Uudet haasteet

Ihan kohta on helmikuu! Hurjaa vauhtia menee tämä aika, kun on niin kivaa. Jaa-a, mitäs kaikkea tässä on touhuttu sitten viime kertaisten muistiinpanojen... No, joulu ja uusivuosi lusittiin kotona ja ei niistä mitään mainittavaa. Sitten tammikuun toisella viikolla alkoi taas treenikausi ja Daronilla keskiviikkoisin agilityn alkeet. Niillä on vasta kaksi kertaa takana ja lähinnä ovat harjoitelleet kiertämistä. Treenipaikassa (vanha tanssilava) on keskellä kaksi tukipylvästä ja niitä ovat kurssilaiset sitten päässeet kiertämään palkkaa saadakseen. Ihan hyvin toi kakara on kai sitä tehnyt, mamma vaan on ollut (kuten aina) niin tumpelo, että sillä on kaksi vasenta kättä, joista kumpikaan ei tee niinkuin aivot sanoo... Mutta joo, on Daronilla ollut kivaa kuitenkin. Viime kerralla kokeilivat lyhyesti myös hyppyesteiden läpi kulkemista (ilman hyppyä) tarjoamisen kautta ja siinä Daronin aivot olivat olleet hyvin säpäkkänä, niin että ei se mikään tyhmä ole, vaikkakin jonkin verran rasittava...

Meikäpoika käväisi myös tuossa taas agikisoissakin, kun omalla treenihallilla sellaiset järjestettiin. Eka rata oli hyppäri ja arvatkaapas mitä meikäpoika teki? No, karkasin lähdöstä kuin tuhat tulimmaista hännäntyvessä ja arvaahan sen, että mamma jäi kuin tatti metsään. Kolme estettä oli suoraan ja jotenkin jopa neljäs, kääntävä este suoritettiin mutta sen jälkeen paukautin väärään päähän putkea, kun mamma tosiaan oli ohjauksineen jäljessä. Siitä rata loppuun menikin sitten jo paremmin, mutta hylly mikä hylly. Toisella radalla pysyin tiukan komennon alla lähdössä, joten alku meni hyvin kepeille asti. Kepeillä tuli kiire ja jätin suorittamatta sekä ekan että viimeisen välin ja koska kepit on meikäpojalle arka paikka, mamma ei halunnut yrittää korjauksia kepeillä. Mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä kolmannella radalla suoritin kepit täysin mateluvauhtia, vaikkakin tyylipuhtaasti. Keinulle nousua tuumailin sekunnin, mutta koska se ei enää pelota, niin suoritin sen sitten reippaasti kuitenkin. Sen jälkeen rata sujui hyvin, kunnes neljänneksi viimeisellä esteellä mamma unohti haltuunoton ja valitsin putken puomin sijaan. Tuloksena siis kolme hyllyä jälleen, mutta ekoihin kakkosluokan kisoihini verrattuna nyt poistuimme radalta hyvillä mielin. Radat olivat kaikki ihan suoritettavissa olevia, sopivasti haastavia ja ihanan soljuvia. Tällä kertaa neljän viikon treenitauko toi meikäpoikaan ylimääräistä virtaa, vieläpä omassa tutussa treenihallissa ja mammallakin oli vähän ohjaukset lomaterässä, niin että ihan ansaitut kolme hyvänmielen hylkyä. 

Viikko sitten käytiin muuten sukuloimassa meikäpojan tyttären, Neven luona. Niillä oli kiva aidattu ja iso piha jossa me koiruudet saatiin juosta lumi pöllyten ja haukkua paukuttaen. Sisällä me piiritettiin Nevee kaksissa miehin, mutta Neve osasi olla hyvin kipakka ja topakka tyttö. Daron ja Neve löysivät vuodentakaisen leikkikaveruuden uudelleen ja kyllä ne painikin, suunnilleen kolme tuntia sekä sisällä että ulkona. Meikäpoika pääsi sit myös välillä mukaan juoksu- ja lähikontaktileikkeihin, mutta ajatukseni saattoivat harhautua vanhemmuuden tieltä ihan johonkin toisaalle ajoittain ja mamma otti mua vähän jäähylle... No, minkä sille sit voi, kun on noin ihana tyttö... silmätkin kuin äidillään Iitalla... voih ja huoh. Sydämeni lähes särkyi, kun useamman tunnin kooikkerikohellusten jälkeen lähdimme kotimatkalle ja Neve jäi kotiportailleen vilkuttamaan.

Vasemmalta: Daron, Neve ja Tristan
kuvat Eija Tienhaara

Tristan naureskelee nuorisolle.
kuva Eija Tienhaara

Daronilla onkin muuten sitten viikon kuluttua lauantaina jännät paikat, kun se menee mamman kanssa ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihinsa Vantaalle. Ne on treenanneet pikkuisen kotonakin, mutta koska Daron on niin reaktioherkkä, niin kotiolosuhteet ei ole lähelläkään sitä painetta mitä sitten kisahallissa tulee olemaan. Mamma lähinnä miettii, että miten pikkukaveri toipuu säkäkorkeuden mittaamisesta ja sitten niistä useista muista koirista samassa hallissa... Itse ratasuoritus on sitten lopulta osittain onnenkauppaa, että sattuuko noilla kahdella olemaan hyvä yhteistyöpäivä vai alkaako Daron esittää kaikkia muitakin temppujaan kuin ne mitä pyydetään. Tällä hetkellä haastavin yksittäinen liike on maahanmeno liikkeestä, mutta onneksi alokasluokassa saa vielä saatella koiraa alas. Daronin osalta ongelma avustaessa onkin se, että kaveri tuppaa ponkaisemaan sieltä ylös omin luvin tai pienestäkin vihjeestä. Toinen vähemmän harjoiteltu liike on sivuaskel oikealle, mutta tänä aamuna mamma tais kokea jonkun valaistumisen sen kanssa ja toivotaan, että se kikka riittää kertomaan Daronille mistä liikkeestä on kyse. Ainakin kotitreenissä homma sujui. Huomenna on onneksi vielä mahdollisuus yhteistreeniin, niin saavat häiriöharjoittelun mukaan.

Maaliskuussa me lähdetäänkin sitten loma-/näyttelyreissulle Riikaan. Mamma on ilmoittanut meikäpojankin jopa ekalle näyttelypäivälle, Daron esiintyy sitten molempina päivinä. Jännäähän tuo on; kaikki laiva- ja automatkat, hotelliyöpymiset ja vielä näyttelykin. Mamma voi olla sen reissun jälkeen lisäloman tarpeessa... Daronille matka on ensimmäinen ulkomaille ja sen vatsa taitaa jo nyt heittää volttia. Onneksi meikäpoika on tottunut matkustaja ja näyttelykonkari, niin mammalla on vähän helpompaa kun ei tarvitse molempia ihan kapaloida. Vaikka haastavia paikkoja voi tulla, aina kun me kaksi ollaan yhdessä liikkeellä... Meille on kehittynyt semmoinen yhteinen kieli, että mä niinku hämään mamman huomion toisaalle (vaikkapa nuuskuttelemalla tai tekemällä täysstopin tien laitaan) ja Daron tekee sitten kaikki valehyökkäykset, uhittelut yms. vastaantulijoita kohtaan jonka jälkeen mamma ei tiedä enää mikä on sen oikea ja mikä vasen käsi. Kuulemma raivostuttavaa... mutta hei, eihän me sille voida mitään, jos mamma raivostuu... vai voidaanko muka?