Leikki on lasten työtä

Tässähän on kirjuri luistanut taas velvollisuuksistaan näemmä, mutta ei tässä nyt kummempia ole tapahtunutkaan. Me koirapojat oltiin toissa viikonloppuna hoitotätin harteilla, kun mamma käväisi pääkaupungin hulinoissa ja ihan kivasti oli kaikilla mennyt. Daron päätti siinä sivussa pudottaa ihan neljä maitohammastakin suustaan, joten nyt niitä piikkejä on yhä vain vähemmän sen suussa! Yläkulmahampaita mamma himoaa irtoavaksi, mutta vielä ei ole mitään edistystä sen suhteen. Molemmat alakulmurit on siis jo poissa ja tilalla isohkolta näyttävät hevosenhampaat vielä mataline kulmahampaan alkuineen. On se pöhkön näköinen...

Eilen oli sitten ihana aurinkoinen päivä ja mamma oli sopinut heti aamusta meille treffit Iris ja Nella kooikkereiden kanssa. Me pojat hieman annettiin autossa ääninäytettä, kun mamma ensin tervehti tyttöset ja sen jälkeen käytiin porukalla heittämässä lenkki. Lenkiltä palattuamme päästiin riehumaan tyttösten aidatulle pihalle ja kylläpä oli lystiä. Tosin meikäpoika keskittyi alkuun vain pelkkään nuuskutteluun ja jalan nostoihin, mutta Daron otti ilon irti vapaudesta sekä seurasta ja yritti saada erityisesti Nellaa mukaan riehuntaan. Iiriksen kanssa eivät olleet samoilla taajuuksilla, mutta onneksi tilaa pihassa oli vaikka vain väistellä tuon riiviön hyökkäyksiä. Siinä kun emännät seurailivat kakaran touhuja, niin Iiris yllättikin kaikki ja tuli haastamaan meikäpoikaa pieneen tanssiin. Voi miten mukava tyttö! Harmi vaan, että Daron tunkesi pian kolmanneksi rattaaksi ja meidän ilonpito hiipui, kun Iiris ei kestänyt sitä. Mutta meikäpojalta meni kyllä hetkeksi pasmat vähän sekaisin, kun harvoin tyttö noin lähestyy... Palkitsin Iiriksen yrityksestä villillä hännänhuiskutuksellani ja olin kyllä aika polleata poikaa.
Kun oltiin jonkin aikaa rallateltu pitkin poikin hankea niin käytiin sitten sisällä talossakin. Tutkittiin tarkkaan Daronin kanssa nurkat ja jostain syystä mamma naureskeli, kun muutamaankin kertaan käväistiin kummatkin vaa´alla punnitsemassa itsemme. Ei meillä paino-ongelmia kai ole, mutta kun se nyt siinä Nellan ja Iiriksen huoneessa oli, niin pitihän sen lukemat kokeilla... Keittiön pöydän ympärillä oli hieman kahviaikaan myös kuhinaa ja innokkaita kuonoja oli valmiina heti jos kädestä meinasi jotain lattialle livetä. Daron välillä riehaantui haukkumaan, etenkin Iirikselle ja meikäpoika säesti vinkumalla ihan noin niinkuin muuten vaan.
Kahvittelun jälkeen me päästiin sitten vielä takaisin pihalle riehumaan ja otettiin viimeiset mehut irti peuhaamisesta. Daron kun pääsi auton takapenkille, niin se oli jo unessa ja meikäpoika simahti sitten lopulta kotisohvalle. Mamma sai nauttia hyvin hyvin rauhallisesta illasta. Kuulemma tytötkin oli aika väsyneitä...
Tässä muutama kuva meidän eilisestä päivästä:

Juostaan!

Daron-riiviö hyökkää, Tristan taustatarkkailijana

Ai miten niin mulla on kivaa!

Iiris ja Nella poseeraa

Kuka on nopein?

Nella istuu rauhaksiin, Daronilla sata lasissa...

Ihana keväinen auringonpaiste, toteaa Tristan

Nella ajaa Daronia takaa

Ryhmäposeeraus; vasemmalta Daron, Tristan, Nella ja Iiris

Tänään mamma ilmoitti meikäpojan agikisoihin Lempäälään ensi sunnuntaina. Kolme rataa kuulemma pitäis pinkoa ja vielä osatakin jotain. Hmm... siitä voi tulla mielenkiintoista, mutta kokeiltavahan se on. Tiistain treenit jää ensi viikolla kuitenkin väliin, kun mammalla on muuta menoa, joten olkoon tuo sitten viikoittainen treenikertamme. Löysin rantein siis mennään vähän fiilisteleen kisatunnelmaa välillä. Seuraavat agikisat olisikin sitten maaliskuun puolivälissä meidän treenihallilla, joten sinne kuulemma kanssa mennään kipaisemaan.
Muita suunnitelmia tässä ei nyt ihmeemmin ole; Daronin kanssa mamma aikoo mennä näyttelytreeneihin ja lähialueen mätsäreihin, koska tuo pikkukaveri on toooooosi järkyttynyt, kun vieras ihminen koskee. Saapa nähdä mitä siitä hommasta tulee, vai tuleeko mitään. Tänään Daron osallistui kolmatta kertaa sellaiseen tottelevaisuuskoulutukseen, rallytoko-tempuilla höystettynä. Kyllä se kuulemma on ihan oppivainen, mutta mamma on taas lipsunut sen kouluttamisesta, niin että vaikkapa makuulla pysyminen ei ole lainkaan varmaa... Mutta kivaa sillä oli koulutuksessa joka tapauksessa ja koulutuksen jälkeen D oli vielä saanut pienesti painia Sasu-kooikkerin kanssakin.

Leikki se on lasten työtä ja onneksi meikäpoikakaan ei ole siihen liian vanha!

Rotua edustamassa

Oltiin tänään paikallisen Kodin Terran eläinmaailma-osaston 2-vuotissynttäreillä ja meikäpoika pääsi Daronin kanssa spanielirotujen esittelyyn. Mukana oli myös kolmas kooikkeri, Sasu 1 vuotta. Mamma ei oikein tykännyt meidän kahden käytöksestä kylläkään... Meikäpoika päätti kiroilla toisille uroskoirille ihan vaan huvikseen ja Daron nyt on niin pöhkö, että se välillä haukkui vaan ilmaa ja välillä toisia koiria sekä ihmisiä. Oltiinpa joo, tosi edustavia. Kaiken lisäksi annettiin ulvonnassakin ääninäytteet, kun sattumalta heti tapahtuman alussa mikrofoni piti todella ikävää ääntä ja eihän sitä kestänyt ihmisetkään, niin me pojat päätettiin alkaa ulvomaan vielä. Kummitäti, joka oli reissussa mukana, häpesi silmät päästään... No, tapahtumasta oli se hyöty, että mamma varas meille yksityistunnin pieneen käytöskouluun, kun esittelijä oli sopivasti paikalla. Mamman nimitys "Kaaoskaksikko" on tällä hetkellä erittäin osuva, sillä me villitään toisiamme kilvan tuolla ulkona. Daronilla on menossa kiusaamisjakso, se pörrää, pärrää ja puree mua jatkuvasti ja meikäpoika puolestaan tempoo, huutaa ja on kuuro käskyille. Mamma on lievästi sanottuna kettuuntunut ollut tuolla lenkeillä... Yksittäisinä koirina me osataan molemmat olla hillitysti, mutta vanha sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" on taas osoittautunut paikkansapitäväksi. Mutta jos jotain lohtua edes, niin kotona ollaan oltu hiljaa; mammalla on tietokoneella äänien nauhoitusohjelma ja lisävahvistimena haukunestolaite (toimii). Ja Daron on nyt ollut kuukauden täysin sisäsiisti.

Daron on käynyt maanantaisin edelleen pentutreffeillä ja on tutustunut erilaisiin koiranpentuihin innokkaasti.

Tapasipa tuo kakara viime maanantaina aikuisen tanskandoginkin samalla reissulla ja sen se kuulemma haukkui pystyyn sekä yritti purra hännästä. Daronilla olisi keskiviikkona ollut viimeinen pentukerho Animagissa, mutta mammalla oli menoa, niin kerta siirtyi ensi viikkoon. Lisäksi me pojat ollaan oltu toimistokoirina paljon, kun mamma on tehnyt ylitöitä iltaisin. Hienosti ollaan viihdytty 2-4h siellä, lähinnä kevythäkissä torkkuen, kunhan mamma on sitä ennen käyttänyt meitä vähän metsälenkillä. Meikäpojallehan tuo homma on jo tuttua, mutta Daron on saanut tutustua uusiin kivoihin ihmisiin ja ihmetellä toimistotyön ääniä.

Meikäpojan aksatreenit sujuu hyvin, keppien kanssa ollaan saatu vauhtia kun saatiin vuoden ekoissa treeneissä yksityisopetusta niihin. Keinuunkin on tullut hiukkasen enemmän varmuutta, mutta ei liene ihme, että välillä sitten joku muu juttu paukkuu poikittain. Kuten vaikkapa kontaktit. No, eipä tässä ole nyt kisoja ihan heti näköpiirissä, niin että ei muuta kuin harjoitellaan, harjoitellaan. Vielä jos joskus tuo mamma oppisi ohjaamaan, niin kyllähän sitä kehtaisi sen kanssa sitten enemmänkin kisailla. Se on ollut meille uusi juttu, että olen aivan täpinöissäni lelulla palkkaamisesta nykyään. Kotona kun en leluihin koske, Daron niitä pyörittelee senkin edestä. Daron on ollut nyt joka kerta mun aksatreeneissä mukana myös; pikkukundi on saanut tuntumaa tekonurmeen, tutustunut ihmisiin sekä koiriin ja oppinut odottamaan kevythäkissä rauhakseen yksinkin. Yksi harjoitus on erityisen haastava Daronille muuten vielä. Se on syliin nostaminen jonkun muun kuin mamman toimesta. Ja mikä sylivauva tuo kuitenkin kotona on. Tarvii kotonakin vain aikaa vieraiden kanssa, että tekee itse aloitteen syliin tulosta (sohvalle/lattialla). Mamman sylissähän se olisi ihan jatkuvasti kyllä. Ja tosiaan sohvalle pomppii niin kepeästi nykyään, että ei ole enää mulla rauhallista sohvannurkkaakaan mihin käpertyä viikonlopun päivätorkuille... elämä on raskasta, kun on pentu talossa...

 

Touhuilua

Tässä alkaa olla kohta tammikuu ohi ja eilen käytiin -30 asteessa. Tänään ihme kyllä, oli sitten jo lauhaa ja vain -5 astetta joten me pojat tehtiin taas pitkä metsälenkki, meikäläinen liinan jatkeena. Ja mammakin muisti pitkästä aikaa ottaa kameran mukaan. Daronille puettiin uusi takki, koska jätkä on kasvanut siihen sopivaksi. Oranssi takki, aika hieno. Se on itse asiassa ollut meikäpojallakin käytössä, mutta jäänyt sittemmin pieneksi.

Oranssista väristä tuleekin mieleeni, että en oo tainnut mainita Daronin omaavan omituisia makumieltymyksiä. Jätkä nimittäin syö appelsiinia! Mä en pysty käsittämään, miten se voi tykätä sellaisesta... Mamman kanssa ne syöpöttelee yhdessä joka ilta; Daron saa kaksi siivua, vaikka söisi se varmaan enemmänkin. Mä kerran kävin myös kerjäämässä siinä, mutta sylkäisin palan suustani aika vikkelään - yök, ei mun suulle sopivaa ollenkaan. No, ehkä se on tuo Daronin Espanjassa asuva isä syynä tuollaisiin outoihin mieltymyksiin; appelsiinitkin kuulemma tulee Espanjan auringon alta, mamma kertoi.

Daronin pentukoulu Animagissa on nyt ollut kahtena keskiviikkona ja sillä on ollut siellä ihan kivaakin. Ekalla kertaa pennut kuulemma vähän arasteli toisiaan, mutta viimeksi olivat jo saaneet melkoiset rallit ja painit aikaan. Väsynyt tuo D oli kun kotiin palasi tunnin remuamisen jälkeen... Ehti se ennen nukahtamistaan mulle kertoa, että se sai viimeisen rokotuksensa (rabies) ja sit sille kirjoitettiin lemmikkipassi. Niin että nyt me poijaat voidaan sitten lähteä ulkomaan reissuunkin - jippii! Mammalla on kai jo suunnitelmiakin, mutta ensin se kuulemma käy kummitätin kanssa kaksin ilman meitä Itävallassa... Daronin veli muuten asuu siellä, ehkä mamma menee tapaamaan Dhyania, ken tietää.

Maanantaina Daron kävi myös Musti ja Mirri-kaupan pentutreffeillä. Sillä on kovasti uusia pentututtuja nyt. Oli se kuulemma osannut käyttäytyä, joten pääsee ensi maanantaina uudelleenkin. Mä kovasti haluaisin mukaan, mutta mamma sanoi, että mä en osaisi käyttäytyä kuitenkaan, niin joudun jäämään kotiin... tylsää...
Tylsyydestä puheen ollen, viime viikonloppuna mamma sai yläkerran naapurilta tiedon, että me pojat melutaan työpäivän aikana täällä. Mamma oli kauhuissaan. Molemmat ollaan vähän niinku haukuttu, niinku sillain vartista tuntiin jopa klo 14-15 välillä. Ja kovaa. Niinpä sitten maanantaina kun mamma lähti töihin, niin meikäpoika laitettiinkin Daronin kanssa samalle puolen portteja, tuohon eteiseen. Mammalla ei kyllä ole mitään hajua mitä me on touhuttu päivän aikana, mutta eilen se kävi naapurilta kysymässä, että onko tilanne ennallaan, pahentunut vai kuinka. Naapuri kertoi, että nyt on ollut rauhallisempaa, vaikkei tokikaan äänetöntä. Meikäpoika ei enää hauku, mut Daron välillä vielä kiekuu puoli kahden jälkeen iltapäivällä hetken. Että semmoista peliä täällä. Mamma harkitsee nyt Daronille sitruunapantaa, jotta saataisiin haukkumiset kuriin ja jotta ei tulisi sitten pahimmillaan häätöä asunnosta. Meikäläinen yrittää hillitä omaa käytöstään ja toivon, että tuo kakara kasvaisi järkeväksi. Hampaat sillä on jo alkaneet vaihtua, jippii!

 

Pakkasukko

No sitä sitten tuli aika kylmä ilma heti vuoden alkuun... Tammikuun toisena päivänä mittarissa oli -10 astetta mutta aivan upea aurinkoinen keli, joten houkuttelimme kaverini Junnun omistajineen yhteislenkille. Teimme melko pitkänkin lenkin Aulangolla ja Daronilla oli kivaa, kun juoksi Junnun perässä ja katseli sen erimittaisten kepakkojen kantamista. Loppulenkistä mamma halusi ottaa meistä kuvan ja vaikka Junnun äiskä meinasi, että siitä ei mitään tule, niin aika kivasti me koirulit osattiin olla...

Daron oli lenkin jälkeen aika väsynyttä poikaa, mutta ei se sit kuitenkaan tarvinnut kuin tunnin torkut ja sit taas alkoi entisenlainen meno kotona.

Tammikuun toisen päivän jälkeen ilmat alkoikin sitten vaan mennä viileämmäksi ja viileämmäksi. Viime viikolla pahin pakkaspäivä oli torstaina, -29 astetta. Muina päivinä liikuttiin siinä -23 ja -27 asteen tienoilla päivin öin. Daronin lenkit jäi kokonaan väliin ja meikäpojankin pisin lenkki oli reilu puoli tuntia, töppöset takatassuissa ja takki päällä-varustuksessani. Daronilla on käytössä mamman edellisen koiran vanha teddyvuorinen takki (tuossa kuvassakin näkyvä), joka on hieman iso Daronille, mutta mamma fiksasi siihen vatsakappaleeseen lisäkiinnitykset napeilla, niin sai kurottua takin kuitenkin sellaiseksi että pysyy päällä. Ja ihan kivastihan tuo pallero on takkia käyttänyt, ei ole yrittänyt hangoitella pukiessakaan vastaan. Takapihalla asioidessaan Daron ei takkia käytä, ei sitä kauheasti ole kylmyys siellä haitannut, vaan välillä on juossut villisti ympyrää pitkin pikkuista pihaamme. Meikäpoikakin kävi yks ilta siellä takapihalla ja koska oli niin kylmä, niin lorautin minäkin pissat syreenipensaan juurelle. Katselin kuitenkin mieluummin puiselta terassilta, että mitä Daron touhuaa ja hetken päästä myös jonotin ovella takaisin sisälle. Hieman vilpoisaa oli. Eilen lämpötila oli "huikean lämmin", vain -17 astetta, joten otimme ilon irti ja kävimme tunnin lenkillä metsässä porukalla. Ja mamma huomasi, että on tainnut koko porukka jo vähän karaistua, kun kukaan ei ollut viluissaan yhtään. Siksipä tänäänkin -20 astetta ei estänyt lenkkiä ja kivaa oli, vaikka parta kuurassa sieltä kotiin tulinkin.

Viime maanantaina meikäpojalla oli hieroja, olipas ihanaa taas pitkän tauon jälkeen. Daron oli mukana ja pääsi hieronnan jälkeen tutustumaan hierojan omiin koiriin; belkkari-Winnaan ja harjakoira-Mollyyn. Winnan Daron haukkui pystyyn ja Winna kun ei itsekään ole vielä varsinaisesti aikuinen, kulki pitkin seinänviertä tuon meidän hurjimuksen takia. Mollyyn Daron ei ensin kiinnittänyt mitään huomiota, mutta sitten kun huomasi niin kävi haistamassa eikä jännittänyt yhtään. Tosin Molly kertoi pennulle paikkansa, kun sattumoisin peppua kävi haistamassa.
Tiistaina Daron sai 2-rokotteen, ilman rabiesta. Jätkä oli taas kasvanut, painoa 7.75 kg. Reippaasti hoiti tuonkin käynnin, vaikka kuulemma hampaiden katsominen oli aika yök-homma. Samalla mamma ilmoitti Daronin eläinlääkäriaseman pentukerhoon, joka alkaa tulevan viikon keskiviikkona. Neljänä keskiviikkona on tapaamisia ja eläinlääkäri oli kertonut, että pentuja on tulossa paljon, joten Daronille on leikkiseuraa. Ihan hyvä, saan minä olla rauhassa edes joskus... Tiistaina Daron pääsi myös mukaan meikäpojan myöhäisyön (klo 21-22) agilitytreeneihin ja kakara oli siellä reipas. Uhitteli koutsin pinsereille (ensin, kunnes häkki vastasi kolmen voimalla ja Daron juoksi meidän häkin viereen hakemaan multa tukea), nuuskutteli tekonurmea tyhjällä kentällä ja katseli muutaman koiran treenaamista edellisestä ryhmästä. Sen jälkeen pikku-D veti iltaunia yhteisessä häkissä, välillä olin sen seurana ja sit taas kävin vetään parit radat. Keinu oli harjoituksissa mukana ja kaksi kertaa tein sen kyselemättä mitään. Kolmas kerta hidastelin juuri ennen estettä, mutta tein kuitenkin hitaasti ja neljännen kerran hissuttelin epävarmasti sitten keinun askel askeleelta. Koutsi heitti ilmoille epäilyksen, että keinun suunnallakin voisi olla merkitystä ja sillä miten paljon esteitä keinun jälkeen on näkyvissä. Oli muistellut, että ennenkin keinun ollessa siihen tiettyyn suuntaan olin hidastellut. Ken tietää varmaksi, minä en ainakaan kerro.
Myös kepit olivat radalla ja saimmekin varsinaisten treenien loppuun tehoharjoitusta kepeille, kun paikalla oli eräs koirakerholainen, jolla on hyviä keinoja keppiharjoitteluun. Hän se ehdotti, että keppiongelmani syy voisi olla rytmityksen puute mamman kannustuksessa sekä ne muutamat kerrat, kun olen jättänyt lopussa keppejä välistä mamman kiirehtiessä liikaa seuraavalle esteelle. Hän sanoi, että kepit lähtevät hienosti ja vauhtia olisi, mutta sitten alkaa hiipiminen ja loppua kohti vauhti taas kiihtyy kuin helpotuksesta, että kohta nää on ohi. Kun siinä sitten useampaan kertaan palkan avulla harjoiteltiin kahdessa pätkässä, niin alkoi näyttää meno jo ihan erilaiselta. Mamma oli kiitollinen opastuksesta ja vinkeistä, näillä me jatketaan tuon ongelman purkamista.

Keskiviikon eli loppiaisen vietimme nuuhkien kotona mamman leivontaprojektin tuotoksia. Lisäksi Daronin velipoika Danny kävi viettämässä leikkituokion meillä ja kyllä noi kakarat sitten riehui! Mamma yritti niitä valokuvatakin, mutta sisäkuvista suurin osa on pelkkää valkoisen-ruskeaa heiluvaa massaa, josta ei ota päätä ei häntää selville.

 

Leivontaprojektin tuotteet oli puolestaan tarkoitettu Junnun iskän 50v juhliin perjantaille. Noihin perjantaibileisiin pääsimme mekin mukaan, sillä mamma pummasi meille yösijan Junnun kotoa. Junnun kotona kun on kellaritiloissa yökerho, jossa juhlat pidettiin ja me koirapojat saimme olla rauhassa yläkerrassa. Tai no rauhassa ja rauhassa, mutta kyllähän me nyt kevyesti nukuimme basson jytkeestä huolimatta. Mamma sulki Daronin ja mut samaan kevythäkkiin ja ei meille tuottanut mitään ongelmia olla häkissä yhdessä. Oltiinhan sitä toki jo aksatreeneissäkin harjoiteltu. Ja sit mamma kävi illan ja yön aikana välillä yksin, välillä jonkun vieraan kanssa meitä moikkaamassakin ja tietty käytiin asioilla ulkona. Ihmisjuhlaväki bailasi ankarasti klo 05 asti aamulla ja sen jälkeen meikäpoika pääsi mamman viereen sohvalle nukkumaan. Daron nukkui tyytyväisenä häkissä sohvan vieressä ja Junnu yläkerrassa omistajiensa kanssa. Klo 07 käytiin ulkona ja klo 08 uudelleen ja lopulta klo 10 ihmiset kömpi aamusumpille. Daron päätti ilahduttaa kaikkia kirkkaalla haukunnallaan, kun se yritti uhitella Junnulle. Välillä Junnu haukahti sille takaisin ja otti pari askeltakin Daronin suuntaan, jolloin pikku-D lähti karkuun. Pelkuri-höppänä. Aamukahvin jälkeen matkustimme kotiin kaupungin toiselle laidalle ja oltiin sen jälkeen aika hiljaista porukkaa pitkin sohvaa... Ihan kivasti meni siis Daronin ensimmäinen yökyläily.

Mä olen niin juhlinut viime yönä...

Uusi vuosi, vanhat kujeet

 Vuosi vaihtui kuulemma viime yönä. Enpä osaa sanoa, sillä mamma lenkitti meikäpoikaa sellaiset neljä tuntia kaikkineen ja loppuillan klo 17 jälkeen vietin lähinnä kyljellään kuorsaten. En jaksanut edes tuota makoisaa naudanluuta ruveta järsimään... Tänään olen ottanut sen vahingon takaisin ja tälläkin hetkellä meillä kuuluu tasainen maiskutus ja kolina kun Daron intoilee eteisessä oman luunsa kanssa ja meikäpoika tässä mamman vieressä makkarin lattialla. Onpa hurrrjan hyvää muuten! Mamma oli oikein tyytyväinen kun muisti paikallisen lihakaupan olemassaolon ja kävi siellä ostoksilla; kilohinta luille vain 80 senttiä ja takuusti on tuoretta. Tuolla lemmikkiliikkeissä myytävät putkiluut on yksittäispakattuja ja hinta yhdelle pirun luulle jotain 7 euron huitteissa. Nyt saatiin paljon isompia luita neljä kappaletta ja hinta 3,55 euroa! Jippii!

Daron ei välittänyt raketeista tuon taivaallista, se jopa kävi kolme kertaa takapihalla asioimassa hiljaisimpina hetkinä ja hoiti siis asiansa siistiin tapaan ulos. Klo 21 jälkeen kukaan ei enää päässyt meillä ulos, mutta eipä ollut tarvettakaan. Daron väsytti itsensä tuon saman luun kanssa ja siirtyi tiedottomaan tilaansa puoli yhdeksältä. Niinpä siinä sitten kävi niin, että kun meno oli kovin seesteistä, niin mammakin nukahti ennen puoltayötä... Viisi vaille kaksitoista yöllä mamma havahtui ja vaihdettiin katseita peiton kulmalta. En jaksanut huolestua, joten huokaisin ja painuin syvemmälle peittoihin. Daron kävi kurkkaamassa portin takaa meitä ja mamma kävi sille juttelemassa, varmaan jonkun tosi lyhyen iltasadun, koska alle minuutin sisällä Daronin kopasta kuului jo tasainen tuhina. Paukkukoot raketit, meitä väsyttää. Aamulla klo 05 mamma heräsi ja tuumasi, että voisi olla hetki käydä ulkona ja käytiin hoitamassa aamuasiat kuntoon hiljaisella tienoolla. Sen jälkeen jatkettiin vielä unia seitsemään asti, jolloin Daronin tulee aina nälkä. Ja kyllähän se meikäpojankin vatsa kurisi jo ruokaa. Aamupalan jälkeen meille laskeutui taas rauha ja niin me kaikki torkuttiin yhdessä sohvalla. Mamma väitti lukeneensa kirjaa, mutta minusta se kyllä kuorsasi...

Ennen puoltapäivää lähdimme sitten taas metsälenkille ja tällä kertaa teimmekin aika pitkän lenkin. Mutta kun oli niin kivaa ja Daronkin hippasteli menemään niin ei raaskittu palata heti kotiin. Loppumatkasta sellainen reilun kilometrin verran tultiin kyllä hihnassa, mutta hyvää harjoitusta sekin taas oli. Daron alkaa hiffata, että mammaa ei kannata kietoa hihnoihin, vaan seurailla samaa puolta ja reittiä kuin meikäpoikakin. Välillä näytetään tosi mallikelpoisilta jo. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä kovemmin Daron intoilee eteenpäin ja loppumetrit se tulee katujyrä-tyylillä... Sitten kun päästään tuohon kotioven eteen, niin Daron aloittaa hippaleikin ja me tohotetaan siinä aina tovi ennenkuin mennään (kaameassa epäjärjestyksessä, kuten mamma sanoo) sisälle.

Tänään ulkoilun jälkeen me söpösteltiin hetki yhdessä olkkarin matolla kuono vasten kuonoa, mutta sit toi pirun pikkukundi alkoi sörkkimään mun kuonoa ja poistuin kauemmas siitä. Sitten Daron jo simahtikin.

Se on kyllä hauska veijari, kun ensin mennään tuhatta sataa (etenkin olkkari-keittiö suora on ihana) ja sit yhtäkkiä sen ajovalot sammuu. Tosin ei ne ajovalot enää kauhean kauaa sammuksissa ole, kun jo taas touhutaan välissä jotain ja sit taas otetaan uudet tirsat. Taitaa kasvaa pirulainen. Mistä tulikin mieleeni, että tänä aamuna ekan kerran merkkasin Daronin pissan päälle, kun aiemmin se on ollut ihan hyi. Ja lenkillä huusin yhdelle uhittelemaan yrittävälle vesikoiralle siansaksaa, kun aattelin että se pian tulee ja syö tuon pienen. Mamma ei oikein tykännyt siitä mun kielillä puhumisesta... ihme nipo, hyväähän minä tarkoitin.

Jouluaattona opetin muuten Daronille yhden tärkeän jutun.

Myyränkaivuutyön. Ei se oikein vielä jaksanut keskittyä, mutta kyllä se vähän hiffasi kuitenkin, että kaivaa pitää ja nuuskia kovasti. Pidetään jatkotreenit sitten keväämmällä, vaikka kyllä tuolla heinäpelloilla on vielä paljon tapahtumia vaikka jäistä alkaa maanpinta olemaankin.
Että nyt sitten uuteen vuoteen, vanhoin kujein ja uusia kujeita keksimään!

On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten!

Joulu on taas, joulu on taas, ruokakipot täynnä puuroo!

Meikäpoika on into piukeena, kun havaitsin viikonloppuna, että mamma tekee taas sellaisia paketteja, jotka tuoksui hyvälle. Se on sit taas joulu. Vaikkei meillä kuusta tällä kertaa olekaan. Jostain kumman syystä... Käydään tuolla ulkona nuuhkuttamassa ja maistelemassa kaikki metsän kuuset niin se vallan riittää.
Nyt kun mamma on ollut talvilomalla (mikä talvi, syksy tämä enemmänkin on), niin me ollaan joka päivä käyty pitkä lenkki metsässä ja Daron on saanut hillua vapaana. Se pieni onkin ollut aika rauhallinen iltasella kotona, kun on pari tuntiakin painellut metsässä kuin aropupu. Välillä se singahtelee meikäpojan kimppuun, välillä tassuttelee mamman jaloissa, mutta hauskaa sillä näyttää olevan ja energiaa riittää. Aina kun se syöksyy rinnalle mä yritän sitä vältellä, mutta yleensä kuitenkin se ehtii jostain karvoista tukistella. Tai jos haistelen, niin jo se tulee pökkäämään korvaan tai takamukseen, että let´s hippaa! Pari kertaa olen joutunut ulahtamaan, kun se onkin nipsaissut piikkihampaillaan kiinni ihosta karvojen sijaan, lähinnä kyljet on olleet tulilinjalla ja muutaman kerran tassut. Takakintereistä se tykkää napsia, jos yritän kipittää karkuun. Riiviö.

Se alkaisi kohta olla tämä vuosi taputeltu. Paljon on ehtinyt tapahtua; on aloitettu aksakisat, tultu kv.muotovalioksi, on reissailtu, päästy naisiin ja sen seurauksena saatu pentusia, on käyty ekat mejäkokeet, on haettu Daron the Great kaveriksi... Mitähän mahtaa ensi vuosi tuodakaan tullessaan, ihan jo jännittää. No ainakin neljännet syntymäpäivät mulle ja mammallakin tais olla joku merkkivuosi, sit tietty Daronilla on ihka ensimmäiset synttärit. Ja kuulemma mamma meinaa Daronia kuljettaa näyttelyihin, mua puolestaan aksaamaan ja mejäämään, joten kuulostaa aika kivalta jo tuokin.

Näillä askelmerkeillä toivotamme kaikille lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua! Muistakaa nautiskella ja rentoutua, kerätä voimia ensi vuoteen.

Laulakaa, kuten meikäpoika metsässä tuossa yhtenä päivänä...

Joululoma lähenee

Se on ihan kohta mammalla joululoma, ruhtinaalliset kaksi viikkoa se meinaa jaksaa paimentaa vain meitä karvakuonolaisia. No joo, osuuhan siihen väliin semmoinenkin jännä ajankohta kuin uusi vuosi. Meikäpoika ei sitten enää yhtään tykkää tuosta rakettien paukkeesta, joten mamma kai jo vähän miettii, että kuinkahan Daron ottaa mallia. Muutoinhan se on vielä niin pieni ja pöpi ettei oikein mitään välillä tajua. Kuten eilen, kun Daronin veli Danny tuli käymään ja pikkuviikarit riehuivat ulkona täysin tolkuttomina. Kumpikaan ei oikein kuunnellut kutsuja ja välillä niitä rupes toistensa kuonot (ja ne hampaat) rasittamaan niin paljon, että siinä ihan oli semmoisia vihaisempia yhteenottojakin. Pääasiassa ne kuitenkin riekkuivat juuri niinkuin tuon ikäiset nyt riekkuukin. Meikäpoika seuras tilannetta sivusta ja mua kyllä kovasti itkutti, kun en päässyt mukaan. Jossain vaiheessa jouduin sitten komentamaan Dannya, kun alkoi ihan suuhun tunkea, mutta muutoin ne pikkuvesselit ei oikein musta piitanneet.

Sitten pentutreffien jälkeen me lähdettiin mamman kanssa kolmisin vielä kunnon metsälenkille, jossa Daron juosta riekutti vielä tunnin verran. Sen jälkeen se pääsi reppuun ja lenkin loppukohteena mentiin vielä Musti&Mirri-liikkeeseen pienille ostoksille. Daron valloitti myyjän reppureissarina ja siitä otettiin kuva muistoksi. Mä onneksi sain myös huomiota ja myyjä antoi mulle pari namustakin. Lisäksi saatiin molemmat jotkut näytepuruluut maisteltavaksi kotiin. Kiva kauppa, mun suosikki :-)

Perjantaina Daron kävi muuten ekassa rokotuksessaan. Mä jouduin jäämään kotiin ja olin siitä kamalan suruissani kyllä... Oli tuo pikkukaveri kuulemma ollut reipas, painoa 5.6 kiloa ja terveeksi todettiin. Ei se ollut yhtään ees huomannut kun sitä pistettiin, mutta pahinhan sillä on vielä edessä - se kammottava kirvelevä rabies, josta meikäpoika piti kunnon teatteriesityksen viimeksi. Daron sai eläinlääkäristä semmoisen kansion omille papereilleen, rokotuskortin ja sit jotain Hill´sin ruokanäytettäkin pussillisen.

Meidän yhteiselo on alkanut hitsautua lisää, nykyisin me jo painitaan tuolla ulkosalla puistossa ja etenkin kotioven edustalla. Lisäksi kotona on uusi ohjelmanumero, kun Daron kurottelee (vielä) sohvanreunalta meikäläistä sohvalla ja sit siinä heilutaan kidat avoimina ja nyhjäillään päät yhdessä. Mamma uhkas mua, että kohta Daron jo hyppää sohvalle mun perässä ja aika oikeessa tuo taitaa olla. Lienee Daronin joulutavoite ja sit mulla ei oo enää mitään turvapaikkaa noilta piikkihampailta... Vaikka kyllä mä komennan, jos ruvetaan mua niin puremaan, että sattuu tai jos hypätään yhtäkkiä selkää vasten. Puhumattakaan siitä komennuksesta, jos tilanteeseen liittyy jollain tapaa jotain ruokaa tai herkkua. Siinä on leikki kaukana ja multa ihan räkä lentää suusta kun huudan pienelle että menetkös huutiin siitä. Mamma sanoo, että mä ylireagoin, mutta mulle ruoka on vaan tärkeä asia ja mun kuonon alta ei syötävää oteta. Arvaattekin varmaan, että me siis todellakin Daronin kanssa syödään eri tiloissa eikä todellakaan vierekkäin. Tuo pikkukaveri kun on kamalan intomielinen myös ruuan kanssa (kuka jaksaa pomppia jatkuvasti sillä tavalla ihan tavallisten nappuloiden perään?) niin sillä ei muisti kantaisi niin pitkälle että se ei tunkisi mun ruokakupilleni. Silti jos namia tulee mamman käsistä, niin me voidaan istua nätisti vierekkäin (kunhan Daronkin vaan muistaa olla nätisti paikoillaan) ja ruoskuttaa siinä ne omat suupalat. Mutta sit jos lattialle putoaa suusta jotain, niin siinä onkin jo tulisemmat paikat... Mä olen myös varovasti kertonut halukkuudestani auttaa Daronin ruokakipon tyhjentämisessä, mutta mamma kieltää ja Daron pirulainen syö itse kaiken. Tänäkin aamuna näyttelin niin kivasti oravaa mamman selän takana kun se pyysi Daronia istumaan ja ottamaan katsekontaktia... Onneksi sentään jokaviikkoinen kynsienleikkuuhetki tuottaa namia suuhun jokaisen tassun valmistumisesta.

Torstaina kävimme kylässä, ensin Junnun luona ja sitten menimme mamman työkaverin ja sen miehen kotiin. Junnun kanssa otettiin vähän yhteenkin... Meikäläinen huolestui kun Junnu oli niin innosta piukeena, kun se iskä tuli kotiin töistä ja sit se iskä tais mua siinä silittääkin juuri, kun mä sit tuumasin, että nyt on liikaa toimintaa ja ettei tuo Junnu nyt vaan talloisi mun pikkuveikkaani. Se oli semmoinen suoraan päälle ja kohti kuonoa hyökkäys, johon Junnukin jo vastasi. Mutta koska mamma on auktoriteetti, niin sen karjaisu lopetti meidän yhteenoton alle 15 sekuntiin ja sit mä vaan kyräilin. No Daronhan sai pienen halvauksen tuosta kohtauksesta, hyvä ettei allensa pissinyt. Silti se tuli heti sit tsekkaan, että oonko mä ookoo ja varmuuden varalta tietty heittäytyi selälleen eteeni. Sen episodin jälkeen me sit ihan kohta lähdettiinkin toiseen kyläpaikkaan. Daronista se oli kiva paikka kanssa, iso omakotitalo, jossa oli monta huonetta mitä tutkia ja löysi se aarteenkin yhden huoneen lattialta. Salmiakkikarkin, jonka mamma tosin kaivoi sen suusta heti. Sit se lähinnä leikki leluillaan ja höntsäili eestaas sekä tietysti ihmetteli televisiota, koska meillähän ei kotona sellaista ole. Jääkiekkoa se sieltä katseli yhdessä talon isännän kannustuksella. Jossain vaiheessa Daronille kyllä vähän naurettiinkin kun se lähti juoksemaan pakoon televiissiosta kohti luistelevaa kiekkoilijaa... Taisivathan nuo muistella meikäpojan ekaa kokemusta telkkarista, myös samaisessa taloudessa vuonna 2012. Meikäpoika kun käveli reippaasti olohuoneeseen ja hyppäsin melkein metrin ilmaan, kun yhtäkkiä joku nainen puhui seinältä mun vasemmalta puolen jotain... Uutiset ne kuulemma oli ja se nainen oli uutisankkuri, mamma sit sivisti mua, kun herkesivät nauramasta. Maailma on ihmeellinen paikka, etten sano.

Pieni riiviö kasvaa

Daron kasvaa ihan silmissä. Kakaran jalat on venyneet muutamiakin senttejä, painoa on tullut lisää reilu kilo ja vauhtia sen edestä. 

Meikäpoika innostui viime viikolla vähän sisälläkin leikkimään jo, mutta sen verran arveluttavat ovat nuo terävät krokotiilihampaat, että hyppäsin aina lelu suussa sohvalle pakoon. Ja siitähän sitten saatiinkiin varsinainen haukkukonsertto! En kurillanikaan tullut alas sohvalta ja sitten mamma alkoi jo pelätä häätöä niin leikki piti vähän niinkuin lopettaa. Perjantaina innostuin kovasti, kun Outi tuli käymään ja siinä hötäkässä rallateltiin pieni hetki Daronin kanssa pitkin olohuonetta. Mitään painimatseja me ei oteta, koska oikeasti nuo hampaat on aina kiinni siellä missä ei pitäisi olla, mutta vähän höntsätään kuitenkin. Maanantaiaamuna kun oli vielä luntakin maassa (nyt on kaikki jo mennyttä) niin juoksutin Daronia perässäni pitkin tyhjää jääkiekkokaukaloa. On se hauska hemmo, vaikka välillä vähän rasittavakin.

Viime viikon sunnuntaina mamma piti Daronille pienet tervetulokestit, vähän niinkuin virallinen esittely/ristiäiset. Daron sai paljon lahjoja ja se leikki itsensä aivan uuvuksiin sen iltapäivän aikana. Ensin alkuun ihmiset vähän pelotti, mutta hyvin nopeasti se rohkaistui kun näki miten iloinen mä olen niistä ihmisistä. Ja loppuiltapäivän se sitten lähinnä riekkui. Pehmomäyräkoira ja pieni kuminen pallo tais nousta supersuosikeiksi leluista, mamma tykkäs kovasti Clas Ohlsonin pienistä led-valoista, jotka viritettiin meidän koirapoikien valjaisiin sekä mamman takkiin ja mä olin tyytyväinen kun sain rapsutuksia.

Viime viikolla mamma ei sitten enää tullut päiväkäynnille arkena, vaan vietettiin ihan kaksissa pojin koko pitkä päivä. Kyllähän täällä oli vähän puuhasteltu, mutta kaikesta huolimatta pissat oli paperilla ja kakat tehtiin vain ulos.

Ovimatolla on lennetty ja lehtiä lueskeltu... Syytön osapuoli katselee portin takaa lopputulosta.

Eilen Daron sitten tapasi ensimmäistä kertaa Junnun. Ensin meikäpoika pääsi Junnun pihaan vähän juoksentelemaan, vaikka yhdeksi merkkailuksihan se vaan meni. Mut Junnu oli innoissaan. Sitten mut laitettiin autoon, ihan kuulemma vain turvallisuuden vuoksi, ja Daron pääsi ulos. Se pelkäs isoa Junnua ensin kovasti, mutta rohkaistui pian jo napsimaan kohti kuonoa. Lopputuloksena sisätiloissa Daron oli sitten pitänyt raikuvan haukkukonserttonsa Junnulle.

Junnu kuulemma yritti pari kertaa haukkua takas, mutta ei siitä kai oikein ollut miksikään. Että kyllähän noistakin vissiin kaverit saadaan. Meikäpoika tosin oli kolmistaan sitten hieman jännittynyt, taisin vahtia ettei Junnu tee mun pikkuveikalle mitään. En mä silti ruvennut riitaa haastamaan, kunhan vaan seisoskelin patsasjäykkänä kun Junnu tuli kohti. Ja mamma väitti että pari kertaa nostin huulipieltäni pienesti, mut mä vaan oikaisin huuliani hieman... Iltasella kyllä sitten pärähdin Daronille pari kertaa, mutta eipä tuo niistä kovin lannistu. Hieman enemmän heittää selälleen meikäläisen eteen, mutta silti kuitenkin on härppimässä karvoihin heti seuraavalla sekunnilla. 

No, ei auta kuin jaksaa, kohta tuo herää päiväuniltaan ja me lähdetään metsälenkille!

Pentukoto

Näinhän siinä sitten kävi; meille muutti viime viikonloppuna 8-viikkoinen koohotin. Meikäpojalle siis pikkuveljeksi, vaikkei sukua siis ollakaan. Pentu on Mendikan kennelin D-pentueesta ja viralliselta nimeltään Mendikan Daron Aroona, kutsumanimeltään Daron. Pikkukaiffari haettiin Joensuusta, joten nyt minun, syntyperältäni rannikkoruotsalaisen kaverina on itäsuomalainen Pohjois-Karjalan poika. Meillä kesti vain pari päivää alkaa ymmärtää toisiamme, mutta siitä myöhemmin lisää. Kerrotaan ensin mitä viime viikonloppuna oikein tapahtui.

Lähdimme siis mamman ja hyvän ystävämme Outin kanssa lauantaina puoliltapäivin ajamaan kohti Itä-Suomea. Mammalla oli takanaan työpaikan gaalajuhla edellisenä iltana, mutta se oli varsin hyväkuntoinen ja innoissaan reissussa. Pienessä tihkusateisessa kelissä teimme matkaa mukavasti ja Joensuuhun saavuimme muutaman minuutin yli kuusi illalla. Kirjauduimme hotelliin ja meikäläinen pääsi vähän kulmille pissimään ennenkuin soitimme kasvattaja-Hennalle saapumisestamme. Eipä kulunut aikaakaan, kun hotellihuoneen ovesta tuli sitten kyseinen mukava naisihminen ja menin häntä iloisena tervehtimään, kunnes haistoin sen... Pissanhaju. Ja joku omituinen käärö oli takin alla. Voi kauhistus! Käärö päästettiin lattialle ja meikäläinen katseli sitä pienen matkan päästä häntääni heiluttaen. Venytin varovasti haistamaankin, mutta yök, se oli outoa. Alkoi pukkaamaan soijaa; kuonosta valui tippaa, suupielistä valui tippaa... Huhhuh. No sitten me lähdettiin porukalla ulos ja sain huokaista helpotuksesta hetken. Jännäkakkakin siinä tuppasi tulemaan juuri ennenkuin olimme perillä Hennan luona.

Aina innokkaana kyläilemään tepsuttelin portaat ylös muiden mukana, mutta kun ovi avautui meikäläistä alkoi jo vähän jänskättää. Se haju taas - ja nyt vielä vahvempana. Rohkeana poikana astelin eteiseen, kuulin muidenkin ihmisten ääniä ja olohuoneen ovella sitten tajusin, että mua on huijattu jollain tapaa. Niitä kääröjä oli lisää aitauksessa! Aitauksen toisella puolen olis ollut kyllä ihmisiäkin, mutta ei hitto, aitauksen lähelle en mennyt! Otin takapakkia ja poistuin ovelle. Huikkailin sieltä käsin Outille, että voitasko lähteä jo, eikö tää ollut tässä... Mamma oli menetetty. Siellä se istui aitauksessa niiden omituisten otusten kanssa.

Varmaan puolituntia keräilin itseäni ja pyytelin Outia poistumaan kanssani, kunnes yhtäkkiä vain päätin, että hittolainen, eihän tuommoiset pienet otukset voi estää mua menemästä Outin luo rapsutettavaksi. Niin tulla paukautin siihen jalkojen juureen istumaan ja pälyilin epäluuloisena aitaukseen. Otukset olivat paikoillaan, nukkuivat. Luojan kiitos... Mamma sieltä aitauksesta yritti vähän mua rapsuttaa, mutta käänsin pääni pois. Luopio.
Lopulta saimme asiat hoidettua Hennan luona ja saimme poistua ulos, tietääkseni ilman outoja kääröjä.

Hotellihuoneeseen palattuamme ajattelin laittaa yöpuulle, päivä oli ollut pitkä ja viimeiset tunnit raskaita. Kävelin kohti häkkiäni, kunnes juuri ennen oviaukkoa tajusin, että siinä luukun vieressä on joku hemmetin kangas, joka haisee sille samalle kammottavan omituiselle. Syöksyin häkin perälle, oviaukossa kankaasta jyrkästi poispäin kaartaen. Nukuimme kaikesta huolimatta hyvät unet jokainen. Aamulla pääsin tunniksi mamman kainaloon sänkyynkin (ei kerrota hotellille, eihän ;) Runsaan aamupalan jälkeen kävimme sitten sateisessa Joensuussa tunnin lenkillä ja sitten pakkasimme tavarat autoon.
Ajoimme johonkin ja vasta hetken kuluttua tajusin, että tässä mua taas viedään. Sama paikka kuin illalla. En halunnut astua oviaukosta sisälle, mutta minut lempeästi tuupattiin sinne. Parkkeerasin eteiseen, mutta onneksi mamma ja Henna menivät toiseen huoneeseen, jossa ei ollut niin kummallista ja oleilin siellä heidän kanssaan tovin. En enää jaksanut vikistä poislähdön puolesta. Aavistelin, että se taistelu on jo hävitty.

Ja niin siinä kävi, että palasimme autoon ja sinne etupenkille mamman syliin tuli omituiselta haiseva käärö.

Kello näytti puolta yhtä päivällä. Meikäpoika istui takapenkillä stoalaisen rauhallisesti. Jossain Valamon risteyksen tienoilla käärö alkoi kurkistella mamman sylistä meikäläistä takapenkille ja pitää kummallisia ääniä. Sitten se taas nukahti. Niin minäkin. Varkaudessa tuli tauko, pääsimme pissalle, käärö ja minä. Erikseen kylläkin. Sitten mamma viritti kevythäkin takapenkille viereeni ja arvaattehan sen, että se outo käärö laitettiin sinne häkkiin. Sieltä se yritti huikkailla ja tuijotella. Meikäpoika piti katseen tiukasti sivuikkunassa enkä kääntänytkään kuonoani sinne häkin suuntaan. Hämäläistynyt perusjuntti tuli esille; en kuule, en näe, siis et ole olemassa. Mielenkiintoisten reittivalintojen jälkeen (rallipätkä jossain pimeydessä yli hiekkaisen harjutien) saavuimme kotipihaan noin puoli seitsemän aikaan illalla. Matkalla olimme pysähtyneet pari kertaa pissalle, muutoin matka vaan jatkui ja jatkui.

Tulimme sisään ja mamma ohjasi minut portin taakse olohuoneeseen, ruuan pariin kylläkin. Myös omituinen otus sai ruokaa. Se pissasi ja kakkasi paperille ennenkuin mamma ehti a:ta sanoa. Sen jälkeen se alkoi leikkiä leluilla. Katselin sitä aidan takaa, edelleen epäluuloisena, mutta häntä heilahdellen epävarmasti. Kaikenlaisen pienen puuhastelun jälkeen päädyimme yhdessä pissaretkelle lähipuistoon. Välttelin otusta alkuun, mutta eipä se montaa askelta ottanutkaan kun sen asiat oli jo hoidettu. Sen jälkeen otin sitten ensimmäisen kontaktini otukseen. Otus liikkui hassusti kohti ja päätin kysyä siltä, että osaatko leikkiä. Ja se hölmöläinen lähti takaa-ajoon samantien! Olihan se aikas kivaa, vaikken mä silti antanut sen itseeni koskea. Mamma kehui meikäläistä kovasti.
Palasimme kotiin nukkumaan; meikäpoika pääsi mamman kainaloon, otus jäi eteiseen porttien taa kevythäkkiin. Ensimmäinen yö sujui rauhallisesti, puoli kahdentoista aikaan mamma käytti otuksen vielä pissalla ja seuraavan kerran neljältä aamuyöllä. Mammalla oli työpäivä edessä, joten kello herätti perinteisesti viideltä.

Mamma pakkasi omituisen otuksen reppuun ja lähdimme ulos. Lähipuistossa otus hoiti asiansa, sitten taas matka jatkui repussa ja meikäpoika pääsi perinteisen aamulenkkinsä. Sitten puoli seitsemän aikaan mamma jätti minut olohuoneen portin taa, otuksen eteiseen ja poistui töihin. Nukuimme molemmat, kun mamma tuli kotiin käymään puoliltapäivin. Otus äänteli ensin, meikäläinen pisti sen jälkeen yleishälytyksen pystyyn. Ilmeeni oli hieman hölmistynyt kun tajusin, että se on mamma. Jos käyttäisin rannekelloa, olisin katsonut sitä ja kysynyt, että mitä teet täällä tähän aikaan... Syykin alkoi selvitä, kun kävimme otuksen kanssa ulkona ja otus sai ruokaa. Sen jälkeen mamma lähti takaisin töihin ja palasi neljän aikoihin. Iltasella ei leikittänyt, oli märkää ja kylmää. Yö oli vähän levottomampi, mamma käytti oliota ulkona neljä kertaa.

Tiistai meni samaan tapaan kuin maanantai, paitsi että otus oli paljon reippaampi ulkona ja pääsi ekaa kertaa metsään. Lähipuistossa otimme taas lyhyet takaa-ajospurtit. Otus myös hieman kohelsi sisälle tultua ja jotenkin kolautti nenäänsä kaapin kulmaan, vissiin sitä sattuikin. Se hakeutui mamman syliin kun mamma istahti lattialle ja meikäpoika päätti mennä kanssa vähän lohduttamaan. Tarjosin otukselle lantio-osani nojailtavaksi ja mamma oli kovasti mielissään.

Illalla hieman ennen yhdeksää jouduin sitten ekan kerran komentamaan sitä eliötä. Siihen iski nimittäin riivaaja. Se juoksi ympäri olohuonetta kuin riivattu hamsteri ja ärhenteli mulle ja mammalle mennessään. Kateltiin sitä mamman kanssa ihmeissämme tovi, kunnes päätin ilmoittaa, että tuommoinen peli ei muuten meillä vetele - tähän aikaan! Pärähdin kun se juoksi ohitseni, en koskenutkaan, mutta se juoksi eteiseen ovelle huutaen Apua, apua, apua... Mamma ei ollut moksiskaan, sanoi meikäläiselle että homma on ihan ok. Otus simahti kuin napista painettuna oven viereen mamman saappaiden päälle.

Sen jälkeen saimme kaikki mennä rauhassa yöpuulle.

Loppuviikko sujui mukavissa merkeissä ja jo torstai-iltana leikin Daronin kanssa lähipuistossa nuhjausleikkiä. Ensin tehtiin pienet takaa-ajot, sitten heitin makuulle maahan ja annoin pennun hyökkiä kohti. Kaadoin sen kyljelleen avoimella kidallani ja se oli kerrassaan hauskaa meistä molemmista. Sen jälkeen olen antanut Daronin tulla jo ihan lähelle, väistän kyllä jos se yrittää kuonolle suoraan. Ulkona kävelemme vierekkäin kuin vanha pari, paitsi että Daron välillä juoksee päin jalkojani kun koheltaa innoissaan. Tänään lauantaina kävimme metsässä/harjulla pidemmän lenkin.

Daron juoksi riemuissaan mukana varmaan kilometrin kunnes väsähti ja pääsi reppukyytiin.

Sinne se nukahti ja nukkui koko tunnin lenkin ajan. Meikäläinenkin on tänään ollut väsyksissä ulkoiluista, mutta kyllä se taas huomenna maistuu mukavalta. Ja minusta Daron on ihan kiva, se katsoo meikäläistä kuin suurta idolia katsotaan. En vielä osaa sen kanssa sisällä leikkiä, mutta pystyn olemaan sen kanssa jo vierekkäin. Tosin omasta häkistäni pakenen, kun se änkeää sinne. Eihän pojat halaile - ei ainakaan hitaasti lämpiävät hämäläiset :-)