Joulua odotellessa

Hupsista. Hiljaiseloa blogissa lokakuusta alkaen. Nyt on kyllä harrastukset vieneet niin mennessään, että ei ole kirjurikaan ehtinyt laakereillaan levätä. Maanantaisin mamma on ollut vetämässä arkitottisryhmäänsä, sen jälkeen pääasiassa Daron, välillä myös meikäpoika, on päässyt rallytokoilemaan. Tiistaisin on meikäpojan aksatreenit ja keskiviikkoisin Daronilla on ollut harrastuskoiran perusteet-kurssinsa. Viikonloput on vilahtaneet hujauksessa ja mamma on ehtinyt kolmet pikkujoulutkin humputella menemään. Lokakuun lopussa mamma ja Daron kävivät Lahdessa näytelmissä (arvostelu on sentään päivitetty tuonne Daronin näyttelyt -sivulle jo tuoreeltaan); tuloksena sieltä ROP-juniori ja kävivät pyörähtämässä myös sitten ryhmäkehässä, josta tokikaan ei tullut sitten enää sijoitusta.

Eilen Daron pääsi sitten todelliseen hulinaan, Helsingin Messukeskuksen Koiramessuille ja Winner-näyttelyyn. Myös ihanainen tyttäreni Rosi ja rakkaani Iita olivat olleet näyttelyssä. Rosille tuloksena Erinomainen (isäänsä tullut ;) ja nuorten narttujen toinen.

Suloinen Rosi-tyttäreni (Roosnell Fritillaria)

Daronin tuloksena ErittäinHyvä ja junioriurosten neljäs sija. Ihan ok siis, kovassa seurassa ja tarkan suomalaistuomarin alla, tarkempi arvostelu löytyy Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Mamma kyllä kehui, että Daron oli ollut kehässä tosi hienosti ja kestänyt muut junnu-urokset, tuomarin kopeloinnin ja jännittävän ympäristönkin. Tosin kuulemma Daronin Messukeskukseen sisääntulo oli ollut äänekästä... Pikkukaveria niin kovasti jännittää uudet ympäristöt ja etenkin oudot koirat, että sillä sitten äänihanat aukeaa samantien. Onneksi se kuitenkin uskoo useimmiten, kun mamma käskee sen olla hiljaa, mutta aina se ehtii ainakin sen yhden hau-haun huutaa. Menneenä perjantaina kun oltiin aamulenkillä, niin tavattiin eräs, meikäpojasta aivan hurmaava, tanskandoggi-rouva ja Daron päätti yrittää haukkua ison koiran kumoon. Samalla meikäpoika flirttaili minkä ehti ja tuloksena oli hämmentyneenä ympärilleen katseleva doggi, joka ei ollut ihan varma, että pitäisikö pistää leikiksi ja vaan seistä stoalaisen rauhallisena hullujen hollantilaisten keskellä. Lopulta Daron uskaltautui takakintereet äärimmilleen venytettyinä varovasti haistamaan dogin jalkoja ja heti kun doggi liikautti pienesti silmäluomiaan Daron singahti jo etäämmälle, jottei sen kokoinen vuori vain häntä jyräisi alleen. Lopulta kun erosimme tienristeyksessä meikäpoika oli vähän sitä mieltä, että jatkaisin mieluummin tuon ihanan rouvan kanssa kuin tuollaisen mielipuolen "pikkuveljen".

Marraskuussa ehdittiin myös käväisemään Pohjanmaan lakeuksilla, vaikkakaan syy ei ollut mikään mieltäylentävä, sillä mamma kävi hautajaisissa jo toista kertaa tänä vuonna. Oli silti mukava nuuskutella tuttuja lakeuksia ja vähän, ihan pikkuisen vaan, jahdata tutussa pihassa typeriä kaakattavia fasaaneja. Marraskuussa käytiin mamman kanssa myös aksakisoissa, mutta niistä ei todellakaan ole mitään kerrottavaa. Aivan liian kimuranttia ja pitkää rataa, aivan liian korkeassa vireessä ja kolme masentavaa hyllyä. Sen jälkeen ollaan yritetty treeneissä vaan nostaa yhdessä tekemisen fiilistä entiselle tasolle. Ja itse asiassa viime viikon tiistaina se onnistuikin oikein mainiosti. Kepit ontuu jälleen mutta kontaktit ei treeneissä pauku, kisatunnelma onkin sitten asia erikseen... Silti aiomme mennä tammikuun alussa treenihalliin kisoihin, niin että ehkä me vielä joskus onnistutaankin.

Daron on tosiaan omatoimisessa rallytokon treeniryhmässä nyt syksyn ajan käynyt tekemässä pari rataa maanantai-iltaisin ja nyt sillä on jo kisakirjakin, tosin vahvistamaton vielä. Aikomuksena olisi kai, että ne yrittävät mamman kanssa saada ensi vuoden alkuun koepaikkaa suorittaakseen debyyttinsä. Daron on kuulemma osoittanut lahjakkuutta rallytokoon, vaikka tokikaan sen kaiken kaikkinen osaaminen ei ole mitenkään taattua vielä. Mutta alokasluokassa on hyvä kokeilla, kun siellä ollaan vielä hihnassakin. Meinaan, että jos pikkukaveri alkaakin jännätä paikkaa ja muita koiria, niin hihnasta mamma ei irrota ennenkuin luottamus tilanteen hallintaan on kunnossa.
Harrastuskoiran perusteet-kurssilla Daron on sitten opiskellut kaikkea hassua. Viimeksi sen lelu kiinnitettiin ratsupiiskaan ja tehtävän tarkoituksena oli luopuminen piiska-lelun takaa-ajosta ja luopumisen tapahtuessa palkinnoksi lelun saikin sitten pyydystää. Ihmettelin hiukan, kun pikkukaveri tuli reilun kymmenen minuutin harjoituksen jälkeen takaisin autoon luokseni ja läähätti kuin mielipuolinen. Kun se siitä vähän tokeni, kertoi se tehtävästä ja että oli tietysti ajanut lelua takaa tosi pitkään, ennenkuin oli alkanut tajuta mikä on tehtävän oikea suoritustapa. Mamman piiskakäsi oli jo lähes krampissa ja välillä ne olivat vaihtaneet ympäripyörimiseenkin, niin että molemmat olivat ihan päästään sekaisin. Mutta Daronilla, kas kummaa, oli ollut hitsin hauskaa! Tuollaisten tempausten lisäksi ovat kuulemma harjoitelleet kuonokosketusta, paikalle jäämistä liikeärsykkeistä huolimatta, erilaisia kolinoita ja keinahtelevia lautoja. Kaikki siis tähtää siihen, että tammikuussa alkaa agilityn alkeet, johon harrasteperusteet kurssilla olleet ovat etusijalla. Saapa siis nähdä, että viekö aksa myös pikkumiestä vielä mennessään...

Se olisi joulu ihan kohta. En odota joulupukkia, mutta joku pikku lahja olisi kiva saada. Mielellään joku minkä voisin syödä. Leluista kun en enää oikein piittaa, sen homman olen luovuttanut lelumaestro-Daronille. Mamma meinasi kyllä, että meillä ei tänä vuonna ole joulua, koska vuosi on ollut vähän rankka monella tapaa. Eikä mammalla oikein noita lomapäiviäkään ole kuin normaali viikonlopun verran. Eipä me mitään joulukuusta kaivata, mukavampaa lähteä ulkoilemaan metsään ja nuuskia siellä kuusenoksia, peuranpolkuja, pupun jälkiä ja välillä nostaa kuono ilmaan ja tuhauttaa koko maailmalle. Toivotaan vaan, että lähialueen yhdeksän sielun susilauma tajuaa pysyä poissa meidän peurametsistä tai mamma ei enää uskalla lähteä meidän kanssa pitkille metsälenkeillekään.