Kaikenlaiset koohotukset

Kesä meni, syksy tuli. Ollaan saatu nauttia taivaalta loiskuavasta vedestä ihan yltäkylläisesti, melkein jo varpaat sulaneet pois kun tassut on koko ajan märkänä... Ei sillä, että sadekelillä lenkkeily muuten haittaisi, mutta kotiintullessa mammalta pääsee muutamia rumia sanoja, kun ollaan kuulemma Daronin kanssa kaksi kuraluuraa... Siinä pyyhe viuhuu ja suihkuhana huutaa. Punkitkaan ei muuten ole vielä kuolleet, paitsi jos ovat hukkuneet. Meikäpojan ja Dartsanin yhteissaldo 30.9. asti oli sitten 54 punkkia. Suurin osa meikäpojassa. Kaikki ei suinkaan onneksi olleet kiinni asti, vaan osa oli turkissa kävelleitä yksilöitä, jotka mamma ansiokkaasti päästi päiviltään ennenkuin aiheuttivat enempää mieliharmia ja terveysvaaraa. Mamma sanoikin, että on tosi iloinen, kun meikäpoika on tämmöinen vaaleavoittoinen, niin tummat punkit erottuu helposti turkista. Muuten se ei ollut tietenkään punkeista yhtään iloinen. Se tässä punkkijutussa oli kuitenkin omituisinta, että punkkiparatiisi Ahvenanmaalta meikäpoika sai VAIN 5 punkkia, joista kaksi ehti kiinni asti ennenkuin ne havaittiin. Viisi on tosi vähän, kun se oli normaalimäärä täällä ihan kotikonnuilla kulkiessakin. Kaikki nuo viisi hyppäsivät matkaani Eckerön agikisojen läheiseltä tienpientareelta. 

Eckerön agikisoissa meni muuten kovaa. Siis meikäpoika. Tein järkyttävän rumia loikkia kontakteilta, mutta olin pirun nopea ja niinpä onnistuin pääsemään palkintopallille joka hitsin kisasta siellä. Ensin kolmossija, sitten kakkossija ja lopulta ykkössijakin. Vaan aina oli vähintään vitonen alla, niin ei ollut toiveita luvasta. Mutta sitten yllätykseksemme meikäpoika meni ja voitti järjestävän seuran 10-vuotisjuhlacupin medi-luokan yhteistulosten parhaana. Kerrassaan hassua. Tuomari kuului mammalle naureskelevan mun kontaktiloikkiani ja olihan ne kieltämättä melkoisia suorituksia. Ei mamma kuitenkaan voinut olla niistä mulle kovin kireänä, koska tein ihan supereita keppejä ja muutoin meillä oli todella todella huikeeta menoa radalla. Tunnelma Eckerön kisoissa oli muutoinkin oikein hauskan leppoisa ja säätilakin suosi. Yövyttiin semmoisessa retkeilymaja-rivarissa josta oli lyhyt matka merenrantaan. Ihmeteltiin aamulenkeillä kettua, peuroja (wau!) ja hanhia sekä upeita auringonnousuja. Tytöt Iiris ja Nella oli oikein hyviä matkakavereita ja Daronkin pääosin osasi käyttäytyä laivassa. Mitä nyt joi paluumatkalla liikaa ja sammui...

Vasemmalta: Tristan, Daron, Nella ja Iiris

Ahvenanmaan jälkeen vietettiin kotona päivä ja sitten mamma suuntasi autonnokan kohti Pohjanmaata. Vietimme Seinäjoella sukuloimassa muutaman päivän, kunnes auto taas lastattiin ja edessämme olikin valtavan pitkä matka, jonka päämääräksi osoittautui Levi ja lomaseuraksemme Iiris ja Nella. Voi, miten lystiä meillä tuntureilla olikaan! Poroja!! Poroja!!! POROJA!!!! Siis ihanaa! Mamma lenkitti meitä lähes puolikuoliaksi ja viikon kävelyseikkailusaldoksi tuli jotain 90 kilometriä, tosin meillä koirilla varmasti vielä enemmänkin. Kaiken kukkuraksi suurin osa vastaantulijoista (ihmisistä siis) sanoivat meitä perheeksi ja tytöt olivat aina pentuja. Sillä perusteella, että meikäpoika isoimpana oli aina isä, niin Daronista leivottiinkin sitten yhtäkkiä äiti... pieniä henkisiä kolhuja, joiden terapiaistuntoihin meneekin sitten loppuvuosi...

Siis meinaatko, että vielä jaksaa ja enää 10km jäljellä?!

Vastaantulijoiden mielestä Perhe: pentu-Nella, äiti-Daron, pentu-Iiris ja isä-Tristan ;)

Tunturin valloittajat

Kotiin oli mukava palata, vaan eipä aikaakaan, kun Daronille koitti taas lähdön hetki. Tällä kertaa pikku-D pääsikin mäyräkoiraseurassa Tanskaan asti. Kävivät valloittamassa Ballerup´n näyttelyn ja Daron palasi kotiin kaulassaan Tanskan serti sekä tittelinä Kööpenhaminan Voittaja 2017, sillä kaveri oli mennyt voittamaan urosten luokan ja oli rodun VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Melkoinen jätkä, kateeksi käy. Tanskan matkan ajan meikäpoika tosin vietti laatuaikaa tyttöjen hoivassa, niin että ei se mullakaan ihan surkeata ollut. 

Kööpenhaminan Voittaja 2017

Jo sitä luulisi, että reissaaminen olisi riittänyt, vaan mitä vielä. Seuraavana perjantaina meikäpoika huomasi päätyneensä Junnu-kaverille yökylään ja mamma Daronin kera lähtivät TAAS laivalle. Tällä kertaa päämääränä kesälomalta tuttu Ahvenanmaan Eckerö, jossa oli vuosittainen koiranäyttely. Tavoite matkalle oli selvä, Daronille Suomen muotovalion arvo, koska pikkujätkä ehti 19.9. täyttää kaksi vuotta ja aiemmin plakkarissa oli jo kaksi sertiä kolmesta muotovalion arvoon vaadittavasta. Eckerön näyttelyssä oli vain yksi ruotsalainen uros kilpakumppanina, etäisesti muuten sukua meikäpojalle. Tällä kertaa onni oli Daronille myötä, sillä tuomarin mielestä Daron oli ansainnut voiton ja niinpä tuo hessuhopomainen pikkueläin on nyt sitten virallisesti valio. Voi jestas. 

Tämän vuoden viimeinen (mamma lupasi) näyttelyreissu oli sitten edessä 7.10. Hyvinkäällä, Spanieliliiton erikoisnäyttelyssä. Tuohon kyseiseen näyttelyyn mamma oli hepulispäissään tai muuten vaan aivojen oikusta ilmoittanut meidät molemmat. Tuomarina toimi hollantilainen rouva Tuus van Adrichem Boogaert-Kwint, jonka meikäpoika on tavannut aikanaan nuorena poikasena Ruotsin Jönköpingin näyttelyssä. Ja koska mammalla ei ollut minkäänlaisia odotuksia eikä suorituspaineita enää tuonne Hyvinkäälle menimme sinne erityisesti tapaamaan tuttuja. Voi miten ihanaa olikaan nähdä kaikkia ihania ihmisiä ja muutamia koiriakin. Tyttäreni Rosikin oli paikalla ja ihana äitinsä Iita... Daron tunnisti kasvattajansa ja jälleennäkeminen oli suorastaan liikuttava. No, näyttelykehässä Daron oli hieno, mutta tällä kertaa pienen miehen vaatimaton alaleuka sekä kapoinen kuono (suippokuono) pudotti muutoin erinomaisen arvostelun arvosanalle Hyvä. Sitten pääsi meikäpoika vuorostaan kehään. Ja se olikin menoa, sillä mamma oli jo havainnut, että meikäpojan nenä oli poiminut juoksunartun tuoksun ja olin melkoisen tulessa. Kehässä olin lähes pitelemätön ulostulvivassa riemussani, jopa siinä määrin että mamma päätyi vaihtamaan hentoisen näyttelyhihnani toiseen, hieman paksumpaan. Olin superiloinen ja sen huomasi kyllä. Mammasta oli hauskaa olla kanssani kehässä, koska selvästi nautin olostani ja olisin halunnut rrrrakastaa vähän kaikkia. Ennen varsinaista arvostelua mamma tuskailikin, että millä saa pidettyä meikäpojan pöydällä, koska luultavasti yritän hypätä tuomarin syliin... Tuomari oli ihana, melkein pussasin häntä, kun hän tutki minua ja jutteli jotakin hellää hollanniksi. Ja niinpä oli iloinen esiintymisenikin tuomarin mieleen, että sain Erinomaisen ja pääsin jatkoon kilpailemaan paras uros-luokkaan. Siellä olin edelleen mielentilassa, jota mamma nimitti "Great balls on fire"-tilaksi. Tuomari hymyili minulle ja mamman yllätykseksi meikäpoika sijoitettiin lopulta parhaaksi urokseksi, kaikkiaan 28 samanrotuisen uroskoiran joukosta. Olipahan melkoista ja päivä huipentui siihen, että pääsin aika suloiselta tuoksuneen Alman kanssa kisaamaan rodun parhaan tittelistä. Koska olen herrasmies oli vain ja ainoastaan oikeudenmukaista antaa Alman voittaa, sitä paitsi nätimpi se on kuin meikäpoika. Meikäpojalle napsahti kuitenkin VSP, kiertopalkinto ja mammalle sateli kovasti paljon onnitteluja. Olinpahan showmies paikallani kerrankin!

Nyt asettaudumme taas rauhalliseen kotiarkeen, muutama rallytokokisa ehkä pyritään Daronille järjestämään vielä loppuvuoteen, mutta meikäpoika taukoilee aksasta ja odottelee ensi vuodelle tulevaa mittaustilaisuutta. Josko pysyn medinä tai sitten määrätään pikkumaksiksi; se on vähän jännän paikka kun olen aika rajatapaus... Daronin osalta agitreenit jatkuu jollakin tapaa loppuvuoden ja katsotaan jos mamma sen kanssa uskaltautuisi jossain vaiheessa kokeilemaan epiksiä. Kaverilla on vauhtia ja intoa, mutta taidot ei ole ihan vielä kohdillaan, niin viralliset kisat saa odotella rauhassa. Ja meikäpojan osalta agitreenit on nyt omatoimisen harjoittelun varassa, katsotaan saadaanko kontakteihin tauolla mitään tolkkua vai hajoaako pakka ihan lopullisesti pelkästään intoilusta. Se on taas tätä Great balls on fire-tilaa, you know...

Verisiä hommia ja vähän muutakin

Jaa että onko me touhuttu... No onhan me touhuttu. Hitokseen paljon ja kaikkee kivaa lystiä. Toi Daronin-mies on rallytokoillut ensimmäisen kerran AVO-luokassa (ilman hihnaa) oman kerhon kisoissa ja aika päteväkin oli, kun sai hyväksytyn tuloksen pisteillä 92/100. Ei karannut eikä alkanut öykkäröidä kenellekään tuntemattomalle. Ehkä siitä vielä koira saadaan... Sen lisäksi tuo pikkupiru kehtas mennä ensimmäisissä mejäkokeissaan ihan superhyvin ja jäljesti yhden pisteen paremmin kuin meikäpoika! Me molemmat kuitattiin kooikereiden mejäkokeesta Orivedeltä avoimen luokan ykköstulos; Daron pisteillä 42/50 ja meikäpoika 41/50. Kismittäisi tuo pisteen ero, mutta ei sit kuitenkaan kismitä, koska tuo ykköstulos oli meikäpojalle toinen ja sen ansiosta mamma pääsee seuraavan kerran (ensi vuonna) meikäpojan kanssa voittajaluokan jäljelle! Wuhuuu! Oli se vaan lystiä. Tälle vuodelle asetettu tavoite mejän osalta on siis saavutettu ja Daronin osalta ylitettykin.

Vasemmalta: Tristan, Daron ja kaverimme Junnu

Daron ja mamma odottaa rallytoko-kisassa ratavuoroaan

Seuraava touhotuskohteemme odottaakin viikon päässä, sillä meikäpoika pääsee agilitykisoihin Ahvenanmaalle. Lähdetään koko jengi vahvistettuna tyttökavereillamme Iiriksellä ja Nellalla tuonne kuuluisaan punkkiparatiisiin. Meikäpoika pääsee koohottamaan perjantaina jo yhden radan ja lauantaina sit kolme rataa. Saapas näkee mitä mamman kenkä tekee vai puristaako. Tavoitteena mammalla olisi saada meikäpojan kuumeneminen aisoihin ja onnistua tekemään sujuva rata, edes kerran. Viime maanantain aksatreeneissä olin kyllä sikapätevä, ja aika hyvin toi mammakin veti. Mutta kisatilanne on aina kisatilanne... Kontaktit paukkuu ja kepit ei kiinnosta. Ohjaukset on mitä sattuu ja meikäpoika huutaa kartturille kuola suupielistä roiskuen. Aika osuva mielikuva meidän kisaradoista. Miettikääpä sitä...

Katso kenguru loikkaa...

Mamma on nyt kesälomalla. Hirveen pitkiä lenkkejä tehty, paitsi tänään kun illalla kuulemma saadaan juosta Iiriksen ja Nellan mökillä ihan tarpeeksi. Ihanaa, päästään uimaan! Uiminen on Daronin suosikkijuttu. Se ei halua tulla pois järvestä. Ei vaikka paleltaa ja värisyttää ja väsyttää. Mamma uittaakin meitä nykyään 15m liinalla. Saa kerittyä yhden "affenan" kuivalle maalle ja toisaalta kuulemma pidettyä meikäpojan aisoissa. Meikäpoika kun vähän innostuu noista vesikirpuista. Lohmin niitä uidessa suuhuni, sohellan ja sähellän ja unohdan miten uidaan. Hieman kaaosta tuo meidän yhteisuinti välillä... Järvi on muuten ainoa paikka, jossa Daron uskaltaa uhitella meikäpojalle. Lelusta. Se kerran yritti purra mua nenuunkin siellä uidessa. Maissa sillä ei ole sanansijaa, I am the King of our universe. 

Mutta siis kivaa loppukesää, nauttikaa, uikaa, juoskaa, haukkukaa, syökää ruohoa, kerätkää punkkeja (meillä tilanne tähän mennessä: Daron 7, meikäpoika 36!) ja tehkää kaikkea koohoa ennenkuin talvi lyö lunta tupaan. Jos lyö. Sen näkee sitten. Ehkä me ehditään lomalla kuuluilla vielä uudelleenkin, mutta siihen asti se on moro!

Oi ihana(n kylmä) toukokuu

Meillä koirilla on ollut ihan kivat kevätkelit, kun on ollut sopivan viileää, mutta nuo ihmiset kuulemma jo kaipailee lämpöisempiä kelejä. No, kyllähän tässä on jo useampi viikko tuota talvipomppaa pudoteltu ympäri kämppää, niin kohta ois sit kiva olla uimahousukelit. Tosin Daron, tuo ikuinen hopo-veijari, mennä paineli uimaan toissapäivänä, kun lämpötila oli suunnilleen +8 astetta ja mammalla pipa, hanskat sekä välikalsarit... Meikäpoikakaan ei piitannut hyisestä vedestä, kastoin vaan varpaat juodessani ja yritin väistellä Daronin roiskimia kylmiä pisaroita. Onneksi sentään aurinko pilkotti, vaikkei se nyt enään silloin iltasella mitään lämpöä tuonut. Lyhyen uinnin jälkeen Daron saikin aikasmoiset hepulit, kun ravisteli vettä turkistaan. Mamma siinä jotain huokaili, kun hepulin jälkeen yritti irrottaa kiinnijääneitä risuja, havunneulasia ja kuivuneita lehtiä kosteasta turkista...

Ei oo yhtään kylmää!

Mikä karvanlähtöaika?

 Maanantaina alkoi meikäpojalla kesäkauden ulkotreenit ja ilmahan näytti silloinkin parhaat puolensa, kun noin 45min ennen treenejä taivaalta tuli lunta tupruamalla. Se ei onneksi meikäpojan menoa aksaradalla suinkaan haitannut; oli ihan sikakivaa juosta kovaa ja mammakin sanoi, että tein superhienosti kontaktitkin! Tosin semmoinen ikävä puoli hiekkakentässä on, että mun leluni - kaninkarvapallo - on ihan hiekkainen ja mutaisen limainen hetkessä... Mut silti se on MAAILMAN PARAS LELU (mamma sanoo yök)! Tänään mamma kertoi ilmonneensa mut ensi viikonlopuksi aksakisoihinkin, saapas näkee mitä siitä sit tulee.

Siis hei oikeesti, KESÄN ekat ulkotreenit vai?

"Jos mä syön kaikki hiutaleet, niin maahan ei jää yhtään!"

Myös Daronilla alkoi viime viikolla kesäkauden treenit, mutta ilmojen suhteen sillä oli himppasen parempi tuuri. Keskiviikkona oli rallytokotreenit viileässä, mutta aurinkoisessa kelissä. Daronin pitäisi nyt sitten harjoitella AVO-luokan liikkeitä ilman hihnaa. Eka kerralla mamma piti sen vielä hihnassa, kun oli ihan uusi kenttä ja pari aivan uutta koiraakin (uroksia, voi jee...) Ensi viikolla on sitten tiukka paikka, kun hihna lähtee ja pikkukaverin on syytä keskittyä tekemiseen tai kuulemma mamma laittaa sen jäähylle autoon. 

Onneksi torstain agilityn alkeet antoi hyviä viitteitä sille, että Daronin keskittymiskyky on erinomainen. Meikäpoika sai autosta seurata aitiopaikalta, miten etevä ja NOPEA tuo hessuhopotin onkaan. Siellä se mennä viiletti tuhatta sataa ja teki mamman kanssa pientä radanpätkää ilman, että kertaakaan mietti muita odottavia koiria. Mitään aitojahan meidän treenipaikoilla ei ole, niin että vaihtoehdot on lähteä livohkaan metsäretkelle tai sitten toisten treenaajien luokse. Meikäpoikaa vähän harmitti katella sitä Daronin menoa, joten kannustin sitten kaveria ulvomalla surumielisesti autosta. Tämäkään ei kyllä menoa haitannut, pikku-D meni vaan aivan uusiin ohjauksiin kuin turboraketti ja sekös mua kismitti vielä vähän enempi... Kaikenkukkuraksi tuo pikkuluopio rrrrrr-rrrakastaa lelulla palkkaamista siellä kentällä, ihan tyhmillä leluilla siis, kuten narupallo tai fleecenaru. Meikäpoika ei koskaan alentunut nuorempana tuollaiseen, namipalkka oli ainoa oikea, kunnes viime talvena mamma löysi mulle sen jo mainitun kanipallon...ihanaihanaihana...

Kanipallosta tulikin mieleeni; ootteks maistaneet miten hyviä pupun papanat on?! Daron niitä on tässä maiskutellut hieman mielipuolisenakin ja eilen illalla meikäpoika päätti kokeilla uutta kulinaristista elämystä. Ja voihan jöhnä, miten hyviä ne olikaan! Me Daronin kanssa imuroitiin lähipuisto puhtaaksi niistä ja ihan meinas tulla jopa kinaa mehevimmillä paikoilla. Mamma sitä touhua katteli päätään pudistellen...

Viron näytelmät ja muita talvilomakujeita

Kirjuri saa ilmeisesti aika huonon korvauksen työstään, koska viimeisin teksti näytti olevan kuukauden takaa... Siinä välissä on ehditty kaikenlaista pientä;

Daron nousi rallytokossa avoimeen luokkaan,

mamma kokousteli ja meikäpoika pokkaili vuosipalkintoja,

meikäpoika saavutti viiden ikävuoden virstanpylvään ja sain herkkuja,

käytiin Juha Kareksen vetämässä näyttelykoulutuksessa,

talvikauden harrastukset päättyi,

 ja vietettiin pääsiäistä vaihtelevassa säässä,

kunnes viime viikolla mamman toinen talvilomajakso alkoi.
Heti loman alkuun viikonlopuksi muutimme itsemme ja aika ison määrän tavaraa Marttilan suuntaan, jossa meikäpoika pääsi tämän vuoden ekaan mejäkokeeseen nuuskuttelemaan verijälkeä. Yhdellä hukalla selvisin jäljestyksestä, joten tulostaululle kirjaantui AVO2 38 pisteellä. Ja seuraava mejäkoe odottaakin sitten jo viikon kuluttua, joten saapas näkee mitä tästä kaudesta kokonaisuutena tassuun jää. Marttilassa Daron pääsi mamman kanssa purkamaan meikäpojan ajaman jäljen ja pikkumiehellä oli ollut melkoista sutinaa tassuissaan, kun se innosta pinkeänä oli kiskonut mammaa perässään. Kuulemma ihan pätevästi oli nuuskutellut ja löytänyt kaadolta oman rakkaan fasaanilelunsa. Ehkä pikkumies vielä jonain päivänä pääsee itsekin oikein viralliseen kokeeseen osallistujaksi eikä vain takapenkin terroristiksi...

Marttilasta palattuamme mamma vaihtoi kamat kassiin ja siirryimme neljäksi yöksi hoitamaan tyttöystäviämme Nellaa ja Iiristä, joiden vakituinen palveluskunta matkusti Saksaan. Mamma sai hyvin järjestyksen pysymään neljän koiran laumassa, vaikka toki asiaa auttoi omakotitalo ja iso aidattu takapiha.

Toisena päivänä sisällä meikäpoika otti kyllä vähän ohjausvastuuta hetkeksi ja kerroin ensin Daronille mitä sen ei pidä tekemän (juosta päättömästi päin kylkeäni), sen jälkeen huomautin Nellalle mamman olevan vain ja ainoastaan minun palveluksessani (antamassa juustosiivua nälkäiseen kitaani) ja lopulta Iiris sai vielä kuulla kuinka uniani ei saa häiritä (juoksemalla haukkuen sängyn vieressä ollutta häkkiäni kohti). Tytöt olivat kyllä käytöksestäni hieman hämillään, mutta auktoriteettiani lauman johtavana uroksena ei kyseenalaistettu enää sen jälkeen. Ja meillä oli kerrassaan lystiä aikaa!
Ensimmäisenä aamuna saimme jopa ihastella lähipellolla toikkaroivaa, komeaturkkista herra Repolaista, joka ilmeisesti oli aamupalamyyräjahdissa eikä häiriintynyt meidän toljotuksestamme lainkaan. Sama herra Repolainen päätti vielä lenkin lopuksi kulkea reittimme poikki ja meikäpoika sille ulvahteli perään kutsua liittyä seuraan. Eipä tuo piitannut meistä sittenkään, sellainen lonesome rider oli herra Repolainen.

Päivälenkillä mamma järjesti meidät asetelmaan ja otti oikein ryhmäkuvan.

Seuraavana aamuna ihmetyksemme olikin sitten suuri - maahan oli satanut lunta ja oikein kunnolla!

Lumi suli kyllä pois sitten päivän aikana, mutta kyllä siinä monta raekuuroakin ehti väliin sopia, joten keli oli sanoisinko jännittävä. Mutta se ei meidän takapihalla koohottamistamme onneksi haitannut!

Kaikki kivakin loppuu aikanaan ja perjantaiaamuna mamma sitten jo pakkasi autoa sen merkiksi, että poistumme "lomatalostamme". Vaan yllätykseni oli suuri, kun emme palanneetkaan kotiin. Meikäpoika sai nimittäin luvan "vaihtaa hiippakuntaa" ja jäin kaverini Junnun luokse yökyläilemään pariksi yöksi, kun mamma ja Daron lähtivät näyttelyreissuun Viron puolelle. Daron esiintyi Rakveren kansallisessa näyttelyssä kahtena päivänä ja tuomisinaan hänellä oli takataskussa Viron serti. Höpsökorva oli pyörähtänyt myös ryhmäkehässä ROP-tittelinsä johdosta, mutta valitettavasti ryhmämenestystä ei tälläkään kertaa rodullemme suotu. Daron kertoi, että Rakveressa oli tapahtunut sama ilmiö sään osalta eli taivaalta oli saatu paistetta, tuulta, räntää, rakeita ja vettä, mutta muutoin reissu oli ollut kiva.

Matkakumppaneina olleet mäyräkoirat Heikki ja Myy eivät olleet Daronista leikkikaveria saaneet, mutta sentään ulkosalla olivat sietäneet toistensa läsnäolon. Ja arvatkaapas mitä... No tuo mamma toi taas ulkomaan tuliaisena flunssan. Pidän peukkuja, että Daron pysyy taas kerran terveenä.

Tänään oli sitten vappupäivä ja ilmakin lämpeni kerrasta +12 asteeseen. Me pojat taluteltiin mammaa vähän tuossa lähimaastossa ja nautittiin lintujen laulusta. Huomenna koittaa taas tylsä arki ja rauhalliset työpäivien ajanvietot, kunnes viikonloppuna mejämetsä taas kutsuu.

Lomamatka Latviaan

Mamman loman aloituksena viime viikolla käytiin yllättämässä kaverimme Junnu ja haettiin hänet lenkkiseuraksi aurinkoisena aamupäivänä. Junnu oli aivan unenpöpperössä alkuun, mutta innostui sitten meidän kanssa riemuitsemaan kevään tuoksuista metsässä. Daronin kanssa Junnu sai vähän kirmailla vapaana, kunnes yhtäkkiä Daron bongasi jonkin eläimen metsikössä ja meinasi ottaa vallan ritolat. Onneksi Junnu uskoi mamman käskyä ja löntysti takaisin meidän luo ja sitten me kolmikkona lähdettiin juoksemaan Daronilta karkuun. Jo tuli vipinää pieniin kinttuihin, kun Daron tajusi jäävänsä ihan yksin metsästysretkelleen... Tämän episodin jälkeen mamma katsoi parhaimmaksi kytkeä kaikki hihnoihinsa ja jatkoimme hieman liukastellen jäisellä ulkoilureitillä. Oli kiva lenkkipäivä ja mamma nappasi meistä kaveruksista kuvankin, kun patsasteltiin isolla kivellä (mamma joutui Junnua tuuppaamaan persuksista, että sai sen kivelle, mutta meikäpoika ja Daron hypättiin sinne ihan itse)

No sitten perjantaiaamusta, tai yötä se kyllä oli klo 04:30, mamma pakkasi meidät autoon ja lähdettiin ensin Helsinkiin, josta 7;30 lähtevällä lautalla keinahtelimme Tallinnaan. Ja todellakin laiva keinahteli hieman matkalla, sillä aivan hillittömän kova tuuli vesisateineen riepoi meitä jo Helsingin satamassa. Me pojat taidettiin kyllä nukkua sikeästi koko lauttamatka, sillä emme ihan ole tottuneita heräämään 03:50 aamuyöllä... Mamma nautti laivassa runsaan aamiaisen ja kun saavuimme Tallinnaan, lähdimme heti ajamaan kohti Pärnua. Vesisade ja tuuli jatkoivat kanssamme koko matkan. Pärnussa mamma piti pienen ajopaussin ja me pojatkin päästiin vähän kävelemään. Vaan ei se mitään kivaa ollut, kun tuuli puhalsi takalistoon niin että korvissa suhisi ja kakanhaju tulvi omaan kuonoon... Niinpä jatkoimme aika pikaisesti matkaamme kohti Latvian rajaa ja sieltä edelleen Riikaan. Noin nelisenkymmentä kilometriä ennen Riikaa mamma löysi kivan taukopaikan, jossa sattumoisin oli muitakin suomalaisia koiraihmisiä. Kävimme pidemmällä kävelyllä mukavassa mäntymetsikössä ja verryttelimme ajomatkasta puutuneita jäseniämme. Sadekin malttoi loppua lenkin ajaksi, alkaakseen taas uudelleen kun lähdimme jatkamaan kohti Riikan hotellia.

Hotellille saavuttuamme mamma kanniskeli ensin tavaramäärän huoneeseen, jonka jälkeen me pojat päästiin katsomaan, että millaiseen paikkaan sitä ollaan nyt tultu. Daronia jännitti jo pelkkä hissimatka parkkihallista toiseen kerrokseen, etenkin kun hississä oli peili, josta tuijotteli kaksi perin samannäköistä kaveria kuin me... Meikäpoika nyt on ennenkin peilejä nähnyt ja tsekkasinkin vaan onko turkkini kuosissa, jos käytävällä sattuisi tulemaan hemaisevia koiraneitoja vastaan. Harmikseni ei tullut. Daron puolestaan päätti ilmoittaa käytävällä kaikille, että olemme saapuneet ja haukahteli pari kertaa uhitellen muiden huoneiden oville. Ovien takaa vastailtiin kyllä, kuka vähän kimakammin, kuka kumeammalla haukahduksella. Lopulta mamma sai meidät epäjärjestyksessä sisälle omaan huoneeseemme ja pääsimme nuuskuttelemaan nurkkia. Oli tosi kiva havaita, että meillä oli koko seinän kokoinen ikkuna, josta saattoi tarkkailla viereisen bensiksen tapahtumia sekä kadulla ohikulkijoita.

"Näitkö, tuolla meni joku!? - Joo! Pitääkö sille haukkua? - Ei! Ole ny kerrankin hiljaa tai mamma suuttuu."

Kun hotellihuone oli otettu haltuun ja myös vessan kulmat nuuskuteltu, Daron rentoutui ja alkoi leikkiä. Meikäpoika vetäytyi lepäämään, kun tuo matkustaminen on niin rankkaa. Mamma ei kuitenkaan kauaa antanut meidän levätä, kun se havaitsi, että meidän on pakko käydä ostamassa juomavettä. Onneksi lähistöllä oli isohko kauppakeskus, jonne mamma sujuvasti meidät kuljetti. Ostosreissun jälkeen käytiin sitten vielä vesisateesta märillä lähikaduilla lenkillä ja tietysti herätettiin pahennusta asuintalojen pihoja vartioivissa koirissa. Useampaan kertaan kaikkien kolmen sydän hyppäsi kurkkuun, kun tiheän lauta-aidan takaa alkoi ison koiran haukku tai murina. Daron tietysti yritti vastata kaikkiin... Hieman kaaottinen lenkki siis. Ja loppupelissä me kaksi valkovoittoista kaverusta oltiin aika mustia... Hotellille päästyämme tulikin komennus suihkuun. Hienosti mahduttiin kaikki kolme suihkukaappiin ja saatiin liat pestyä viemäriin. Sen jälkeen oli hyvä pukeutua kylpytakkeihin ja valmistautua yöunille.

Yöunet ei olleet kovin rauhaisat, kun Daronia jännitti outo paikka ja oudot äänet. Useampaan kertaan se kävi tuhahtelemassa ovella käytävässä kulkijoille ja vinkumassa mamman sängyn vieressä. Meikäpoika yritti kopassa painaa korvia tyynyyn, mutta kyllähän tuollainen ramppaaminen alkaa risomaan. Ja sitten mamma vielä yritti saada Daronin rauhoittumaan kainaloonsa! Se oli viimeinen pisara ja tein valtavan loikan samaan sänkyyn. Mamma yritti kyllä häätää, mutta en luovuttanut. Daronin osalta sekään ei kuitenkaan ollut rauhoittava ratkaisu, joten vartin kuluttua mamma kantoi pikkukaverin sinne koppaan ja laittoi vielä vetoketjunkin kiinni. Väsyksissä mamma ei sitten huomannut enää komentaa meikäpoikaa alas sängystä ja niinpä me lopulta saatiin nukkua... Ja klo 06:00 päätin herättää mamman läppäisemällä tassulla hellästi naamalle. Siinä vaiheessa tuli sitten meikäpojallekin lähtö alas sängyltä, mutta eipä mammakaan sinne enää jäänyt vaan alkoi valmistautua näyttelypäivään nro 1. 

Ajelimme hyvissä ajoin messukeskukselle ja saimme parkkipaikan suomalaisten pakettiauton vierestä. Sitten alkoi osuus, jota mamma jännitti ainakin toiseksi eniten koko reissussa, eli millä saada meidät kaksi, kevythäkki ja kassi sujuvasti sisälle messuhalliin ilman että me kaksi karvapäätä aletaan uhoamaan kenellekään isommalle tai häijymmälle koiralle kapeassa oviaukossa. Vaan hyvin kävi siinäkin kun ajoissa oltiin. Vain noin viiden minuutin odottelun jälkeen messuhallin ovet avattiin ja mamma singahti meidän kanssa ensimmäisinä sisälle. Saatiin rauhassa valkata häkille paikka kehän laidalta ja sitten vaan odoteltiin näyttelyn avautumista. Aika kului lopulta kuin siivillä ja tuli meidän rotumme vuoro astella arvosteltavaksi. Lauantaina tuomarinamme toimi portugalilainen Jose Homem de Mello. Ensimmäisenä estradille töpötteli nuorten luokkaa edustava Daron, saaden arvosanaksi Erinomainen ja Sertifikaatin arvoinen. Sitten meikäpoika ja kilpakumppaninani toiminut Kossi olimme vuorossa ja siinä kävi kuten mamma oli epäillytkin, eli meikäpoikaa rokotettiin jälleen kerran koosta ja sain Erinomaisen ilman oikeutta osallistua jatkokisaan. Daron ja Kossi hoitivat sitten kahdestaan loppukilpailun ja tuloksena Daronille kakkossija ja vara-CACIB. Kossi oli RotunsaParas, sai neljännen CACIB´nsa ja lisäksi Latvian sertin. Hienosti hoidettu, kaverit!

Kehäkettuilun jälkeen odottelimme vielä hetken, jotta mamma sai hankittua eläinlääkärin leimat madotuksesta meidän passeihin ja sen jälkeen poistuimme näyttelypaikalta. Tosin väkeä messuhallissa oli niin turkasen paljon, että mamma joutui kantamaan meidät pojat yksitellen ulos hallista ja sen jälkeen vielä hakemaan häkin ja muut tavarat. Tällä reissulla mamma käväisi myös viereisessä hallissa katsomassa lemmikkimessuja ja siellähän olikin kuulemma kissa- ja kaninäyttelyt! Lisäksi oli paikalla ollut pari poniakin. Se ois ollut jännä nähdä, mutta meitä koiria ei saanut sinne toiseen halliin viedä lainkaan... Mamma onneksi kertoi miten paljon siellä olisi ollut ihunia pupuja haisteltavaksi, vaikka tosin pari niistä näytti aika kummallisilta... 

Late-Lammas? Ei vaan kani lampaan vaatteissa...

Kävimme näyttelyn jälkeen vielä pienellä kävelylenkillä Kipsalan alueella ennenkuin lähdimme kaupan kautta kurvaten takaisin hotellille. Hotellihuoneessa oli aika väsynyttä porukkaa ja nukkumatti valloittikin meidät ajoissa lauantai-iltana. Yö meni jo paljon rauhallisemmin kuin edellinen, vaikkakin aamuneljältä meikäpojalle iski hirveä pätemisen tarve ja komensin Daronin kopan perälle itse sängyllä machoillen... Mamma ei ihan tykännyt siitä ja sain itse hatkat sängyltä. Sunnuntain näyttelypäivään lähdettiin sitten sateettomassa kuivassa kelissä ja taas olimme ajoissa pelipaikalla. Sunnuntain tuomarina toimi latvialainen Natalija Borodajenko ja tällä kertaa kisassa olivat mukana vain Kossi ja Daron, koska mamma ei ilmoittanut meikäpoikaa lainkaan toiselle näyttelypäivälle. Olin kuitenkin seurakoirana ja Daronin turvana häkissä. Daron suoritti oman esiintymisensä jälleen mallikkaasti, päästen loppukisaan. Jälleen kerran Daron joutui tyytymään toiseen sijaan, Kossin viedessä ROP-tittelin, mutta tällä kertaa Daronille tuli Latvian serti. Myös Daronin sunnuntain vara-CACIB tullaan vahvistamaan varsinaiseksi CACIB´ksi koska Kossi oli lauantain perusteella oikeutettu hakemaan itselleen kansainvälisen muotovalion-tittelin. Varsinaiset tavoitteet siis näyttelyn osalta saavutettiin puolin ja toisin, kivaa! Sekä lauantain että sunnuntain näyttelyarvostelut löytyvät blogista erillisiltä sivuilta; Tristanin näyttelyt ja Daronin näyttelyt.

Näyttelyn jälkeen nautimme auringonpaisteisesta loppupäivästä kävellen hotellin lähialueella ja bongaillen kivoja rakennuksia, hajuja, ääniä yms.

"Tuon talon pihassa on muuten koira! - Joo, niin on, anna nyt olla taas..."

Kotini on linnani

Maanantai koitti aika pian ja niin oli sitten kotimatkan aika. Lähdimme sujuvasti aamulla vesisateessa (taas) liikkeelle hotellista ja jonkin matkaa ennen Latvian ja Viron rajavyöhykettä pysähdyimme haistelemaan merta. Olikin huikeen upee biitsi, harmi vaan että mamma ei päästänyt meitä uimaan, kun väitti että vesi on vielä liian kylmää...

Ajomatka sujui hyvin, Pärnussa pidettiin taas pidempi tauko ja sen jälkeen mennä köröteltiin rauhassa Tallinnan satamaan asti. Ekana autojonossa jälleen ja lopulta päästiin autokannellekin sateelta suojaan. Paluun laivamatka oli tasaista menoa, mutta kun mamma palasi Helsingissä autolle, tajusi hän että meidän laivamatka ei ollut rauhallinen. Viereisen uudenkarhean virolaisen Audin hälyttimet olivat pitäneet meidän korvamme skarppeina koko matkan ja olimme ihan valmiit saapumaan kotikontujen rauhaan. Kotiovelle pääsimme iltakymmenen maissa ja kyllä me niin nautittiin nukkumisesta vielä seuraavakin päivä! Matkustaminen on ihan kivaa, mutta aikasteen rankkaa... Kaiken kukkuraksi mamma sai Latvian tuliaisena vielä flunssan, jota se nyt sitten yrittää parannella parhaansa mukaan. Toivotaan, että meille pojille ei tullut mitään ylimääräisiä tuliaisia, sillä aina on mahdollista joku vatsatauti reissusta saada. 

Tulevana viikonloppuna olisi sitten taas vähän automatkailua luvassa, tällä kertaa kyllä vain Lahteen, kun ensin lauantaina olisi Daronin rallytokokisat ja sitten sunnuntaina mamma käy jossain kevätkokouksessakin vielä. Sitten tiedättekös mitä! Maanantaina meikäpoika täyttää 5 vuotta! Ihan odotan jo innolla lahjakasoja...kenties herkkujakin on luvassa...

Rallateltu sunnuntai

Meikäpoika jäi kotiin nukkumaan, kun Daron lähti aamupäivällä mamman kanssa elämänsä toiseen rallytokokisaan tuohon naapurikuntaan, vartin ajomatkan päähän. Näin muuten tosi ihania unia, suloisia kooikertyttöjä vilisi niissä kerrassaan ja tietysti olin tosiuros unessakin... kevättä rinnuksissa, joo...
No mutta, sillä aikaa kun meikäpoika uneksui, nuo kaksi hoitivat homman kotiin elikkäs kotiintuomisina oli kaksi hymyilevää tyyppiä, joista karvaisempi sai ALO-luokasta toisen hyväksytyn tuloksensa. Eikä mitään rimaa hipoen tulosta tehnyt, vaan Daron päätti jälleen kerätä pisteitä 95/100! On se melkoinen epeli! Kaiken kukkuraksi mamma väitti, että Daron ei ollut ihan niin mukana kuin ekassa kisassaan, mutta en mä kyllä sitä usko. Kylttejä pikku hessuhoopotin oli koskenut kahteenkin otteeseen, joka tietysti oli uusi piirre, koska aiemmin mitkään kylttitelineet tai tötsät ei ole kiinnostaneet. Noiden kahden kylttivirheen lisäksi pisteitä vähensi yksi uusiminen, jonka mamma ihan itse taas sössi, kun oli jotenkin kättään vatkannut eikä Daron ollut varma halusiko mamma että istutaan viereen vai eteen. Muutoin tarkkaa suorittamista ja hyvää yhteispeliä.
Videomateriaalia kisaradasta löytyy myös:
https://youtu.be/gCv0ezKu-XU

Iltapäivästä oli sitten hyvä tehdä kolmisin palautteleva, mutta erittäin liukas harjulenkki. Siinä kaipas pehmoiset anturat välillä nastoja alleen kun jouduttiin tuota mammaakin perässä ylämäkiä kiskomaan. Mamma kun on meinaan potkinut ilmeisesti kaikki omat nastansa asfalttiin, eikä sen aiemmin paljon kiitellyt icebugit enää antaneet pitoa, vaan enemmänkin luistoa... Toivottavasti tuo jää sulaa nopeasti pois, niin saadaan kulkea puhtaassa metsässä pelkäämättä nyrjähtäneitä raajalihaksia tai murtuneita luita. Tuolla tienvierillä kun on ihan älyttömän likaista tälläisille valkomassuisille kavereille. Ensi viikonlopun näyttelyitä varten mamma pesikin meidän massukarvat tänään sekä alkoi pakata ja kaivella esiin kaikkia mukaan tarvittavia varusteita sekä papereita. Me pojat katseltiin sitä touhua kylpytakit päällä kunnes mamma ratkesi nauramaan meille. Näytettiin kuulemma siinä makkarin ovensuussa kahdelta hughhefneriltä kylpytakeissamme... Meikäpoika on ennenkin kuullut tuosta hughhefneristä, mutta silloin kesällä Agirodussa mulla oli kyllä kimalletta viitassani ;)

Liukasta ja tuulista, mutta aurinkoista menoa

Meidän satumetsä tuhansine peuranjälkineen...

Liidellen kohti kevättä

Hei, mihin se helmikuu hävisi? Ei huomattukaan ja nyt on jo maaliskuu lähtenyt käyntiin, aurinko paistaa ja linnut huutaa mielipuolisina. Mekin välillä Daronin kanssa huudetaan mielipuolisina - lähinnä hälytysajoneuvoille, mutta joskus kotonakin yksin ollessa. Mamma on nauhoittanut meitä, siitä se tietää mitä on touhuttu sen työpäivän aikana. Ei me kauaa huudella, minuutti aika tarkalleen. Eikä suinkaan joka päivä, eikä edes joka toinen päivä. Silloin tällöin, niin pysyy mieli virkeänä naapureillakin.... Mamman mielestä typerää käytöstä, mutta eipä ole täällä kotona estämässäkään.

Mitäs tässä on sitten viime kuuleman tehty... Niin joo, Daron kävi silloin tammikuun lopussa ekassa rallytoko-kokeessaan ja hitto vie, kaveri tempas pistemäärän 95/100! Se oli ollut aivan huikeana radalla ja sattuneet virheet oli niin pieniä. Mammakin aiheutti yhden ihan itse, kun oli unohtanut pysähtyä ennen liikkeellelähtöä yhden tehtävän suorituksessa. Daron antoi sen mammalle anteeksi, jännittihän niitä molempia eka kisarata. Mutta siitä innostuneena Daronia odottaa toinen rallytoko-koe tuossa tasan tarkalleen viikon kuluttua. Saapas nähdä mitä siitä sit tulee... Daronilla on nyt päällä joku epävarmuuskausi ja joka ikinen koira pitää haukkua pataluhaksi ja aloittaa homma tekemällä syöksähtävä hyökkäys kohti. Mamma tuossa jo murehtii, että millä ihmeellä saa kakaran asettumaan kisamoodiin, kun hallissa on tosi ahdasta (sattuu siis olemaan meidän käyttämä treenihalli joten tiedetään kuinka rajalliset tilat siellä on) eikä siinä kentän vieressä pysty yhtään ottamaan harjoitusta ennen kisaan menoa. Mä pidän peukkuja, mutta voi olla että tällä kertaa ei tulosta kotiin tuoda. No, harjoituksen kannalta sitten vaan, tuleehan noita kisoja myöhemminkin.

Daronin ekan rallytoko-kokeen ratapiirros

Meikäpoika sen sijaan on petrannut agikisoissa siellä kakkosluokassa; useamman hyllykisan jälkeen aloitin viime viikonloppuna vihdoin tekemään tulosta, vaikkakin 3 sekunnin yliaikanollalla, mutta hei nolla ku nolla. Sillä yliaikanollalla päästiin kuitenkin palkintopallille kolmossijalle, niin että ei ihan turhaan juostu. Muutenkin viime viikonlopun kisat tuntui jo tosi hyviltä ja eka ratakin olis luultavasti saatu puhtaana maaliin, mutta mamman tumpelo kaatoi kuulkaa yhden aitasiiveekkeen mun edestäni! Se on kyllä kanssa semmoinen käsistäpideltävä ohjaaja - huitoo kuin heinänteossa, vaikka vois vaan ihan pienesti vinkata mitä haluaa mun tekevän. Pitänee siis ruveta sitomaan sen kädet kylkiin tai jotain... No, mutta mehän ei lannistuttu pienistä, vaan mamma ilmoitti mut sitten tämän viikonlopun kisoihin Tampereelle mentaliteetilla "rautaa pitää takoa kun se on kuuma". Ja kyllä me taottiinkin! Neljä rataa ja kolme tulosta! Kaksi agirataa noin 2 sekunnin yliaikanollalla ja hyppyradalta napsahti nollarata -3,85 sekunnin alituksella ihanneaikaan, jolla saatiin kolmossija ja hitto vieköön, eka LUVA kakkosista. Kolmantena suoritettu agirata me hyllytettiin kepeiltä, mutta muutoin sekin oli hienoa menoa. Neljäs ja viimeinen rata oli jo pientä taistelua, koska mamma ei keskittynyt kunnolla ja pari kertaa se meinas unohtaa radan ja teki viime hetken pelastusliikkeitä. Sen lisäksi meikäpoika temppuili kontakteilla joka radalla ja no, ne kepit meni ja ei mennyt, vähän vuorotellen. Siitä huolimatta aivan upeat tulokset, etten sano. Tulosjärjestelmä ja palkintojenjako oli sen verran sekava informaatioltaan, että vieläkään emme tiedä mitkä radat oikeuttivat mihinkin sijoitukseen, mutta lopputulemana kävimme kolmeen kertaan noutamassa palkintoja 3., 2. ja 1.sijoilta. Mamma oli muikeena ja niin olin minäkin. 

Tässä vielä viideokuvaa parista radasta:

Agirata  https://youtu.be/9PQYq7xdkG8

Hyppyrata  https://youtu.be/Crp7gTIKMOk

Kolmen radan palkintosaalis

Posti toi viime viikolla kotiin kirjekuoren Latviasta. Riikan näyttely on ihan kohta, siis kahden viikon kuluttua ja kooikereita edustaa lauantaina kolme yksilöä ja sunnuntaina kaksi. Pieni, mutta sitäkin jykevämpi urosedustus Suomesta lähtee Latvian valloitukseen, sillä tosiaankin lauantaina Daronin ja meikäpojan lisäksi sinivalkoista laatua kehään astelee esittämään Kossi-niminen uros ja sunnuntaina meikäpojan tyytyessä turistikoiran rooliin, saavat Kossi ja Daron hoitaa kehähommat kaksin. 

Mamma tuossa jo eilen illalla alkoi tuskailla ajomatkaa Tallinnasta Riikaan; jostain syystä se on ihan varma, että eksyy tuhannensata kertaa matkalla tai ainakin viimeistään ajaessa Riikan hotellilta näyttelypaikalle... Saas nähdä kuinka meidän lopulta käy. Mutta kiva lähtee pikku lomareissuun porukalla, Daronille täytyy vaan painottaa noita käytöstapoja vielä. Turha ruveta haistattelemaan muukalaisille, siinä voi tulla vaikka venäjän vinttikoiramafia ja pistää meitä pataan... ;-)

Maaliskuukin taitaa siis vilahtaa hetkessä, kun joka viikonlopulle on jotain rientoa. Meikäpoika täyttää kaiken kukkuraksi 5 vuotta 27.3. ja mamma ei oo vielä kertonut saanko pitää bileet. Voi tosin olla, että mamma suunnittelee mulle jotain yllätystä, mutta ei vaan kerro. Daron sentään saa viettää epäviralliset 1v 6kk synttärinsä Riikassa 19.3., niin että tässä elätellään toivoa josko me saatais jotain hyväskää silloin... Toivossa on kuulemma hyvä elää.