Joululoma lähenee

Se on ihan kohta mammalla joululoma, ruhtinaalliset kaksi viikkoa se meinaa jaksaa paimentaa vain meitä karvakuonolaisia. No joo, osuuhan siihen väliin semmoinenkin jännä ajankohta kuin uusi vuosi. Meikäpoika ei sitten enää yhtään tykkää tuosta rakettien paukkeesta, joten mamma kai jo vähän miettii, että kuinkahan Daron ottaa mallia. Muutoinhan se on vielä niin pieni ja pöpi ettei oikein mitään välillä tajua. Kuten eilen, kun Daronin veli Danny tuli käymään ja pikkuviikarit riehuivat ulkona täysin tolkuttomina. Kumpikaan ei oikein kuunnellut kutsuja ja välillä niitä rupes toistensa kuonot (ja ne hampaat) rasittamaan niin paljon, että siinä ihan oli semmoisia vihaisempia yhteenottojakin. Pääasiassa ne kuitenkin riekkuivat juuri niinkuin tuon ikäiset nyt riekkuukin. Meikäpoika seuras tilannetta sivusta ja mua kyllä kovasti itkutti, kun en päässyt mukaan. Jossain vaiheessa jouduin sitten komentamaan Dannya, kun alkoi ihan suuhun tunkea, mutta muutoin ne pikkuvesselit ei oikein musta piitanneet.

Sitten pentutreffien jälkeen me lähdettiin mamman kanssa kolmisin vielä kunnon metsälenkille, jossa Daron juosta riekutti vielä tunnin verran. Sen jälkeen se pääsi reppuun ja lenkin loppukohteena mentiin vielä Musti&Mirri-liikkeeseen pienille ostoksille. Daron valloitti myyjän reppureissarina ja siitä otettiin kuva muistoksi. Mä onneksi sain myös huomiota ja myyjä antoi mulle pari namustakin. Lisäksi saatiin molemmat jotkut näytepuruluut maisteltavaksi kotiin. Kiva kauppa, mun suosikki :-)

Perjantaina Daron kävi muuten ekassa rokotuksessaan. Mä jouduin jäämään kotiin ja olin siitä kamalan suruissani kyllä... Oli tuo pikkukaveri kuulemma ollut reipas, painoa 5.6 kiloa ja terveeksi todettiin. Ei se ollut yhtään ees huomannut kun sitä pistettiin, mutta pahinhan sillä on vielä edessä - se kammottava kirvelevä rabies, josta meikäpoika piti kunnon teatteriesityksen viimeksi. Daron sai eläinlääkäristä semmoisen kansion omille papereilleen, rokotuskortin ja sit jotain Hill´sin ruokanäytettäkin pussillisen.

Meidän yhteiselo on alkanut hitsautua lisää, nykyisin me jo painitaan tuolla ulkosalla puistossa ja etenkin kotioven edustalla. Lisäksi kotona on uusi ohjelmanumero, kun Daron kurottelee (vielä) sohvanreunalta meikäläistä sohvalla ja sit siinä heilutaan kidat avoimina ja nyhjäillään päät yhdessä. Mamma uhkas mua, että kohta Daron jo hyppää sohvalle mun perässä ja aika oikeessa tuo taitaa olla. Lienee Daronin joulutavoite ja sit mulla ei oo enää mitään turvapaikkaa noilta piikkihampailta... Vaikka kyllä mä komennan, jos ruvetaan mua niin puremaan, että sattuu tai jos hypätään yhtäkkiä selkää vasten. Puhumattakaan siitä komennuksesta, jos tilanteeseen liittyy jollain tapaa jotain ruokaa tai herkkua. Siinä on leikki kaukana ja multa ihan räkä lentää suusta kun huudan pienelle että menetkös huutiin siitä. Mamma sanoo, että mä ylireagoin, mutta mulle ruoka on vaan tärkeä asia ja mun kuonon alta ei syötävää oteta. Arvaattekin varmaan, että me siis todellakin Daronin kanssa syödään eri tiloissa eikä todellakaan vierekkäin. Tuo pikkukaveri kun on kamalan intomielinen myös ruuan kanssa (kuka jaksaa pomppia jatkuvasti sillä tavalla ihan tavallisten nappuloiden perään?) niin sillä ei muisti kantaisi niin pitkälle että se ei tunkisi mun ruokakupilleni. Silti jos namia tulee mamman käsistä, niin me voidaan istua nätisti vierekkäin (kunhan Daronkin vaan muistaa olla nätisti paikoillaan) ja ruoskuttaa siinä ne omat suupalat. Mutta sit jos lattialle putoaa suusta jotain, niin siinä onkin jo tulisemmat paikat... Mä olen myös varovasti kertonut halukkuudestani auttaa Daronin ruokakipon tyhjentämisessä, mutta mamma kieltää ja Daron pirulainen syö itse kaiken. Tänäkin aamuna näyttelin niin kivasti oravaa mamman selän takana kun se pyysi Daronia istumaan ja ottamaan katsekontaktia... Onneksi sentään jokaviikkoinen kynsienleikkuuhetki tuottaa namia suuhun jokaisen tassun valmistumisesta.

Torstaina kävimme kylässä, ensin Junnun luona ja sitten menimme mamman työkaverin ja sen miehen kotiin. Junnun kanssa otettiin vähän yhteenkin... Meikäläinen huolestui kun Junnu oli niin innosta piukeena, kun se iskä tuli kotiin töistä ja sit se iskä tais mua siinä silittääkin juuri, kun mä sit tuumasin, että nyt on liikaa toimintaa ja ettei tuo Junnu nyt vaan talloisi mun pikkuveikkaani. Se oli semmoinen suoraan päälle ja kohti kuonoa hyökkäys, johon Junnukin jo vastasi. Mutta koska mamma on auktoriteetti, niin sen karjaisu lopetti meidän yhteenoton alle 15 sekuntiin ja sit mä vaan kyräilin. No Daronhan sai pienen halvauksen tuosta kohtauksesta, hyvä ettei allensa pissinyt. Silti se tuli heti sit tsekkaan, että oonko mä ookoo ja varmuuden varalta tietty heittäytyi selälleen eteeni. Sen episodin jälkeen me sit ihan kohta lähdettiinkin toiseen kyläpaikkaan. Daronista se oli kiva paikka kanssa, iso omakotitalo, jossa oli monta huonetta mitä tutkia ja löysi se aarteenkin yhden huoneen lattialta. Salmiakkikarkin, jonka mamma tosin kaivoi sen suusta heti. Sit se lähinnä leikki leluillaan ja höntsäili eestaas sekä tietysti ihmetteli televisiota, koska meillähän ei kotona sellaista ole. Jääkiekkoa se sieltä katseli yhdessä talon isännän kannustuksella. Jossain vaiheessa Daronille kyllä vähän naurettiinkin kun se lähti juoksemaan pakoon televiissiosta kohti luistelevaa kiekkoilijaa... Taisivathan nuo muistella meikäpojan ekaa kokemusta telkkarista, myös samaisessa taloudessa vuonna 2012. Meikäpoika kun käveli reippaasti olohuoneeseen ja hyppäsin melkein metrin ilmaan, kun yhtäkkiä joku nainen puhui seinältä mun vasemmalta puolen jotain... Uutiset ne kuulemma oli ja se nainen oli uutisankkuri, mamma sit sivisti mua, kun herkesivät nauramasta. Maailma on ihmeellinen paikka, etten sano.