Niin se meni, oi ihana toukokuu ja hupsista vaan, ollaankin jo kesäkuussa! Viikonloppu menikin tuossa ihan hunningolla, kun meikäpoika jätettiin kotihoitoon muiden lähtiessä sukujuhliin. No, olihan se kivaa vaihtelua, tartte koko ajan tota mammaa tarkkailla taikka haahuilla sen kanssa ympäri maita ja mantuja...
Eilisissä aksatreeneissä haahuiluista ei ollut kyllä tietoakaan ja yllätin varmaankin kaikki. Mamma oli aivan haltioissaan, sen verran upeasti suoritin jopa akilleenkantapääni, elikkäs kepukkaiset. Muutamia koulutuksellisia huomioita mamma sai eilenkin, pikku ongelmia aiheutti lähinnä kumartelu ja se, kun akka tuppas aivan liian lähelle mua radalla. Sen jälkeen kun takapuoli pystyssä könyäminen ja äärettömän turhat sekä lähentelevät ohjauskuviot väheni, niin sittenhän se olikin menoa! Meikäpoika teki aivan järkyttävän hulppean upean radan ja ekaa kertaa vielä leijeröitiinkin - wau! Enkä kyllä ollut ainoa meidän treeniporukasta, joka sai koutsit huokailemaan, joten kyllä ne on sitten pätevästi (ja kärsivällisestikin) meitä opettaneet. Näillä eväillä jaksaa taas epäonnistua useammin tulevissa harjoituksissa :)
Tiedä sitten kuinka huomenna käy, kun mamma on mennyt ilmoittamaan meidät naapuriseuran epiksiin mölliluokkaan....... Lähdetään kyllä ihan sillä mentaliteetilla, että mitä vaan voi tapahtua, kun tähän asti nuo ulkoharkat on olleet meikäpojalle vähän semmoisia haasteellisia juttuja. Mamma tietty toivoo, että casanova minussa ei äityisi mahdottomaksi tai ainakin hillitsisi itsensä radan ajaksi, mutta sen näkee sitten huomenna. Itse se lupasi yrittää pysyä radalla poissa mun tieltä ja olla kumartelematta kesken kaiken. Mahdollista kompurointia ei tuommoisen tunarin kanssa voi kuitenkaan ikinä sulkea pois, joten yritän keskittyä omaan suoritukseeni.
Sunnuntaina pitäisi sitten kisata joukkuuena RotuRace-tapahtumassa Hyvinkään vinttikoiraradalla. Tara-siskoni on samassa kisajoukkueessa, joten katsotaan millaista juoksua siitä sitten lopulta tuleekaan. Mammakaan ei ole vielä ihan varma antaako mun yrittää vieheen perään vai kutsuuko luokseen maalista käsin. Viimeksi mainitulla tavalla estyisi ainakin kesken matkan yllättävän pissahädän hoitaminen. MH-luonnekuvauksessa nimittäin viehe ei ollut niin kiinnostava kuin yksi mänty, johon ilmeisesti pari muutakin kuvattua koiraa oli käynyt roiskaisemassa puumerkkinsä... Tää on tätä nuoren miehen elämää, ruikkia pitää joka suuntaan ja vielä polkaista perään niin että rapa roiskuu! Välillä mamma sitä nauraa, välillä taas se on ihan kireenä - huonoja tapoja muka, jos vähän auton päälle hiekka ropisee...
Saas nähdä muuten saako sunnuntaina kakkua, kun kaverini Junnu täyttää vuosia. Se pääsee kuulemma junamatkalle (se rakastaa junia) ja meidän kai pitäis mamman kanssa hakea ne jostain perähikiän asemalta sitten. Toivottavasti Junnu osaa käyttäytyä junassa, ettei ne joudu matkaan resiinalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti