Ruotsin mantereelle. Laivamatka sujui yhtä hyvin kuin mennessäkin, vaikka koiria taisi olla vieläkin enemmän kyydissä.
Mantereelle päästyämme lähdimme ajelemaan pienempiä teitä kohti Eksjön kaupunkia, jossa majoituttiin aivan ydinkeskustan Eksjö Stadshotelletiin. Olivat hotellissa huomioineet meikäpojankin kivasti; nätit turkoosit tassukoristellut kupit odotti huoneen nurkassa ja niistä vesikin maistui muuten tosi hyvältä!
 Eksjö on tosi nätti pikkukaupunki, jossa on vanha puutalokeskusta vähän kuin meillä Raumalla.
Yö oli todella rauhallinen ja saatiin hyvin kerättyä voimia seuraavien päivien koiranäyttelyjä varten.







Jönköpingiä kohti lähdimme aamulla kahdeksan aikoihin ja Elmian messualueelle saavuimme juuri sopivasti aamuyhdeksän nurkilla. Perjantaina meillä kooikkereilla oli tuomarina irlantilainen herra, Anthony Kelly, ja hän piti minusta tällä kertaa ERIomaisen arvoisesti. Tosin ei ihmekään, liike ja kaikenkaikkinen oleminen oli hieman hakusessa kun nurmikentällä oli niin paljon hajuja ja itseasiassa ihan sitä itteäänkin, joten ihan ansaittu arvostelu sinällään. Ja pääsimmekin sen vuoksi ajoissa (n klo 11) jo poistumaan näyttelypaikalta, päivästä oli taas tulossa helteinen (+28). Matkalla majapaikkaamme poikkesimme Vista Kull-nimisellä näköalapaikalla aivan E4-tien lähellä ja kiipesimme heinikkoista rinnettä jonkin matkaa. Tuloksena tästä havaittiin turkissani yhtäkkiä aivan valtava määrä punkkeja!! Pieniä ja isoja, selässä, hännäntyvessä, jaloissa, kaulassa, päässä, kuonossa.......! Onneksi vain kaksi ehti kiinnittyä ihoon ennenkuin nopean tehokas poisto-operaatio ja rinteeltä alastulo oli suoritettu. Mammakin joutui omia jalkojaan tarkastelemaan, kun kulki mun perässä hamosessaan. Tämän pikku "kauhu"kokemuksen jälkeen lähdimme ajamaan majapaikkaamme. Tällä kertaa majapaikkamme, Smålandgården Gästgiveri, sijaitsi Jönköpingistä n.40 km pohjoiseen, lähellä Grännan kaupunkia olevassa kylässä nimeltä Örserum.
Vielä ennenkuin saimme ullakkohuoneemme, ehdimme myös käydä tutustumassa Grännaan ja sen sokerista/polkkakarkeista huumaantuneisiin mehiläisiin. Illalla pääsin uimaan aivan hotellin vieressä olevaan Ören-järveen
 ja ihmiset puolestaan kävivät nauttimassa hotellin barbeque-illasta. Hotellin iso piha, oma ranta (tarkoitettu sekä ihmisille että koirille!) ja maalaisidylli
olivat hieno kokemus, joten oikein nautinnollista oli nukkua pari yötä heidän hoteissaan. Ja majoittuihan siellä seinän takana toinenkin kooikkeripoika (saksalais-ruotsalainen), joten rotumme oli hyvin edustettuna...





Lauantain näyttelypäivä Jönköpingissä aloitettiin kooikkereilla ja tuomarina rva Tuus van Ardrichem Boogaert-Kwint. Ja niin siinä pääsi käymään, että kyseinen ihana rouva palkitsi meikäpojan ainoana uroksena SA:lla ja niinpä se tarkoitti samalla sitä että olin Paras Uros (PU) ja sain Cacib´n. Loppukisassa annoin tietysti gentlemannina tyttökoikkerin voittaa ja olin siten rodun Vastakkaisen Sukupuolen Paras (VSP). Sen jälkeen kun mamma oli lunastanut saamani palkinnot ja rusetit, poistuimme jälleen helteiseltä näyttelypaikalta, tosin kylläkin agilitykisoja nopeasti vilaisten. Mamma olisi halunnut aksaamista jäädä seuraamaan, mutta pidin sellaista älämölyä kentän laidalla nähdessäni esteet ja kuullessani toisten koirien innostuneet haukut, että emme ehtineet nähdä kuin kaksi hylättyä ratasuoritusta bordercollieilla.
Näyttelyn jälkeen kävimme kävellen tutustumassa pintapuolisesti vielä Jönköpingin kaupunkiin, mutta lopulta helle ajoi meidät tien päälle. Paluumatkalla majapaikkaamme kävimme sitten Grännassa ostamassa pakolliset Polkagris-karkkitangot. Pakollisten ruusuke-poseerauskuvien jälkeen






pääsin taas hotellin omasta rannasta Öreniin uiskentelemaan.

Jönköpingin Tripla-näyttelyn viimeisenä päivänä sunnuntaina oli ilma jo heti aamusta helteisen kuuma, vaikka aurinko pysytteli pilvien takana. Näyttelypaikalle saavuttuamme saimmekin muutamat vesipisaratkin niskaan, mutta varsinainen ukkonen meni kaukaa ohi eikä vettäkään tullut kuin n.5min. Lämpötila ei kuitenkaan laskenut, joten ilma oli aika tukala. Tällä kertaa näyttelykehää arvosteli rva Gerda Halff van Boven ja hän sijoitti meikäpojan PU2:ksi ja sain siitä hyvästä vara-Cacib´n. Ei siis huono menestys tälläkään kertaa. Arvostelu alkoi n klo 11 ja kehän jälkeen saimme odotella vielä klo 14 asti jotta sain näyttelyn eläinlääkäriltä lemmikkipassiini madotusmerkinnät. Onneksi löysimme yhden hallin vierestä varjoisen paikan, johon vielä kävi tuulikin, niin siinä jaksoi odotella paremmin kuin tuolloin jo auringon paahtamalla nurmikentällä.
Sunnuntaina jatkoimme sitten automatkaamme pohjoisemmas, tällä kertaa Linköpingin lähistöllä odotti majapaikka nimeltä Idingstad Säteri. Keskellä maaseutua puukuja johdatti vanhan kartanon pihamaille
ja ulkona lämpötilaennätys +34 varjossa! Lisäksi ulkona puhalsi navakka, mutta KUUMA tuuli, joten olimme erittäin kiitollisia majoituksemme sijainnista vanhassa kivisessä paksuseinäisessä meijerirakennuksessa - mikä ihana viileys!
Huoneen ikkunasta oli suoraan näkymä vieressä olevalle laitumelle, jossa sonneja/lehmiä laidunsi kärpästen häiriköiminä. 



Maanantaiaamulla kävimme aamulenkillä mamman kanssa ihmettelemässä kartanon sänkipellolle laskeutuneita hanhiparvia (ja oli siellä muutama kurkikin joukossa) - melkoista meteliä ne pitivät.
Ja nähtiin me toisen viljapellon keskellä kauriskin, tai pelkkä pää korvineen sieltä viljan joukosta kurkisteli. Koska päivästä oli taas tulossa kuuma (+31), sain minä jäädä nauttimaan meijerin viileydestä kun ihmisväki suuntasi päiväksi ostoksille Linköpingin Outlet´hin. Tuliaisena sain Ikeasta pandanallen, joten en jäänyt osattomaksi minäkään. Illalla saimme vielä nauttia upeasta auringonlaskusta ja läheiselle Roxen-järvelle yöpymään palaavien hanhien auroista.

Tiistai olikin sitten viimeinen päivämme Ruotsin mantereella ja sen päivän meikäpoika vietti aamuyhdeksästä iltapäivä kolmeen asti Timmergatan-koirahoitolassa Kolmårdenin eläintarhan lähellä. Ihmisväki kävi siis puolestaan eläintarhassa morjestamassa sukulaisiaan apinoita... ja oli siellä kai karhuja, susia, leijonia, tiikereitä ja delfiinejäkin... (eläintarhakuvat tarinan lopussa)
Koirahoitolassa oli kivaa, mutta kivaa oli sekin että tulivat mut hakemaan sieltä pois - tervehdin ulkotarhasta haukkuen mamman, kun kerran kaikki muutkin hoitolahaukut niin tekivät. Onneksi tiistai oli viilein matkapäivistämme, vain n.+25 astetta, joka tosin nousi Tukholmaa kohti saavuttaessa +28:aan. M/S Galaxy kuljetti meidät sitten Tukholmasta illan tullen kohti Suomea ja jälleen kannella vierailujen jälkeen vietin aikani hytissä. Tälläkään kertaa hytin sijoitus moottorien lähelle ei auttanut unenlaatuun, joten oli helpottavaa saapua keskiviikkoaamuna Turkuun. 

Turusta ajelimme sitten vielä pariksi päiväksi Helsingin vieraiksi ja mamma kävi turistina Maailman Voittaja-näyttelyä katsomassa. Viimeiset punkit keräsin muuten Kannelmäestä vielä tälle matkalle, joten ei se oma maa aina niin mansikka ole. Matka oli siis kuitenkin onnistunut ja oli kiva sitten palata kotiin, jossa toimimmekin viikon ajan kaverini Junnun hoitajina - mutta se on taas sitten tarina erikseen...

Ja tässä siis muutama otos Kolmårdenin eläintarhan asukkaista:










 











sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteissä

On helle hellinyt meitä kaikkia nyt ja tänä aamuna aloitettiinkin päivä tekemällä aamulenkki suoraan järven rannalle. Siellä järvessä sitten pulikoitiin, sekä minä että mamma ja virkistihän se kivasti.

Paluumatkalla bongattiin kylläkin pari rusakkoa, joten kauhean kauaa se virkistyminen ei auttanut, kun piti kieli vyön alla kiskoa mammaa pupuhajun perässä... Kotipihassa onneksi sain sitten nauttia viileän kosteasta sammaleesta mahan alla, nurmikkoahan meillä ei takapihalla oikeastaan ole. Viime viikonloppuna takapihalle viritettiin viimein mun oma pulikointiallaskin, se vasta jännä juttu olikin...


Se on sitten muuten viikko aikaa kesälomaan ja ensi sunnuntaina lähdetään automatkailemaan Ruotsinmaalle. Turusta iltalaivalla hupsis vaan yli ja seuraavana aamuna tie vie ensimmäiseksi Gotlannin saarelle, sen jälkeen mantereella käydään Jönköpingin näytelmissä ja yövytään muutama yö Grännan seutuvilla. Siitä lähdetään sitten takaisin kohti Tukholmaa, mutta kuitenkin sen verran rauhalliseen tahtiin, että kuulemma pysähdys Kolmårdenin eläintarhalle on luvassa. Tai no, en mä sinne kuulemma mukaan pääse, vaan menen "koirien päivähoitolaan" lähelle eläintarhaa. Katotaan mitä siitä sitten oikein tulee, laitanko semmoisen ulvontakonserton päälle, että kukaan ei voi lähteä yhtään mihinkään vai olenko matkasta väsyksissä ja jään mielellään lepäilemään hetkeksi omiin ajatuksiini. Joka tapauksessa uskoisin, että reissusta tulee mielenkiintoinen. Tiedä vaikka Gotlannissa tapaisin jonkun ihanan koiratyttösenkin, jossain nätillä rannalla tai vaikkapa Visbyn vanhoilla ruusuisilla kujilla.....
Yövymme laivamatkojen lisäksi kaikkiaan neljässä eri hotellissa, joten tulee samalla testattua koira-palvelunlaatua. Viimeinen majapaikkamme on ainoa, joka ei ota koirasta lisämaksua, muilla se on 100kr yöltä. Gotlannin lautassa meillä on lepotuolipaikat koirille sallitussa osastossa; mamma hiljaa mielessään toivoo että olisimme ainoa koira, jotta matka sujuisi mahdollisimman leppoisasti. Autokannelle eivät halunneet mua missään tapauksessa jättää syystä että helteessä on moni koira autoon läkähtynyt vallan.
Matkakertomusta on sitten luvassa myöhemmin elokuussa, kun palaamme taas kiinteiden internet-yhteyksien äärelle.

Elokuussa vietetään myös viikko mun parhaan kaverin, Junnun, "lapsenvahtina", kun Junnun omat vanhemmat lähtee Eurooppaan reissulle. Veikkaisin että viikkoon mahtuu paljon juoksemista, koheltamista ja läähätystä, sen vuoksi voikin olla ihan hyvä ajatus jos viimeisen lomaviikon rentoutuisimme tekemällä ei-mitään ja luultavasti jossain tuolla Etelä-Pohjanmaan suunnalla.

Aksatreeneihin tulee pakollinen kolmen viikon tauko, kun huomisen treenit on peruttu ja seuraavat kaksi ollaan muissa maisemissa. Saattaa tauko tehdä ihan hyvääkin, sitten on kesäkaudelle vielä kolmet treenit ennenkuin tulee taas haku syksyn ryhmiin. Nopeasti se kesäkausi on kuitenkin ohi, elokuun lopussa on seuran järjestämät agikisat Parolassa ja sinne mamma menee talkoilemaan, kisaamaan ei todellakaan olla valmiita. Ehkä pääsen mukaan katsojaksi, saattaisin vaikka oppia jotain...

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Huikea pohjoisen retki

Se on sitten selviydytty huikean upealta pohjoisen reissulta takas kotiin ja jetlagia ollaan paranneltu parhaimman mukaan. Eilen eli maanantaiaamuna oltiin kotipihassa aamuyöllä klo 04, mamma samoilla silmillä siitä asti kun sunnuntaiaamuna oli herännyt klo 04:50 Ylitorniossa... Kotona mamma ehti ottaa 1,5 tunnin torkut ja sit se läks töihin - mä sitä siinä klo 06 vähän mulkoilin, että lähtis ny jo sukkelaan niin pääsen minä lepäämään matkarasituksia pois.

Meillä oli joka tapauksessa oikein kiva reissu ja tuloksena kotiin palasin Ruotsin muotovalion-tittelillä rasitettuna! Perjantaina lähdimme siis siinä klo 16 jälkeen ajelemaan kohti Ylitorniota ja perille saavuimme muutaman pysähdyksen jälkeen noin klo 01:30 lauantaiaamuna. Lauantain vietimme rauhakseen matkasta toipuen, nauttien maisemista ja uiden. Reissukaverinani ollut fieldspanieli-Casse sai meikäpojan uimaan oman daminsa perässä niin että lopulta mamma pakotti mut valjaista vetämällä rantaan väsymyksestä ja kylmästä tärisevänä.
Casse edellä damin luo, Tristan kyttää perässä 

Näytän kuvaajalle kieltä - blääh!

Uiminen on kivaa!

Uinnin jälkeen yritettiin sit vähän lepäillä lisää ja vältellä mäkäräisiä, jotka sitten toivat lopulta majapaikan pihaan myös poron. Kaveri katteli meitä n.20 metrin päästä ja musta se oli aikas jännää ja olisinkin halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta se ei hihnan päässä onnistunut millään...

Sunnuntaina oli sitten näyttelypäivä ja lähdimme Ylitorniosta ajelemaan kohti Piteåta siinä puoli seitsemän maissa aamulla. Matkaan meni sellaiset 3,5 tuntia joten me koirapojat jatkettiin unia häkeissä ja ihmiset sai hoitaa autoilun. Yksi porokolari vältettiin ja sekin vain syystä, että poro ei juuri liikahtanut tiellä mihinkään. Hirviäkin kuulemma näkivät, mutta ne oli jossain kaukana pellolla onneksi.

Näyttelypaikalla oltiin sopivaan aikaan ja siinä kun näyttelykamat oli purettu niin ei tarvinnut kauhean kauaa odotella että pääsen kehään. Ja näyttelykehän kirkkaimmat tähdet neljästä kooikerista olivat kaksi suomalaista, Alma ROP (Cavalriina´s Adora Antonina) ja meikäpoika VSP. Kaksi muuta (ruotsalaista) koohotinta, nuorten luokan uros ja avoimen luokan narttu, saivat tällä kertaa EH:t eivätkä päässeet siis paras uros/narttu-kisaan. Tuomarina meillä oli mukava ja hymyilevä Natalja Skalin, joka kehui meikäpoikaa vallan iloiseksi kaveriksi. Eipä sillä, ketäpä poikaa ei kehässä hymyilyttäisi kun vierellä on useampi nainen (lajia koira ja koiraihminen) ja Almahan siinä ehti vähän silmääkin vilkutella...

Myös matkakumppanini Casse menestyi, tuli Ruotsin valioksi ja oli ROP norjalaisella tuomarilla, joka todella arvosteli laajalla skaalalla. Jäimmekin sitten odottamaan Cassen ryhmäkehää, josta tällä kertaa ei menestystä kuitenkaan tullut ja kotimatkamme alkoi Suomen aikaa puoli kuuden jälkeen alkuillasta.

Eilen mamma jaksoi vielä pinnistää kanssani aksatreeneihin ja huomioiden molempien väsymyksen tilan sekä helteen (+27) niin menihän se ihan ok, vaikkakin muutamia kohtia takuttiin useampaankin kertaan. Viimeinen rata suoritettiin tyylipuhtaasti ja siihen oli hyvä lopettaa sen kertaiset treenit.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pakkaamista, matkaamista ja muuta kivaa

Menneenä lauantaina pääsin mamman mukaan kyläilemään eräälle mökille, jossa asustaa myös meikäläistä hiukan nuorempi russeliuros-Kaapo. Me vähän Kaapon kans pullisteltiin toisillemme ja voi sitä merkkailun ja ruopimisen määrää... Oli meinaa testot ilmassa ja järki jäässä molemmilla. Mutta ei me mitenkään pahasti toisiamme katottu, pystyttiin olemaan vierekkäinkin ja haistelemaan ja käymään vähän rannassa pulikoimassakin (meikäläinen kylläkin hihnassa jotta en karkaa). Välillä vaan sit tuli semmoista, että piti muka miehekkäästi vähän päräyttää toiselle mielipidettä. Kaapo ei olis antanut mun tervehtiä ketään muita ihmisiä ja mä taas olin vähän sitä mieltä, että ole sinä kakara kuule ny hiljaa. No siinä ku tovi oltiin oltu, ni mä jo keskityin napsimaan lentäviä elukoita suuhuni (mamman kauhuksi; mehiläisiä, paarmoja jne...). Siellä rannassa me saatiin hetki mamman kanssa olla kaksin ja mamma yritti saada mua uimasille. Mä pompottelin innokkaasti pärskyttäen veteen mahaa myöten ja mennessäni pidin omituisia ääniä; murisin, haukuin ja kiljahtelin vedelle... Se oli kyllä jännittävää ja mieli olis tehnyt uida, mutta rohkeus petti aina siinä vaiheessa ku näin oman tassuni harovan vettä edessäni.
Sen jälkeen pääsin hetkeksi auton takapenkille iltapäiväunille, jotta mamma sai keskittyä (kuulemma) grillattujen hampurilaisten syömiseen ja muuhun mässyttelyyn (törkeää!). Sieltä autosta kun sitten pääsin takaisin ulos, niin haastoin sitten lopulta Kaapoa leikkimään ja siinä vaiheessa mamma uskalsi päästää mut irtikin. Me sit viileteltiin Kaapon kanssa villisti ympäri pihaa, painittiin hiukan ja tottakai punnittiin voimiamme ja tarkasteltiin toisiamme. Ei me kauhean kauaa jaksettu kuitenkaan ja leikit loppui pieneen pärinään, joka me kyllä sitten sovittiinkin aika pian. Mamma veikkas, että joku osui jotakuta herkkään kohtaan painiessa ja siitä tuli sit vähän sanomista, että hittoako sinne mun haaroihin sorkit... Lopputuloksena oli siis kaksi väsytettyä koirapoikaa ja paljon pissaa ympäri pihaa. Saatiin silti kutsu kyläilemään uudelleenkin...



Sunnuntaina teimme mamman kanssa kotimaan matkan Nakkilan kv-näytelmiin ja meikäpoika pisti parastaan kippurahäntäisenä - siitä tuloksena täysin ansaittu EH. Mamma oli kyllä taas ihmeissään että mikä kumman tarranauha mun selän päällä välillä on, kun se häntä on siellä kiinni eikä muuten oikene... Onneksi mamman lähtömotiivina tuonne Nakkilan näyttelyyn oli ainoastaan hänen arvostamansa tuomarin näkemys meikäpojasta ja sehän me toki saatiin. Arvostelun voi lukea tuolta Näyttelyt-välilehdeltä. Muutenkin kotimaan matkailu avarsi (lompakkoa tietysti) ja menomatkalla saimme pientä jännitysmomenttia, kun auton alle yrittivät ensin peura ja sitten vielä kettu repolainenkin. Peuran kanssa olisimme jääneet kakkosiksi, sen verran kookas aikuinen oli kyseessä - jäipä tuo vielä siihen keskelle tietä patsastelemaankin, ilman kiireenkierää tien ylityksessä. Meidän onnemme oli alle satasen vauhti sekä pieni ylämäki, johon pikkuinen automme pysähtyi tehokkaasti mamman polkaistessa jarrua. Ketun sen sijaan olisi käynyt huonommin meidän kanssa, mutta onneksi se oli niin vikkelä kintuistaan. Tosin varmaan sen raukan sydän löi hetken aika kovaa siellä ojanpohjalla mihin se loikkasi...

Eilen aksatreeneissä pääsimme kokeilemaan Agirodun open class-luokan radan ja aika monelle koirakolle se oli ensimmäinen kerta täyspitkää rataa. Meikäpoika oli taas niin kuumana, että homma laukesi käsiin jo muistaakseni yhdeksännen esteen (rengas) jälkeen ja niinpä spurttailin esteitä itsenäisesti koko pienen lentävän hollantilaisen sielullani. Sitten taas palasin mamman luo muutamien esteiden ajaksi, vaikkakin osoitin mieltäni sellaiseen tottelevaisuuteen alistumisesta, ja keinun kanssa kävi sitten juuri niinkuin olisi voinut arvata jos mamma olisi ehtinyt siinä vauhdissa aivojaan käyttää jalkojensa lisäksi. Liikaa vauhtia ja melkoisella pamauksella alas. Sen jälkeen katselin sitä laitetta taas altakulmain. Loppupätkän suoralle putkelle ja siitä oikealle hypylle kolmesta yritettiin kisaa kumpi on meistä eka ja varmaan arvaattekin - minä! Niinpä voidaan sanoa, että koko rata oli ihan yhtä plörinää ja nauramista, mutta ainakin mulla oli hauskaa senkin edestä. Päästiin toki suorittamaan sama rata uudelleenkin vähän myöhemmin ja alku meni paremmin, mutta taas renkaalta toi yks torvi oli aivan liian hidas ja mä ehdin vähän spurttailla... Keinulla hinkattiin hetki, jotta suostuin sille kipuamaan ja otettiin se kohta tosi rauhallisesti ja mä sain älypaljon namiakin. Sit taas lopuksi mamma sai hirveät kannustukset yrittäessään juosta mua nopeemmin suoralta putkelta hypylle, mut edes lopussa venytetty puolispakaati ei sitä auttanut - mä olin jo mennyt! Mamma laitetaan siis jollekin pikajuoksijakurssille tästä ja palataan harjoittelemaan vaan pienempiä pätkiä kerrallaan. Jos nyt yksittäisiä plussia haetaan, niin puomin ja A:n kontaktit on aika hallussa, keinukin olisi kunhan päästään sillä siitä mörköilystä eroon ja uskalletaan ottaa siihen edes vähän vauhtia. Ja se on tietty plussaa, että mä olen onnellinen, innokas, vauhdikas - aina siihen hetkeen asti, kun mut kutsutaan takaisin luo hinkkaamaan jotain kohtaa minkä mamma mokas (no, okei mä ehkä karkasinkin pari kertaa...) Kepit mä osaan, mutta sisäänmeno on haaste. En haluais mammaa siihen alkuun, mutta yksinkään en vielä sinne hakeudu vaan katselen olisko lähellä joku muu kivempi este minne suunnata. Kuten arvata saattaa putket ja A on mun suosikkeja, niille lähden aina jos vaan mahdollista ja jopa haen sen putken pään jostain ihan toisaalta jos se tyhmästi on laitettu musta poispäin. Semmosta se on välillä, että tekevät ihan kummallisia ratoja, missä mä joudun etsimään noita kivoja juttuja...

Tulevana viikonloppuna olis tarkoitus tehdä nopea visiitti pohjoiseen Ruotsiin ja käydä Piteån kv-näytelmissä. Tarkoittaa siis sitä, että nyt pakataan ja ihmetellään, että mitähän kaikkea pitäisi mukaan ottaa ja sataako, paistaako, miten paljon nälättää ja janottaa, ollako vaiko eikö olla ja siihen malliin... No, onneksi tuo mamma käy arkisin töissä, niin saan rauhassa lepäillä ja vain odotella lähtöä. Piteåssa näyttää olevan yhteensä neljä kooikkeria kehässä, joten jännittävää nähdä ketä siellä onkaan ja kuinka kovatasoiseen kisaan sitä joutuu.