Lapset kasvaa

Käytiin sunnuntaina mamman kanssa pikku ajelulla ja pyörähdettiin Hki-Vantaan lentoaseman kautta länsirannikolle Mietoisiin tervehtimään pentusia. Olivathan ne kasvaneet ja mamma sai tietysti aivan kammottavan pentukuumeen.... Meikäpoika tyytyi tuhahtelemaan mamman vaatteista leijuneelle pennunhajulle. No mutta pidemmittä puheitta, tässä pari valokuvaa villistä viisikosta.

Hei sulle!

Mamman kenkiä piti maiskutella

Puren sua leuasta !

Himputti että kaulapanta kutittaa!!!

Painit menossa, äänen kera.

Paperikassillinen suloisuutta

Ollako vaiko eikö olla - söpö?

Hammasharja vähän isommassa koossa

Pikku-Lauri 17.6.-15.7.2015

 

                                Hyvää matkaa sateenkaarisillalle pikku-Lauri ❤

Menestyksekäs kesäloman lopetus

Mamman kesäloma on sitten ohi, mutta onneksi saatiin viime viikko viettää vielä yhteistä lomaa ja tehtiinkin se sitten ihan muualla kuin kotinurkissa. Lauantaina 4.7. aloitimme kesäturneelle ajamalla Mietoisiin ihanan Iitan luokse ja tervehtimään meidän reilu pariviikkoisiksi ehtineitä pentusia. Minusta Iita oli edelleen ihana, mutta "anoppi"-Freya oli sitä mieltä, että ansaitsisin pientä kuritusta, kun yritin liehitellä tuoretta äitiä hieman innokkaasti... Yritin olla joka naisen unelmavävy ja päätin sitten vetäytyä sivummalle ja vain ihailla sekä hieman lemmenlurituksia laulella. Ei Freya oikein vakuuttunut kunniallisista aikeistani kuitenkaan... :-)
Onneksi myös Freya joutui tyytymään osaansa eikä päässyt sekään pentujen luo, vaan jouduttiin molemmat oviportin takaa tarkkailemaan niitä pieniä iniseviä palleroita.
Mamma oli myyty, no senhän te nyt arvasittekin. Jotain se sopotteli vauvanhajusta ja pehmoisuudesta ja herraties mistä, mutta ei sentään ottanut yhtään pienokaista taskuunsa mukaan. Meikäpoika kyllä piti mölyämällä huolen siitä, että mammalta ei unohtunut KUKA on hänen "valtiaansa"! Sain minäkin yhtä vauvaa nuuhkaista, mutta minusta se nyt oli vaan semmoinen otus. Vaikka tokihan minun lapsukaiseni kasvavat näteiksi ja komeiksi, kuten minäkin. Silloin ne näytti vielä vähän marsuilta kuitenkin... Onneksi ainakin yksi oli jo oppinut äänenkäyttöä ja pärräili yksinään matolla hetkisen. No mutta tässä pari kuvaa kuitenkin, muodostakaa itse mielipiteenne:

No sitten Mietoisista jatkoimme auringonpaisteista automatkaamme kohti Vaasaa ja kävimme tervehtimässä kasvattajaani perheineen sekä Orrya ja Siennaa. Siennaan olisin halunnut tutustua tarkemminkin, mutta tyttönen oli vähän ujo ja vältteli tutkivaista nenääni. Orry perinteisesti ei juuri kiinnostunut tälläisestä pojankoltiaisesta. Tervehdyskäynnin jälkeen ajaa surautimme mamman kanssa majapaikkaamme Seinäjoelle, jossa sitten vietimme viikon melkolailla leppoisasti.

Kävimmehän me kuitenkin sitten torstai-iltana starttaamassa toista kertaa virallisesti Lakeuden Agilityurheilijoiden Tangoagit-kisoissa. Kisapaikkana oli tekonurmella varustettu halli ja mamma oli ilmoittanut mut sekä hyppy- että agiradalle, joita molempia tuomaroi Hilpi Yli-Jaskari. Hyppäri oli ensimmäisenä ja maksiluokkalaisten jälkeen tulikin jo meidän vuoro. Pääsin starttaamaan radalle ihan ensimmäisenä - ja viuh vaan, sieltähän livahti ihan täysi nollarata!! Mamma oli aivan ällikällä lyöty ja niin sietikin olla, koska mehän sijoituttiin hienosti hyppärikisan 2.sijalle ja saavutettiin siinä sivussa ensimmäinen LUVAkin! Sitten saatiin odotella tovi, ennenkuin tuli medien agiradan vuoro. Radalla oli pari kinkkisempää kohtaa, joita mamma osasi ennakoida meidän akilleenkantapäiksi ja ne toteutuikin, mutta siltikin rata oli kerrassaan upea. Mamma oli yllättynyt ja ylpeä miten hienosti suoritin puomin ja A:n kontaktit, saatikka miten ylipäänsä homman hoidin. Kaksi vitosen virhettä oli pientä hapuilua vaikeissa kohdissa ja viimeisin niistä sijoittui hankalaan keppien sisäänmenoon, jossa neuvotellessa livahti varmaankin se 0,68s yliaika. Sijoitus agiradalta seitsemänneksi ja fiilis kahdelta radalta oli parempi kuin koskaan ikinä.
Palkinnoksi hyppärisijoituksesta sain pussillinen kuivamuonaa (jonka annoin Junnulle), pari pussia kanafileitä (ne syön ihan itse) sekä heijastimellinen hihna (vaihtoehtona oli panta, mut se oli sama kuin mitä jo nyt käytän niin otettiin sit mieluummin se hihna). Kyllä näillä eväillä jaksaa taas treenata lisää aksaa!

No sitten lomaviikko alkoi lipua kohti loppua, mutta mepä jatkettiin vielä lauantaiaamuna varhain Seinäjoelta kohti Oulua, jossa odotti kaksipäiväinen kansainvälinen koiranäyttely Äimäraution raviradalla. Lauantaina kooikereita oli kehässä neljä, yksi pentu, kaksi urosta ja yksi narttu. Olimme viimeinen rotu kehässä, joka venyi ja venyi ja venyi vielä hieman, joten odottelu alkoi käydä raskaaksi, vaikkakin onneksi ilma oli puolellamme eikä satanut. Lopulta tuli koohottimien vuoro ja sain minäkin alkaa valmistautua pitkästä aikaa esiintymään. Tuomari Juha Palosaari oli kaikille uusi tuttavuus, joten emme oikein kukaan tienneet mitä odottaa. Lopputuloksena meikäpoika oli PU2 ja sai vara-cacibin ja arvostelu oli ihan näköiseni (löytyy Näyttelyt-välilehdeltä), joten ei mitään valittamista. Sen jälkeen mamma kurvaili meidät muutaman "kiertotien" kautta hotellille ja pääsin vihdoin ansaitulle levolle rauhassa. Illansuussa kävimme vielä pitkällä lenkillä Oulun Varsinaisilla Hupisaarilla, jotka olivat hieman tulvan vallassa. Siinähän sitä hupia olikin kerrakseen...

Sunnuntai valkeni aurinkoisena, kävimme heti aamuvarhain lenkillä ja ottamassa pari nähtävyyskuvaakin;
tässä meikäpoika ja Toripolliisi, tarkkoina molemmat.

Mamma sai hotellissa mainion aamupalan, jonka turvin oli sitten hyvä pakata tavarat kasaan, sanoa hotellivirkailijoille heihei ja valmistautua toiseen näyttelypäivään. Tällä kertaa meikäpoika oli sitten ainoa miessukupuolen edustaja ja lisäksi esiintymään tuli yksi pentu ja yksi narttu. Sunnuntain tuomari oli vielä suurempi arvoitus, kroatialainen hän taisi olla ja nimeltään Zlatko Jojkic. Näyttelypaikalla varmistui, että miestuomari on kyseessä, koska eihän tuosta nimestä osannut oikein sanoa mitään... Ja niinhän siinä sitten kävi, että meikäpoika sai tuomarin vakuuttuneeksi ainoan uroksen laadusta ;) ja lopputuloksena neljäs cacib - joten epävirallisesti voin julistaa itseni kansainväliseksi näyttelyvalioksi! Virallinen vahvistushan tulee ulkomailta FCIltä jossain vaiheessa, kun Oulun tulokset on ehtineet kirjautua järjestelmiin. Sen jälkeen nimeni eteen tulee yksi kirjainlyhenne lisää; C.I.B eli Champion International de Beauté.
Näillä eväillä on hyvä panostaa enemmän sitten muihin harrastuksiin ja näyttelykäynnit tulevat osaltani harvenemaan, vaikkakaan eivät täysin loppumaan jos yhtään mammaa tunnen... Näyttelyissä kun tapaa ja tutustuu aina uusiin ihmisiin ja koiriin, niin se on sitten sitä suhdetoimintaa jatkossa kuitenkin :)  

Keskikesän juhlat on juhlittu, loma vaan jatkuu

Niin se on sitten juhannus taputeltu tältä vuodelta, mutta onneksi mamman kesäloma jatkuu vielä. Juhannus meni jälleen kerran rauhallisissa merkeissä grillaten, kuolaten ja hieman valvoen, niin että univelkoja on sitten kuittailtu tässä hissukseen pois. Eilen käytiin parilla pienellä patikkaretkellä, jonka jälkeen meikäpoika veti sitten aivan kuolleen unta viisi tuntia putkeen... rankkaa pienen koiran elämä välillä, kun pitää seurata ettei kukaan huku, katoa tai syö mitään sellaista mitä itse söisit mieluummin. Tänään oli sitten ihana päivä, ei tuullut! ja aurinkokin paisteli niin että otin vähän lämpöä turkkiini takapihalla. Olin ulkoruokinnassa ja jälkiruuaksi sain nauttia kesäherkusta eli munatotista aidoimmillaan - nämä kuvat kertovat tilanteen ehkä paremmin...

Ensin oli muna ja kukkopoika...

 

Hölskyi vähän maahankin...

 

Sinne meni, parempiin suihin kuorineen kaikkineen... 

Ja laitetaan vielä lopuksi pari juhannuspotrettia...

Kato sä vasemmalle ni mä katon oikeelle ja kukaan ei sit kato kameraan!

Ja sit jos molemmat kattoo tonne järvelle ni tulee kiva profiilikuva...

Juhannuslapset ovat syntyneet!

Eilen se sitten tapahtui, Iita-ihanainen synnytti maailmaan kuusi pientä koohopentusta! Kolme tyttöä ja kolme poikaa! Saamiemme tietojen mukaan synnytys sujui hyvin ja Iita hoitaa hommansa emona mallikkaasti. Lähiaikoina olemme siis täysin pentukuva-saasteen alaisia - ja ah, kovin onnellisia!

Lisätietoa pentueen tilanteesta sekä ensimmäisen yhteispotretin emosta ja pennuista näette kasvattajan sivulta http://roosnell.fi/

Näissä merkeissä toivotamme hyvät ja rauhalliset juhannukset kaikille!
Pusuja Iitalle, omalle juhannusheilalleni!

Kesä ja loma

Se olisi nyt sitten mammalla kesäloma ja luvassa on kai jotain pientä ohjelmaa meikäpojallekin. Ensin tosin pitää jännittää ihanaisen Iitan synnytys, johon on aikaa enää muutamia päiviä eli juhannuksena saatetaan pitää myös sitten "tassujaisia" pienten pikinenien kunniaksi! Aatella, että minustakin karvapäästä sitten leivotaan aito isukki. Tosin vain tälläinen etä-isä, minähän en tassujani pentujen hoitoon sotke...

Mitäs sitä on sitten tähän asti touhuiltukaan. Lähinnä tavallista arkea elikkäs kesän aksatreenikautta kerran viikossa ulkokentän raikkaudessa ja talviturkin kastamista sekä punkkien keräämistä lenkkireittien varrelta - on muuten kasassa jo 15 kappaletta ja lisää tulee viikoittain... yök. Onneksi vain viitisen kappaletta on ollut ihossa kiinni, muut on noukittu turkistani tassuttelemasta. Mutta katsotaan kuinka suureksi saldo saadaan syksyyn mennessä vielä.
Toukokuussa pääsin parina tiistaina mamman mukaan vetämään pentukurssia. Tai siis minä lähinnä ulvoin, karjuin ja loilottelin autosta kun näin mamman paijaavan ja juttelevan niiden pentusien kanssa. Viimeisellä tapaamiskerralla pääsin sitten pentujen jälkeen vetämään lyhyen pätkän aksarataa, jotta ei ihan huono maku jäänyt sitten kirsuun kiusaamaan. Olihan siellä yksi söpö tyttökin, vähän vanhempi muita. Jackrusseli se oli ja meillä synkkas kyllä heti, mutta jostain syystä mamma ei sit päästänyt mua kunnolla hurmailemaan alaikäistä neitoa.
Puolivälissä toukokuuta osallistuin myös hyväntekeväisyyskävelyyn kaverini Junnun kanssa. Tuotto meni Rekku Rescuelle eli hyvään tarkoitukseen ja päivän aikana oli mahdollisuus käydä koirien koulukuvassakin. Me oltiin Junnun kanssa kaverikuvassa ja lisäksi meistä napattiin yksittäiskuvat. Ihan onnistuneita otoksia niistä tuli, vaikka Junnu nyt ei mikään poseeraaja olekaan.

Tänään käväisin Koirafestivaaleilla pikaisesti. Mamma hoiteli siellä Match Show-tuomarin virkaa pienille ja isoille pennuille. Ja kylläpä sen takki tuoksuikin mielenkiintoiselta kun se tuli mua sitten autosta hakemaan jaloittelukierrokselle! Oli kuulemma ollut söpösiä pentuja, tiedä sitten... Mä näin jaloittelulenkillä kuitenkin pari varsin kummallista ilmestystä. Tai no joo, kyl mä tiesin että se toinen oli poni mut ku se oli niin pieni, etten tiennyt voisiko sen kanssa vaikka lyödä leikiksi. Mut se toinen.... Iso ku mikä ja villava! Tuoksui oudolta, katsoi isoilla silmillään ripsiään räpytellen yläilmoista - ja kyllä mua epäilytti se kovasti. Mamman kuulin sitä alpakaksi kutsuvan. Enpä tiedä, olkoon vaan mutta sitä en kysellyt leikkimään!

Se olis sitten heinäkuussa tarkoitus käväistä piiiiiiiiitkästä aikaa näyttelykehässäkin. Ja ei ihan kanta-hämäläisillä nurkilla, vaan lähdetään sitten oikein Ouluun asti. Toivottavasti ilmat nyt vähän lämpenis, ettei tartte toppatakkia pakata mukaan... Vedetään kuitenkin kahden päivän näyttelyrumba ja sitten samoilla silmillä kotia kohti, koska mamman täytyy töihin palata. Ihan kivaa lähteä reissuun, mamma lupasi että yritetään käydä matkan varrella luultavasti kotikennelissäkin moikkaamassa kasvattajaa. Se on aina mukavaa!
Ja saapa nähdä mitä kaikkea muuta ohjelmaa tässä vielä tuleekaan, mutta luultavasti jotkut agiepikset, ehkä jopa virallisissakin startti. Eipä muuta kuin kuono kohti kesätuulia!

Kesän odotusta

Ollapa blogitaukoa taas kertynyt! Se on tuo kirjuri liian kiireinen tai muuten vaan saamaton, vaikka eipä tässä ole ihmeempiä tapahtunutkaan. Huhtikuu siis mennä hupsahti ja sen merkittävin tapahtuma oli tietysti yön yli kestänyt vierailuni ihanan Iita-tyttösen luona. Meikäpoika yritti parhaansa hurmata, Iita oli suostuvainen ja nyt sitten odotellaan josko jotain tulosta olisi siitä saatu aikaiseksi. Mamman peukut ja varpaat on ihan krampissa jo... Sen vierailun jäljiltä menikin sitten viikko totutellessa taas "poikamieseloon" ja pienen paastonkin siinä sitten pidin omaehtoisesti. Sittemmin ruoka on taas alkanut maistua ahneeseen tapaan ja arki palautunut ennalleen.

Aksatreenit alkoivat toukokuun alussa ja onpa ollut kivaa taas ulkokentällä vipeltää. Jopa keinupeikko on saatu hallintaan, kun ulkona käytössä on tukevampi puurakenteinen keinu. Vielä työstämistä sen suhteen on, mutta positiivista on kuitenkin eteneminen asiassa, koska jo heti ekalla kerralla suoritin keinun useita kertoja omaehtoisesti ja huomattavasti reippaammin kuin viimeisissä sisähallitreeneissä. Eilen tuli sitten testattua käytännössä miten meikä etenee, vaikka mamma olisi vähän heikommassakin hapessa... Mamma nimittäin onnistui saamaan toiseen reiteen kiitettävän krampin, joka takasi linkuttavaa ja hidasta menoa radalla. Onneksi meikäläinen oli hyvin kuulolla ja suoritimme huikeasti kolme rataa - eikä muuten ollut mitään helppoja kuvioita! Treenien jälkeen mamman suoriutuminen auton ratin taakse olikin sitten eri juttu, vasen jalka kun ei enää noussut omin voimin kyytiin, vaan mamma joutui sen käsillä auttamaan kytkimen lähelle. Kotiin päästiin kuitenkin eikä vaaratilanteitakaan syntynyt.
Ehkäpä tuo tuosta ensi viikoksi toipuu juoksukuntoon taas...

Nyt ulkona satelee vettä, joten ei auta kuin toivoa helatorstaille aurinkoisempaa keliä niin pääsee sitten pitkälle lenkille keräilemään kesän ensi merkkejä eli punkkeja. Niitä on tähän mennessä kertynyt "haaviin" jo sellaiset seitsemän-kahdeksan kappaletta, joten tällä menolla kesän saldo tulee olemaan huikea. Myrkkyjä ei mamma ole niskaani laittanut koskaan, mutta nyt harkinnassa ovat eläinlääkärin kautta saatavat tabletit. Katsotaanpa mitä muuta ihanaa kesä sitten tuokaan tullessaan - uintikelejä odotellessa =)

Kuravettä ja aprillia

Huomenna on aprillipäivä ja kuravettä on maassa ihan riittämiin, että kaikille on varmasti juotavaa... Kaikesta huolimatta kevät yrittää tulla jolkottaa ja mamma on juossut kaiken maailman vuosikokouksissa, laivalla ja maissa. Eilen oli oman koirakerhon vuosikokous ja sieltä tuliaisina mamma toi Vuoden 2014 Näyttelykoira II-palkinnot; hieman naposteltavia, lelu, kunniakirja sekä Iittalan juomalasi. Meikäpoika petrasi sijoitustaan, sillä olin viimeksi sijalla III vuoden 2013 kisatulosten perusteella. Tähän se sitten kyllä tyssääkin meidän näyttelykoirasijoitusten parantaminen, kun kerhossamme on ykkössija perinteisesti mäyräkoiravaltainen. Mutta osallistuminenhan on kuitenkin mukavaa - ja sit ne palkinnot on näin mukavia

 

Mammalla alkaa perjantaina talviloma ja ollaan kai suuntaamassa taas Pohjanmaan lakeuksille vierailulle. Luvassa on myös koirauimalakäynti sekä Vappu Alatalon motivointiklinikka. Niin ja sit pidetään mamman ja meikäpojan yhteiset synttärit kuulemma kummitätille ja parille muulle kivalle kaverille.

Aksan kanssa edetään hitaasti ja keinu on nyt semmoinen peikko, että sen suorittaminen tuottaa tuskaa sekä itselleni että mammalle. Mamma yrittää kuumeisesti miettiä ratkaisua pulmaan, koska kyllähän sitä keinua on aiemmin kuitenkin suoritettu. Ehkä se sieltä jonain päivänä kolahtaa kohdilleen. Toivottavasti jotta päästäisiin ilmoittautumaan kisoihinkin. Viime torstaina käväisimme vanhalla tanssilavalla hieman treenaamassa omatoimisesti, mutta paikka oli tuttuudestaan huolimatta liian jännittävä kunnon harjoitteluun. Tuuli ujelsi seinälautojen väleistä sisään ja peltikatto rymähteli välillä. Ei siis ollenkaan pienen kooikkerin harjoittelumesta... Keppeihin haettiin varmuutta vetämällä ohjurit alusta loppuun ja lopussa vielä oli namialusta saamaan hieman vauhtia pujottelemiseen. Ihan kivasti ne menikin ja hain jopa itsenäisesti sisäänmenoa itselleni helpommasta suunnasta. No, huomenna vakitreeneissä nähdään oliko siitä mitään hyötyä. Pääasia kuitenkin, että kivaahan se oli ihan kaksin vaan mamman kanssa touhuta. Vaikka oli meillä yleisö; kaverini Junnu katseli meidän tohotusta hieman tylsistyneen näköisenä... Mitäs ei suostunut mamman kanssa tekemään paria pikkujuttuakaan. Harkkojen jälkeen käytiin sit kolmisin reippailemassa metsässä ja aurinko näytti säteitään kivasti, niin että mamma nappas pojista kuvia.

 

Viralliset korkattu

On sitten lumet poissa jo lähes kokonaan ja auringonsäteitäkin ollaan saatu osaksemme, vaikkakin öisin on vielä viidestä kahdeksaan astetta ollut pakkasta. Päiväsaikaan lämpö on noussut sitten sinne 6-7 asteeseen jo. Ulkona lintujen sirkutus alkaa olla sitä luokkaa, että korvatulpat olisi välillä tarpeen, mutta mitäpäs niistä, meikäpoikakin liittyy välillä kuitenkin mölykuoroon omilla aarioillaan. Äänellään se variskin laulaa... ;) Ja niitä tyttöjen tuoksuja, voih, niitä on ja paljon!

Eilen oli sitten meikäpojalla "suuri" päivä, kun pääsin ensimmäisiin virallisiin aksakisoihini kotihallille. Mamma oli ilmoittanut meidät hyppyradalle ja lisäksi yhdelle agiradalle, koska tuumaili, että siinä on jo ihan riittävästi ensimmäiselle kerralle koetusta sekä liikuntaa. Ja tottahan toki, eihän kaikki aina mee ihan niinkuin kuvittelisi joten ensin meikäpoika päätti aksatreeneissä osoittaa, että keinu on maailman kammottavin asia ja sinne on ihan turha kuvitella meikäläisen tassuttelevan. Ja sitten to-ke välisenä yönä mamma kehitti itselleen flunssan. Mitäs kulki liian vähissä vaatteissa heti kun aurinko pilkahteli lämmittävästi... No siinä sitten keskiviikon treeneissä sitä keinua hinkattiin, mutta vain sillä lopputuloksella että mamma jo mielessään päätti että jos keinu kisaradalla on, niin otetaan hylkäys ihan suosiolla ja yritetään vain päästä sen esteen ohi, jotta saatais edes muutoin onnistumisen fiilistä radalle.

Eilen aamulla sitten kahdeksan maissa lähdettiin hallille ja aurinko alkoi mukavasti lämmittää pakkashuuruista olotilaa. Jopa mamman flunssa tuntui jäävän taka-alalle, tai sitten se määrä nessuja, joilla matkaan lähdettiin, säikäytti flunssan hetkeksi pois... Heti ilmoittautumisen jälkeen tapasimme hallilla kooikkerityttö-Jinan emäntineen ja teimmekin lämmittelylenkin yhdessä. Hallilla meikäpoika pääsi omaan häkkiin ihmettelemään menoa ja ottamaan vähän fiilistä kuulutuksista, taustamusiikista ja toisten koirien äänistä. Kisapäivä starttasi hyppyradalla, mikä olikin kiva, koska siihen ei sisältynyt mitään ennakkopaineita mamman päässä, vaan lähinnä ajatus, että mennään radalle ja höpsötellään parhaimpamme mukaan. Ja niinpä höpsöteltiin sitten; täältä löytyy seurakaverin tallentamana videota Tristan hyppäri

Kuten videolta näkyy, perinteinen jäätyminen tapahtui keppien alkuun, mutta sitä mamma osasi odottaakin, joten sinnikkäästi yrittämällä päästiin jatkamaan. Sen verran keppisekoilu sitten aiheutti, että hieman mamma oli myöhässä valssaamassa keppien jälkeiselle hypylle ja meikäpoika ehti jo lähteä vähän etsimään uutta kulmaa, mutta tulinpa sieltäkin sitten kutsumalla ihan hyvin. Joka tapauksessa hyppärin lopputuloksena vitonen sekä aikavirhettä, jolla neljäs sija. Ei siis ollenkaan huono! Ja mikä hienointa, Jina tempoi nollat ja ensimmäisen luvansa hyppäriltä - jee!

Välissä saimmekin sitten mamman kanssa keskittyä seurusteluun ja kavereiden kanssa ulkona tassutteluun hieman enemmän, kun seuraavalle agiradalle emme osallistuneet. Mamma toki pisti heti merkille, että keinua ei radalle tullut ja manailikin siinä jo, että meidän tuurilla se sitten on tietysti siellä viimeisellä agiradalla. Vaan toisinpa kävi, myöskään meidän agiradalle ei keinua tuotu ja mamma joutuikin sitten kokoamaan vähän ajatuksiaan uudelleen rataantutustumisen aikana. Agiradalla oli muutamiakin tiukkoja kohtia, joten siinähän saatiin sitten pientä kisajännitystäkin nostettua ihan ja lähdimmekin perhosia vatsanpohjassa liikkeelle. Sen verran perhoset liihotteli, että mamma unohti haltuunoton heti toisen hypyn jälkeen ennen putkea ja meikäpoika ehti harkita A:lle lähtemistä, mutta lopulta Putkeen-sana tavoitti kaksi hernettäni ja ääneen räyhäten painoin menemään oikeaan suuntaan. A:n alastulossa jäin himmailemaan ylös, mutta liruttelin sieltä kuitenkin hissukseen alas ja kun jatko oli taas uuteen putkeen, niin siinä ei ollut ihmeempiä. Muutaman hypyn jälkeen tein sitten kuitenkin mammalle temput. Lähdin ihan ok hypyltä puomille, mutta sitten se iski. Kaamea epäilys, että tässä onkin keinu eikä puomi kyseessä. Ja siihenhän me sitten jäätiin neuvottelemaan puomin ylösnoususta aika tuskallisen pitkäksi aikaa, kunnes viimein rohkaistuin ja ponkaisin puomille ja lähdin hissuttelemaan sitä pitkin. Puomin alastulolle mamma varmisti tiukkaan kontaktia tarkoituksella, jotta se sai hieman etumatkaa tekemään valssia parin hypyn väliin ennen niitä perhanan keppejä. Pieni jäätyminen tuli taas siinä ennen kepukoita ja sitten yritin myös toisen keppivälin ohittamista mutta sen jälkeen taas päästiin jatkamaan. Loppu pitikin olla sitten helppoa (mamman mielessä) ja sieltä saatiin tietysti sitten hylkäys, kun huolimattomuuttaan mamma lähti kääntymään liian aikaisin ja ajautti meikäpojan väärään päähän putkea. Mutta kivaa oli silti ja ääneni käheäksi haukkua räksötin! Radat oli oikein kivat ekaa kertaa kisaavalle koirakolle ja mitään varsinaisia yllätyksiä ei radoilla tullut. Meidän 1-luokkalaisten tuomarina toimi Minna Räsänen.

Nyt ei sitten muutakuin yritetään ratkoa keinun arvoitus ja edelleen keppien kanssa lisää varmuutta, niin kyllä tämä tästä etenee. Hitaasti mutta varmasti. Kiirettähän meillä ei ole mihinkään, on niin paljon muutakin kivaa tekemistä ja aksa nyt vain sattuu olemaan yksi harrastus muiden joukossa. Nyt lähden ulos vetreyttämään jäseniäni auringonpaisteeseen - Hau!

Kevät mielessä

Helmikuu alkaa mennä kohti viimeistä viikkoa ja lumet sulaa kovaa vauhtia. Tänä aamuna takapihan tintit hoiti aamuherättämisen varsin kovaäänisellä sirkutuksellaan, taitaa olla niilläkin kevättä rinnassa. Sitä on nimittäin liikkeellä... Lenkit menee kovasti nuuskutellessa ja välillä pitää vähän lupsutellakin ihania hajuja. Toiset uroskoirat ovat aivan punainen vaate ja ohitustilanteista on tullut arvaamattomia, välillä mennään vaan häntä korkeella ohi tuijotellen, mutta välillä molemmat provosoituu liiaksi ja huutokonsertti on valmis. Mammallahan tietty menee hermot aika ajoin tuollaiseen päättömään käytökseen... Toissaviikon aksatreeneissä ilmoittelin aika selvästi treenikaveri-Mollyn juoksujen lähenemisestä ja menneellä viikolla Molly ei ollutkaan sitten enää mukana, vaan tuurajaksi tuli saman perheen podengo-Ronja. Ja siinä sitä olikin virtapiiriä likalla, jestas! Meikäpojalla paloi käämit kun toinen hosuu kohti aivan villinä ja yritin likkaa pistää ojennukseen, mutta kas kummaa, ei se mitään totellut. Jossain vaiheessa loin mammaan sellaisen katseen joka kertoi "pidä toi kakara kaukana musta tai mä en enää ikinä tee mitään kivaa sun kanssas" ja sen jälkeen keskityin enemmältikin suosikkityttööni (yksi niistä monista), mäyräkoira-Hippaan. Tosin Hippaakin kellistin tantereeseen haisteltavaksi sellaisella intensiteetillä, että kohta varmaan silläkin on juoksut tulossa. Meikäpojalla on muuten kissanpäivät meidän aksaryhmässä, sillä olen ainoa jätkä! Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että ryhmän kaksi tyttöä eivät kyllä suosiostani jostain syystä nauti. Mutta kyllähän mulle ne kolme muuta tyttöä riittääkin ihan hyvin.

Menneellä viikolla olin mamman kanssa parina iltana töissäkin, mamma kun on nyt painanut ylitöitä tasaiseen tahtiin ja huonon omantunnon välttämiseksi se sitten on ottanut mut seurakseen. Eipä se mua ole haitannut, otan yleensä nokoset pöydän alla tai siinä lähettyvillä ku mamma naputtelee tietokonetta ja yleensä siellä on ollut vielä mamman työkavereitakin, jotka on rapsutelleet meikäläistä ihan kiitettävästi.

Hyvin leppoisaa menoa on siis lähiaikoina ollut ja mitä sitä suotta hötkyilemään kun vähemmälläkin ehtii kaikenlaista. Talvilomaan on vielä yli kuukausi aikaa, joten tekemistä sille ajalle on nyt suunniteltu. Mamma meinaa kuulemma muuten "hylätä" meikäpojan mun synttäripäivänä. Se törkimys lähtee johonkin Tukholmaan risteilemään mun kummitädin kanssa ja tiedä sitten mihin mä oikein joudun. Syytä olis tuoda ihan reilusti sitten tuliaisia, mä en oo ihan varma annanko tuollaista käytöstä anteeksi. Ja vielä kummitätikin mukana, sekin luopio! No, onneksi mamma on vähän ääneen miettinyt että jos se keksisi jotain kivaa siihen edeltävälle viikonlopulle, veisi mua johonkin ehkäpä ja kavereitakin tulisi.