Matkakertomus Ruotsista

Aikaa blogin kirjoittamiselle ei ole sitten hetkeen ollutkaan, joten nyt taitaa tulla tuhdimpi pläjäys... Tosiaankin Ruotsin loma- ja näyttelymatkat on nyt sitten hoidettu ja kerrataanpas nyt sitten pääpiirteittäin mitä kaikkea tapahtuikaan.

Lähdimme sunnuntai-iltana 27.7. Turusta Baltic Princessillä kohti Tukholmaa. Pääsin kannelle "vilkuttamaan"

sekä asioimaan koirien laatikolla (vanerireunainen pienehkö laatikko jossa "kukkasoraa"). Laatikko haisi enkä sinne suostunut sisälle astumaan, mutta kusaisin kuitenkin siihen reunalle. Kun nämä iltatoimet oli sitten suoritettu, siirryimme hyttiin jossa vietinkin aikaa sillä välin kun matkakumppanini kävivät katsastamassa kauppatarjonnan. Yö laivassa meni muutoin aivan mainiosti, mutta unenlaatu kärsi siitä, että laivan moottorit jyskivät ilmeisesti aika lähellä ja rytinä oli välillä melkoista. Aamuvarahin (klo 05 Ruotsin aikaa) lähdimmekin sitten asioimaan taas kannelle
ja sen jälkeen ihmiset kävivät nauttimassa aamupalan ennenkuin oli aika ajaa auto maihin.

Tukholmasta lähdimme suoraan ajamaan kohti Nynäshamnia, josta Destination Gotlannin lautta lähti klo 12:50 kohti Visbytä. Nynäshamnin lähistöllä olimme jo aamusella ja poikkesimmekin ensin Ösmon kylän golfseuran maille hieman jaloittelemaan. Siinä vaiheessa lämpötila oli jo hyvinkin helteinen ja hetken ulkoilmasta nautittuamme päätimme ajaa perille Nynäshamniin. Varsinaiseen kaupunkiin saavuttuamme keskellä omakotitaloaluetta juoksi auton edestä yhtäkkiä peura. Innostuin näkemästäni kovasti ja takapenkillä piti hetki pyöriä ikkunasta toiseen, mutta peura oli jo jolkottanut menemään. Pyörimme muutamia tunteja Nynäshamnia eestaas, välillä autolla, välillä kävellen ja hieman ennenkuin siirryimme satamaan, löytyi päälaeltani matkan ensimmäinen punkki. Eläimellinen aloitus siis...

Lopulta sitten aika riensi autojonossakin ja pääsimme M/S Gotlandin kyytiin. Laivassa olikin monta koiraa, erikokoista ja näköistä turrea, mutta aivan upea oli laivan "eläinsalonki" eli istumapaikat lemmikinomistajille. Tuolipaikkoja oli reunoilla kahdenistuttavia ja keskellä muistaakseni kuuden istuttavia ja jokainen tila oli varustettu pistorasioin, joten kännykätkin sai ladattua. Jalkatilaa oli reilusti ja sinne me karvakuonot pötkähdettiin niin, että 10min laivan satamasta irtaantumisesta oli salongissa hipihiljaista. Meikäpoika oli ihan poikki ja vedinkin hirsiä täysin taju kankaalla. Matka Visbyhyn kesti hieman reilu kolme tuntia ja vasta n. puoli tuntia ennen alkoivat koirakansalaiset heräillä ihmisten lisääntyvään "levottomuuteen". Matkan aikana ihmiset saivat katsella elokuvaa, ihan kuin lentokoneessa ikään, kahvilasta sai ihania leivonnaisia ja kahvia, raparperijäätelöä tai myös ihan lämmintä ruokaakin nälkäisemmille. 

Visbyhyn saavuttuamme ajoimme ensimmäiseksi kaupungin laidalla sijaitsevaa ZooMarket-liikkeeseen ja ostimme meikäpojalle pussillisen Mushin raakapullia. Sen jälkeen oli hyvä jatkaa majapaikkaamme lähelle Ljugarnia, saaren itäpuolelle (n.40km Visbystä). Ardrebo Bed & Breakfast antoi meille avaimet omaan mökkiimme pihan perällä ja siellä meillä olikin mainiot oltavat, iso huone ja kylppäri sekä oma terassi. Illalla ajoimme vielä n.5km päähän Ljugarnin kylään ja kävimme katsastamassa merenrannan, jossa pääsinkin räyhäämään aalloille ja syömään hienonhienoa hiekkaa suun täydeltä!

Tiistaina 29.7. aamu oli erittäin sumuinen, mutta myös erittäin lämmin. 

Tuntui kuin olisi kävellyt kasvihuoneessa kun mamman kanssa tein lyhyen aamulenkin lähistölle. Aamupalan jälkeen ja päivän valjetessa starttasimme sitten auton ensimmäiselle saarikierrokselle itä-pohjoissuunnassa. Näimme upeita maisemia, nähtävyyksiä, mutkittelevia pikkuteitä,  hauskoja paikkakuntia ja paljon hevosia ja lehmiä sekä nautimme ilmastoidun auton ihanuudesta +30 asteen helteessä. Illan tullen olikin mukava palata majapaikkaan ja istuskella terassilla. 

Keskiviikkona meikäpoika saikin ansaitun lepopäivän, kun jäin pitämään mökkiä silmällä ihmisten lähtiessä Visbyn kautta saaren länsi-eteläkierrokselle. Visbyssä ukonilma tosin oli hieman vienyt aikaa (n.15-20min) parituntiselta kaupunkiin tutustumiselta, mutta ehtivät nuo lurjukset kuulemma jäätelöt ostaa isosta jäätelökaupasta sataman läheltä... niin ja systembolagetissakin olivat käyneet. Siinä iltapäivä neljän kiemoissa ne sitten tulivat takaisin ja iltasella lähdimme yhdessä vielä tutustumaan lähialueen Katthammarsvikiin (kiva ranta!) sekä lähistöllä olevaan Grogarnsbergetin näköalapaikkaan. Grogarnsbergetillä tapasimmekin sitten gotlanninlampaita ihan lähietäisyydeltä. Yksi onneton mennä määki niin läheltä, että meikäpoika meinas sukkiinsa seota.

Tämän iltalenkin jälkeen pääsin vielä Ljugarnin rantahiekalle riekkumaan sydämeni kyllyydestä.

Torstaiaamuna jätimme hieman haikeat jäähyväiset Gotlannin kivalle ja lämpimälle saarelle ja seilasimme Visbystä Oskarshamniin Ruotsin mantereelle. Laivamatka sujui yhtä hyvin kuin mennessäkin, vaikka koiria taisi olla vieläkin enemmän kyydissä.

Mantereelle päästyämme lähdimme ajelemaan pienempiä teitä kohti Eksjön kaupunkia, jossa majoituttiin aivan ydinkeskustan Eksjö Stadshotelletiin. Olivat hotellissa huomioineet meikäpojankin kivasti; nätit turkoosit tassukoristellut kupit odotti huoneen nurkassa ja niistä vesikin maistui muuten tosi hyvältä!
 Eksjö on tosi nätti pikkukaupunki, jossa on vanha puutalokeskusta vähän kuin meillä Raumalla.

Yö oli todella rauhallinen ja saatiin hyvin kerättyä voimia seuraavien päivien koiranäyttelyjä varten.

Jönköpingiä kohti lähdimme aamulla kahdeksan aikoihin ja Elmian messualueelle saavuimme juuri sopivasti aamuyhdeksän nurkilla. Perjantaina meillä kooikkereilla oli tuomarina irlantilainen herra, Anthony Kelly, ja hän piti minusta tällä kertaa ERIomaisen arvoisesti. Tosin ei ihmekään, liike ja kaikenkaikkinen oleminen oli hieman hakusessa kun nurmikentällä oli niin paljon hajuja ja itseasiassa ihan sitä itteäänkin, joten ihan ansaittu arvostelu sinällään. Ja pääsimmekin sen vuoksi ajoissa (n klo 11) jo poistumaan näyttelypaikalta, päivästä oli taas tulossa helteinen (+28). Matkalla majapaikkaamme poikkesimme Vista Kull-nimisellä näköalapaikalla aivan E4-tien lähellä ja kiipesimme heinikkoista rinnettä jonkin matkaa. Tuloksena tästä havaittiin turkissani yhtäkkiä aivan valtava määrä punkkeja!! Pieniä ja isoja, selässä, hännäntyvessä, jaloissa, kaulassa, päässä, kuonossa.......! Onneksi vain kaksi ehti kiinnittyä ihoon ennenkuin nopean tehokas poisto-operaatio ja rinteeltä alastulo oli suoritettu. Mammakin joutui omia jalkojaan tarkastelemaan, kun kulki mun perässä hamosessaan. Tämän pikku "kauhu"kokemuksen jälkeen lähdimme ajamaan majapaikkaamme. Tällä kertaa majapaikkamme, Smålandgården Gästgiveri, sijaitsi Jönköpingistä n.40 km pohjoiseen, lähellä Grännan kaupunkia olevassa kylässä nimeltä Örserum.

Vielä ennenkuin saimme ullakkohuoneemme, ehdimme myös käydä tutustumassa Grännaan ja sen sokerista/polkkakarkeista huumaantuneisiin mehiläisiin. Illalla pääsin uimaan aivan hotellin vieressä olevaan Ören-järveen
 ja ihmiset puolestaan kävivät nauttimassa hotellin barbeque-illasta. Hotellin iso piha, oma ranta (tarkoitettu sekä ihmisille että koirille!) ja maalaisidylli

olivat hieno kokemus, joten oikein nautinnollista oli nukkua pari yötä heidän hoteissaan. Ja majoittuihan siellä seinän takana toinenkin kooikkeripoika (saksalais-ruotsalainen), joten rotumme oli hyvin edustettuna...

Lauantain näyttelypäivä Jönköpingissä aloitettiin kooikkereilla ja tuomarina rva Tuus van Ardrichem Boogaert-Kwint. Ja niin siinä pääsi käymään, että kyseinen ihana rouva palkitsi meikäpojan ainoana uroksena SA:lla ja niinpä se tarkoitti samalla sitä että olin Paras Uros (PU) ja sain Cacib´n. Loppukisassa annoin tietysti gentlemannina tyttökoikkerin voittaa ja olin siten rodun Vastakkaisen Sukupuolen Paras (VSP). Sen jälkeen kun mamma oli lunastanut saamani palkinnot ja rusetit, poistuimme jälleen helteiseltä näyttelypaikalta, tosin kylläkin agilitykisoja nopeasti vilaisten. Mamma olisi halunnut aksaamista jäädä seuraamaan, mutta pidin sellaista älämölyä kentän laidalla nähdessäni esteet ja kuullessani toisten koirien innostuneet haukut, että emme ehtineet nähdä kuin kaksi hylättyä ratasuoritusta bordercollieilla.

Näyttelyn jälkeen kävimme kävellen tutustumassa pintapuolisesti vielä Jönköpingin kaupunkiin, mutta lopulta helle ajoi meidät tien päälle. Paluumatkalla majapaikkaamme kävimme sitten Grännassa ostamassa pakolliset Polkagris-karkkitangot. Pakollisten ruusuke-poseerauskuvien jälkeen

pääsin taas hotellin omasta rannasta Öreniin uiskentelemaan.

Jönköpingin Tripla-näyttelyn viimeisenä päivänä sunnuntaina oli ilma jo heti aamusta helteisen kuuma, vaikka aurinko pysytteli pilvien takana. Näyttelypaikalle saavuttuamme saimmekin muutamat vesipisaratkin niskaan, mutta varsinainen ukkonen meni kaukaa ohi eikä vettäkään tullut kuin n.5min. Lämpötila ei kuitenkaan laskenut, joten ilma oli aika tukala. Tällä kertaa näyttelykehää arvosteli rva Gerda Halff van Boven ja hän sijoitti meikäpojan PU2:ksi ja sain siitä hyvästä vara-Cacib´n. Ei siis huono menestys tälläkään kertaa. Arvostelu alkoi n klo 11 ja kehän jälkeen saimme odotella vielä klo 14 asti jotta sain näyttelyn eläinlääkäriltä lemmikkipassiini madotusmerkinnät. Onneksi löysimme yhden hallin vierestä varjoisen paikan, johon vielä kävi tuulikin, niin siinä jaksoi odotella paremmin kuin tuolloin jo auringon paahtamalla nurmikentällä.

Sunnuntaina jatkoimme sitten automatkaamme pohjoisemmas, tällä kertaa Linköpingin lähistöllä odotti majapaikka nimeltä Idingstad Säteri. Keskellä maaseutua puukuja johdatti vanhan kartanon pihamaille

ja ulkona lämpötilaennätys +34 varjossa! Lisäksi ulkona puhalsi navakka, mutta KUUMA tuuli, joten olimme erittäin kiitollisia majoituksemme sijainnista vanhassa kivisessä paksuseinäisessä meijerirakennuksessa - mikä ihana viileys!
Huoneen ikkunasta oli suoraan näkymä vieressä olevalle laitumelle, jossa sonneja/lehmiä laidunsi kärpästen häiriköiminä. 

Maanantaiaamulla kävimme aamulenkillä mamman kanssa ihmettelemässä kartanon sänkipellolle laskeutuneita hanhiparvia (ja oli siellä muutama kurkikin joukossa) - melkoista meteliä ne pitivät.

Ja nähtiin me toisen viljapellon keskellä kauriskin, tai pelkkä pää korvineen sieltä viljan joukosta kurkisteli. Koska päivästä oli taas tulossa kuuma (+31), sain minä jäädä nauttimaan meijerin viileydestä kun ihmisväki suuntasi päiväksi ostoksille Linköpingin Outlet´hin. Tuliaisena sain Ikeasta pandanallen, joten en jäänyt osattomaksi minäkään. Illalla saimme vielä nauttia upeasta auringonlaskusta ja läheiselle Roxen-järvelle yöpymään palaavien hanhien auroista.

Tiistai olikin sitten viimeinen päivämme Ruotsin mantereella ja sen päivän meikäpoika vietti aamuyhdeksästä iltapäivä kolmeen asti Timmergatan-koirahoitolassa Kolmårdenin eläintarhan lähellä. Ihmisväki kävi siis puolestaan eläintarhassa morjestamassa sukulaisiaan apinoita... ja oli siellä kai karhuja, susia, leijonia, tiikereitä ja delfiinejäkin... (eläintarhakuvat tarinan lopussa)
Koirahoitolassa oli kivaa, mutta kivaa oli sekin että tulivat mut hakemaan sieltä pois - tervehdin ulkotarhasta haukkuen mamman, kun kerran kaikki muutkin hoitolahaukut niin tekivät. Onneksi tiistai oli viilein matkapäivistämme, vain n.+25 astetta, joka tosin nousi Tukholmaa kohti saavuttaessa +28:aan. M/S Galaxy kuljetti meidät sitten Tukholmasta illan tullen kohti Suomea ja jälleen kannella vierailujen jälkeen vietin aikani hytissä. Tälläkään kertaa hytin sijoitus moottorien lähelle ei auttanut unenlaatuun, joten oli helpottavaa saapua keskiviikkoaamuna Turkuun. 

Turusta ajelimme sitten vielä pariksi päiväksi Helsingin vieraiksi ja mamma kävi turistina Maailman Voittaja-näyttelyä katsomassa. Viimeiset punkit keräsin muuten Kannelmäestä vielä tälle matkalle, joten ei se oma maa aina niin mansikka ole. Matka oli siis kuitenkin onnistunut ja oli kiva sitten palata kotiin, jossa toimimmekin viikon ajan kaverini Junnun hoitajina - mutta se on taas sitten tarina erikseen...

Ja tässä siis muutama otos Kolmårdenin eläintarhan asukkaista:

 

Heinäkuun helteissä

On helle hellinyt meitä kaikkia nyt ja tänä aamuna aloitettiinkin päivä tekemällä aamulenkki suoraan järven rannalle. Siellä järvessä sitten pulikoitiin, sekä minä että mamma ja virkistihän se kivasti.

Paluumatkalla bongattiin kylläkin pari rusakkoa, joten kauhean kauaa se virkistyminen ei auttanut, kun piti kieli vyön alla kiskoa mammaa pupuhajun perässä... Kotipihassa onneksi sain sitten nauttia viileän kosteasta sammaleesta mahan alla, nurmikkoahan meillä ei takapihalla oikeastaan ole. Viime viikonloppuna takapihalle viritettiin viimein mun oma pulikointiallaskin, se vasta jännä juttu olikin...

Se on sitten muuten viikko aikaa kesälomaan ja ensi sunnuntaina lähdetään automatkailemaan Ruotsinmaalle. Turusta iltalaivalla hupsis vaan yli ja seuraavana aamuna tie vie ensimmäiseksi Gotlannin saarelle, sen jälkeen mantereella käydään Jönköpingin näytelmissä ja yövytään muutama yö Grännan seutuvilla. Siitä lähdetään sitten takaisin kohti Tukholmaa, mutta kuitenkin sen verran rauhalliseen tahtiin, että kuulemma pysähdys Kolmårdenin eläintarhalle on luvassa. Tai no, en mä sinne kuulemma mukaan pääse, vaan menen "koirien päivähoitolaan" lähelle eläintarhaa. Katotaan mitä siitä sitten oikein tulee, laitanko semmoisen ulvontakonserton päälle, että kukaan ei voi lähteä yhtään mihinkään vai olenko matkasta väsyksissä ja jään mielellään lepäilemään hetkeksi omiin ajatuksiini. Joka tapauksessa uskoisin, että reissusta tulee mielenkiintoinen. Tiedä vaikka Gotlannissa tapaisin jonkun ihanan koiratyttösenkin, jossain nätillä rannalla tai vaikkapa Visbyn vanhoilla ruusuisilla kujilla.....
Yövymme laivamatkojen lisäksi kaikkiaan neljässä eri hotellissa, joten tulee samalla testattua koira-palvelunlaatua. Viimeinen majapaikkamme on ainoa, joka ei ota koirasta lisämaksua, muilla se on 100kr yöltä. Gotlannin lautassa meillä on lepotuolipaikat koirille sallitussa osastossa; mamma hiljaa mielessään toivoo että olisimme ainoa koira, jotta matka sujuisi mahdollisimman leppoisasti. Autokannelle eivät halunneet mua missään tapauksessa jättää syystä että helteessä on moni koira autoon läkähtynyt vallan.
Matkakertomusta on sitten luvassa myöhemmin elokuussa, kun palaamme taas kiinteiden internet-yhteyksien äärelle.

Elokuussa vietetään myös viikko mun parhaan kaverin, Junnun, "lapsenvahtina", kun Junnun omat vanhemmat lähtee Eurooppaan reissulle. Veikkaisin että viikkoon mahtuu paljon juoksemista, koheltamista ja läähätystä, sen vuoksi voikin olla ihan hyvä ajatus jos viimeisen lomaviikon rentoutuisimme tekemällä ei-mitään ja luultavasti jossain tuolla Etelä-Pohjanmaan suunnalla.

Aksatreeneihin tulee pakollinen kolmen viikon tauko, kun huomisen treenit on peruttu ja seuraavat kaksi ollaan muissa maisemissa. Saattaa tauko tehdä ihan hyvääkin, sitten on kesäkaudelle vielä kolmet treenit ennenkuin tulee taas haku syksyn ryhmiin. Nopeasti se kesäkausi on kuitenkin ohi, elokuun lopussa on seuran järjestämät agikisat Parolassa ja sinne mamma menee talkoilemaan, kisaamaan ei todellakaan olla valmiita. Ehkä pääsen mukaan katsojaksi, saattaisin vaikka oppia jotain...

Huikea pohjoisen retki

Se on sitten selviydytty huikean upealta pohjoisen reissulta takas kotiin ja jetlagia ollaan paranneltu parhaimman mukaan. Eilen eli maanantaiaamuna oltiin kotipihassa aamuyöllä klo 04, mamma samoilla silmillä siitä asti kun sunnuntaiaamuna oli herännyt klo 04:50 Ylitorniossa... Kotona mamma ehti ottaa 1,5 tunnin torkut ja sit se läks töihin - mä sitä siinä klo 06 vähän mulkoilin, että lähtis ny jo sukkelaan niin pääsen minä lepäämään matkarasituksia pois.

Meillä oli joka tapauksessa oikein kiva reissu ja tuloksena kotiin palasin Ruotsin muotovalion-tittelillä rasitettuna! Perjantaina lähdimme siis siinä klo 16 jälkeen ajelemaan kohti Ylitorniota ja perille saavuimme muutaman pysähdyksen jälkeen noin klo 01:30 lauantaiaamuna. Lauantain vietimme rauhakseen matkasta toipuen, nauttien maisemista ja uiden. Reissukaverinani ollut fieldspanieli-Casse sai meikäpojan uimaan oman daminsa perässä niin että lopulta mamma pakotti mut valjaista vetämällä rantaan väsymyksestä ja kylmästä tärisevänä.

Casse edellä damin luo, Tristan kyttää perässä 

Näytän kuvaajalle kieltä - blääh!

Uiminen on kivaa!

Uinnin jälkeen yritettiin sit vähän lepäillä lisää ja vältellä mäkäräisiä, jotka sitten toivat lopulta majapaikan pihaan myös poron. Kaveri katteli meitä n.20 metrin päästä ja musta se oli aikas jännää ja olisinkin halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta se ei hihnan päässä onnistunut millään...

Sunnuntaina oli sitten näyttelypäivä ja lähdimme Ylitorniosta ajelemaan kohti Piteåta siinä puoli seitsemän maissa aamulla. Matkaan meni sellaiset 3,5 tuntia joten me koirapojat jatkettiin unia häkeissä ja ihmiset sai hoitaa autoilun. Yksi porokolari vältettiin ja sekin vain syystä, että poro ei juuri liikahtanut tiellä mihinkään. Hirviäkin kuulemma näkivät, mutta ne oli jossain kaukana pellolla onneksi.

Näyttelypaikalla oltiin sopivaan aikaan ja siinä kun näyttelykamat oli purettu niin ei tarvinnut kauhean kauaa odotella että pääsen kehään. Ja näyttelykehän kirkkaimmat tähdet neljästä kooikerista olivat kaksi suomalaista, Alma ROP (Cavalriina´s Adora Antonina) ja meikäpoika VSP. Kaksi muuta (ruotsalaista) koohotinta, nuorten luokan uros ja avoimen luokan narttu, saivat tällä kertaa EH:t eivätkä päässeet siis paras uros/narttu-kisaan. Tuomarina meillä oli mukava ja hymyilevä Natalja Skalin, joka kehui meikäpoikaa vallan iloiseksi kaveriksi. Eipä sillä, ketäpä poikaa ei kehässä hymyilyttäisi kun vierellä on useampi nainen (lajia koira ja koiraihminen) ja Almahan siinä ehti vähän silmääkin vilkutella...

Myös matkakumppanini Casse menestyi, tuli Ruotsin valioksi ja oli ROP norjalaisella tuomarilla, joka todella arvosteli laajalla skaalalla. Jäimmekin sitten odottamaan Cassen ryhmäkehää, josta tällä kertaa ei menestystä kuitenkaan tullut ja kotimatkamme alkoi Suomen aikaa puoli kuuden jälkeen alkuillasta.

Eilen mamma jaksoi vielä pinnistää kanssani aksatreeneihin ja huomioiden molempien väsymyksen tilan sekä helteen (+27) niin menihän se ihan ok, vaikkakin muutamia kohtia takuttiin useampaankin kertaan. Viimeinen rata suoritettiin tyylipuhtaasti ja siihen oli hyvä lopettaa sen kertaiset treenit.

Pakkaamista, matkaamista ja muuta kivaa

Menneenä lauantaina pääsin mamman mukaan kyläilemään eräälle mökille, jossa asustaa myös meikäläistä hiukan nuorempi russeliuros-Kaapo. Me vähän Kaapon kans pullisteltiin toisillemme ja voi sitä merkkailun ja ruopimisen määrää... Oli meinaa testot ilmassa ja järki jäässä molemmilla. Mutta ei me mitenkään pahasti toisiamme katottu, pystyttiin olemaan vierekkäinkin ja haistelemaan ja käymään vähän rannassa pulikoimassakin (meikäläinen kylläkin hihnassa jotta en karkaa). Välillä vaan sit tuli semmoista, että piti muka miehekkäästi vähän päräyttää toiselle mielipidettä. Kaapo ei olis antanut mun tervehtiä ketään muita ihmisiä ja mä taas olin vähän sitä mieltä, että ole sinä kakara kuule ny hiljaa. No siinä ku tovi oltiin oltu, ni mä jo keskityin napsimaan lentäviä elukoita suuhuni (mamman kauhuksi; mehiläisiä, paarmoja jne...). Siellä rannassa me saatiin hetki mamman kanssa olla kaksin ja mamma yritti saada mua uimasille. Mä pompottelin innokkaasti pärskyttäen veteen mahaa myöten ja mennessäni pidin omituisia ääniä; murisin, haukuin ja kiljahtelin vedelle... Se oli kyllä jännittävää ja mieli olis tehnyt uida, mutta rohkeus petti aina siinä vaiheessa ku näin oman tassuni harovan vettä edessäni.

Sen jälkeen pääsin hetkeksi auton takapenkille iltapäiväunille, jotta mamma sai keskittyä (kuulemma) grillattujen hampurilaisten syömiseen ja muuhun mässyttelyyn (törkeää!). Sieltä autosta kun sitten pääsin takaisin ulos, niin haastoin sitten lopulta Kaapoa leikkimään ja siinä vaiheessa mamma uskalsi päästää mut irtikin. Me sit viileteltiin Kaapon kanssa villisti ympäri pihaa, painittiin hiukan ja tottakai punnittiin voimiamme ja tarkasteltiin toisiamme. Ei me kauhean kauaa jaksettu kuitenkaan ja leikit loppui pieneen pärinään, joka me kyllä sitten sovittiinkin aika pian. Mamma veikkas, että joku osui jotakuta herkkään kohtaan painiessa ja siitä tuli sit vähän sanomista, että hittoako sinne mun haaroihin sorkit... Lopputuloksena oli siis kaksi väsytettyä koirapoikaa ja paljon pissaa ympäri pihaa. Saatiin silti kutsu kyläilemään uudelleenkin...

Sunnuntaina teimme mamman kanssa kotimaan matkan Nakkilan kv-näytelmiin ja meikäpoika pisti parastaan kippurahäntäisenä - siitä tuloksena täysin ansaittu EH. Mamma oli kyllä taas ihmeissään että mikä kumman tarranauha mun selän päällä välillä on, kun se häntä on siellä kiinni eikä muuten oikene... Onneksi mamman lähtömotiivina tuonne Nakkilan näyttelyyn oli ainoastaan hänen arvostamansa tuomarin näkemys meikäpojasta ja sehän me toki saatiin. Arvostelun voi lukea tuolta Näyttelyt-välilehdeltä. Muutenkin kotimaan matkailu avarsi (lompakkoa tietysti) ja menomatkalla saimme pientä jännitysmomenttia, kun auton alle yrittivät ensin peura ja sitten vielä kettu repolainenkin. Peuran kanssa olisimme jääneet kakkosiksi, sen verran kookas aikuinen oli kyseessä - jäipä tuo vielä siihen keskelle tietä patsastelemaankin, ilman kiireenkierää tien ylityksessä. Meidän onnemme oli alle satasen vauhti sekä pieni ylämäki, johon pikkuinen automme pysähtyi tehokkaasti mamman polkaistessa jarrua. Ketun sen sijaan olisi käynyt huonommin meidän kanssa, mutta onneksi se oli niin vikkelä kintuistaan. Tosin varmaan sen raukan sydän löi hetken aika kovaa siellä ojanpohjalla mihin se loikkasi...

Eilen aksatreeneissä pääsimme kokeilemaan Agirodun open class-luokan radan ja aika monelle koirakolle se oli ensimmäinen kerta täyspitkää rataa. Meikäpoika oli taas niin kuumana, että homma laukesi käsiin jo muistaakseni yhdeksännen esteen (rengas) jälkeen ja niinpä spurttailin esteitä itsenäisesti koko pienen lentävän hollantilaisen sielullani. Sitten taas palasin mamman luo muutamien esteiden ajaksi, vaikkakin osoitin mieltäni sellaiseen tottelevaisuuteen alistumisesta, ja keinun kanssa kävi sitten juuri niinkuin olisi voinut arvata jos mamma olisi ehtinyt siinä vauhdissa aivojaan käyttää jalkojensa lisäksi. Liikaa vauhtia ja melkoisella pamauksella alas. Sen jälkeen katselin sitä laitetta taas altakulmain. Loppupätkän suoralle putkelle ja siitä oikealle hypylle kolmesta yritettiin kisaa kumpi on meistä eka ja varmaan arvaattekin - minä! Niinpä voidaan sanoa, että koko rata oli ihan yhtä plörinää ja nauramista, mutta ainakin mulla oli hauskaa senkin edestä. Päästiin toki suorittamaan sama rata uudelleenkin vähän myöhemmin ja alku meni paremmin, mutta taas renkaalta toi yks torvi oli aivan liian hidas ja mä ehdin vähän spurttailla... Keinulla hinkattiin hetki, jotta suostuin sille kipuamaan ja otettiin se kohta tosi rauhallisesti ja mä sain älypaljon namiakin. Sit taas lopuksi mamma sai hirveät kannustukset yrittäessään juosta mua nopeemmin suoralta putkelta hypylle, mut edes lopussa venytetty puolispakaati ei sitä auttanut - mä olin jo mennyt! Mamma laitetaan siis jollekin pikajuoksijakurssille tästä ja palataan harjoittelemaan vaan pienempiä pätkiä kerrallaan. Jos nyt yksittäisiä plussia haetaan, niin puomin ja A:n kontaktit on aika hallussa, keinukin olisi kunhan päästään sillä siitä mörköilystä eroon ja uskalletaan ottaa siihen edes vähän vauhtia. Ja se on tietty plussaa, että mä olen onnellinen, innokas, vauhdikas - aina siihen hetkeen asti, kun mut kutsutaan takaisin luo hinkkaamaan jotain kohtaa minkä mamma mokas (no, okei mä ehkä karkasinkin pari kertaa...) Kepit mä osaan, mutta sisäänmeno on haaste. En haluais mammaa siihen alkuun, mutta yksinkään en vielä sinne hakeudu vaan katselen olisko lähellä joku muu kivempi este minne suunnata. Kuten arvata saattaa putket ja A on mun suosikkeja, niille lähden aina jos vaan mahdollista ja jopa haen sen putken pään jostain ihan toisaalta jos se tyhmästi on laitettu musta poispäin. Semmosta se on välillä, että tekevät ihan kummallisia ratoja, missä mä joudun etsimään noita kivoja juttuja...

Tulevana viikonloppuna olis tarkoitus tehdä nopea visiitti pohjoiseen Ruotsiin ja käydä Piteån kv-näytelmissä. Tarkoittaa siis sitä, että nyt pakataan ja ihmetellään, että mitähän kaikkea pitäisi mukaan ottaa ja sataako, paistaako, miten paljon nälättää ja janottaa, ollako vaiko eikö olla ja siihen malliin... No, onneksi tuo mamma käy arkisin töissä, niin saan rauhassa lepäillä ja vain odotella lähtöä. Piteåssa näyttää olevan yhteensä neljä kooikkeria kehässä, joten jännittävää nähdä ketä siellä onkaan ja kuinka kovatasoiseen kisaan sitä joutuu.

Kuvakertomus keskikesän juhlasta

Viime viikon tapahtumat voidaan tiivistää tällä kertaa vaikkapa juhannusaaton juhlaan, kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa...

              Mä vietin keskikesän juhlaa mun kaverin Junnun kanssa, tässäpä me komeat poijjaat.

Junnun lempipuuhaa on kaluta keppejä, mitä isompi sen parempi.

Meikäpoika joutui tyytymään "hammas"tikkuihin... 

Mutta meikäpoika tykkääkin kisailla ja juosta kilpaa ympyrää! 

Junnu ei aina vaan ihan jaksa... mut kyllä yksinkin voi olla kivaa juosta!

Ruuan jälkeen me rauhotuttiin ja mä löysin pehmeän lepopaikan...

Hei, missä meidän jälkiruokadrinkit viipyy??

Levon jälkeen oli aika virittää iltaleikit, ensin hieman piilosta...

...ja sen jälkeen viriteltiin mölkkypalikoita

Me toimittiin Junnun kanssa mölkkypelin virallisina tuomareina sekä palikan anastajina...tarkkana nyt, ettei sääntöjä rikota!

Jossain vaiheessa radiosta tuli ilmeisen hyvä biisi - Junnuhan selvästi laulaa!

Kaiken kaikkiaan voinee siis sanoa...

että meillä oli hau-hau-hauska juhannus!

Kannustusmatkalla Kemiössä

Viime viikonloppuna pääsin ensi kertaa osallistumaan Hyvinkään vinttikoiraradalla järjestettävään RotuRace-tapahtumaan. Siinä me, elikkäs koirat, saadaan juosta vieheen (tai omistajan) perässä 80m rata ja ajanotolla ratkeaa sijoitukset. Juoksut suoritetaan joukkueina, kokoluokan mukaan ja mun kanssa samassa midi-joukkueessa juoksivat Cleo, Vella ja mun oma siskoni Tara. Mä tein meidän joukkueen parhaan yksilöajan ja Tara toiseksi parhaan. Lähelle palkintosijoja meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, ei joukkueena eikä yksilöinä, mutta kivaa puuhaa se oli. Oli musta onnistuttu nappaamaan muutama tosivauhdikas kuvakin (kts alla) ja videolle on taltioitu koko joukkueen juoksentelut. Ehkäpä ensi vuonna juoksemme taas uudelleen ja parannamme sijoituksia, kuka tietää.

Viime viikolla oli kaikenlaista pientä tapahtumaa, maanantaina ensin hierojan valmistelu näyttökokeeseen samalle viikolle, aksatreenit ja sitten torstaina varsinainen hierojan näyttökokeeseen osallistuminen.
Aksatreeneistä ei sen enempää, sanotaan vaan, että intoa oli jonkin verran ylimääräisesti, joten käytiinpähän soheltamassa.
Torstaina tosiaan oli sitten mun hierojan näyttökoepäivä ja se oli jo aikaa sitten pyytänyt mammalta, että jos meikäpoika tulis siihen toiseksi hierottavaksi koiraksi. Mä siis pääsin koekappaleeksi ja meinasin kyllä itse vähän tuskastua, kun alkuun ne ihmiset vaan puhui ja puhui, esittelivät mun lihaksia, luustoa ja blaa-blaa, mutta sitten onneksi lopulta päästiin asiaankin ja sain nautiskella hieronnasta. Kaiken huipuksi sain hieronnan päätteksi syödä kokonaisen makkaran!


Eilinen päivä menikin automatkusteluksi, kun lähdin kannustamaan kummitätiä puolimaratonille tuonne kauas Kemiöön asti. Hyvin se kummitäti kipitti, lähdöstä maaliintuloon meni aikaa vain 02:04:12 ja sinä aikana huoltojoukot ei ehtineet kuin käydä kahvilla ja siirtyä reitin varrella pariin eri paikkaan kannustamaan. Oli siellä muitakin koiria kannustusjoukoissa, mutta kukaan muu ei kyllä mölissyt niin kovasti kuin meikäpoika... Maaliintuloalueella Kasnäsin kylpylän pihalla otin sitten vähän hepskeikkaa yhdestä toisesta uroskoirasta ja aloin rähjäämään. Oli pientä jännitystä ilmassa siis. Mamma kyllä mua sitten ripitti semmoisesta käytöksestä ja paransinkin tapojani sen jälkeen.

Paluumatkalla kuljettaja ja kartturina toiminut mammani valitsivat maisemareitin ja niin päädyimmekin sitten Kasvihuoneilmiö-nimiseen paikkaan vanhan Helsinki-Turku-tien varrella. Paikka olikin jättekiva, koska sinne sai tulla koiratkin sisälle ja niinpä meikäpoika pääsi kerrankin ostoksille johonkin muualle kuin lemmikkieläinkauppaan!

Kasvihuoneilmiö on siis vanha kasvihuone, josta löytyy kaikenlaista tavaraa maan ja taivaan väliltä sekä kahvila. Yhden hallin peränurkassa oli Kanitoimisto, jossa lötkötteli aivan valtavan kokoinen jättipupu (ihan aito!) ja normaalikokoisempi kaverinsa. Mä olisin halunnut mennä hoitamaan pari toimistoasiaani sinne, mutta jostain syystä mamma ei päästänyt.... Kattella hipelöitiin vaan kaikkia tylsiä tavaroita; haarniskoita, huonekaluja, hattuja, postikortteja, nalleja ja ties mitä kaikkea. Kauppakierroksen jälkeen sentään istahdettiin munkille ja limulle, vaikka ei mun suuhuni osunut kyllä kumpikaan tuote. Koko päivähän meillä tuossa kannustusreissussa meni, klo 08 aamulla lähdettiin ja kotiin tultiin klo 21 - kylläpä väsytti vielä aamullakin! Voin vaan kuvitella miten väsynyt kummitäti oli 21,1 km:n juoksentelunsa jäljiltä.

Helteen uuvuttamat

Olipas sitä sitten lämpöä eilen, kun kurvailtiin epiksiin, mutta sitä ennustettua ukonilmaa ei onneksi paikalle saapunut.
Pelleilyksihän se medimölli-rata meillä meni, mutta olipa ainakin hauskaa! Mammalle siinä minimöllien suorituksia katsellessa tuli mieleen, että onpas muuten ensimmäinen kerta kun radan vierustoilla istuskelee toimihenkilöitä ja että mitähän meikäpoika niistä mahtaa tuumata. No, siinähän kävi just niin kuin epäiltiin: puomin kontaktilla meikäpoika huomas vieressä istuvan mukavan naisen ja vapautuksen saatuani singahdin naista tervehtimään! Kovasti sitä naista hymyilytti mun touhut, muttei se sit kumminkaan alkanut mun kanssa leikkimään eikä edes rapsuttanut, joten kurvasin siitä sit takaisin radalle ja suoritin muutamatkin singahtelut. Mammalle meinas vähän tulla kiirus mun kanssani, mutta ihan hyvin se sit lopulta juoksi - jopa loppusuoran kiihdytyksen... Meikäpoika puolestaan esitteli yleisölle taitojani ohjata itsenäisesti itseäni eri esteille, jostain syystä ne ei kai olleet ihan oikeassa järjestyksessä kuitenkaan. Turhan tarkkaa touhua, pääasia että sai hyppiä ja juosta putkia! Meillä oli siis kivaa ja oli mukava nähdä myös muiden koiruuksien touhuilua radalla. Niin ja sit mä sain sanoa yhdelle pikkuiselle belgipennullekin heit; se oli vähän omituista mut kun kerran käskettiin tutustua, niin kyllähän mä "vaavin" tarkastin. Silti oli musta kivempaa tervehtiä kivoja ihmisiä ja erityisesti niitä seurakaverien omistajia, joilla oli herkkuja taskuissaan............ ahne pieni kooho - that´s me.

Kesäkuu on koittanut

Niin se meni, oi ihana toukokuu ja hupsista vaan, ollaankin jo kesäkuussa! Viikonloppu menikin tuossa ihan hunningolla, kun meikäpoika jätettiin kotihoitoon muiden lähtiessä sukujuhliin. No, olihan se kivaa vaihtelua, tartte koko ajan tota mammaa tarkkailla taikka haahuilla sen kanssa ympäri maita ja mantuja...

Eilisissä aksatreeneissä haahuiluista ei ollut kyllä tietoakaan ja yllätin varmaankin kaikki. Mamma oli aivan haltioissaan, sen verran upeasti suoritin jopa akilleenkantapääni, elikkäs kepukkaiset. Muutamia koulutuksellisia huomioita mamma sai eilenkin, pikku ongelmia aiheutti lähinnä kumartelu ja se, kun akka tuppas aivan liian lähelle mua radalla. Sen jälkeen kun takapuoli pystyssä könyäminen ja äärettömän turhat sekä lähentelevät ohjauskuviot väheni, niin sittenhän se olikin menoa! Meikäpoika teki aivan järkyttävän hulppean upean radan ja ekaa kertaa vielä leijeröitiinkin - wau! Enkä kyllä ollut ainoa meidän treeniporukasta, joka sai koutsit huokailemaan, joten kyllä ne on sitten pätevästi (ja kärsivällisestikin) meitä opettaneet. Näillä eväillä jaksaa taas epäonnistua useammin tulevissa harjoituksissa :)

Tiedä sitten kuinka huomenna käy, kun mamma on mennyt ilmoittamaan meidät naapuriseuran epiksiin mölliluokkaan....... Lähdetään kyllä ihan sillä mentaliteetilla, että mitä vaan voi tapahtua, kun tähän asti nuo ulkoharkat on olleet meikäpojalle vähän semmoisia haasteellisia juttuja. Mamma tietty toivoo, että casanova minussa ei äityisi mahdottomaksi tai ainakin hillitsisi itsensä radan ajaksi, mutta sen näkee sitten huomenna. Itse se lupasi yrittää pysyä radalla poissa mun tieltä ja olla kumartelematta kesken kaiken. Mahdollista kompurointia ei tuommoisen tunarin kanssa voi kuitenkaan ikinä sulkea pois, joten yritän keskittyä omaan suoritukseeni.

Sunnuntaina pitäisi sitten kisata joukkuuena RotuRace-tapahtumassa Hyvinkään vinttikoiraradalla. Tara-siskoni on samassa kisajoukkueessa, joten katsotaan millaista juoksua siitä sitten lopulta tuleekaan. Mammakaan ei ole vielä ihan varma antaako mun yrittää vieheen perään vai kutsuuko luokseen maalista käsin. Viimeksi mainitulla tavalla estyisi ainakin kesken matkan yllättävän pissahädän hoitaminen. MH-luonnekuvauksessa nimittäin viehe ei ollut niin kiinnostava kuin yksi mänty, johon ilmeisesti pari muutakin kuvattua koiraa oli käynyt roiskaisemassa puumerkkinsä... Tää on tätä nuoren miehen elämää, ruikkia pitää joka suuntaan ja vielä polkaista perään niin että rapa roiskuu! Välillä mamma sitä nauraa, välillä taas se on ihan kireenä - huonoja tapoja muka, jos vähän auton päälle hiekka ropisee...

Saas nähdä muuten saako sunnuntaina kakkua, kun kaverini Junnu täyttää vuosia. Se pääsee kuulemma junamatkalle (se rakastaa junia) ja meidän kai pitäis mamman kanssa hakea ne jostain perähikiän asemalta sitten. Toivottavasti Junnu osaa käyttäytyä junassa, ettei ne joudu matkaan resiinalla...