Näytelmissä

Tulipa tänään käytyä pitkästä aikaa näytelmissä. Nimittäin Spanieliliiton erikoisnäyttelyssä, kauppakeskus Tuulosen parkkihallissa. Aamulla mamman kanssa ajeltiin meidän lähinäyttelyyn puolessa tunnissa ja varmaankin tuon lyhyen matkan vuoksi mamma sitten viihtyikin siellä tosi pitkään; juttelemassa tuttavien kanssa, rapsuttelemassa toisia koiria ja tietysti katselemassa kehän tapahtumia. Tuomari Dinanda Mensink Hollannista piti linjansa ja kuten mamma veikkasi pentuluokan jälkeen, niin meikäpoika oli tuomarin silmiin liian iso (arvostelu Näyttelyt-välilehdellä). Mutta mamma tykkäs kun olin kehässä kuin kunnon konkari. Tuomari seisotti pöydän edessä pitkään, mutta meikäläiseltä ei hermo pettänyt vaan jaksoin tököttää paikallani poseeraamassa aivan upeasti. No, onhan tässä tullut tietty kokemusta noista näyttelyistä... Nyt on sitten tämän vuoden näytelmät purkissa, kaksihan niitä vain kertyikin ja joulukuiseen Messariin saavat mennä muut edustamaan rotua. Tämän päivän näyttelyssä oli meikäpojan mielestä parasta namipalojen lisäksi tietysti kaikki ne iha-naiset, joita yritin parhaani mukaan hurmata. Välillä tuli lunta tupaan ja hammaskalustoa kohti kuonoa, mutta mikäs mua lannistaisi - päinvastoin, on kivaa kun typyt leikkii vaikeasti tavoiteltavaa...! Näytelmäpäivän jälkeen käytiin pitkä ja ihanan hiljainen (parkkihallin kaikukonserton jälkeen) lenkki tuolla harjulla ja mamma intoutui kuvaamaan kun oli nätti auringonlaskukin.

Eilen illalla olinkin kummitätin luona iltahoidossa, kun mamma kävi kulttuurikäynnillä teatterissa. Junnun kanssa huolehdittiin, että sohvalla riitti lämmittäjiä ja välillä vähän pusuttajiakin. Junnu poikkesi muuten meillä keskiviikkona kauppareissulla ja me pojat siinä sitten vähän intouduttiin setän kanssa lattialla pusuttelemaan ja siinähän sitten kävi niin, että mä hermostuin ku Junnu yritti mua estää pussailemasta. Pärähdin ihan turhaan, eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ole, että Junnu on vähän mustis omasta iskästään. Se oli onneksi taas vain semmoinen parin sekunnin murmur ja kehenkään ei osunut. Me ei taas olla Junnun kanssa nähty vähään aikaan, niin ei oikein muista miten käyttäydytään. Onneksi me ollaan kavereita yhä vaan.

Syksyisiä puuhia

Vihdoin on tullut yöpakkaset ja punkkikauden pitäisi ainakin hetkeksi olla ohi. Yli neljänkymmenen punkeroisen saldoon päästiin tänä ennätysvuonna, ensi kesäksi täytyy miettiä mitä estoa käytettäisiin. Onneksi noista neljästäkymmenestä vain noin 15 oli kiinnittyneitä ja niistäkin vain yksi oli ehtinyt olla kiinni ihossa yli 6h. Muut olivat etupäässä juuri kiinnittyneitä tai sitten irrallaan turkissani harhailleita, jotka olivat helppoja havaita valkoisen karvan päältä. Ainakin mamman punkinsietokyky on nyt maksimoitu, se ei enää hätkähdä niitä yhtään.

Ja punkeista voidaankin siirtyä sujuvasti hirvikärpäsiin. Niitä mamma keräsi muutamia viikko takaperin, kun kävimme ensimmäisissä virallisissa mejä-kokeessamme Marttilassa. Kyseessä oli samalla kooikerhondjein mejämestaruuskoe ja kaikki kokeeseen osallistuneet koirat olivat sitten meitä kauniita punavalkoisia, niin että siellä oli varsin laadukasta seuraakin. Meikäpoika teki hienoa työtä jäljellä, mammahan sen sitten mokasi ja ihan viime metreillä. Mutta ei se ole niin vakavaa, tärkeintä oli osallistuminen, kun kyse kuitenkin oli tämmöisestä ihan noviisikoirakosta. Meidän jälki oli ensimmäinen avo-luokan jälki ja mammahan siinä sitten jännitti sitä seuraavana ollutta opastamistaan niin, että ei tainnut ihan pysyä ajatus kasassa ja meni vähän hätäilyksi. Tuomari antoi kyllä mammalle ihan aiheellista palautetta asiasta. Jatkoi heti perään kyllä, että eihän nyt masennuta tästä tuloksettomasta kokeesta, vaan jatkettaisiin näinkin erinomaisen nenänkäyttäjän ohjaamista uusissa kokeissa tulevaisuudessa. Mejä-kipinä siitä kokeesta siis iski, joten eiköhän me sit ensi keväänä/kesällä jatketa tuota harrastusta myös, noin niinkuin agilityn vastapainoksi. Kunhan mamma nyt vaan ensin opettelee paremmin tulkitsemaan meikäläisen liikkeitä tuolla jäljellä... Tässä kiinnostuneille meidän koeselostus:

"Tristanille osoitetaan lähtö, josta se lähtee hyvin liikkeelle ja jäljestää jälkitarkasti ensimmäiselle kulmalle, jonka meinaa ensin oikaista, mutta ohjaajan kehoituksesta etsii makauksen ja tarkastelee runsaasti lähialueen jälkiä ja lopulta lähtee paluujäljelle, josta ensimmäinen hukka. Toinen ja kolmas osuus erinomaista jäljestystä, kulma tarkasti, makuu merkattiin. Ennen kaatoa ottaa siitä vainun kaukaa ja jäljestää ilmavainulla jäljen sivussa aina tielle asti, toinen hukka. Palautettiin jäljestämättömälle jäljelle, josta hieman huolimattomasti osoitettiin jälki ja koira lähtee paluujäljelle ja koe keskeytettiin."

Mamma onnistui mejäkokeessa kuitenkin siinä opastusosuudessaan niin hyvin, että tuomarit palkitsivat mamman parhaana avo-luokan oppaana ja sepäs oli mammalle mukava yllätys. Kieltämättä olihan se niitä piilomerkkejä tikannut lähes joka puuhun, niin että ei ollut sitten mahdollisuutta hukata itseään sinne jäljelle. Ja nimenomaan mamman jäljeltä tuli sitten avo-luokan voittajakoirakkokin. Jäljen purkureissullaan (lauleskellen, jotta ei yllättäen törmäisi alueella runsaana liikkuneisiin hirvieläimiin) mamma keräsi talteen kolme kakkapussillista isoja suppilovahveroita, joita oli lähellä ensimmäistä kulmaa mättäiksi asti. Ja sain minäkin palkintoja osallistumisesta, ihan mitalin kaulaan ja nameja suupieleen. Niin että ei todellakaan tultu tyhjin käsin kotiin tuolta reissulta... Metsässä on kivaa!

Tuota mejäkoe-viikonloppua ennen mamma käytti meikäpoikaa ensimmäisen kerran fysioterapeutin luona. Fysioterapeutti totesi käsittelyn jälkeen, että lanneselän lihaksissa oli jännitystä, mutta ei mitään erityistä hoitoa vaativaa kuitenkaan. Sanoipa tuo myös kehoni olevan elastinen ja lihaksistoni tasapainoinen. Joten jatkamme hyvillä mielin hierojakäyntejä ja jossain vaiheessa voidaan taas käväistä fyssarin luonakin kuulemassa miten menee. Mukavan rentouttavaa se käsittely oli, vaikka toki ensi minuutit hieman jännitti, kun piti mennä kyljelleen ja antaa vieraan ihmisen hääriä ympärillä. Mutta kun huomasin, että se on vain mukavaa, niin mikäs siinä oli ollessa, silmien lurpsahdellessa mukavasti kiinni...

Ensi viikonloppuna teemme pitkästä aikaa näyttelykäynnin ja osallistumme jopa 74 (!!) muun samanrotuisen kanssa Spanieliliiton erikoisnäyttelyyn. Taitaa olla ennätyksellinen osallistujamäärä kooikerhondjeilla. Mamman kannalta pahinta on se, että siellä on pentuluokassa 15 palleroa, joita se varmaan käy paijaamassa ja sitten sille iskee taas se kuume päälle... Pennuista tulikin mieleeni, että siskoni-Smilla sai viime viikolla pentusia, viisi kappaletta kasvattajamme pentulaatikossa nyt kuulemma pyörii. Niin se on sitten Maricosan´s S-pentujen sukulinjaa jatkettu nyt tuplasti, kun sekä Smillalla että mulla on jo karvaiset lapsoset ja nythän meikäpoika on siis virallisesti setämies. Onnea vaan Smillalle tätäkin kautta ja jaksamista tuleville viikoille niiden riiviöityvien palleroiden hoitamiseen!
Taidanpa tästä mennä torkuille muistelemaan hetkeksi omia naskalihampaisia pentuaikojani....

Vuonna 2012 Musti ja Mirrin pentutreffeillä...

Syksyn tuulissa korvat hulmuten

Syyskuun ensimmäinen viikonloppu vilahti mamman kanssa kooikerhondjein syyspäivillä Loimaalla, Pohjantilalla. Ja voi miten mukavaa siellä olikaan!

Perjantai meni lähinnä tutustuessa kaikkiin kivoihin tyttökoiriin, pojille esittäen kovaa jätkää. Mamma pääsi metsään vetämään verijälkiä ja juttelemaan muiden omistajien kanssa, kas kummaa, koirista. Perjantaihin mahtui myös kyykäärmeen tappo ja hieman hermostunut lenkkimatka metsässä, kun ihmisseuralaisillamme lähti mielikuvitus lapasesta. Joten ei ihme, että kaikki nukkuivat sikeän rauhallisesti yönsä.

Lauantai alkoi sumuisen viileässä ja pilvisessä tunnelmassa, mutta kun aamupala oli nautittu ja agilitykouluttaja saapunut paikalle, tuli aurinkokin meitä jo lämmittämään. Meikäpoika kävi vain yhdessä agilitytreenissä, kun mamma katsoi parhaimmaksi hieman säästää voimiani iltapäivällä odottavaan verijälkeen. Ja se oli kyllä ihan hyvä päätös, koska kenttäpohja oli niin pehmeä ja raskas edetä, että olin jo yhden kerran jälkeen ihan väsyksissä. Etenkin kun aistit valppaina piti koko ajan tarkkailla kaikkia muitakin koiria... Ennen lounastaukoa tuli sitten vuoroni päästä haistelemaan "yön yli nukkunutta" verijälkeä. Mamma lähti jäljelle mieli avoinna, luottaen meikäläisen nenään ja sillä tyylillä suoritin noin 300-400m pitkän jäljen rauhallisen varmasti. Vain toisessa oikealle kääntyvässä kulmassa olin hieman hakusessa, mutta kun sitten maltoin hetken niin löytyihän se jälki uudelleen ja siitä jatkettiin vakaasti kaadolle (peuranjalka) asti. Jäljeltä palatessamme mamma tunnusti, että sillä ei ollut mitään käryä mihin suuntaan jälki toiselta kulmalta jatkui, joten oli hänellekin yllätys, että sinnikkään työskentelyn jälkeen meikäpoika löysi oikean suunnan. Treenistä jäi oikein hyvä mieli meille molemmille ja sillä pohjalla mennään sitten lokakuun alussa ensimmäiseen viralliseen kokeeseen.
Lauantaipäivän loppu olikin sitten koirille enemmän lepoa, kun omistajamme keskittyivät luentoon ja loppuillan saunomiseen. Harmikseni huonekaverini lähtivät luennon jälkeen jo kotia kohti, joten toisen yön saimme mamman kanssa punkata ihan kaksistaan.

Sunnuntaina oli todella sumuinen aamu, kun kuuden jäljeen mammaa herättelin. Lähdimme aamulenkille ja ilokseni mamma vei minut peltotielle, jolta sitten bongasin kuusi eläväistä peuraa pellolla. Siinä sitten vein hetken mammaa sänkipellossa, niin että tossunpohjat lotisi... Peurathan ottivat ritolat heti minun innokkaan etenemiseni nähtyään, mutta kyllä niistä jäi ihanat tuoksut sinne peltoon. Millään en olisi enää majapaikkaan palannut. Aamupalan jälkeen mamma sai sitten koota aivonrippeeni ja lopulta keskityimmekin ihan kivasti rallytokoon. Se oli tosi kivaa, pitkän pitkän tauon jälkeen. Mitä enemmän namia sain, sen kivempaa se oli... Pääsimme harjoittelemaan alokasluokan kylttien suorittamista ja lopuksi teimme lyhyen radankin.
Rallytokoilun jälkeen ihmiset nauttivat lounaan, sitten me koirat pääsimme kisaamaan "nakkiformulat" ja lopulta iltapäiväkahvien jälkeen tuli kotiinlähdön aika. Kotimatkalle lähdettyä alkoi sataa ja Forssan kohdilla vettä tuli kuin ämpäristä kaadettuna, joten onneksi syyspäivät saatiin viettää aivan ihanassa säässä auringon lämmittäessä.

Ennen syyspäiville lähtöä mamma olikin sitten ehtinyt ilmoittaa meikäpojan maanantai-illaksi agilitykisoihin, Frodo Cup´n 1-luokan agilityradoille. Niinpä maanantai-ilta sujuikin rattoisasti, kun pääsin rallattelemaan radalle. Ensimmäisen radan huikea onnistuminen koski keinua; tein sen reippaasti, arkailematta ja silti rauhallisesti keinun maahanlaskeutumisen odottaen. Rata oli muutenkin sujuva, vaikkakin keksin loikkia kaikki muut kontaktipinnat yli. Kepit oli hitaat ja varmasti siitä johtuen yliaikaa kertyi 0,08s, mutta pääasia että joka väli tuli pujoteltua. Tuloksena 10 edestä virhettä ja tuo pieni yliaika, joten sijoitukseni 8.
Toinen rata olikin keinun osalta sitten jo ennakoitavasti pahempi, keinu sattui sijoittumaan vielä mutkaputken jälkeen. Alussa mamma varmisti A:n kontaktin, jonka otin mallikkaasti, sitten mutkaputkeen kovaa ja sitten... Siihenhän meikä sit töksähti, keinun ylösmenolle, etutassut laudalla. Mamma tsemppas lopulta sinnikkäästi mut hiipimään ylemmäs, keskivaiheilla katselin molemmille sivuille siihen malliin että alaskin vois hypätä, mutta kuin ihmeen kaupalla voitin itseni ja hiiviskelin keinun loppuun. Tämän jälkeen mamman ajatuspakka sekosi ja niin se sitten kahden esteen jälkeen onnistui näyttämään putken suuta kääntyvän hypyn sijasta ja arvaattehan sen mihin syöksyin. Putkimies mikä putkimies. No tämän hylyn jälkeen loppurata sujuikin erinomaisesti, joten kokonaisuutena oikein hyvä mieli kuitenkin.

Tiistaina onnistuin hankkimaan iltasella kylillä itseni sitten jääkaudelle. Meni vähän överiksi autossa toiseen koiraan reagointi (toinen koira oli siis ulkona lenkillä, me autossa mamman kanssa ajoimme ohi). Olin tosi kuumana ja ärhesin mammallekin ja senhän nyt arvaa, että siitä ei hyvä seuraa. Yritin loppumatkan hyvitellä, mutta ei auttanut, rangaistus lankesi osalleni. Tarkoittaen sitä, että minulle ei puhuttu, minua ei silitetty, ei katsottu eikä minun sallittu ottaa juurikaan muitakaan vapauksia. Lenkille pääsin ja ruokaa sain, mutta se siinä. Ja toisen päivän jälkeen olin jo erittäin nöyrää poikaa, minulle kun katsekontakti on tärkeä juttu, silityksistä nyt puhumattakaan. Aiemmin en ole joutunut jääkautta kokemaan ikinä, joten oli ihan hyvä herättely. Sopivasti kävi vielä niin, että mammalla oli joka arki-ilta jotain menoa, mihin en päässyt mukaan. Ei ollut niin vaikeaa sen kieltää itseään huomioimisestani. Ja koska torstaina työpäivän jälkeen ovella odotti jo entisenlainen hauveli, päätti mamma ilmoittaa minut vielä lauantain Frodo Cup´n hyppykisaan.

Hyppykisaan lähdimme reippaalla tsempillä ja hyvällä mielellä, joten teimme erinomaisen nollaradan, jolla lopulta sijoituimme kolmansiksi. Mamman yllätykseksi sillä sijoituksella saimme oikeuden osallistua Frodo Cup´n finaalirataan (epävirallinen), joka oli Gambler-rata. Kylläpä oli mammalle kivaa aivojumppaa yrittää keksiä meille sopivat esteet. Keksihän se sitten lopulta ja ihan kivoja esteitä se sinne oli bongannut. Tosin meikäpoika luki mamman hermoilua itse keksityn radan muistamisen osalta niin, että päätin tohkeissani hyppiä isoilla loikilla kaikki kontaktit yli enkä todellakaan kestänyt Gambler-osuuden etäohjausta. Olipas kertakaikkiaan suoritus, ihan kuin en ikinä olisi kuullutkaan käskyä "Koske"... Nooh, ei se onneksi ole niin vakavaa vaan taas opittiin tuostakin jotain. Nyt on sitten hyvä pitääkin taukoa vajaan kuukauden verran ennenkuin tiedetään saadaanko paikkaa talvikauden agilityryhmään. Siihen asti saadaan nautiskella syksyisistä lenkkikeleistä ja viilenevistä aamuista.

   

Kesän loppupäiviä

Jahas. Se on taas tuo kirjuri unohtanut päivittää kuulumisia kuukauden ajan, mutta eipä tässä nyt ole suurempia meikäläisen elämässä tapahtunutkaan sinä aikana. Iitan ja minun lapsoset ovat muuttaneet onnellisesti uusiin koteihinsa, kasvattaja-Riitan luo jäi äitinsä ja mummonsa katseiden alaisena kasvamaan Rosi-tyttönen. Facebookista olemme seurailleet kuvien välityksellä jo osan kuulumisia, reippaita pikku koohottimiahan nuo ovat.
Parhaan kaverini Junnun kanssa vietimme heinä-elokuun taitteessa iloisen ja reipashenkisen viikon yhdessä - Junnun perinteikäs "läskileiri" teki taas hyvää kaikkien kunnolle ja tietysti virkisti mieltä, kun arkiympyrät oli hieman erilaiset. Yhden ainoan kerran meille pojille tuli pienoista sanaharkkaa, kun Junnu meni tallomaan meikäpojan komean hännän päälle ja mä sille vähän tulistuin siitä. Sanoin vähän ärrrmurr ja nappasin kohti kuonoa, josta sit Junnu sanoi vähän takas. Ja samassa sit mammakin jo ärjäisi hermostumisen merkiksi. Onneksi me koirapojat ollaan kuitenkin nopeita sopimaan asiat ja kymmenen minuutin kuluttua meidät löysi vierekkäin sohvalta päiväunilta. Mentiin yhdessä sinne pakoon, kun mamma vaikutti siltä, että antaa muuten meille huutia ellei häivytä keittiöstä norkoilemasta...

Sittemmin elokuu on mennytkin nauttiessa vihdoin tulleesta kesän lämmöstä, uimisesta ja valoisista illoista. Nyt alkaa illat sitten jo pimetä ja niin kai se on, että kesä alkaa olla ohi. Onneksi syksylle on jo tiedossa jotain kivoja juttuja, niin että ei tässä mihinkään masennukseen vajota kuitenkaan. Ja syksyssäkin on kivaa, kun lehdet putoaa puista rapisemaan tassujen alla, maa voi aamuisin olla kuurassa ja ne hajut, ah, miten ne tuoksuukaan selkeämmin viileässä ilmassa! Hajuista puheen ollen, mamma sitten ilmoitti meikäläisen rotuyhdistyksemme järjestämään mejäkokeeseen lokakuun alussa. Ihan jännittää, miten se meinaa hommasta kunnialla selvitä. Ettei vaan eksyis sinne metsään vallan... Onneksi sitä ennen pääsemme yhdistyksen syyspäivillä ensi viikolla jo perehtymään lajiin lisää. Tai no onhan me jo pari kertaa aiemminkin mejään perehdytty, mutta mamman sopii verestää tietojaan, kun se on tommoinen hatarapää.

Tosiaan ensi viikolla on sitten tarkoitus nähdä monta samanrotuista syyspäivillä Loimaalla. Mulla on kyllä yhdet parhaimmista huonekavereista kuulemma, tyttöset Iris ja Nella täältä Hämeenlinnasta tulevat ilokseni. Mamma tosin jo mietti, että onko se kaikkien ilo, että meikäläinen hotkottaa siellä tyttöjen vuoksi ehkä koko yön, mutta tuumasi sitten että otetaan itsehillintäharjoittelun kannalta. Ja onneksi Nella ainakin on täpäkkä neitokainen, jotta en usko pääseväni riekkumaan liiaksi. Meillä on sen verran ohjelmaakin, niin että kyllä se yleensä alkuhäsläyksen jälkeen meno rauhoittuu pakostakin. Mamma muisteli juuri, että viimeksi pari vuotta sitten kesäpäivillä meikäpoika aloitti ensimmäisen illan tutustumislenkin lauleskelemmalla aarioita sydämeni kyllyydestä kaikille mukanakulkijoille. Oli niiiiiiiiiin ihanaa nähdä monta samanlaista karvanaamaa ja niitä ihania tyttöjähän minä yritin lauluäänelläni hurmata....! Tällä kertaa taidan tehdä jotain ehkä samansuuntaista, niin ei ainakaan jää epäselväksi, että Wagnerin oopperan mukainen se on nimenikin.

Kesäkauden agility on nyt taputeltu kasaan ja kyllähän sitä on taas pienin askelin edistytty siinäkin. Keinua saadaan vielä hinkata paljon lisää, kepeille tarvitaan vauhti mukaan ja mamma saapi harjoitella ikuisesti ohjaamistani, mutta mihinkä tässä nyt kiire olisi. Virallisia kisoja on nyt takana kahdet ja uuteen kisaan ei olla vielä harkittukaan, katotaan jos joku osuu lähistölle, mutta varmaan käydään kokeilemassa kantokykyä muutamissa epiksissä ensin. Eiliset treenit saatiin kännykän videolle, yritetään saada ne tännekin linkitettyä.

Lapset kasvaa

Käytiin sunnuntaina mamman kanssa pikku ajelulla ja pyörähdettiin Hki-Vantaan lentoaseman kautta länsirannikolle Mietoisiin tervehtimään pentusia. Olivathan ne kasvaneet ja mamma sai tietysti aivan kammottavan pentukuumeen.... Meikäpoika tyytyi tuhahtelemaan mamman vaatteista leijuneelle pennunhajulle. No mutta pidemmittä puheitta, tässä pari valokuvaa villistä viisikosta.

Hei sulle!

Mamman kenkiä piti maiskutella

Puren sua leuasta !

Himputti että kaulapanta kutittaa!!!

Painit menossa, äänen kera.

Paperikassillinen suloisuutta

Ollako vaiko eikö olla - söpö?

Hammasharja vähän isommassa koossa

Pikku-Lauri 17.6.-15.7.2015

 

                                Hyvää matkaa sateenkaarisillalle pikku-Lauri ❤

Menestyksekäs kesäloman lopetus

Mamman kesäloma on sitten ohi, mutta onneksi saatiin viime viikko viettää vielä yhteistä lomaa ja tehtiinkin se sitten ihan muualla kuin kotinurkissa. Lauantaina 4.7. aloitimme kesäturneelle ajamalla Mietoisiin ihanan Iitan luokse ja tervehtimään meidän reilu pariviikkoisiksi ehtineitä pentusia. Minusta Iita oli edelleen ihana, mutta "anoppi"-Freya oli sitä mieltä, että ansaitsisin pientä kuritusta, kun yritin liehitellä tuoretta äitiä hieman innokkaasti... Yritin olla joka naisen unelmavävy ja päätin sitten vetäytyä sivummalle ja vain ihailla sekä hieman lemmenlurituksia laulella. Ei Freya oikein vakuuttunut kunniallisista aikeistani kuitenkaan... :-)
Onneksi myös Freya joutui tyytymään osaansa eikä päässyt sekään pentujen luo, vaan jouduttiin molemmat oviportin takaa tarkkailemaan niitä pieniä iniseviä palleroita.
Mamma oli myyty, no senhän te nyt arvasittekin. Jotain se sopotteli vauvanhajusta ja pehmoisuudesta ja herraties mistä, mutta ei sentään ottanut yhtään pienokaista taskuunsa mukaan. Meikäpoika kyllä piti mölyämällä huolen siitä, että mammalta ei unohtunut KUKA on hänen "valtiaansa"! Sain minäkin yhtä vauvaa nuuhkaista, mutta minusta se nyt oli vaan semmoinen otus. Vaikka tokihan minun lapsukaiseni kasvavat näteiksi ja komeiksi, kuten minäkin. Silloin ne näytti vielä vähän marsuilta kuitenkin... Onneksi ainakin yksi oli jo oppinut äänenkäyttöä ja pärräili yksinään matolla hetkisen. No mutta tässä pari kuvaa kuitenkin, muodostakaa itse mielipiteenne:

No sitten Mietoisista jatkoimme auringonpaisteista automatkaamme kohti Vaasaa ja kävimme tervehtimässä kasvattajaani perheineen sekä Orrya ja Siennaa. Siennaan olisin halunnut tutustua tarkemminkin, mutta tyttönen oli vähän ujo ja vältteli tutkivaista nenääni. Orry perinteisesti ei juuri kiinnostunut tälläisestä pojankoltiaisesta. Tervehdyskäynnin jälkeen ajaa surautimme mamman kanssa majapaikkaamme Seinäjoelle, jossa sitten vietimme viikon melkolailla leppoisasti.

Kävimmehän me kuitenkin sitten torstai-iltana starttaamassa toista kertaa virallisesti Lakeuden Agilityurheilijoiden Tangoagit-kisoissa. Kisapaikkana oli tekonurmella varustettu halli ja mamma oli ilmoittanut mut sekä hyppy- että agiradalle, joita molempia tuomaroi Hilpi Yli-Jaskari. Hyppäri oli ensimmäisenä ja maksiluokkalaisten jälkeen tulikin jo meidän vuoro. Pääsin starttaamaan radalle ihan ensimmäisenä - ja viuh vaan, sieltähän livahti ihan täysi nollarata!! Mamma oli aivan ällikällä lyöty ja niin sietikin olla, koska mehän sijoituttiin hienosti hyppärikisan 2.sijalle ja saavutettiin siinä sivussa ensimmäinen LUVAkin! Sitten saatiin odotella tovi, ennenkuin tuli medien agiradan vuoro. Radalla oli pari kinkkisempää kohtaa, joita mamma osasi ennakoida meidän akilleenkantapäiksi ja ne toteutuikin, mutta siltikin rata oli kerrassaan upea. Mamma oli yllättynyt ja ylpeä miten hienosti suoritin puomin ja A:n kontaktit, saatikka miten ylipäänsä homman hoidin. Kaksi vitosen virhettä oli pientä hapuilua vaikeissa kohdissa ja viimeisin niistä sijoittui hankalaan keppien sisäänmenoon, jossa neuvotellessa livahti varmaankin se 0,68s yliaika. Sijoitus agiradalta seitsemänneksi ja fiilis kahdelta radalta oli parempi kuin koskaan ikinä.
Palkinnoksi hyppärisijoituksesta sain pussillinen kuivamuonaa (jonka annoin Junnulle), pari pussia kanafileitä (ne syön ihan itse) sekä heijastimellinen hihna (vaihtoehtona oli panta, mut se oli sama kuin mitä jo nyt käytän niin otettiin sit mieluummin se hihna). Kyllä näillä eväillä jaksaa taas treenata lisää aksaa!

No sitten lomaviikko alkoi lipua kohti loppua, mutta mepä jatkettiin vielä lauantaiaamuna varhain Seinäjoelta kohti Oulua, jossa odotti kaksipäiväinen kansainvälinen koiranäyttely Äimäraution raviradalla. Lauantaina kooikereita oli kehässä neljä, yksi pentu, kaksi urosta ja yksi narttu. Olimme viimeinen rotu kehässä, joka venyi ja venyi ja venyi vielä hieman, joten odottelu alkoi käydä raskaaksi, vaikkakin onneksi ilma oli puolellamme eikä satanut. Lopulta tuli koohottimien vuoro ja sain minäkin alkaa valmistautua pitkästä aikaa esiintymään. Tuomari Juha Palosaari oli kaikille uusi tuttavuus, joten emme oikein kukaan tienneet mitä odottaa. Lopputuloksena meikäpoika oli PU2 ja sai vara-cacibin ja arvostelu oli ihan näköiseni (löytyy Näyttelyt-välilehdeltä), joten ei mitään valittamista. Sen jälkeen mamma kurvaili meidät muutaman "kiertotien" kautta hotellille ja pääsin vihdoin ansaitulle levolle rauhassa. Illansuussa kävimme vielä pitkällä lenkillä Oulun Varsinaisilla Hupisaarilla, jotka olivat hieman tulvan vallassa. Siinähän sitä hupia olikin kerrakseen...

Sunnuntai valkeni aurinkoisena, kävimme heti aamuvarhain lenkillä ja ottamassa pari nähtävyyskuvaakin;
tässä meikäpoika ja Toripolliisi, tarkkoina molemmat.

Mamma sai hotellissa mainion aamupalan, jonka turvin oli sitten hyvä pakata tavarat kasaan, sanoa hotellivirkailijoille heihei ja valmistautua toiseen näyttelypäivään. Tällä kertaa meikäpoika oli sitten ainoa miessukupuolen edustaja ja lisäksi esiintymään tuli yksi pentu ja yksi narttu. Sunnuntain tuomari oli vielä suurempi arvoitus, kroatialainen hän taisi olla ja nimeltään Zlatko Jojkic. Näyttelypaikalla varmistui, että miestuomari on kyseessä, koska eihän tuosta nimestä osannut oikein sanoa mitään... Ja niinhän siinä sitten kävi, että meikäpoika sai tuomarin vakuuttuneeksi ainoan uroksen laadusta ;) ja lopputuloksena neljäs cacib - joten epävirallisesti voin julistaa itseni kansainväliseksi näyttelyvalioksi! Virallinen vahvistushan tulee ulkomailta FCIltä jossain vaiheessa, kun Oulun tulokset on ehtineet kirjautua järjestelmiin. Sen jälkeen nimeni eteen tulee yksi kirjainlyhenne lisää; C.I.B eli Champion International de Beauté.
Näillä eväillä on hyvä panostaa enemmän sitten muihin harrastuksiin ja näyttelykäynnit tulevat osaltani harvenemaan, vaikkakaan eivät täysin loppumaan jos yhtään mammaa tunnen... Näyttelyissä kun tapaa ja tutustuu aina uusiin ihmisiin ja koiriin, niin se on sitten sitä suhdetoimintaa jatkossa kuitenkin :)  

Keskikesän juhlat on juhlittu, loma vaan jatkuu

Niin se on sitten juhannus taputeltu tältä vuodelta, mutta onneksi mamman kesäloma jatkuu vielä. Juhannus meni jälleen kerran rauhallisissa merkeissä grillaten, kuolaten ja hieman valvoen, niin että univelkoja on sitten kuittailtu tässä hissukseen pois. Eilen käytiin parilla pienellä patikkaretkellä, jonka jälkeen meikäpoika veti sitten aivan kuolleen unta viisi tuntia putkeen... rankkaa pienen koiran elämä välillä, kun pitää seurata ettei kukaan huku, katoa tai syö mitään sellaista mitä itse söisit mieluummin. Tänään oli sitten ihana päivä, ei tuullut! ja aurinkokin paisteli niin että otin vähän lämpöä turkkiini takapihalla. Olin ulkoruokinnassa ja jälkiruuaksi sain nauttia kesäherkusta eli munatotista aidoimmillaan - nämä kuvat kertovat tilanteen ehkä paremmin...

Ensin oli muna ja kukkopoika...

 

Hölskyi vähän maahankin...

 

Sinne meni, parempiin suihin kuorineen kaikkineen... 

Ja laitetaan vielä lopuksi pari juhannuspotrettia...

Kato sä vasemmalle ni mä katon oikeelle ja kukaan ei sit kato kameraan!

Ja sit jos molemmat kattoo tonne järvelle ni tulee kiva profiilikuva...

Juhannuslapset ovat syntyneet!

Eilen se sitten tapahtui, Iita-ihanainen synnytti maailmaan kuusi pientä koohopentusta! Kolme tyttöä ja kolme poikaa! Saamiemme tietojen mukaan synnytys sujui hyvin ja Iita hoitaa hommansa emona mallikkaasti. Lähiaikoina olemme siis täysin pentukuva-saasteen alaisia - ja ah, kovin onnellisia!

Lisätietoa pentueen tilanteesta sekä ensimmäisen yhteispotretin emosta ja pennuista näette kasvattajan sivulta http://roosnell.fi/

Näissä merkeissä toivotamme hyvät ja rauhalliset juhannukset kaikille!
Pusuja Iitalle, omalle juhannusheilalleni!

Kesä ja loma

Se olisi nyt sitten mammalla kesäloma ja luvassa on kai jotain pientä ohjelmaa meikäpojallekin. Ensin tosin pitää jännittää ihanaisen Iitan synnytys, johon on aikaa enää muutamia päiviä eli juhannuksena saatetaan pitää myös sitten "tassujaisia" pienten pikinenien kunniaksi! Aatella, että minustakin karvapäästä sitten leivotaan aito isukki. Tosin vain tälläinen etä-isä, minähän en tassujani pentujen hoitoon sotke...

Mitäs sitä on sitten tähän asti touhuiltukaan. Lähinnä tavallista arkea elikkäs kesän aksatreenikautta kerran viikossa ulkokentän raikkaudessa ja talviturkin kastamista sekä punkkien keräämistä lenkkireittien varrelta - on muuten kasassa jo 15 kappaletta ja lisää tulee viikoittain... yök. Onneksi vain viitisen kappaletta on ollut ihossa kiinni, muut on noukittu turkistani tassuttelemasta. Mutta katsotaan kuinka suureksi saldo saadaan syksyyn mennessä vielä.
Toukokuussa pääsin parina tiistaina mamman mukaan vetämään pentukurssia. Tai siis minä lähinnä ulvoin, karjuin ja loilottelin autosta kun näin mamman paijaavan ja juttelevan niiden pentusien kanssa. Viimeisellä tapaamiskerralla pääsin sitten pentujen jälkeen vetämään lyhyen pätkän aksarataa, jotta ei ihan huono maku jäänyt sitten kirsuun kiusaamaan. Olihan siellä yksi söpö tyttökin, vähän vanhempi muita. Jackrusseli se oli ja meillä synkkas kyllä heti, mutta jostain syystä mamma ei sit päästänyt mua kunnolla hurmailemaan alaikäistä neitoa.
Puolivälissä toukokuuta osallistuin myös hyväntekeväisyyskävelyyn kaverini Junnun kanssa. Tuotto meni Rekku Rescuelle eli hyvään tarkoitukseen ja päivän aikana oli mahdollisuus käydä koirien koulukuvassakin. Me oltiin Junnun kanssa kaverikuvassa ja lisäksi meistä napattiin yksittäiskuvat. Ihan onnistuneita otoksia niistä tuli, vaikka Junnu nyt ei mikään poseeraaja olekaan.

Tänään käväisin Koirafestivaaleilla pikaisesti. Mamma hoiteli siellä Match Show-tuomarin virkaa pienille ja isoille pennuille. Ja kylläpä sen takki tuoksuikin mielenkiintoiselta kun se tuli mua sitten autosta hakemaan jaloittelukierrokselle! Oli kuulemma ollut söpösiä pentuja, tiedä sitten... Mä näin jaloittelulenkillä kuitenkin pari varsin kummallista ilmestystä. Tai no joo, kyl mä tiesin että se toinen oli poni mut ku se oli niin pieni, etten tiennyt voisiko sen kanssa vaikka lyödä leikiksi. Mut se toinen.... Iso ku mikä ja villava! Tuoksui oudolta, katsoi isoilla silmillään ripsiään räpytellen yläilmoista - ja kyllä mua epäilytti se kovasti. Mamman kuulin sitä alpakaksi kutsuvan. Enpä tiedä, olkoon vaan mutta sitä en kysellyt leikkimään!

Se olis sitten heinäkuussa tarkoitus käväistä piiiiiiiiitkästä aikaa näyttelykehässäkin. Ja ei ihan kanta-hämäläisillä nurkilla, vaan lähdetään sitten oikein Ouluun asti. Toivottavasti ilmat nyt vähän lämpenis, ettei tartte toppatakkia pakata mukaan... Vedetään kuitenkin kahden päivän näyttelyrumba ja sitten samoilla silmillä kotia kohti, koska mamman täytyy töihin palata. Ihan kivaa lähteä reissuun, mamma lupasi että yritetään käydä matkan varrella luultavasti kotikennelissäkin moikkaamassa kasvattajaa. Se on aina mukavaa!
Ja saapa nähdä mitä kaikkea muuta ohjelmaa tässä vielä tuleekaan, mutta luultavasti jotkut agiepikset, ehkä jopa virallisissakin startti. Eipä muuta kuin kuono kohti kesätuulia!