Nyt se on sitten polkaistu Daronin näyttelyura käyntiin, kun eilen oltiin kooikkereiden erikoisnäyttelyssä Asikkalassa. Meidän molempien arvostelut löytyvät blogin erillisiltä sivuilta.
Daron pääsi vielä pentuluokkaan, kun täyttää vasta reilun viikon päästä 9kk, meikäpoika fiilisteli puolestaan siellä valioluokassa. Mutta Daron-jätkä se näytti sitten närhenmunat ja mennä pokkas ensin urospennuista 1.sijan kunniapalkinnolla ja sen jälkeen vielä RotunsaParas Pentu-palkinnon, niin että mammakin yllättyi kerrassaan. Pikkukaverin nenä kun oli ollut aika liimaantunut nurmikkoon ja vain seisottaminen maassa ja pöydällä oli ollut kunnollista, kuulemma. Mutta niinpä vain tuomarin silmiin oli osunut hyvät puolet, mikä tietysti on sitten kiva juttu. Palkinnoksi kakara sai Nutrolin-öljyä ja kivan keraamisen Koiruuksia-pajan valmistaman kupin. Olihan se aika polleana kun se palas koppaan... Mamma tykkäs kovasti, että pöydällä oltiin oltu hienosti ja jaksettu seistä pönöttää sekä tietysti kestetty se tuomarin sekä harjoittelevankin tuomarin käpälöinti. Reipas poju, eipä voi muuta sanoa!
Meikäpoika päätti sitten mamman iloksi olla kehässä oikein komea ja hyväkäytöksinen, vaikkakaan tällä kertaa se ei riittänyt sijoittumiseen. Erinomainen olin kuitenkin kovassa joukossa, joten olemme oikein tyytyväisiä. Mamma oli meikäpojastakin silminnähden ylpeä. Tuomarin tullessa pöydän luo arvostelemaan meikäläistä, niin rouva virkkasi mammalle pilke silmäkulmassaan "I think you two love each other, don´t you?" Voihan sen niinkin tietysti sanoa. Oli kiva olla mamman keskipisteenä ja esiintyä edukseen. Hieman ihanaisten naisten tuoksut pisti laulelemaan pienesti kehässäkin, mutta pidin kuitenkin suuremmat mölyt mahassani.
Näyttelyn parasta antia olivat myös oman Tara-siskoni tapaaminen piiiiiiiiitkästä aikaa ja me hellästi toisiamme kuonoteltiinkin sen kunniaksi. Tara pääsi komentamaan Daronia myös (samalla äänensävyllä kuin mä!), kun kakara meinas ruveta aivan nenille hyppimään riemuissaan. Taran näyttelymenestys oli upea, sisko sai varasertinkin!
Sitten olivat ihana Iitani ja meidän yhteiset tyttäremme Rosi ja Neve.... Voi että sitä elämän autuutta, kun ympärilläni oli kolme ihanaa tyttöstä! Rosi ja Iita vähän meikäpojalle kiroilivat, mutta enhän minä nyt niin pienestä lannistu. A man must do what a man must do... Sekä Rosista että Nevestä on kasvanut kauniita tyttöjä, ensi viikolla Roosnell F-lapseni täyttävät vuoden! Rosillahan on jo kolmesta näyttelystä kolme sertiäkin, niin että en mä turhaan kehu. Nevelle erikoisnäyttely oli ensimmäinen ikinä ja hienosti tyttö suoriutui. Daronista oli ihanaa tavata Neve pitkästä aikaa ja ajateltiinkin, että jos treffattaisiin tässä kesän aikana vielä.
Näyttelyseuraa meille pitivät tutut Nella ja Iiris emäntineen - virittiväthän nuo emännät pienen piknikin sitten siihen meidän koirien kiusaksikin. Onneksi me saatiin sentään erikoisnamina lihapullia! Ja tottakai oli ihanaa tavata tuttuja, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, myös niitä ihmisiä. Aika väsyneitähän me pojat sitten oltiin kun aamulla puoli kahdeksalta oli kotoa lähdetty ja sinne palattiin iltakuuden jälkeen... Kivaa silti oli ja nyt mamma jo ruksii kalenteriaan tulevien näyttelyiden, agikisojen ja mejäkokeiden osalta.......... eipä tuu tylsiä kesäviikkoja varmaan!
Daronilla on ollut ihan huikea viikonloppu!
Eilen tuo maanvaiva lähti mamman kanssa newfoundlandinkoirien järjestämään mätsäriin tuohon ihan lähelle ja kun ne palasivat, niin palkintoa oli oikein kaksin käsin kannettavaksi! Daron oli ollut superhuippuhieno pikku pentuluokassa, voittanut punaisissa ja sijoittunut best in show´ssa kolmanneksi! Nyt alkaa kuulostaa hyvältä, tuumi meikäpoikakin, kun pikkukaveri toi kaksin kappalein leluja ja hauskat kokoontaitettavat lyhyet putkitunnelit sekä 20 pussia märkäruokaa. Lisäksi palkinnoista löytyi vielä hieno Finlaysonin-pyyhe tassu-/koirakuvioinnilla, brodeerattu kännykkäpussukka, kolme lahjakorttia RC:n kuivamuonaan (1-3kg pussi/kortti), pieni ruokaämpäri sekä tietysti pokaali ja ruusukkeet. Lisäksi Daron kertoi samassa mätsärissä olleen myös ihanainen Myy-mitteli, jonka kanssa olivat reuhanneet ennen kehiä. Myy oli itse asiassa ollut Daronin kilpakumppaninakin kehässä, mutta hienosti molemmat olivat keskittyneet pelkästään esiintymiseensä. Tuomari oli ollut mies, Daron sanoi että kamalan mukava mies oli ja tutkiminen oli suoritettu maassa. Daron ei ollut väistellyt lainkaan, joten hienoa edistystä pikkukaverilta! Ehkä se vihdoin alkaa uskoa, kun olen sille tolkuttanut, että ei niitä näyttelyitä kannata jännittää, kun kukaan ei ole vielä tuomarin toimesta joutunut saunan taakse... Omistajien toimesta ehkä turpakäräjiä on käyty, mutta sitä en tuolle riiviölle kerro, koska meidän mamma ei koskaan näyttelyiden jälkeen ole vihainen. Pahanteko kotona on sit asia erikseen...mutta me pojat yritetään olla aina tosi kilttejä.
Tänään Daron kävi sitten Lions Clubin mätsärissä ja sijoittui siellä pentuluokassa sinisten kolmanneksi. Tällä erää palkintona pokaali ja oikein hyvä mieli. Tuomarina oli jälleen mies ja erittäin huolellinen mies oli ollutkin. Tutkiminen oli suoritettu aika pienellä pöydällä, mutta Daron ei ollut hötkyillyt yhtään. Olipa kakara jopa yrittänyt hypätä takaisin pöydälle, kun mamma oli sen maahan laskenut! Hieman hassu otus tuo meidän D. Sinisten loppukisassa tuomari oli seisottanut tooooooosi pitkään ja lopussa Daron oli jo vähän kyllästynytkin pönöttämiseen, mutta niin vain tuo eläin sijoittui hienosti. Ja pääsihän Daron painimaan Sasu-kooikkerin kanssa ennen ja jälkeen kehäkettuilun, niin että tuli noita koirasuhteitakin hoidettua.
Mätsärin jälkeen mamma vei meidät pojat pitkälle lenkille raikkaaseen ja rakkaaseen harjumetsäämme. Alkumatkasta saimme sadettakin niskaan, mutta onneksi se laantui ennen puoltamatkaa ja viimeiset kilometrit tultiin jo puolipilvisessä säässä kotia kohti. Daronilla oli virtaa heti, kun se sai silmiinsä Ahvenistojärven. Kaveri on nyt täysin koukussa veteen, kiskoo aivan hulluna kohti ja polskuttelemaan olis päästävä. Mamma sit veikin meidät yhteen niemennokkaan ja päästi meidät molemmat irti ekaa kertaa järvenrannassa. Jotain mamma oli perjantailta näet oppinut, kun yritettiin vetää se perässämme uimaan ja läheltä piti ettei se mulahtanut pää edellä rantaveteen... No, tällä kertaa meikäpoika jäi vain rantaveteen vikisemään, ei tehnyt mieli uida. Daron se roiskutteli suoraan järveen, nousi pientä kiveä vasten ja hopsansaa, yhtäkkiä se lähti uimaan! Pikkukaveri todellakin osaa uida ja hyvin vielä. Paremmin kuin minä tuon ikäisenä, jolloin yritin vain huitoa eturäpylöilläni ilmaa ja meno oli erittäin roiskivaa. Daron uiskenteli muutamat vedot, hinkusi selvästi jo pidemmällekin, mutta mamma ja meikä houkuteltiin se takas rantaan. Ja siitähän se riemu sit repes. Pikkukaveri sai uimahepulin ja mennä viipotti kuin lopullisesti seonnut pitkin rantaa ja ei todellakaan kuunnellut mitään. Mamma huusi ja meikä huusi kunnes yhtäkkiä tajusin että mikäs mua tässä pidättää, mutta mammapa olikin tilanteen tasalla ja sain tiukan käskyn istua paikallani. Siihenhän se Daronkin sitten vouhotti ja mamma sai kuin saikin siitä tukevan niska-pers-otteen, joka pysäytti holtittomaksi menneen kiiturin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä Daron vielä hihnassakin vähän tempoili ennenkuin mamma pisti sen lopullisesti ojennukseen. Meikäpoika on kyllä ollut samanlainen; jotenkin se viileä vesi saa intoutumaan hillittömäksi ja unohtamaan täysin opitut käskyt. Mamma siinä ääneen meille virkkoi jotain hulluista lentävistä hollantilaisista, jotka karkaa kuin kesälaitumelle päässeet vasikat... No, loppulenkki meni sit jo rauhallisemmin ja nautiskeltiin vaan sateisen metsän tuoksuista ja linnunlauluista. Kotiin palasi kaksi kreppikorvaista ja väsynyttä koohotinta.
Tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista ja yritetään nyt taas muistaa edes jotain niistä... No jos lähdetään siitä, että kohta kuukausi takaperin oltiin koirahoitolassa viikko Daronin kanssa. Meillä oli ollut kivaa, vaikka toki mielellään tultiin mamman kanssa takas kotiinkin. Mua kyllä vähän kismitti, kun sinne hoitolaan tuli yks ihana pitkäkarvainen sakemannityttö, jolla oli juoksut, ja me senssejä oltiin sopimassa aidan läpi kun mamma tuli meitä hakemaan... No, aina ei voi saada kaikkea. Daron kotiutui hoitolaan myös hyvin, vaikka pari ekaa ulkoilutuskertaa - tai oikeastaan sitä edeltävä valjaiden pukeminen vähän jännitti. Mutta nopeesti se tottui kun hoitolantäti sitten vielä huolehti siitä korvalääkityksestä ja putsaamisestakin. Oli siis ihan kiva pikku loma pois kotoa vaikka kotikaupungissa edelleen oltiinkin. Ja mammalla oli ollut myös lystiä Wienissä, toi meille tuliaisina herkkujakin!
Sit me pojat oltiin seuraavana viikonloppuna Marttilassa kooikkereiden mejäleirillä ja meikäpoika kävi myös toista kertaa virallisessa mejäkokeessa. Se oli huisia! Tuloksena oli AVO2 35 pisteellä, joten ei huono ollenkaan (50 pistettä on maksimi) ja mä niin nautin siitä verijäljen nuuskuttelusta. Leirihän alkoi jo perjantai-iltana ja yövyttiin porukalla metsästysmajalla (ekana yönä mökissä tais olla 5 koiraa ja 5 ihmistä, tokana yönä enää 2+2), joten aika paljon tuli vietettyä aikaa kopassa Daronin kanssa. Hyvin se sujui, vain pari kertaa piti vähän ojentaa kakaraa kun se ojenteli sääriään mun puolelle... Perjantaina ihmiset saivat ensin suunnistus-/kompassinkäyttöopastusta, lauantaina oli yleistä mejä-teoriaa ja jälkienteko ja sit sunnuntaina koe.
Lauantain jälkienteko oli mammalle hieman jännä paikka ja jälkiparinsa kanssa saivat aikaan jäljen joka ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Metsään mamma lähti joskus puoliltapäivin ja palasi vasta illansuussa, joten hieman väsynythän se sit oli. Mutta hetken istuttuaan mamma vei kuitenkin Daronin myös nuuskuttelemaan ekaa kertaa verijälkeä; jälki oli noin 600m matkan kahdella kulmalla ja mamma oli kakarasta tosi ylpeä. Daron oli erittäin kiinnostunut, kulki verijälkeä hitaan huolellisesti ja välissä vain muutama kannontörö saivat osakseen haukkuja (hittooko tulivat siihen silmäkulmaan yhtäkkiä, kertoi Daron mulle illalla ennen nukkumaanmenoa...). Kaadolla odotti peuransorkka ja sinne olisi mentykin perille asti, mutta kuusen takaa pilkistänyt avustajan nassu sai Daronin säikähtämään juuri ennen ja "mörkö" piti sitten haukkua hurjasti hiiteen. Ottivat sitten kaadon yhdessä mamman kanssa haltuun ja sorkka oli Daronista kiva juttu myös.
Sunnuntaina oli sitten meikäpojan näytönpaikka. Saatiin mamman kanssa arvonnassa avoimen luokan toinen jälki ja sit mammalla oli kolmannen jäljen opastus. Just ennenkuin meidän vuoro oli lähteä metsään satoi hieman rakeitakin, joten sää oli keväisen koleahko vaikka aurinkokin kyllä pilkahteli. Alkumakaukselta meikäpoika lähti kuin juna ja mamma tulla rallatteli vaan perässä, kauheasti sille ei ole muistikuvia matkasta jäänyt. Paitsi että jäkäläinen märkä kallio on liukas... No sit meikäpoika löysi ekan kulman ja matka jatkui. Ei vieläkään kunnon filmiä muistissa. Tokan kulman mä oikaisin hiukan ja sit jossain vaiheessa sen jälkeen aloin harhautua hieman. Mamma arvasi että nyt ollaan pois jäljeltä. Meikäpoika vilkas mammaan, yritin kysyä että mihin se verenhaju mun kirsusta katos, mutta mamma ei oikein hokannut, että olis voinut kehottaa heti. Niinpä me sit ajelehdittiin vielä hetki ennenkuin tuomari pyysi mammaa ottamaan mut haltuun. Mutta mammaa kyllä lohdutti kun tuomari sanoi, että ollaan keskellä ruokintapaikkaa suolakivineen kaikkineen, joten harhauduin tuoreelle jäljelle. Saatiin uusi startti ja mamma tunsi taas liinan päässä, että jäljellä ollaan. Tuli jonkinlainen ryteikkö-nuorikuusikko-tiheikkö ja mammalta pipakin putos oksan ansiosta päästä. Mietti kuulemma mielessään, että jääköön metsään sitten ja jatkoi liinan perässä. Tuomaripa oli näppäränä napannut pipan oksasta/ilmasta ja palautti sen kohta mammalle. Meikäpoika vaan jatkoi matkaa, kunnes yhtäkkiä pysähdyin kuusien alle. Äärettömän ihana haju, tuumasin, kuopsautin hieman maanpintaa kynsillä rikki ja heittäydyin kierimään hajuun. Mamma oli ihmeissään ja kauhuissaan samaan aikaan. Tuomari lohdutti sitä sanomalla, että ehkä ketunpissa. Meikäpoika otti nopeat eau de foxit, ravistin mullat pois niskasta ja matka jälkeä pitkin jatkui. Ja niin me tultiin kaadolle ihan yhtäkkiä ja siellä oli se ihana, ihana sorkka! Mamma oli meikäpojasta kyllä todella ylpeä eikä se ruokintapaikan hukkakaan haitannut yhtään. Sain kaadolla vielä palkaksi lihapullia ja sekin oli kivaa! Oman jäljen jälkeen palasin mökille Daronin viereen koppaan koisimaan, kun mamma meni opastamaan Iiriksen omalle jäljelleen. Sieltä palasi myös erittäin tyytyväinen, jäljestä kehut saanut opas ja vielä upeamman suorituksen tehnyt koirakko. Loppupuhuttelun ja palkintojenjaon jälkeen mukava metsäinen viikonloppu oli taputeltu ja palasimme väsyneinä, mutta onnellisina, kotiin.
Sitten vilahti viikko ja tuli vappu. Kävimme aattona Junnun ja kummitädin kera lenkkeilemässä Aulangolla kauniissa lämpimässä aurinkokelissä pari tuntia. Syötiin jätskit Joutsenlammella ja käytiin tsekkaamassa Aulangontornilla näköalat (ei tornissa kuitenkaan). Paluumatkalla poikettiin Joutsenlammen toisella rannalla olevassa paviljonki-huvimajassa (alla vanha syksyinen kuva)
ja ettepä ikinä usko mitä toi pöpi pieni Daron meni tekemään! Me kun
käveltiin sisälle paviljonkiin, niin pikkukaveri päätti, että kun ei
kerran lattialta näe ulos, niin hyppäänpä tuossa ikkuna-aukosta sitten
suoraan ulos! Mamma parkaisi kauhuissaan, kun Daron mennä leiskautti
ikkunalaudalta vauhtia ottaen ulkopuolelle; se pässi kun oli tietysti
hihnassa! Onneksi sillä oli valjaat eikä pantaa, niin kaveri laskeutui
suhteellisen nätisti mamman hidastamana maahan paviljongin ulkopuolelle.
Sieltä se sit pällisteli mammaa ja kummitätiä, että mitäs siellä
toljotatte, tulkaa perässä! On se omituinen otus... Kummitätihän se sit
tuumas, että onneksi ei menty sinne näkötorniin, kun on tuommoinen
kamikazeja harrastava kahjopää mukana... Kyllä sitä tapausta on
jälkikäteen naureskeltukin! Loppumatka lenkistä hoitui sit
rauhallisemmissa, normaaleissa merkeissä ja vietimme vappua
kotiterassilla auringosta nauttien.
Viime viikon tiistaina mamma otti meidät mukaan autoon, kun lähti vetämään pentukurssia. Taka-ajatuskin tähän sisältyi. Nimittäin kun päivä oli lähes helteinen, niin mamma päätti kokeilla koulutuskentän lähistöllä olevaa lampea uintiharjoitukseen. Ja niinhän se homma hoitui, että ensin kun meikäpoika oli haukkunut möröt lammesta pois, niin mennä molskautin itseni tyylivapaasti vauhdilla veteen ja hopsheijaa, Daron oli loikannut perässä. Äkkiähän se rantaan räpiköi, mutta heti kohta oli uudelleen vedenrajassa vouhottamassa. Ei siis pelkää vettä ja osaa kauhoa tassuillaan eteenpäin - hienoa.
Uinnin jälkeen Daronin karvat oli aikas pörheät ja mamma sai hupia sen takamuskarvoista... Me pojat otettiin uinnin päälle kotona vielä iltapainit ennen nukkumaan menoa
Sen jälkeen ei olla kunnolla päästy uimaharjoitteleen, kun oli
seuraavana päivänä lähijärvellä ruuhkaa koirista, mutta Daron kävi kyllä
polskuttelemassa rantavedessä omaksi ilokseen. Ehkäpä jos nämä lämpimät
kelit vielä jatkuu, niin meillekin löytyy rauhallinen paikka
harjoitella uimista todenteolla. Meikäpoikahan toki osaa uida ja uin
mielelläni, mutta Daronille pitää näyttää vielä esimerkkiä ja
harjoitella yhdessä veden varassa olemista.
Torstaina Daron kävi lähikauppa-Prisman pihalla match show´ssa ja tuliaisina oli sininen nauha ilman sijoitusta, mutta mamma kertoi, että Daron oli ekaa kertaa antanut tuomarin tutkia pöydällä eikä se ollut panikoinut ollenkaan. Kyllä se vielä oppii, että näyttelyt ei oo paha juttu ollenkaan.
Tänään lauantaina ollaan sit taas mennä touhotettu, tällä kertaa käytiin Lahdessa. Ensin aamusta oli kaksi tuntia rallytoko-koulutusta, johon me molemmat päästiin mukaan ja sit mamma siirrätti meidät vielä Jokimaan raviradalle, jossa oli match show. Daron pääsi taas harjoittelemaan kehäkettuilua ja saihan se punaisen nauhan, vaikkei sijoittunutkaan. Tuomari tutki maassa, tosin hampaat jokainen omistaja näytti itse kennelyskävaaran vuoksi. Daron antoi tuomarin hienosti koskea muutoin, vain takapäätään siirsi vähän syrjään. Kehäkäyttäytymisessä muutoin oli vielä petrattavaa, kun isommat koirat edessä (bernhardilainen) ja takana (täysikokoinen springerspanieli) aiheutti singahtelua, haukkumista ja pyörähtelyä, mutta isot koirat onkin jännä juttu muutenkin.
Huomenna kuulemma päästään taas metsäisempään tilaan, kun mamma menee harjoittelemaan mejäsihteerin hommia ja me pojat päästään tietysti matkaan mukaan, vaikka koe ei tällä kertaa koskekaan meitä.
Jaa, kappas kun tänään onkin aprillipäivä. Mamma tosin ei aamulla pilaillut kun valitteli huonoa oloaan... tuli töistä kotiinkin kesken päivän, kun niin kolottaa kuulemma. Tosin tässä on sitten se huono puoli, että jos se sairastuu, niin me pojat ei päästäkään pitkille lenkeille. Pidetäänpä peukkuja, että mikään tauti ei iske ja kolotus on vain aprillipilaa.
Pääsiäinen se mennä vilahti kuin noita-akka luudallaan ja me pojat käytiin ekaa kertaa yhdessä Seinäjoella piipahtamassa. Daron käyttäytyi aika hyvin tai no joo, hyvin. Se ei arastellut ketään, tutustui reippaasti kaikkiin uusiin outoihin ihmisiin ja tykästyi jokaiseen, kulki ihan hienosti hihnassa, ei juurikaan haukkunut, ajoi meikäpojan kanssa fasaanit takapihalta lentoon, nukkui yönsä rauhallisesti, leikki leluillaan (ja välillä ihmisten varpailla...ei hyvää käytöstä..) ja tietysti söi hyvällä ruokahalulla kuten aina. Jopa niin hyvällä, että ekana iltana nielaisi pehmomäyräkoiraltaan hännäntöpön......... sitä sitten jännitettiin, että tuleeko ulos normaalitietä ja tulihan se seuraavana iltana lopulta. Mamma saattoi saada hieman hullun maineen, kun kaikennäköiset risut ja puutikut käsissä tonki Daronin kakkakasoja.
Pohjanmaalla poltetaan pääsiäislauantaina perinteisesti pääsiäisvalkioita elikkäs kokkoja. Käytiin tsekkaamassa läheinen risukasa ja todettiin se riittävän isoksi.
Pääsiäistä edeltävinä viikkoina meillä on ollut ulkosalla kulkemisen kanssa tiukempaa koulutusta, kun mamma ärsyyntyi meikäpojan vouhottamiseen ja Daron tietysti seurasi mun esimerkkiä. Osataan nyt jo kulkea hienosti hihnassa, vaikka toki muistit välillä pätkii yhä. Samalla saimme kotona sohvakiellon, joka on mennyt lopultakin perille. Pienet muutokset runsaiden ylitöiden kera aiheuttivat kuitenkin protestointia ja "ilahdutimme" naapureita haukkumalla/ulvomalla aamuisin mamman töihin lähdön jälkeen sekä iltapäivällä ennen mamman töistä paluuta. Mamma yritti Seinäjoella simuloida huutotilanteita jättämällä meitä keskenään omiin tiloihin, kun hän puuhaili isäntäväen kanssa alakerrassa, mutta vain kerran annoimme kovaäänisen näytteen ja saimme siitä ansaittua palautetta. Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina mamma nauhoitti kotona työpäivän ajan tilannetta ja analysoi aika tarkasti, että silloin iltapäivällä johonkin aikaan Daron aloittaa muutamilla haukahduksilla, kiihdyttää meikäpojan ulvomaan ja sitten ulvottiin yhdessä. Sitten meikäpoika hiljentyy, kuin miettiäkseni, että mitäs tässä nyt oikein ulvotaankaan ja muutaman loppuhaukahduksen jälkeen myös Daron on hiljaa. Aikaa tapahtumaan kului 54,55 sekuntia. Tiistain jälkeen olemme pitäneet kuonomme ummessa ja mamma toivoo tilanteen palautuvan taas hiljaiseloksi. Tosin, seuraavana laukesi tilanne taas sitten ulkosalla, kun Daron kiihtyy jostain syystä nyt hirveästi toisista koirista ja haukkuu sekä pomppii, jonka jälkeen saa meikäpojankin takajaloilleen. Mamma harkitsee meidän myymistä ensi tiistaina torilla - vitosella kaksi...
Ihanaa, kun kevät tuli tänne Kanta-Hämeeseen pääsiäisen pyhinä ja lähes kaikki lumet on sulaneet hurjaa vauhtia. Ensimmäiset sinivuokot on bongattu ja ruoho alkaa puskea nurmikolle.
Lähilammen penkillä nautittiin kevätauringosta.
Metsästä lumi oli jo sulanut.
Ensi viikon jälkeen mammalla on sitten talviloma ja meikäpojat joutuukin koirahoitolaan, kun mamma lähtee vähän ulkomaille. Jännää nähdä osataanko käyttäytyä sen jälkeen enää lainkaan... Sitten mamman loman jälkeen onkin jo seuraavalla viikolla kaikenlaista pientä; oman koirakerhon talvikauden päättäjäisepikset agilityssa, silmäpeilaus ja mejäkurssi sekä -koe Marttilassa. Huhhuijaa.
Meikäpoika muuten täytti 4 vuotta tuossa pääsiäissunnuntaina. Juhlin hillitysti, mutta mamma antoi erikoisherkkuna kuivattua kanankaulaa kyllä. Vuositarkastuksella ja rokotuksilla kävin ennen pääsiäistä ja olin tosi reipas. Daron pääsi mukaan eläinlääkärikäynnille, ihan vaan huvin vuoksi. Eläinlääkäri kehui, että olen hyvässä, sopivassa lihassa ja hampaat ovat puhtaat, mitä nyt vähän kulmureissa on plakkia. Mutta ne kuulemma mamma voi itsekin rapsutella irti. Sydän toimi kuin pitääkin, vahvasti ja tasaisesti eikä mitään muutakaan vikaa löytynyt. Painoa on 14,2 kiloa, olenhan toki iso kooltani vaikka Daronin kroppaan verraten siroluinen. Daron on malliltaan tuommoinen jässikkä. Melkein samaa kokoa ollaan jo, Daronin paino on 10,8 kiloa ollut nyt muutaman viikon tarkalleen. Daron muuten on tällä viikolla siirtynyt kokonaan raakaruokaan, kun sillä alkoi toinen korva töhniä niin kovasti ja mamma päätti kokeilla josko "parannus" olisi sama kuin meikäpojalla aikoinaan eli kuivaruuan jättäminen pois. Daron on parin viikon ajan saanut raakaa pienesti kuivanappulan seassa ja pääsiäisen aikaan mamma alkoi isontaa raa´an osuutta. Mitään vatsaoireita ei ole tullut, päinvastoin mamma on havainnut kakan olevan kiinteämpää ja ei niin haisevaa kuin ennen. Korva näyttäisi hieman rauhoittuneen, mutta nyt sitä vielä tietysti tarkkaillaan ja putsataan päivittäin. Meikäpoikahan ei ole koskaan kärsinyt korvaongelmista ja noita ei juuri puhdistella, paitsi kesäisin kun korvalehdille menee uidessa roskaa/siitepölyä yms pientä. Daronin korvienhoito on kyllä ollut mammalle juhlaa, sillä pikkukaveri on täysin viilipytty kun korvia putsataan. Meikäpoika pakenee putsausainepullon nähtyään kopan perälle, vaikka ikinä ei ole mitään erityistä putsatessa sattunut. Mä vaan en tykkää, kun kutitellaan korvasta... Noista hoitotoimenpiteistä tuli mieleeni, että kynsienleikkuu on kyllä meidän molempien bravuuri. Kynnet leikataan aina sylissä istuen, kun se on mammalle paras työasento ja ollaan siinä rentoina. Mammalla on jopa vaikeuksia sen takia, että molemmat halutaan syliin yhtäaikaa kun nähdään kynsisakset. Tämähän johtuu vain siitä, että meillä on namipalkka per tassu ollut aina tapana ja Daron on hyvin omaksunut homman...
No mutta nyt pitääkin mennä syömään, eikä suinkaan silliä ja kuravettä, vaan naudanmahaa - namskis! (mamman mielestä haisee pahemmalle kuin silli; mä en kyllä tajuu...)
On se kevät ihanaa aikaa... Meikäpojalla hormonit hyrisee, niin että ulkosalla pää meinaa ihan seota. Tänään pääsin Daronin kanssa taas tapaamaan ihania Nella- ja Iiris-tyttösiä ja kyllä mä niitä niin liehakoin. Vaan eipä ne kumpikaan mulle oikein kovasti lämmenneet... Vähän tanssahdeltiin Iiriksen kanssa, mutta muu seurue (D ja N) olivat hieman kateellisia ja meidän tanssit keskeytyi. Mutta pari kertaa juostiin päättöminä pihassa koko porukalla ja haukuttiin niin perusteellisesti että koko kylä kuuli. Siinä toheltaessa Daron ilmeisesti vähän liukastui terassilaudoituksella ja kakara päätti ruveta matkimaan mammaa ontuvana eriksonina. Ei sitä kuitenkaan pahasti sattunut, koska jatkoi riekuntaansa hetken kuluttua entiseen malliin. Varmaan vähän venäytti itseään vaan. Mammahan, siis tohelo kun on, loukkasi polvensa työtapaturmassa tiistaina ja tikkien takia ei saa polvea koukistella. On meidän lenkit olleet tässä sitten lyhyempiä ja todella paljon hitaampia, kun yksi konkkaa tulemaan. Onneksi me ehdittiin edellisenä sunnuntaina käydä siellä Lempäälässä agikisoissa. Ja pääsin mamman yllättämään siellä kyllä hienosti sijoittumalla molemmilla agiradoilla ykköseksi puhtain radoin, mutta aikavirheellä ja hyppäriltä tultiin nollilla kolmansiksi. Sainpahan leluja sitten yli oman tarpeeni ja muutaman lahjakortinkin vielä.
Kisat oli kivat, radat oli kivat ja aikataulukin meille sopiva, kun eka startti oli puoli kymmenen aamulla. Mamma oli ylpeä, kun tein tarkkaa työtä ja puursin ne itselleni vaikeat esteetkin ilman kieltoja, vaikkakin hitaasti. Seuraavat kisat meidän piti heittää ensi viikonloppuna omalla treenihallilla, mutta mamman polven takia ne kisat jää nyt sitten välistä kuitenkin. No, eipä tässä kiirettä mihinkään ole.
Oman rotujärjestön mejä-kokeeseen ollaan mamman kanssa sitten menossa huhtikuun lopulla. Samalla kertaa on koulutusviikonloppukin, johon Daron pääsee mukaan kuulemaan mejän saloista ja sattumoisin Iiris ja Nella omistajineen tulevat myös. Tulee lysti viikonloppu sitten. Kunhan ei niin lystiä kuin viime vuonna kooikkereiden syyspäivillä, jossa tapettiin kyykäärmettä, nähtiin luurankoja ja vähän jänskättiin muutenkin pienellä metsälenkillämme... Etenkään noita kyykäärmeitä ei haluttaisi koeviikonloppua pilaamaan. Muutenkin taas tarpeeksi jännää, ettei mamma eksy metsään, kun se on vähän tommoinen hattarapää välillä.
No, jos me sieltä metsästä palataan kaikki kotiin, niin sitten toukokuun alussa pitäisi käydä rotujärjestön rallytoko-koulutuspäivässä ja kesäkuussa meillä on sitten rotuerkkari, johon mamma on meitä poikia ilmoittamassa. Silläkin riskillä, että Daron ei ehkä osaa näyttelykäytöstä kunnolla vielä silloin... No, eihän sitä tiedä jos tuo pikkukaveri tuosta innostuukin. Kyllä se jo tänään oli ihan eri mentaliteetillä kylässä kuin pari viikkoa sitten ja ei haitannut yhtään, että vieras ihminen koski. Ja eilen se antoi myös vieraiden ihmisten koskea, intoutui jopa pieneen leikittelyynkin. Se on tuommoinen hitaasti lämpenevä pieni otus. Ja ajatella, että ensi viikolla otus täyttää 6kk! Hui miten aika menee vilkkaasti, kun on kivaa.
Meikäpojalla on ensi viikolla rokotusten uusinta ja mammalla tikkien poisto, niin että me työllistetään kumpikin terveydenhoitoa sitten. Huhtikuussa käyn lisäksi uusimassa silmätarkastukseni, kun se umpeutuu tässä kuussa myös. Kaikenlaista pientä tapahtumaa siis tiedossa jo ja kevät senkun porskuttaa tulemaan kesä perässään. Onkin kiva nähdä sitten, mitä Daron tykkää uimisesta. Mamma on tuossa miettinyt, että voisi viedä meitä koirauimalaan kokeilemaan Daronin vedenkestävyyttä, mutta ainakaan vielä se ei ole aikaa varannut. Ehkäpä kuitenkin ennen kuunvaihdetta ehdittäisiin...
Daron hyväksyttiin muuten FitDog´n pentutestiryhmään tuossa jokin aika sitten ja viime viikolla sille tuli paketti Puppy Booster´a testattavaksi.
Kaveri on ihan innoissaan juomasta, näkisittepä miten se loikkii kun haistaa mitä on kupissa! Paketissa oli myös meikäpojan käyttämään Energy & Rehydrate-jauhetta, jonka voimalla viime sunnuntain agikisatkin hoidettiin. Tuo meikäpojan juominen kun jännityksessä on vähän heikonlaista, mutta jauheella varustettu vesi menee hotkien alas. Daron on reippaampi juomaan, mutta se nyt tietysti syö kuivamuonaakin, joten senkin takia sille nesteen nauttiminen on tärkeä juttu. Nyt meillä on oikeastaan vähän kisaa, että kumpi saa reissussa juoda ensin mamman tarjoamaa jauhejuomaa - onneksi vanhemman oikeudella se olen ollut minä.
Tässähän on kirjuri luistanut taas velvollisuuksistaan näemmä, mutta ei tässä nyt kummempia ole tapahtunutkaan. Me koirapojat oltiin toissa viikonloppuna hoitotätin harteilla, kun mamma käväisi pääkaupungin hulinoissa ja ihan kivasti oli kaikilla mennyt. Daron päätti siinä sivussa pudottaa ihan neljä maitohammastakin suustaan, joten nyt niitä piikkejä on yhä vain vähemmän sen suussa! Yläkulmahampaita mamma himoaa irtoavaksi, mutta vielä ei ole mitään edistystä sen suhteen. Molemmat alakulmurit on siis jo poissa ja tilalla isohkolta näyttävät hevosenhampaat vielä mataline kulmahampaan alkuineen. On se pöhkön näköinen...
Eilen oli sitten ihana aurinkoinen päivä ja mamma oli sopinut heti aamusta meille treffit Iris ja Nella kooikkereiden kanssa. Me pojat hieman annettiin autossa ääninäytettä, kun mamma ensin tervehti tyttöset ja sen jälkeen käytiin porukalla heittämässä lenkki. Lenkiltä palattuamme päästiin riehumaan tyttösten aidatulle pihalle ja kylläpä oli lystiä. Tosin meikäpoika keskittyi alkuun vain pelkkään nuuskutteluun ja jalan nostoihin, mutta Daron otti ilon irti vapaudesta sekä seurasta ja yritti saada erityisesti Nellaa mukaan riehuntaan. Iiriksen kanssa eivät olleet samoilla taajuuksilla, mutta onneksi tilaa pihassa oli vaikka vain väistellä tuon riiviön hyökkäyksiä. Siinä kun emännät seurailivat kakaran touhuja, niin Iiris yllättikin kaikki ja tuli haastamaan meikäpoikaa pieneen tanssiin. Voi miten mukava tyttö! Harmi vaan, että Daron tunkesi pian kolmanneksi rattaaksi ja meidän ilonpito hiipui, kun Iiris ei kestänyt sitä. Mutta meikäpojalta meni kyllä hetkeksi pasmat vähän sekaisin, kun harvoin tyttö noin lähestyy... Palkitsin Iiriksen yrityksestä villillä hännänhuiskutuksellani ja olin kyllä aika polleata poikaa.
Kun oltiin jonkin aikaa rallateltu pitkin poikin hankea niin käytiin sitten sisällä talossakin. Tutkittiin tarkkaan Daronin kanssa nurkat ja jostain syystä mamma naureskeli, kun muutamaankin kertaan käväistiin kummatkin vaa´alla punnitsemassa itsemme. Ei meillä paino-ongelmia kai ole, mutta kun se nyt siinä Nellan ja Iiriksen huoneessa oli, niin pitihän sen lukemat kokeilla... Keittiön pöydän ympärillä oli hieman kahviaikaan myös kuhinaa ja innokkaita kuonoja oli valmiina heti jos kädestä meinasi jotain lattialle livetä. Daron välillä riehaantui haukkumaan, etenkin Iirikselle ja meikäpoika säesti vinkumalla ihan noin niinkuin muuten vaan.
Kahvittelun jälkeen me päästiin sitten vielä takaisin pihalle riehumaan ja otettiin viimeiset mehut irti peuhaamisesta. Daron kun pääsi auton takapenkille, niin se oli jo unessa ja meikäpoika simahti sitten lopulta kotisohvalle. Mamma sai nauttia hyvin hyvin rauhallisesta illasta. Kuulemma tytötkin oli aika väsyneitä...
Tässä muutama kuva meidän eilisestä päivästä:
Juostaan!
Daron-riiviö hyökkää, Tristan taustatarkkailijana
Ai miten niin mulla on kivaa!
Iiris ja Nella poseeraa
Kuka on nopein?
Nella istuu rauhaksiin, Daronilla sata lasissa...
Ihana keväinen auringonpaiste, toteaa Tristan
Nella ajaa Daronia takaa
Ryhmäposeeraus; vasemmalta Daron, Tristan, Nella ja Iiris
Tänään mamma ilmoitti meikäpojan agikisoihin Lempäälään ensi sunnuntaina. Kolme rataa kuulemma pitäis pinkoa ja vielä osatakin jotain. Hmm... siitä voi tulla mielenkiintoista, mutta kokeiltavahan se on. Tiistain treenit jää ensi viikolla kuitenkin väliin, kun mammalla on muuta menoa, joten olkoon tuo sitten viikoittainen treenikertamme. Löysin rantein siis mennään vähän fiilisteleen kisatunnelmaa välillä. Seuraavat agikisat olisikin sitten maaliskuun puolivälissä meidän treenihallilla, joten sinne kuulemma kanssa mennään kipaisemaan.
Muita suunnitelmia tässä ei nyt ihmeemmin ole; Daronin kanssa mamma aikoo mennä näyttelytreeneihin ja lähialueen mätsäreihin, koska tuo pikkukaveri on toooooosi järkyttynyt, kun vieras ihminen koskee. Saapa nähdä mitä siitä hommasta tulee, vai tuleeko mitään. Tänään Daron osallistui kolmatta kertaa sellaiseen tottelevaisuuskoulutukseen, rallytoko-tempuilla höystettynä. Kyllä se kuulemma on ihan oppivainen, mutta mamma on taas lipsunut sen kouluttamisesta, niin että vaikkapa makuulla pysyminen ei ole lainkaan varmaa... Mutta kivaa sillä oli koulutuksessa joka tapauksessa ja koulutuksen jälkeen D oli vielä saanut pienesti painia Sasu-kooikkerin kanssakin.
Leikki se on lasten työtä ja onneksi meikäpoikakaan ei ole siihen liian vanha!
Oltiin tänään paikallisen Kodin Terran eläinmaailma-osaston 2-vuotissynttäreillä ja meikäpoika pääsi Daronin kanssa spanielirotujen esittelyyn. Mukana oli myös kolmas kooikkeri, Sasu 1 vuotta. Mamma ei oikein tykännyt meidän kahden käytöksestä kylläkään... Meikäpoika päätti kiroilla toisille uroskoirille ihan vaan huvikseen ja Daron nyt on niin pöhkö, että se välillä haukkui vaan ilmaa ja välillä toisia koiria sekä ihmisiä. Oltiinpa joo, tosi edustavia. Kaiken lisäksi annettiin ulvonnassakin ääninäytteet, kun sattumalta heti tapahtuman alussa mikrofoni piti todella ikävää ääntä ja eihän sitä kestänyt ihmisetkään, niin me pojat päätettiin alkaa ulvomaan vielä. Kummitäti, joka oli reissussa mukana, häpesi silmät päästään... No, tapahtumasta oli se hyöty, että mamma varas meille yksityistunnin pieneen käytöskouluun, kun esittelijä oli sopivasti paikalla. Mamman nimitys "Kaaoskaksikko" on tällä hetkellä erittäin osuva, sillä me villitään toisiamme kilvan tuolla ulkona. Daronilla on menossa kiusaamisjakso, se pörrää, pärrää ja puree mua jatkuvasti ja meikäpoika puolestaan tempoo, huutaa ja on kuuro käskyille. Mamma on lievästi sanottuna kettuuntunut ollut tuolla lenkeillä... Yksittäisinä koirina me osataan molemmat olla hillitysti, mutta vanha sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" on taas osoittautunut paikkansapitäväksi. Mutta jos jotain lohtua edes, niin kotona ollaan oltu hiljaa; mammalla on tietokoneella äänien nauhoitusohjelma ja lisävahvistimena haukunestolaite (toimii). Ja Daron on nyt ollut kuukauden täysin sisäsiisti.
Daron on käynyt maanantaisin edelleen pentutreffeillä ja on tutustunut erilaisiin koiranpentuihin innokkaasti.
Tapasipa tuo kakara viime maanantaina aikuisen tanskandoginkin samalla reissulla ja sen se kuulemma haukkui pystyyn sekä yritti purra hännästä. Daronilla olisi keskiviikkona ollut viimeinen pentukerho Animagissa, mutta mammalla oli menoa, niin kerta siirtyi ensi viikkoon. Lisäksi me pojat ollaan oltu toimistokoirina paljon, kun mamma on tehnyt ylitöitä iltaisin. Hienosti ollaan viihdytty 2-4h siellä, lähinnä kevythäkissä torkkuen, kunhan mamma on sitä ennen käyttänyt meitä vähän metsälenkillä. Meikäpojallehan tuo homma on jo tuttua, mutta Daron on saanut tutustua uusiin kivoihin ihmisiin ja ihmetellä toimistotyön ääniä.
Meikäpojan aksatreenit sujuu hyvin, keppien kanssa ollaan saatu vauhtia kun saatiin vuoden ekoissa treeneissä yksityisopetusta niihin. Keinuunkin on tullut hiukkasen enemmän varmuutta, mutta ei liene ihme, että välillä sitten joku muu juttu paukkuu poikittain. Kuten vaikkapa kontaktit. No, eipä tässä ole nyt kisoja ihan heti näköpiirissä, niin että ei muuta kuin harjoitellaan, harjoitellaan. Vielä jos joskus tuo mamma oppisi ohjaamaan, niin kyllähän sitä kehtaisi sen kanssa sitten enemmänkin kisailla. Se on ollut meille uusi juttu, että olen aivan täpinöissäni lelulla palkkaamisesta nykyään. Kotona kun en leluihin koske, Daron niitä pyörittelee senkin edestä. Daron on ollut nyt joka kerta mun aksatreeneissä mukana myös; pikkukundi on saanut tuntumaa tekonurmeen, tutustunut ihmisiin sekä koiriin ja oppinut odottamaan kevythäkissä rauhakseen yksinkin. Yksi harjoitus on erityisen haastava Daronille muuten vielä. Se on syliin nostaminen jonkun muun kuin mamman toimesta. Ja mikä sylivauva tuo kuitenkin kotona on. Tarvii kotonakin vain aikaa vieraiden kanssa, että tekee itse aloitteen syliin tulosta (sohvalle/lattialla). Mamman sylissähän se olisi ihan jatkuvasti kyllä. Ja tosiaan sohvalle pomppii niin kepeästi nykyään, että ei ole enää mulla rauhallista sohvannurkkaakaan mihin käpertyä viikonlopun päivätorkuille... elämä on raskasta, kun on pentu talossa...
Tässä alkaa olla kohta tammikuu ohi ja eilen käytiin -30 asteessa. Tänään ihme kyllä, oli sitten jo lauhaa ja vain -5 astetta joten me pojat tehtiin taas pitkä metsälenkki, meikäläinen liinan jatkeena. Ja mammakin muisti pitkästä aikaa ottaa kameran mukaan. Daronille puettiin uusi takki, koska jätkä on kasvanut siihen sopivaksi. Oranssi takki, aika hieno. Se on itse asiassa ollut meikäpojallakin käytössä, mutta jäänyt sittemmin pieneksi.
Oranssista väristä tuleekin mieleeni, että en oo tainnut mainita Daronin omaavan omituisia makumieltymyksiä. Jätkä nimittäin syö appelsiinia! Mä en pysty käsittämään, miten se voi tykätä sellaisesta... Mamman kanssa ne syöpöttelee yhdessä joka ilta; Daron saa kaksi siivua, vaikka söisi se varmaan enemmänkin. Mä kerran kävin myös kerjäämässä siinä, mutta sylkäisin palan suustani aika vikkelään - yök, ei mun suulle sopivaa ollenkaan. No, ehkä se on tuo Daronin Espanjassa asuva isä syynä tuollaisiin outoihin mieltymyksiin; appelsiinitkin kuulemma tulee Espanjan auringon alta, mamma kertoi.
Daronin pentukoulu Animagissa on nyt ollut kahtena keskiviikkona ja sillä on ollut siellä ihan kivaakin. Ekalla kertaa pennut kuulemma vähän arasteli toisiaan, mutta viimeksi olivat jo saaneet melkoiset rallit ja painit aikaan. Väsynyt tuo D oli kun kotiin palasi tunnin remuamisen jälkeen... Ehti se ennen nukahtamistaan mulle kertoa, että se sai viimeisen rokotuksensa (rabies) ja sit sille kirjoitettiin lemmikkipassi. Niin että nyt me poijaat voidaan sitten lähteä ulkomaan reissuunkin - jippii! Mammalla on kai jo suunnitelmiakin, mutta ensin se kuulemma käy kummitätin kanssa kaksin ilman meitä Itävallassa... Daronin veli muuten asuu siellä, ehkä mamma menee tapaamaan Dhyania, ken tietää.
Maanantaina Daron kävi myös Musti ja Mirri-kaupan pentutreffeillä. Sillä on kovasti uusia pentututtuja nyt. Oli se kuulemma osannut käyttäytyä, joten pääsee ensi maanantaina uudelleenkin. Mä kovasti haluaisin mukaan, mutta mamma sanoi, että mä en osaisi käyttäytyä kuitenkaan, niin joudun jäämään kotiin... tylsää...
Tylsyydestä puheen ollen, viime viikonloppuna mamma sai yläkerran naapurilta tiedon, että me pojat melutaan työpäivän aikana täällä. Mamma oli kauhuissaan. Molemmat ollaan vähän niinku haukuttu, niinku sillain vartista tuntiin jopa klo 14-15 välillä. Ja kovaa. Niinpä sitten maanantaina kun mamma lähti töihin, niin meikäpoika laitettiinkin Daronin kanssa samalle puolen portteja, tuohon eteiseen. Mammalla ei kyllä ole mitään hajua mitä me on touhuttu päivän aikana, mutta eilen se kävi naapurilta kysymässä, että onko tilanne ennallaan, pahentunut vai kuinka. Naapuri kertoi, että nyt on ollut rauhallisempaa, vaikkei tokikaan äänetöntä. Meikäpoika ei enää hauku, mut Daron välillä vielä kiekuu puoli kahden jälkeen iltapäivällä hetken. Että semmoista peliä täällä. Mamma harkitsee nyt Daronille sitruunapantaa, jotta saataisiin haukkumiset kuriin ja jotta ei tulisi sitten pahimmillaan häätöä asunnosta. Meikäläinen yrittää hillitä omaa käytöstään ja toivon, että tuo kakara kasvaisi järkeväksi. Hampaat sillä on jo alkaneet vaihtua, jippii!
No sitä sitten tuli aika kylmä ilma heti vuoden alkuun... Tammikuun toisena päivänä mittarissa oli -10 astetta mutta aivan upea aurinkoinen keli, joten houkuttelimme kaverini Junnun omistajineen yhteislenkille. Teimme melko pitkänkin lenkin Aulangolla ja Daronilla oli kivaa, kun juoksi Junnun perässä ja katseli sen erimittaisten kepakkojen kantamista. Loppulenkistä mamma halusi ottaa meistä kuvan ja vaikka Junnun äiskä meinasi, että siitä ei mitään tule, niin aika kivasti me koirulit osattiin olla...
Daron oli lenkin jälkeen aika väsynyttä poikaa, mutta ei se sit kuitenkaan tarvinnut kuin tunnin torkut ja sit taas alkoi entisenlainen meno kotona.
Tammikuun toisen päivän jälkeen ilmat alkoikin sitten vaan mennä viileämmäksi ja viileämmäksi. Viime viikolla pahin pakkaspäivä oli torstaina, -29 astetta. Muina päivinä liikuttiin siinä -23 ja -27 asteen tienoilla päivin öin. Daronin lenkit jäi kokonaan väliin ja meikäpojankin pisin lenkki oli reilu puoli tuntia, töppöset takatassuissa ja takki päällä-varustuksessani. Daronilla on käytössä mamman edellisen koiran vanha teddyvuorinen takki (tuossa kuvassakin näkyvä), joka on hieman iso Daronille, mutta mamma fiksasi siihen vatsakappaleeseen lisäkiinnitykset napeilla, niin sai kurottua takin kuitenkin sellaiseksi että pysyy päällä. Ja ihan kivastihan tuo pallero on takkia käyttänyt, ei ole yrittänyt hangoitella pukiessakaan vastaan. Takapihalla asioidessaan Daron ei takkia käytä, ei sitä kauheasti ole kylmyys siellä haitannut, vaan välillä on juossut villisti ympyrää pitkin pikkuista pihaamme. Meikäpoikakin kävi yks ilta siellä takapihalla ja koska oli niin kylmä, niin lorautin minäkin pissat syreenipensaan juurelle. Katselin kuitenkin mieluummin puiselta terassilta, että mitä Daron touhuaa ja hetken päästä myös jonotin ovella takaisin sisälle. Hieman vilpoisaa oli. Eilen lämpötila oli "huikean lämmin", vain -17 astetta, joten otimme ilon irti ja kävimme tunnin lenkillä metsässä porukalla. Ja mamma huomasi, että on tainnut koko porukka jo vähän karaistua, kun kukaan ei ollut viluissaan yhtään. Siksipä tänäänkin -20 astetta ei estänyt lenkkiä ja kivaa oli, vaikka parta kuurassa sieltä kotiin tulinkin.
Viime maanantaina meikäpojalla oli hieroja, olipas ihanaa taas pitkän tauon jälkeen. Daron oli mukana ja pääsi hieronnan jälkeen tutustumaan hierojan omiin koiriin; belkkari-Winnaan ja harjakoira-Mollyyn. Winnan Daron haukkui pystyyn ja Winna kun ei itsekään ole vielä varsinaisesti aikuinen, kulki pitkin seinänviertä tuon meidän hurjimuksen takia. Mollyyn Daron ei ensin kiinnittänyt mitään huomiota, mutta sitten kun huomasi niin kävi haistamassa eikä jännittänyt yhtään. Tosin Molly kertoi pennulle paikkansa, kun sattumoisin peppua kävi haistamassa.
Tiistaina Daron sai 2-rokotteen, ilman rabiesta. Jätkä oli taas kasvanut, painoa 7.75 kg. Reippaasti hoiti tuonkin käynnin, vaikka kuulemma hampaiden katsominen oli aika yök-homma. Samalla mamma ilmoitti Daronin eläinlääkäriaseman pentukerhoon, joka alkaa tulevan viikon keskiviikkona. Neljänä keskiviikkona on tapaamisia ja eläinlääkäri oli kertonut, että pentuja on tulossa paljon, joten Daronille on leikkiseuraa. Ihan hyvä, saan minä olla rauhassa edes joskus... Tiistaina Daron pääsi myös mukaan meikäpojan myöhäisyön (klo 21-22) agilitytreeneihin ja kakara oli siellä reipas. Uhitteli koutsin pinsereille (ensin, kunnes häkki vastasi kolmen voimalla ja Daron juoksi meidän häkin viereen hakemaan multa tukea), nuuskutteli tekonurmea tyhjällä kentällä ja katseli muutaman koiran treenaamista edellisestä ryhmästä. Sen jälkeen pikku-D veti iltaunia yhteisessä häkissä, välillä olin sen seurana ja sit taas kävin vetään parit radat. Keinu oli harjoituksissa mukana ja kaksi kertaa tein sen kyselemättä mitään. Kolmas kerta hidastelin juuri ennen estettä, mutta tein kuitenkin hitaasti ja neljännen kerran hissuttelin epävarmasti sitten keinun askel askeleelta. Koutsi heitti ilmoille epäilyksen, että keinun suunnallakin voisi olla merkitystä ja sillä miten paljon esteitä keinun jälkeen on näkyvissä. Oli muistellut, että ennenkin keinun ollessa siihen tiettyyn suuntaan olin hidastellut. Ken tietää varmaksi, minä en ainakaan kerro.
Myös kepit olivat radalla ja saimmekin varsinaisten treenien loppuun tehoharjoitusta kepeille, kun paikalla oli eräs koirakerholainen, jolla on hyviä keinoja keppiharjoitteluun. Hän se ehdotti, että keppiongelmani syy voisi olla rytmityksen puute mamman kannustuksessa sekä ne muutamat kerrat, kun olen jättänyt lopussa keppejä välistä mamman kiirehtiessä liikaa seuraavalle esteelle. Hän sanoi, että kepit lähtevät hienosti ja vauhtia olisi, mutta sitten alkaa hiipiminen ja loppua kohti vauhti taas kiihtyy kuin helpotuksesta, että kohta nää on ohi. Kun siinä sitten useampaan kertaan palkan avulla harjoiteltiin kahdessa pätkässä, niin alkoi näyttää meno jo ihan erilaiselta. Mamma oli kiitollinen opastuksesta ja vinkeistä, näillä me jatketaan tuon ongelman purkamista.
Keskiviikon eli loppiaisen vietimme nuuhkien kotona mamman leivontaprojektin tuotoksia. Lisäksi Daronin velipoika Danny kävi viettämässä leikkituokion meillä ja kyllä noi kakarat sitten riehui! Mamma yritti niitä valokuvatakin, mutta sisäkuvista suurin osa on pelkkää valkoisen-ruskeaa heiluvaa massaa, josta ei ota päätä ei häntää selville.
Leivontaprojektin tuotteet oli puolestaan tarkoitettu Junnun iskän 50v juhliin perjantaille. Noihin perjantaibileisiin pääsimme mekin mukaan, sillä mamma pummasi meille yösijan Junnun kotoa. Junnun kotona kun on kellaritiloissa yökerho, jossa juhlat pidettiin ja me koirapojat saimme olla rauhassa yläkerrassa. Tai no rauhassa ja rauhassa, mutta kyllähän me nyt kevyesti nukuimme basson jytkeestä huolimatta. Mamma sulki Daronin ja mut samaan kevythäkkiin ja ei meille tuottanut mitään ongelmia olla häkissä yhdessä. Oltiinhan sitä toki jo aksatreeneissäkin harjoiteltu. Ja sit mamma kävi illan ja yön aikana välillä yksin, välillä jonkun vieraan kanssa meitä moikkaamassakin ja tietty käytiin asioilla ulkona. Ihmisjuhlaväki bailasi ankarasti klo 05 asti aamulla ja sen jälkeen meikäpoika pääsi mamman viereen sohvalle nukkumaan. Daron nukkui tyytyväisenä häkissä sohvan vieressä ja Junnu yläkerrassa omistajiensa kanssa. Klo 07 käytiin ulkona ja klo 08 uudelleen ja lopulta klo 10 ihmiset kömpi aamusumpille. Daron päätti ilahduttaa kaikkia kirkkaalla haukunnallaan, kun se yritti uhitella Junnulle. Välillä Junnu haukahti sille takaisin ja otti pari askeltakin Daronin suuntaan, jolloin pikku-D lähti karkuun. Pelkuri-höppänä. Aamukahvin jälkeen matkustimme kotiin kaupungin toiselle laidalle ja oltiin sen jälkeen aika hiljaista porukkaa pitkin sohvaa... Ihan kivasti meni siis Daronin ensimmäinen yökyläily.
Vuosi vaihtui kuulemma viime yönä. Enpä osaa sanoa, sillä mamma lenkitti meikäpoikaa sellaiset neljä tuntia kaikkineen ja loppuillan klo 17 jälkeen vietin lähinnä kyljellään kuorsaten. En jaksanut edes tuota makoisaa naudanluuta ruveta järsimään... Tänään olen ottanut sen vahingon takaisin ja tälläkin hetkellä meillä kuuluu tasainen maiskutus ja kolina kun Daron intoilee eteisessä oman luunsa kanssa ja meikäpoika tässä mamman vieressä makkarin lattialla. Onpa hurrrjan hyvää muuten! Mamma oli oikein tyytyväinen kun muisti paikallisen lihakaupan olemassaolon ja kävi siellä ostoksilla; kilohinta luille vain 80 senttiä ja takuusti on tuoretta. Tuolla lemmikkiliikkeissä myytävät putkiluut on yksittäispakattuja ja hinta yhdelle pirun luulle jotain 7 euron huitteissa. Nyt saatiin paljon isompia luita neljä kappaletta ja hinta 3,55 euroa! Jippii!
Daron ei välittänyt raketeista tuon taivaallista, se jopa kävi kolme kertaa takapihalla asioimassa hiljaisimpina hetkinä ja hoiti siis asiansa siistiin tapaan ulos. Klo 21 jälkeen kukaan ei enää päässyt meillä ulos, mutta eipä ollut tarvettakaan. Daron väsytti itsensä tuon saman luun kanssa ja siirtyi tiedottomaan tilaansa puoli yhdeksältä. Niinpä siinä sitten kävi niin, että kun meno oli kovin seesteistä, niin mammakin nukahti ennen puoltayötä... Viisi vaille kaksitoista yöllä mamma havahtui ja vaihdettiin katseita peiton kulmalta. En jaksanut huolestua, joten huokaisin ja painuin syvemmälle peittoihin. Daron kävi kurkkaamassa portin takaa meitä ja mamma kävi sille juttelemassa, varmaan jonkun tosi lyhyen iltasadun, koska alle minuutin sisällä Daronin kopasta kuului jo tasainen tuhina. Paukkukoot raketit, meitä väsyttää. Aamulla klo 05 mamma heräsi ja tuumasi, että voisi olla hetki käydä ulkona ja käytiin hoitamassa aamuasiat kuntoon hiljaisella tienoolla. Sen jälkeen jatkettiin vielä unia seitsemään asti, jolloin Daronin tulee aina nälkä. Ja kyllähän se meikäpojankin vatsa kurisi jo ruokaa. Aamupalan jälkeen meille laskeutui taas rauha ja niin me kaikki torkuttiin yhdessä sohvalla. Mamma väitti lukeneensa kirjaa, mutta minusta se kyllä kuorsasi...
Ennen puoltapäivää lähdimme sitten taas metsälenkille ja tällä kertaa teimmekin aika pitkän lenkin. Mutta kun oli niin kivaa ja Daronkin hippasteli menemään niin ei raaskittu palata heti kotiin. Loppumatkasta sellainen reilun kilometrin verran tultiin kyllä hihnassa, mutta hyvää harjoitusta sekin taas oli. Daron alkaa hiffata, että mammaa ei kannata kietoa hihnoihin, vaan seurailla samaa puolta ja reittiä kuin meikäpoikakin. Välillä näytetään tosi mallikelpoisilta jo. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä kovemmin Daron intoilee eteenpäin ja loppumetrit se tulee katujyrä-tyylillä... Sitten kun päästään tuohon kotioven eteen, niin Daron aloittaa hippaleikin ja me tohotetaan siinä aina tovi ennenkuin mennään (kaameassa epäjärjestyksessä, kuten mamma sanoo) sisälle.
Tänään ulkoilun jälkeen me söpösteltiin hetki yhdessä olkkarin matolla kuono vasten kuonoa, mutta sit toi pirun pikkukundi alkoi sörkkimään mun kuonoa ja poistuin kauemmas siitä. Sitten Daron jo simahtikin.
Se on kyllä hauska veijari, kun ensin mennään tuhatta sataa (etenkin
olkkari-keittiö suora on ihana) ja sit yhtäkkiä sen ajovalot sammuu.
Tosin ei ne ajovalot enää kauhean kauaa sammuksissa ole, kun jo taas
touhutaan välissä jotain ja sit taas otetaan uudet tirsat. Taitaa kasvaa
pirulainen. Mistä tulikin mieleeni, että tänä aamuna ekan kerran
merkkasin Daronin pissan päälle, kun aiemmin se on ollut ihan hyi. Ja
lenkillä huusin yhdelle uhittelemaan yrittävälle vesikoiralle
siansaksaa, kun aattelin että se pian tulee ja syö tuon pienen. Mamma ei
oikein tykännyt siitä mun kielillä puhumisesta... ihme nipo, hyväähän
minä tarkoitin.
Jouluaattona opetin muuten Daronille yhden tärkeän jutun.
Myyränkaivuutyön. Ei se oikein vielä jaksanut keskittyä, mutta kyllä se vähän hiffasi kuitenkin, että kaivaa pitää ja nuuskia kovasti. Pidetään jatkotreenit sitten keväämmällä, vaikka kyllä tuolla heinäpelloilla on vielä paljon tapahtumia vaikka jäistä alkaa maanpinta olemaankin.
Että nyt sitten uuteen vuoteen, vanhoin kujein ja uusia kujeita keksimään!
