Heinäkuun helteissä

On helle hellinyt meitä kaikkia nyt ja tänä aamuna aloitettiinkin päivä tekemällä aamulenkki suoraan järven rannalle. Siellä järvessä sitten pulikoitiin, sekä minä että mamma ja virkistihän se kivasti.

Paluumatkalla bongattiin kylläkin pari rusakkoa, joten kauhean kauaa se virkistyminen ei auttanut, kun piti kieli vyön alla kiskoa mammaa pupuhajun perässä... Kotipihassa onneksi sain sitten nauttia viileän kosteasta sammaleesta mahan alla, nurmikkoahan meillä ei takapihalla oikeastaan ole. Viime viikonloppuna takapihalle viritettiin viimein mun oma pulikointiallaskin, se vasta jännä juttu olikin...

Se on sitten muuten viikko aikaa kesälomaan ja ensi sunnuntaina lähdetään automatkailemaan Ruotsinmaalle. Turusta iltalaivalla hupsis vaan yli ja seuraavana aamuna tie vie ensimmäiseksi Gotlannin saarelle, sen jälkeen mantereella käydään Jönköpingin näytelmissä ja yövytään muutama yö Grännan seutuvilla. Siitä lähdetään sitten takaisin kohti Tukholmaa, mutta kuitenkin sen verran rauhalliseen tahtiin, että kuulemma pysähdys Kolmårdenin eläintarhalle on luvassa. Tai no, en mä sinne kuulemma mukaan pääse, vaan menen "koirien päivähoitolaan" lähelle eläintarhaa. Katotaan mitä siitä sitten oikein tulee, laitanko semmoisen ulvontakonserton päälle, että kukaan ei voi lähteä yhtään mihinkään vai olenko matkasta väsyksissä ja jään mielellään lepäilemään hetkeksi omiin ajatuksiini. Joka tapauksessa uskoisin, että reissusta tulee mielenkiintoinen. Tiedä vaikka Gotlannissa tapaisin jonkun ihanan koiratyttösenkin, jossain nätillä rannalla tai vaikkapa Visbyn vanhoilla ruusuisilla kujilla.....
Yövymme laivamatkojen lisäksi kaikkiaan neljässä eri hotellissa, joten tulee samalla testattua koira-palvelunlaatua. Viimeinen majapaikkamme on ainoa, joka ei ota koirasta lisämaksua, muilla se on 100kr yöltä. Gotlannin lautassa meillä on lepotuolipaikat koirille sallitussa osastossa; mamma hiljaa mielessään toivoo että olisimme ainoa koira, jotta matka sujuisi mahdollisimman leppoisasti. Autokannelle eivät halunneet mua missään tapauksessa jättää syystä että helteessä on moni koira autoon läkähtynyt vallan.
Matkakertomusta on sitten luvassa myöhemmin elokuussa, kun palaamme taas kiinteiden internet-yhteyksien äärelle.

Elokuussa vietetään myös viikko mun parhaan kaverin, Junnun, "lapsenvahtina", kun Junnun omat vanhemmat lähtee Eurooppaan reissulle. Veikkaisin että viikkoon mahtuu paljon juoksemista, koheltamista ja läähätystä, sen vuoksi voikin olla ihan hyvä ajatus jos viimeisen lomaviikon rentoutuisimme tekemällä ei-mitään ja luultavasti jossain tuolla Etelä-Pohjanmaan suunnalla.

Aksatreeneihin tulee pakollinen kolmen viikon tauko, kun huomisen treenit on peruttu ja seuraavat kaksi ollaan muissa maisemissa. Saattaa tauko tehdä ihan hyvääkin, sitten on kesäkaudelle vielä kolmet treenit ennenkuin tulee taas haku syksyn ryhmiin. Nopeasti se kesäkausi on kuitenkin ohi, elokuun lopussa on seuran järjestämät agikisat Parolassa ja sinne mamma menee talkoilemaan, kisaamaan ei todellakaan olla valmiita. Ehkä pääsen mukaan katsojaksi, saattaisin vaikka oppia jotain...

Huikea pohjoisen retki

Se on sitten selviydytty huikean upealta pohjoisen reissulta takas kotiin ja jetlagia ollaan paranneltu parhaimman mukaan. Eilen eli maanantaiaamuna oltiin kotipihassa aamuyöllä klo 04, mamma samoilla silmillä siitä asti kun sunnuntaiaamuna oli herännyt klo 04:50 Ylitorniossa... Kotona mamma ehti ottaa 1,5 tunnin torkut ja sit se läks töihin - mä sitä siinä klo 06 vähän mulkoilin, että lähtis ny jo sukkelaan niin pääsen minä lepäämään matkarasituksia pois.

Meillä oli joka tapauksessa oikein kiva reissu ja tuloksena kotiin palasin Ruotsin muotovalion-tittelillä rasitettuna! Perjantaina lähdimme siis siinä klo 16 jälkeen ajelemaan kohti Ylitorniota ja perille saavuimme muutaman pysähdyksen jälkeen noin klo 01:30 lauantaiaamuna. Lauantain vietimme rauhakseen matkasta toipuen, nauttien maisemista ja uiden. Reissukaverinani ollut fieldspanieli-Casse sai meikäpojan uimaan oman daminsa perässä niin että lopulta mamma pakotti mut valjaista vetämällä rantaan väsymyksestä ja kylmästä tärisevänä.

Casse edellä damin luo, Tristan kyttää perässä 

Näytän kuvaajalle kieltä - blääh!

Uiminen on kivaa!

Uinnin jälkeen yritettiin sit vähän lepäillä lisää ja vältellä mäkäräisiä, jotka sitten toivat lopulta majapaikan pihaan myös poron. Kaveri katteli meitä n.20 metrin päästä ja musta se oli aikas jännää ja olisinkin halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta se ei hihnan päässä onnistunut millään...

Sunnuntaina oli sitten näyttelypäivä ja lähdimme Ylitorniosta ajelemaan kohti Piteåta siinä puoli seitsemän maissa aamulla. Matkaan meni sellaiset 3,5 tuntia joten me koirapojat jatkettiin unia häkeissä ja ihmiset sai hoitaa autoilun. Yksi porokolari vältettiin ja sekin vain syystä, että poro ei juuri liikahtanut tiellä mihinkään. Hirviäkin kuulemma näkivät, mutta ne oli jossain kaukana pellolla onneksi.

Näyttelypaikalla oltiin sopivaan aikaan ja siinä kun näyttelykamat oli purettu niin ei tarvinnut kauhean kauaa odotella että pääsen kehään. Ja näyttelykehän kirkkaimmat tähdet neljästä kooikerista olivat kaksi suomalaista, Alma ROP (Cavalriina´s Adora Antonina) ja meikäpoika VSP. Kaksi muuta (ruotsalaista) koohotinta, nuorten luokan uros ja avoimen luokan narttu, saivat tällä kertaa EH:t eivätkä päässeet siis paras uros/narttu-kisaan. Tuomarina meillä oli mukava ja hymyilevä Natalja Skalin, joka kehui meikäpoikaa vallan iloiseksi kaveriksi. Eipä sillä, ketäpä poikaa ei kehässä hymyilyttäisi kun vierellä on useampi nainen (lajia koira ja koiraihminen) ja Almahan siinä ehti vähän silmääkin vilkutella...

Myös matkakumppanini Casse menestyi, tuli Ruotsin valioksi ja oli ROP norjalaisella tuomarilla, joka todella arvosteli laajalla skaalalla. Jäimmekin sitten odottamaan Cassen ryhmäkehää, josta tällä kertaa ei menestystä kuitenkaan tullut ja kotimatkamme alkoi Suomen aikaa puoli kuuden jälkeen alkuillasta.

Eilen mamma jaksoi vielä pinnistää kanssani aksatreeneihin ja huomioiden molempien väsymyksen tilan sekä helteen (+27) niin menihän se ihan ok, vaikkakin muutamia kohtia takuttiin useampaankin kertaan. Viimeinen rata suoritettiin tyylipuhtaasti ja siihen oli hyvä lopettaa sen kertaiset treenit.

Pakkaamista, matkaamista ja muuta kivaa

Menneenä lauantaina pääsin mamman mukaan kyläilemään eräälle mökille, jossa asustaa myös meikäläistä hiukan nuorempi russeliuros-Kaapo. Me vähän Kaapon kans pullisteltiin toisillemme ja voi sitä merkkailun ja ruopimisen määrää... Oli meinaa testot ilmassa ja järki jäässä molemmilla. Mutta ei me mitenkään pahasti toisiamme katottu, pystyttiin olemaan vierekkäinkin ja haistelemaan ja käymään vähän rannassa pulikoimassakin (meikäläinen kylläkin hihnassa jotta en karkaa). Välillä vaan sit tuli semmoista, että piti muka miehekkäästi vähän päräyttää toiselle mielipidettä. Kaapo ei olis antanut mun tervehtiä ketään muita ihmisiä ja mä taas olin vähän sitä mieltä, että ole sinä kakara kuule ny hiljaa. No siinä ku tovi oltiin oltu, ni mä jo keskityin napsimaan lentäviä elukoita suuhuni (mamman kauhuksi; mehiläisiä, paarmoja jne...). Siellä rannassa me saatiin hetki mamman kanssa olla kaksin ja mamma yritti saada mua uimasille. Mä pompottelin innokkaasti pärskyttäen veteen mahaa myöten ja mennessäni pidin omituisia ääniä; murisin, haukuin ja kiljahtelin vedelle... Se oli kyllä jännittävää ja mieli olis tehnyt uida, mutta rohkeus petti aina siinä vaiheessa ku näin oman tassuni harovan vettä edessäni.

Sen jälkeen pääsin hetkeksi auton takapenkille iltapäiväunille, jotta mamma sai keskittyä (kuulemma) grillattujen hampurilaisten syömiseen ja muuhun mässyttelyyn (törkeää!). Sieltä autosta kun sitten pääsin takaisin ulos, niin haastoin sitten lopulta Kaapoa leikkimään ja siinä vaiheessa mamma uskalsi päästää mut irtikin. Me sit viileteltiin Kaapon kanssa villisti ympäri pihaa, painittiin hiukan ja tottakai punnittiin voimiamme ja tarkasteltiin toisiamme. Ei me kauhean kauaa jaksettu kuitenkaan ja leikit loppui pieneen pärinään, joka me kyllä sitten sovittiinkin aika pian. Mamma veikkas, että joku osui jotakuta herkkään kohtaan painiessa ja siitä tuli sit vähän sanomista, että hittoako sinne mun haaroihin sorkit... Lopputuloksena oli siis kaksi väsytettyä koirapoikaa ja paljon pissaa ympäri pihaa. Saatiin silti kutsu kyläilemään uudelleenkin...

Sunnuntaina teimme mamman kanssa kotimaan matkan Nakkilan kv-näytelmiin ja meikäpoika pisti parastaan kippurahäntäisenä - siitä tuloksena täysin ansaittu EH. Mamma oli kyllä taas ihmeissään että mikä kumman tarranauha mun selän päällä välillä on, kun se häntä on siellä kiinni eikä muuten oikene... Onneksi mamman lähtömotiivina tuonne Nakkilan näyttelyyn oli ainoastaan hänen arvostamansa tuomarin näkemys meikäpojasta ja sehän me toki saatiin. Arvostelun voi lukea tuolta Näyttelyt-välilehdeltä. Muutenkin kotimaan matkailu avarsi (lompakkoa tietysti) ja menomatkalla saimme pientä jännitysmomenttia, kun auton alle yrittivät ensin peura ja sitten vielä kettu repolainenkin. Peuran kanssa olisimme jääneet kakkosiksi, sen verran kookas aikuinen oli kyseessä - jäipä tuo vielä siihen keskelle tietä patsastelemaankin, ilman kiireenkierää tien ylityksessä. Meidän onnemme oli alle satasen vauhti sekä pieni ylämäki, johon pikkuinen automme pysähtyi tehokkaasti mamman polkaistessa jarrua. Ketun sen sijaan olisi käynyt huonommin meidän kanssa, mutta onneksi se oli niin vikkelä kintuistaan. Tosin varmaan sen raukan sydän löi hetken aika kovaa siellä ojanpohjalla mihin se loikkasi...

Eilen aksatreeneissä pääsimme kokeilemaan Agirodun open class-luokan radan ja aika monelle koirakolle se oli ensimmäinen kerta täyspitkää rataa. Meikäpoika oli taas niin kuumana, että homma laukesi käsiin jo muistaakseni yhdeksännen esteen (rengas) jälkeen ja niinpä spurttailin esteitä itsenäisesti koko pienen lentävän hollantilaisen sielullani. Sitten taas palasin mamman luo muutamien esteiden ajaksi, vaikkakin osoitin mieltäni sellaiseen tottelevaisuuteen alistumisesta, ja keinun kanssa kävi sitten juuri niinkuin olisi voinut arvata jos mamma olisi ehtinyt siinä vauhdissa aivojaan käyttää jalkojensa lisäksi. Liikaa vauhtia ja melkoisella pamauksella alas. Sen jälkeen katselin sitä laitetta taas altakulmain. Loppupätkän suoralle putkelle ja siitä oikealle hypylle kolmesta yritettiin kisaa kumpi on meistä eka ja varmaan arvaattekin - minä! Niinpä voidaan sanoa, että koko rata oli ihan yhtä plörinää ja nauramista, mutta ainakin mulla oli hauskaa senkin edestä. Päästiin toki suorittamaan sama rata uudelleenkin vähän myöhemmin ja alku meni paremmin, mutta taas renkaalta toi yks torvi oli aivan liian hidas ja mä ehdin vähän spurttailla... Keinulla hinkattiin hetki, jotta suostuin sille kipuamaan ja otettiin se kohta tosi rauhallisesti ja mä sain älypaljon namiakin. Sit taas lopuksi mamma sai hirveät kannustukset yrittäessään juosta mua nopeemmin suoralta putkelta hypylle, mut edes lopussa venytetty puolispakaati ei sitä auttanut - mä olin jo mennyt! Mamma laitetaan siis jollekin pikajuoksijakurssille tästä ja palataan harjoittelemaan vaan pienempiä pätkiä kerrallaan. Jos nyt yksittäisiä plussia haetaan, niin puomin ja A:n kontaktit on aika hallussa, keinukin olisi kunhan päästään sillä siitä mörköilystä eroon ja uskalletaan ottaa siihen edes vähän vauhtia. Ja se on tietty plussaa, että mä olen onnellinen, innokas, vauhdikas - aina siihen hetkeen asti, kun mut kutsutaan takaisin luo hinkkaamaan jotain kohtaa minkä mamma mokas (no, okei mä ehkä karkasinkin pari kertaa...) Kepit mä osaan, mutta sisäänmeno on haaste. En haluais mammaa siihen alkuun, mutta yksinkään en vielä sinne hakeudu vaan katselen olisko lähellä joku muu kivempi este minne suunnata. Kuten arvata saattaa putket ja A on mun suosikkeja, niille lähden aina jos vaan mahdollista ja jopa haen sen putken pään jostain ihan toisaalta jos se tyhmästi on laitettu musta poispäin. Semmosta se on välillä, että tekevät ihan kummallisia ratoja, missä mä joudun etsimään noita kivoja juttuja...

Tulevana viikonloppuna olis tarkoitus tehdä nopea visiitti pohjoiseen Ruotsiin ja käydä Piteån kv-näytelmissä. Tarkoittaa siis sitä, että nyt pakataan ja ihmetellään, että mitähän kaikkea pitäisi mukaan ottaa ja sataako, paistaako, miten paljon nälättää ja janottaa, ollako vaiko eikö olla ja siihen malliin... No, onneksi tuo mamma käy arkisin töissä, niin saan rauhassa lepäillä ja vain odotella lähtöä. Piteåssa näyttää olevan yhteensä neljä kooikkeria kehässä, joten jännittävää nähdä ketä siellä onkaan ja kuinka kovatasoiseen kisaan sitä joutuu.