Jos metsään haluat mennä nyt...

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt!
Noiden laulunsanojen mukaisesti sain mamman vähän yllätettyä meikäpojan taidoista eilen elämäni kolmannessa metsästyskoirien jäljestämiskokeessa (mejä) - tuloksena AVO2 pisteillä 38/50. Virallinen koeselostukseni on luettavissa blogin uudelta välilehdeltä.

Iloisen karvainen porukkamme starttasi kohti Oriveden koepaikkaa ajoissa jo perjantai-illaksi. Lauantain mamma vietti jälkiparinsa kanssa metsässä vetäen kaksi AVO-luokan jälkeä; lähtivät joskus aamupäivällä yhdentoista aikaan ja palasivat majalle lähempänä puolta kahdeksaa illalla... Päivä oli kostean kuuma, mutta onneksi sentään pilvinen. Me koirapojat odoteltiin majalla ja onneksi siellä oli muitakin paikalla huolehtimassa meitä välillä edes ulos pissalle. Mamman tullessa takaisin odottelimme iloisina pienessä ulkotarhassa. Mamma oli jostain syystä aika poikki, mutta jaksoi se sentään saunoa ja iltanuotiollakin istua makkaranpaistossa myöhään.

Sunnuntai jatkui samantyyppisessä kelissä, lämpimän kosteaa ilmaa, puolipilvistä. Tällä kertaa aamu alkoi varhain ja siinä vaiheessa kun mamma viritti meikäpojalle uudet valjaat, aloin jo epäillä että päivästä taitaa tulla erikiva. Sen jälkeen esiin kaivettiin oranssi jälkiliina ja olin jo ihan liekeissä "Joko mennään, joko mennään, joko jokojokojokojokojoko, mennäääääään!!", aloitin aariani. Innostuksesta pullistuneena meikäpoika kuljetettiin muiden koohottimien kanssa "ampumista varten saunan taakse" niinkuin ylituomari oli ilmoittanut. Laukauksensieto-osuuden läpäisin jälleen; en siitä kovasti pidä, mutta koska tiedän mitä se tarkoittaa, niin siedän sen epämukavuuden kun korvissa soi paukahdus. Mamma yritti taas tarjota namia hyvästä laukauksensietokäytöksestä, mutta sen verran olin lukossa, että en halunnut sitä syödä. Sen sijaan meikäläisellä oli jo kiire autoon, että päästään sinne metsään! Ja niin me pian lähdettiinkin, Daronin jäädessä majalle lepäilemään omaan häkkiin.
Meikäpojan jälki oli aamun toisena, joten odoteltiin tovi mamman kanssa siellä keskellä ei-mitään, metsäautotien laidalla. Meikäpojalla oli niskassa jääkylmällä kaivovedellä kasteltu pyyhemantteli ja oloni oli mukava helteestä huolimatta, tarkkailin takapenkiltä ilmassa pyöriviä pörriäisiä ja kuulostelin metsän ääniä ympärillämme.

Mamma käytti aikaa mm. suihkauttelemalla itseensä eau de Offia, joka ei kyllä hyttysiin tehnyt suurtakaan vaikutusta. Sitten saapuikin ensin opas ja lähti viemään sorkkaa kaadolle, jonka jälkeen hetken kuluttua tuomari toimitettiin myös lähtöpaikalle. Hoidimme protokollat kuntoon ja vihdoin mantteli otettiin pois ja sain luvan tulla ulos autosta. En malttanut pysyä hiljaa, vaan volisin hieman koko ajan ja tietysti höselsin liinassa kuin sekoamisen partaalla. Kaikesta siitä jännityksestä johtuen jouduin myös asioimaan pusikossa... Onneksi vatsani ei sentään ollut löysällä, niin säästyin siltä noloudelta, että olisi pershöyhenet olleet ruskeina.

Vihdoin klo 10:57 pääsin sitten metsään ja nuuskin mamman avustuksella alkumakauksen verijälkiä, jonka jälkeen aloitimme 10m alkumatkalla minun yrittäessä päästä kovaa jo eteenpäin ja mamman yrittäessä rauhoittaa menoa pitämällä tiukasti kiinni valjaistani. Kun 10m oltiin kuljettu yhdessä näin, sain löysää liinaa ja 6 metrin päässä mammasta eli ohjaajastani aloitin vimmaisen jäljellä etenemisen. Mamma nojaili jäljen ensimmäisen osuuden melko lailla takakenoon, jotta sai meikäpojan pidettyä kävelyvauhdissa. Mamman perässä tulla tepsuttivat tuomari ja opas. Ensimmäiselle kulmalle pysähdyin nuuhkimaan veristä makausjälkeä ja lähdin hyvin pian jatkamaan jäljen toiselle osuudelle. Toinen osuus meni vielä rivakasti, mutta ei enää aivan päättömästi kaahaten ja löysin kulmalla olevan makauksen, jota tutkin nopeasti. Kulmalta en löytänytkään jatkoa ja vilkaisin mammaa kysyvästi. Mamman "Jälki!" kehotuksesta jatkoin etsimistä kierrellen ja kaarrellen. Mutta ei, jatkoa ei vaan tullut eteen (tuoreehkoja hirvensorkanjälkiä kyllä) ja niin tuomari tuomitsi meikäläiselle hukan ja otimme uuden puhtaan startin kulmalta jäljelle. Nyt vauhtini oli jo rauhallisempaa ja mamma näki, että kuumuus tekee tehtävänsä, koska läähätin aivan mahdottomasti. Kolmas osuus oli ehkä huolellisinta koko jäljen matkalta, vaikka yksi jännitysmomentti saatiin sinnekin aikaan. Yhtäkkiä mamma nimittäin kuuli ja näki miten jälkiliinani kliksahti irti valjaistani - olin toisin sanoen vapaa. Mamma on kertonut, että aika monta ajatusta ehti singahdella hänellä mielessä siinä ajassa kun hän hyvin rauhallisen tiukasti antoi meikäpojalle komennon "Tristan, seis." Mamman hämmästykseksi pysähdyin sijoilleni. Hyvin rauhallisesti mamma kulki luokseni, kiinnitti liinan takaisin ja minun vilkaistessani antoi luvan jatkaa jälkeä. Sitä lupaa meikäpoika vain odottikin ja jatkoin matkaani tasaisen varmasti, vaikka mamma ehti jo miettiä että nyt meni loppujälki sitten pilalle liinan irtoamisen vuoksi. Vaan ei. Meikäpoika nuuhkutti itsensä upeasti kaatona toimineelle hirvensorkalle ja kun olin sitä hetken tutkinut, antoi tuomari vilkaisustani mammalle luvan kiittää koiraa jälkityöstä. Siinä vaiheessa noin puolen tunnin jälkityön tehneenä meikäpoika oli jo niin väsynyt ja kuumissani, että lähdin vain marssimaan kohti metsänreunaa ja odottavaa autoa enkä halunnut edes kiitosnameja ottaa. Autolla mamma kääräisi meikäläisen siihen ihanaan viileään pyyhemantteliin ja tarjosi herkkujuotavaksi Fitdogin palautusjuomaa. Kyllä siinä maistui juotava kaikille metsässä olleille kiitettävästi, tuomarilla kun oli vielä edessään neljä jälkeä... Mamma oli oppaana seuraavalla jäljellä, johon lähti iki-ihanainen Iiris ja meikäpoika odotteli sen aikaa autossa lepäillen.

Koska jäljestäjiä oli kokeessa kaikkineen jopa 18, sunnuntai venyi iltaan ennenkuin tulokset oli julkistettu. Onneksi majalla oli tarjolla ruokaa ja juomaa sekä mukavaa seuraakin odotteluun. Kotimatkalle pääsimme joskus iltakahdeksan aikoihin, joten siinähän se viikonloppu sitten olikin taputeltuna.

Näytelmäviikonloppu

Tämä viikonloppu olikin sitten yhtä näytelmää, Daron korkkasi nimittäin junioriluokan ensin Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä lauantaina ja tänään sunnuntaina Mäntsälän kaikkien rotujen näyttelyssä. Meikäpoika pääsi kannustajan rooliin, näytelmäturistiksi ja mamma sanoi että ei minusta muuhun olisikaan ollut... Tarkoitti varmaan sitä, kun lauleskelin kaikille ihanille tyttökoirien tuoksuille - melko kuuluvastikin- ja kieltämättä hihnakäyttäytyminen näyttelypaikalla ja sen tuntumassa olivat täysin kadoksissa. Siinä hötäkässä tais mammalle tulla pari aika syvältä katkennutta kynttä ja muutama hihnojen puristuksessa liiskaantunut sorminivel... Vaikka en toki syytä ota yksin niskoilleni, Daron teki myös joitakin hullunloikkia hihnassa.

No mutta keskitytäänpä nyt kuitenkin näytelmien tuloksiin enemmän... Ja ne tulokset puhuvat puolestaan; Daron sai molemmista päivistä vara-sertit, junnuluokan voitot ja lisäksi sijoitukset 2. ja 3. paras uros-kehistä! Arvostelut löytyvät Daronin näyttelyt-välilehdeltä. Molemmissa näyttelyissä alustana toimi erittäin haastava nurmikenttä, johon kuono takertui liikkeessä kuin liimaan. Orivedellä arvostelu suoritettiin pöydällä, Mäntsälässä maan tasalla. Orivedellä arvostelu oli lisäksi varsin perusteellinen ja kirjallinen arvostelukin pitkä, koska mukana oli harjoitusarvostelija jolle tuomari selitti tarkasti huomioitavia kohtia. Pöydällä Daronia hieman ensin jännitti, kun tuomarinteltta lepatti tuulessa ja kehäsihteeri lepatti papereineen takana seisten, mutta ei vaatinut kauaakaan, että pikkukaveri rentoutui kuitenkin. Tuomari ei edes ehtinyt huomata koko jännitystilannetta, kun oli juuri selittämässä jotain tuomarinsihteerille ja sen vuoksi selin pöytään. Daron kestää pöydällä tutkimisen mainiosti, hieman korvia kääntelytti kun harjoitusarvostelijakin oli tilanteessa mukana, mutta mitään pakittelua tms. ei tullut. Tuomari piti päästä pitkään kiinni, kun selitti harjoitusarvostelijalle kasvojen tärkeimpiä huomioita, mutta Daron sen kun tillitteli tuomaria ja lepuutti leukaansa hänen käsissään.
Sen sijaan maan tasalla tapahtunut arvostelu tänään Mäntsälässä olikin jännempää. Daron nojaili mammaan, kun tuomari kokeili kylkiä ja takaosaa ja selvästi ilmeillään osoitti, että nyt ollaan vähän epämukavuusalueella. Tuomari oli kyykyssä Daronin toisella puolen, joten varmaankin pikkukaveri paineistui kun joutui olemaan "kahden tulen välissä". Antoi kuitenkin tutkia eikä jäänyt miettimään tilannetta sen enempää, joten ihan ok se meni kuitenkin. Tutkimisen lopuksi tuomari vielä naureskeli Daronin "pers´tupeelle", sanoen "vilken päls du har här!" Liike kehässä oli höntsäilyä ja nuuskuttelua, joten siinä ei mammasta ollut mitään hyvää ja varmaan sen vuoksi arvostelussakaan ei juuri liikkeestä puhuta.
Joka tapauksessa siis erittäin hyvä debyytti näyttelyuralle tuolta karvapäältä, seuraava näytelmä onkin sitten syyskuun alussa Riihimäen kv-näyttelyssä.

Tässä onkin ollut koiramaista menoa viikonloppuisin, sillä heinäkuun ekana sunnuntaina meikäpoika kävi Kooikkerikupletti-nimisessä joukkueessa juoksemassa Agirodun joukkueradan ja tulevana viikonloppuna meikäpoikaa odottaa sitten nuuskutteluhommat kooikkereiden mejäkokeessa Orivedellä. Kuun vaihteessa viikonloppuna mamma meinaa viedä meikäpoikaa taas aksakisoihin, niin että ei tässä kyllä sammaloitumaan pääse! Oli siis ihan hyvä, että sain vain olla turistina näytelmäviikonloppuna. Kaiken kukkuraksi me oltiin yökylässäkin, kun kaverimme Junnu tartti hoitajaa. Käytiin lauantaina näyttelyn jälkeen pitkä lenkki Aulangon metsissä ja me koohottimet syötiin mustikoita minkä ehdittiin. Junnu ei ollut yhtään mustikoiden perään, mikä oli ihan hyväkin, niin jäi meille Daronin kanssa enempi...

Yö meni vähän levottomasti haahuillen Junnun kotona ja Junnua lisäksi vallan kamalasti pieretti, niin että mamma joutui jo tuuletusikkunaakin avaamaan. Jossain vaiheessa yötä Daronille sattui pieni laskelmointivirhe ja se hyppäs mun päälle sohvalle (mamman kainaloon, joo) ja siitä tuli sit vähän sanomista. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa, paitsi hieman ylpeys, mutta siitäkin päästiin nukkumalla asian päälle. Ja uni meille nyt maittaakin, sillä Mäntsälästä kotiin tultuamme ollaan Daronin kanssa vedetty sikeitä niin että ydinpommikaan ei meitä herättäisi. Mutta ruokakipon kolina, se se vasta on herätysten herätys.... Nyt kuuluukin kutsu "Syömään!" Soon moro ny!

Keskikesä ohitettu

Vasemmalta: Nella, Daron, Iiris ja Tristan

 Juhannus juhlittiin viikko sitten ja meillä pojilla olikin hyvin asiat, kun molemmille oli oma juhannusheilakin... Daron sai kiusata Nellaa, meikäpoika vaivihkaa vikitteli Iiristä. Iiris jopa lämpesi mun vikittelyille hieman ja pari kertaa meidät yllätettiin vierekkäin jostain...

Iiriksellä yllätetty ilme, meikäpoika yrittää näytellä coolia...

Saatiin siis kutsu mökkijuhannukseen ja meillä oli tavattoman lystiä kaikilla. Me koiruudet saatiin juosta isolla aidatulla pihalla vapaana kuin hullut oravat, uitiin ihan mielettömän paljon (tai no, tytöt ei uinut, mutta mä ja Daron hoidettiin se osuus tyttöjenkin puolesta), oltiin ekaa kertaa soutuveneessä, ajettiin verijälkeä, haisteltiin lenkillä tuoreita peuran ja hirven jälkiä, haukuttiin porukalla satunnaiset ohikulkijat, syötiin heinää, seurattiin mukana ihmisten mölkynpeluuta ja vähän auteltiin kapuloiden kanssa, nukuttiin, syötiin, hätisteltiin hyttysiä ja nautittiin. Lähdettiin heti torstaina mamman työpäivän jälkeen ja palattiin kotiin sunnuntaina iltapäivä-neljän haminoissa - ja sen jälkeen me koirapojat nukuttiin kuin kuolleet useampi tunti! Tässä muutamia kuvia kertomaan päivien riemuista.

Veripulloja, jälkitarvikkeita... nuuh-nuuh-nuuh!

Sipulimaan vartija, Daron

Mä putoan uniin kauneimpiin....

Tristan sammui pöydän alle...

Lehmälauma syömässä heinää

Keinussa on kiva istua ja jutella kuulumisia

Daronkin tykkäs istua keinussa

Voitasko mennä taas uimaan?

Mamman kanssa laiturilla katsomassa auringonlaskua

Nyt se on sitten keskikesä ohitettu ja varsinainen kesälomakausi polkaistu käyntiin. Mamman lomaan on vielä 7 viikkoa, joten me sit syksymmällä vasta. Ei vielä tiedetä tarkemmin mitä kaikkea puuhastellaan, mutta luultavasti pientä Suomen autoturneeta, niin että molempien kasvattajat käytäisiin tervehtimässä. Sen lisäksi Daronia kutsuu muutama näyttely ja meikäläistä ehkä joku mejäkoe tai aksakisat. Katsellaan kun tässä jaksellaan. Siihen asti nautiskellaan kesäpäivistä muutoin, uidaan, lenkkeillään ja ollaan kuin ei oltaiskaan.

Erikoisnäytelmissä

Nyt se on sitten polkaistu Daronin näyttelyura käyntiin, kun eilen oltiin kooikkereiden erikoisnäyttelyssä Asikkalassa. Meidän molempien arvostelut löytyvät blogin erillisiltä sivuilta.

Daron pääsi vielä pentuluokkaan, kun täyttää vasta reilun viikon päästä 9kk, meikäpoika fiilisteli puolestaan siellä valioluokassa. Mutta Daron-jätkä se näytti sitten närhenmunat ja mennä pokkas ensin urospennuista 1.sijan kunniapalkinnolla ja sen jälkeen vielä RotunsaParas Pentu-palkinnon, niin että mammakin yllättyi kerrassaan. Pikkukaverin nenä kun oli ollut aika liimaantunut nurmikkoon ja vain seisottaminen maassa ja pöydällä oli ollut kunnollista, kuulemma. Mutta niinpä vain tuomarin silmiin oli osunut hyvät puolet, mikä tietysti on sitten kiva juttu. Palkinnoksi kakara sai Nutrolin-öljyä ja kivan keraamisen Koiruuksia-pajan valmistaman kupin. Olihan se aika polleana kun se palas koppaan... Mamma tykkäs kovasti, että pöydällä oltiin oltu hienosti ja jaksettu seistä pönöttää sekä tietysti kestetty se tuomarin sekä harjoittelevankin tuomarin käpälöinti. Reipas poju, eipä voi muuta sanoa!

Meikäpoika päätti sitten mamman iloksi olla kehässä oikein komea ja hyväkäytöksinen, vaikkakaan tällä kertaa se ei riittänyt sijoittumiseen. Erinomainen olin kuitenkin kovassa joukossa, joten olemme oikein tyytyväisiä. Mamma oli meikäpojastakin silminnähden ylpeä. Tuomarin tullessa pöydän luo arvostelemaan meikäläistä, niin rouva virkkasi mammalle pilke silmäkulmassaan "I think you two love each other, don´t you?" Voihan sen niinkin tietysti sanoa. Oli kiva olla mamman keskipisteenä ja esiintyä edukseen. Hieman ihanaisten naisten tuoksut pisti laulelemaan pienesti kehässäkin, mutta pidin kuitenkin suuremmat mölyt mahassani.

Näyttelyn parasta antia olivat myös oman Tara-siskoni tapaaminen piiiiiiiiitkästä aikaa ja me hellästi toisiamme kuonoteltiinkin sen kunniaksi. Tara pääsi komentamaan Daronia myös (samalla äänensävyllä kuin mä!), kun kakara meinas ruveta aivan nenille hyppimään riemuissaan. Taran näyttelymenestys oli upea, sisko sai varasertinkin!
Sitten olivat ihana Iitani ja meidän yhteiset tyttäremme Rosi ja Neve.... Voi että sitä elämän autuutta, kun ympärilläni oli kolme ihanaa tyttöstä! Rosi ja Iita vähän meikäpojalle kiroilivat, mutta enhän minä nyt niin pienestä lannistu. A man must do what a man must do... Sekä Rosista että Nevestä on kasvanut kauniita tyttöjä, ensi viikolla Roosnell F-lapseni täyttävät vuoden! Rosillahan on jo kolmesta näyttelystä kolme sertiäkin, niin että en mä turhaan kehu. Nevelle erikoisnäyttely oli ensimmäinen ikinä ja hienosti tyttö suoriutui. Daronista oli ihanaa tavata Neve pitkästä aikaa ja ajateltiinkin, että jos treffattaisiin tässä kesän aikana vielä.

Näyttelyseuraa meille pitivät tutut Nella ja Iiris emäntineen - virittiväthän nuo emännät pienen piknikin sitten siihen meidän koirien kiusaksikin. Onneksi me saatiin sentään erikoisnamina lihapullia! Ja tottakai oli ihanaa tavata tuttuja, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, myös niitä ihmisiä. Aika väsyneitähän me pojat sitten oltiin kun aamulla puoli kahdeksalta oli kotoa lähdetty ja sinne palattiin iltakuuden jälkeen... Kivaa silti oli ja nyt mamma jo ruksii kalenteriaan tulevien näyttelyiden, agikisojen ja mejäkokeiden osalta.......... eipä tuu tylsiä kesäviikkoja varmaan!

  

Daronin viikonloppu

Daronilla on ollut ihan huikea viikonloppu!
Eilen tuo maanvaiva lähti mamman kanssa newfoundlandinkoirien järjestämään mätsäriin tuohon ihan lähelle ja kun ne palasivat, niin palkintoa oli oikein kaksin käsin kannettavaksi! Daron oli ollut superhuippuhieno pikku pentuluokassa, voittanut punaisissa ja sijoittunut best in show´ssa kolmanneksi! Nyt alkaa kuulostaa hyvältä, tuumi meikäpoikakin, kun pikkukaveri toi kaksin kappalein leluja ja hauskat kokoontaitettavat lyhyet putkitunnelit sekä 20 pussia märkäruokaa. Lisäksi palkinnoista löytyi vielä hieno Finlaysonin-pyyhe tassu-/koirakuvioinnilla, brodeerattu kännykkäpussukka, kolme lahjakorttia RC:n kuivamuonaan (1-3kg pussi/kortti), pieni ruokaämpäri sekä tietysti pokaali ja ruusukkeet. Lisäksi Daron kertoi samassa mätsärissä olleen myös ihanainen Myy-mitteli, jonka kanssa olivat reuhanneet ennen kehiä. Myy oli itse asiassa ollut Daronin kilpakumppaninakin kehässä, mutta hienosti molemmat olivat keskittyneet pelkästään esiintymiseensä. Tuomari oli ollut mies, Daron sanoi että kamalan mukava mies oli ja tutkiminen oli suoritettu maassa. Daron ei ollut väistellyt lainkaan, joten hienoa edistystä pikkukaverilta! Ehkä se vihdoin alkaa uskoa, kun olen sille tolkuttanut, että ei niitä näyttelyitä kannata jännittää, kun kukaan ei ole vielä tuomarin toimesta joutunut saunan taakse... Omistajien toimesta ehkä turpakäräjiä on käyty, mutta sitä en tuolle riiviölle kerro, koska meidän mamma ei koskaan näyttelyiden jälkeen ole vihainen. Pahanteko kotona on sit asia erikseen...mutta me pojat yritetään olla aina tosi kilttejä.

Tänään Daron kävi sitten Lions Clubin mätsärissä ja sijoittui siellä pentuluokassa sinisten kolmanneksi. Tällä erää palkintona pokaali ja oikein hyvä mieli. Tuomarina oli jälleen mies ja erittäin huolellinen mies oli ollutkin. Tutkiminen oli suoritettu aika pienellä pöydällä, mutta Daron ei ollut hötkyillyt yhtään. Olipa kakara jopa yrittänyt hypätä takaisin pöydälle, kun mamma oli sen maahan laskenut! Hieman hassu otus tuo meidän D. Sinisten loppukisassa tuomari oli seisottanut tooooooosi pitkään ja lopussa Daron oli jo vähän kyllästynytkin pönöttämiseen, mutta niin vain tuo eläin sijoittui hienosti. Ja pääsihän Daron painimaan Sasu-kooikkerin kanssa ennen ja jälkeen kehäkettuilun, niin että tuli noita koirasuhteitakin hoidettua.

Mätsärin jälkeen mamma vei meidät pojat pitkälle lenkille raikkaaseen ja rakkaaseen harjumetsäämme. Alkumatkasta saimme sadettakin niskaan, mutta onneksi se laantui ennen puoltamatkaa ja viimeiset kilometrit tultiin jo puolipilvisessä säässä kotia kohti. Daronilla oli virtaa heti, kun se sai silmiinsä Ahvenistojärven. Kaveri on nyt täysin koukussa veteen, kiskoo aivan hulluna kohti ja polskuttelemaan olis päästävä. Mamma sit veikin meidät yhteen niemennokkaan ja päästi meidät molemmat irti ekaa kertaa järvenrannassa. Jotain mamma oli perjantailta näet oppinut, kun yritettiin vetää se perässämme uimaan ja läheltä piti ettei se mulahtanut pää edellä rantaveteen... No, tällä kertaa meikäpoika jäi vain rantaveteen vikisemään, ei tehnyt mieli uida. Daron se roiskutteli suoraan järveen, nousi pientä kiveä vasten ja hopsansaa, yhtäkkiä se lähti uimaan! Pikkukaveri todellakin osaa uida ja hyvin vielä. Paremmin kuin minä tuon ikäisenä, jolloin yritin vain huitoa eturäpylöilläni ilmaa ja meno oli erittäin roiskivaa. Daron uiskenteli muutamat vedot, hinkusi selvästi jo pidemmällekin, mutta mamma ja meikä houkuteltiin se takas rantaan. Ja siitähän se riemu sit repes. Pikkukaveri sai uimahepulin ja mennä viipotti kuin lopullisesti seonnut pitkin rantaa ja ei todellakaan kuunnellut mitään. Mamma huusi ja meikä huusi kunnes yhtäkkiä tajusin että mikäs mua tässä pidättää, mutta mammapa olikin tilanteen tasalla ja sain tiukan käskyn istua paikallani. Siihenhän se Daronkin sitten vouhotti ja mamma sai kuin saikin siitä tukevan niska-pers-otteen, joka pysäytti holtittomaksi menneen kiiturin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä Daron vielä hihnassakin vähän tempoili ennenkuin mamma pisti sen lopullisesti ojennukseen. Meikäpoika on kyllä ollut samanlainen; jotenkin se viileä vesi saa intoutumaan hillittömäksi ja unohtamaan täysin opitut käskyt. Mamma siinä ääneen meille virkkoi jotain hulluista lentävistä hollantilaisista, jotka karkaa kuin kesälaitumelle päässeet vasikat... No, loppulenkki meni sit jo rauhallisemmin ja nautiskeltiin vaan sateisen metsän tuoksuista ja linnunlauluista. Kotiin palasi kaksi kreppikorvaista ja väsynyttä koohotinta.

Kesä tulossa, oletko valmiina?

                                                    Toukokuu, oi ihana toukokuu!

Tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista ja yritetään nyt taas muistaa edes jotain niistä... No jos lähdetään siitä, että kohta kuukausi takaperin oltiin koirahoitolassa viikko Daronin kanssa. Meillä oli ollut kivaa, vaikka toki mielellään tultiin mamman kanssa takas kotiinkin. Mua kyllä vähän kismitti, kun sinne hoitolaan tuli yks ihana pitkäkarvainen sakemannityttö, jolla oli juoksut, ja me senssejä oltiin sopimassa aidan läpi kun mamma tuli meitä hakemaan... No, aina ei voi saada kaikkea. Daron kotiutui hoitolaan myös hyvin, vaikka pari ekaa ulkoilutuskertaa - tai oikeastaan sitä edeltävä valjaiden pukeminen vähän jännitti. Mutta nopeesti se tottui kun hoitolantäti sitten vielä huolehti siitä korvalääkityksestä ja putsaamisestakin. Oli siis ihan kiva pikku loma pois kotoa vaikka kotikaupungissa edelleen oltiinkin. Ja mammalla oli ollut myös lystiä Wienissä, toi meille tuliaisina herkkujakin!

Sit me pojat oltiin seuraavana viikonloppuna Marttilassa kooikkereiden mejäleirillä ja meikäpoika kävi myös toista kertaa virallisessa mejäkokeessa. Se oli huisia! Tuloksena oli AVO2 35 pisteellä, joten ei huono ollenkaan (50 pistettä on maksimi) ja mä niin nautin siitä verijäljen nuuskuttelusta. Leirihän alkoi jo perjantai-iltana ja yövyttiin porukalla metsästysmajalla (ekana yönä mökissä tais olla 5 koiraa ja 5 ihmistä, tokana yönä enää 2+2), joten aika paljon tuli vietettyä aikaa kopassa Daronin kanssa. Hyvin se sujui, vain pari kertaa piti vähän ojentaa kakaraa kun se ojenteli sääriään mun puolelle... Perjantaina ihmiset saivat ensin suunnistus-/kompassinkäyttöopastusta, lauantaina oli yleistä mejä-teoriaa ja jälkienteko ja sit sunnuntaina koe.

Lauantain jälkienteko oli mammalle hieman jännä paikka ja jälkiparinsa kanssa saivat aikaan jäljen joka ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Metsään mamma lähti joskus puoliltapäivin ja palasi vasta illansuussa, joten hieman väsynythän se sit oli. Mutta hetken istuttuaan mamma vei kuitenkin Daronin myös nuuskuttelemaan ekaa kertaa verijälkeä; jälki oli noin 600m matkan kahdella kulmalla ja mamma oli kakarasta tosi ylpeä. Daron oli erittäin kiinnostunut, kulki verijälkeä hitaan huolellisesti ja välissä vain muutama kannontörö saivat osakseen haukkuja (hittooko tulivat siihen silmäkulmaan yhtäkkiä, kertoi Daron mulle illalla ennen nukkumaanmenoa...). Kaadolla odotti peuransorkka ja sinne olisi mentykin perille asti, mutta kuusen takaa pilkistänyt avustajan nassu sai Daronin säikähtämään juuri ennen ja "mörkö" piti sitten haukkua hurjasti hiiteen. Ottivat sitten kaadon yhdessä mamman kanssa haltuun ja sorkka oli Daronista kiva juttu myös.

Sunnuntaina oli sitten meikäpojan näytönpaikka. Saatiin mamman kanssa arvonnassa avoimen luokan toinen jälki ja sit mammalla oli kolmannen jäljen opastus. Just ennenkuin meidän vuoro oli lähteä metsään satoi hieman rakeitakin, joten sää oli keväisen koleahko vaikka aurinkokin kyllä pilkahteli. Alkumakaukselta meikäpoika lähti kuin juna ja mamma tulla rallatteli vaan perässä, kauheasti sille ei ole muistikuvia matkasta jäänyt. Paitsi että jäkäläinen märkä kallio on liukas... No sit meikäpoika löysi ekan kulman ja matka jatkui. Ei vieläkään kunnon filmiä muistissa. Tokan kulman mä oikaisin hiukan ja sit jossain vaiheessa sen jälkeen aloin harhautua hieman. Mamma arvasi että nyt ollaan pois jäljeltä. Meikäpoika vilkas mammaan, yritin kysyä että mihin se verenhaju mun kirsusta katos, mutta mamma ei oikein hokannut, että olis voinut kehottaa heti. Niinpä me sit ajelehdittiin vielä hetki ennenkuin tuomari pyysi mammaa ottamaan mut haltuun. Mutta mammaa kyllä lohdutti kun tuomari sanoi, että ollaan keskellä ruokintapaikkaa suolakivineen kaikkineen, joten harhauduin tuoreelle jäljelle. Saatiin uusi startti ja mamma tunsi taas liinan päässä, että jäljellä ollaan. Tuli jonkinlainen ryteikkö-nuorikuusikko-tiheikkö ja mammalta pipakin putos oksan ansiosta päästä. Mietti kuulemma mielessään, että jääköön metsään sitten ja jatkoi liinan perässä. Tuomaripa oli näppäränä napannut pipan oksasta/ilmasta ja palautti sen kohta mammalle. Meikäpoika vaan jatkoi matkaa, kunnes yhtäkkiä pysähdyin kuusien alle. Äärettömän ihana haju, tuumasin, kuopsautin hieman maanpintaa kynsillä rikki ja heittäydyin kierimään hajuun. Mamma oli ihmeissään ja kauhuissaan samaan aikaan. Tuomari lohdutti sitä sanomalla, että ehkä ketunpissa. Meikäpoika otti nopeat eau de foxit, ravistin mullat pois niskasta ja matka jälkeä pitkin jatkui. Ja niin me tultiin kaadolle ihan yhtäkkiä ja siellä oli se ihana, ihana sorkka! Mamma oli meikäpojasta kyllä todella ylpeä eikä se ruokintapaikan hukkakaan haitannut yhtään. Sain kaadolla vielä palkaksi lihapullia ja sekin oli kivaa! Oman jäljen jälkeen palasin mökille Daronin viereen koppaan koisimaan, kun mamma meni opastamaan Iiriksen omalle jäljelleen. Sieltä palasi myös erittäin tyytyväinen, jäljestä kehut saanut opas ja vielä upeamman suorituksen tehnyt koirakko. Loppupuhuttelun ja palkintojenjaon jälkeen mukava metsäinen viikonloppu oli taputeltu ja palasimme väsyneinä, mutta onnellisina, kotiin. 

Sitten vilahti viikko ja tuli vappu. Kävimme aattona Junnun ja kummitädin kera lenkkeilemässä Aulangolla kauniissa lämpimässä aurinkokelissä pari tuntia. Syötiin jätskit Joutsenlammella ja käytiin tsekkaamassa Aulangontornilla näköalat (ei tornissa kuitenkaan). Paluumatkalla poikettiin Joutsenlammen toisella rannalla olevassa paviljonki-huvimajassa (alla vanha syksyinen kuva)

ja ettepä ikinä usko mitä toi pöpi pieni Daron meni tekemään! Me kun käveltiin sisälle paviljonkiin, niin pikkukaveri päätti, että kun ei kerran lattialta näe ulos, niin hyppäänpä tuossa ikkuna-aukosta sitten suoraan ulos! Mamma parkaisi kauhuissaan, kun Daron mennä leiskautti ikkunalaudalta vauhtia ottaen ulkopuolelle; se pässi kun oli tietysti hihnassa! Onneksi sillä oli valjaat eikä pantaa, niin kaveri laskeutui suhteellisen nätisti mamman hidastamana maahan paviljongin ulkopuolelle. Sieltä se sit pällisteli mammaa ja kummitätiä, että mitäs siellä toljotatte, tulkaa perässä! On se omituinen otus... Kummitätihän se sit tuumas, että onneksi ei menty sinne näkötorniin, kun on tuommoinen kamikazeja harrastava kahjopää mukana... Kyllä sitä tapausta on jälkikäteen naureskeltukin! Loppumatka lenkistä hoitui sit rauhallisemmissa, normaaleissa merkeissä ja vietimme vappua kotiterassilla auringosta nauttien.

Viime viikon tiistaina mamma otti meidät mukaan autoon, kun lähti vetämään pentukurssia. Taka-ajatuskin tähän sisältyi. Nimittäin kun päivä oli lähes helteinen, niin mamma päätti kokeilla koulutuskentän lähistöllä olevaa lampea uintiharjoitukseen. Ja niinhän se homma hoitui, että ensin kun meikäpoika oli haukkunut möröt lammesta pois, niin mennä molskautin itseni tyylivapaasti vauhdilla veteen ja hopsheijaa, Daron oli loikannut perässä. Äkkiähän se rantaan räpiköi, mutta heti kohta oli uudelleen vedenrajassa vouhottamassa. Ei siis pelkää vettä ja osaa kauhoa tassuillaan eteenpäin - hienoa.

Uinnin jälkeen Daronin karvat oli aikas pörheät ja mamma sai hupia sen takamuskarvoista... Me pojat otettiin uinnin päälle kotona vielä iltapainit ennen nukkumaan menoa
                                     

Sen jälkeen ei olla kunnolla päästy uimaharjoitteleen, kun oli seuraavana päivänä lähijärvellä ruuhkaa koirista, mutta Daron kävi kyllä polskuttelemassa rantavedessä omaksi ilokseen. Ehkäpä jos nämä lämpimät kelit vielä jatkuu, niin meillekin löytyy rauhallinen paikka harjoitella uimista todenteolla. Meikäpoikahan toki osaa uida ja uin mielelläni, mutta Daronille pitää näyttää vielä esimerkkiä ja harjoitella yhdessä veden varassa olemista.

Torstaina Daron kävi lähikauppa-Prisman pihalla match show´ssa ja tuliaisina oli sininen nauha ilman sijoitusta, mutta mamma kertoi, että Daron oli ekaa kertaa antanut tuomarin tutkia pöydällä eikä se ollut panikoinut ollenkaan. Kyllä se vielä oppii, että näyttelyt ei oo paha juttu ollenkaan.

Tänään lauantaina ollaan sit taas mennä touhotettu, tällä kertaa käytiin Lahdessa. Ensin aamusta oli kaksi tuntia rallytoko-koulutusta, johon me molemmat päästiin mukaan ja sit mamma siirrätti meidät vielä Jokimaan raviradalle, jossa oli match show. Daron pääsi taas harjoittelemaan kehäkettuilua ja saihan se punaisen nauhan, vaikkei sijoittunutkaan. Tuomari tutki maassa, tosin hampaat jokainen omistaja näytti itse kennelyskävaaran vuoksi. Daron antoi tuomarin hienosti koskea muutoin, vain takapäätään siirsi vähän syrjään. Kehäkäyttäytymisessä muutoin oli vielä petrattavaa, kun isommat koirat edessä (bernhardilainen) ja takana (täysikokoinen springerspanieli) aiheutti singahtelua, haukkumista ja pyörähtelyä, mutta isot koirat onkin jännä juttu muutenkin.

Huomenna kuulemma päästään taas metsäisempään tilaan, kun mamma menee harjoittelemaan mejäsihteerin hommia ja me pojat päästään tietysti matkaan mukaan, vaikka koe ei tällä kertaa koskekaan meitä.

Aprillia!

Jaa, kappas kun tänään onkin aprillipäivä. Mamma tosin ei aamulla pilaillut kun valitteli huonoa oloaan... tuli töistä kotiinkin kesken päivän, kun niin kolottaa kuulemma. Tosin tässä on sitten se huono puoli, että jos se sairastuu, niin me pojat ei päästäkään pitkille lenkeille. Pidetäänpä peukkuja, että mikään tauti ei iske ja kolotus on vain aprillipilaa.
Pääsiäinen se mennä vilahti kuin noita-akka luudallaan ja me pojat käytiin ekaa kertaa yhdessä Seinäjoella piipahtamassa. Daron käyttäytyi aika hyvin tai no joo, hyvin. Se ei arastellut ketään, tutustui reippaasti kaikkiin uusiin outoihin ihmisiin ja tykästyi jokaiseen, kulki ihan hienosti hihnassa, ei juurikaan haukkunut, ajoi meikäpojan kanssa fasaanit takapihalta lentoon, nukkui yönsä rauhallisesti, leikki leluillaan (ja välillä ihmisten varpailla...ei hyvää käytöstä..) ja tietysti söi hyvällä ruokahalulla kuten aina. Jopa niin hyvällä, että ekana iltana nielaisi pehmomäyräkoiraltaan hännäntöpön......... sitä sitten jännitettiin, että tuleeko ulos normaalitietä ja tulihan se seuraavana iltana lopulta. Mamma saattoi saada hieman hullun maineen, kun kaikennäköiset risut ja puutikut käsissä tonki Daronin kakkakasoja.

Pohjanmaalla poltetaan pääsiäislauantaina perinteisesti pääsiäisvalkioita elikkäs kokkoja. Käytiin tsekkaamassa läheinen risukasa ja todettiin se riittävän isoksi.

Pääsiäistä edeltävinä viikkoina meillä on ollut ulkosalla kulkemisen kanssa tiukempaa koulutusta, kun mamma ärsyyntyi meikäpojan vouhottamiseen ja Daron tietysti seurasi mun esimerkkiä. Osataan nyt jo kulkea hienosti hihnassa, vaikka toki muistit välillä pätkii yhä. Samalla saimme kotona sohvakiellon, joka on mennyt lopultakin perille. Pienet muutokset runsaiden ylitöiden kera aiheuttivat kuitenkin protestointia ja "ilahdutimme" naapureita haukkumalla/ulvomalla aamuisin mamman töihin lähdön jälkeen sekä iltapäivällä ennen mamman töistä paluuta. Mamma yritti Seinäjoella simuloida huutotilanteita jättämällä meitä keskenään omiin tiloihin, kun hän puuhaili isäntäväen kanssa alakerrassa, mutta vain kerran annoimme kovaäänisen näytteen ja saimme siitä ansaittua palautetta. Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina mamma nauhoitti kotona työpäivän ajan tilannetta ja analysoi aika tarkasti, että silloin iltapäivällä johonkin aikaan Daron aloittaa muutamilla haukahduksilla, kiihdyttää meikäpojan ulvomaan ja sitten ulvottiin yhdessä. Sitten meikäpoika hiljentyy, kuin miettiäkseni, että mitäs tässä nyt oikein ulvotaankaan ja muutaman loppuhaukahduksen jälkeen myös Daron on hiljaa. Aikaa tapahtumaan kului 54,55 sekuntia. Tiistain jälkeen olemme pitäneet kuonomme ummessa ja mamma toivoo tilanteen palautuvan taas hiljaiseloksi. Tosin, seuraavana laukesi tilanne taas sitten ulkosalla, kun Daron kiihtyy jostain syystä nyt hirveästi toisista koirista ja haukkuu sekä pomppii, jonka jälkeen saa meikäpojankin takajaloilleen. Mamma harkitsee meidän myymistä ensi tiistaina torilla - vitosella kaksi...


Ihanaa, kun kevät tuli tänne Kanta-Hämeeseen pääsiäisen pyhinä ja lähes kaikki lumet on sulaneet hurjaa vauhtia. Ensimmäiset sinivuokot on bongattu ja ruoho alkaa puskea nurmikolle.

Lähilammen penkillä nautittiin kevätauringosta.

Metsästä lumi oli jo sulanut.

Ensi viikon jälkeen mammalla on sitten talviloma ja meikäpojat joutuukin koirahoitolaan, kun mamma lähtee vähän ulkomaille. Jännää nähdä osataanko käyttäytyä sen jälkeen enää lainkaan... Sitten mamman loman jälkeen onkin jo seuraavalla viikolla kaikenlaista pientä; oman koirakerhon talvikauden päättäjäisepikset agilityssa, silmäpeilaus ja mejäkurssi sekä -koe Marttilassa. Huhhuijaa.

Meikäpoika muuten täytti 4 vuotta tuossa pääsiäissunnuntaina. Juhlin hillitysti, mutta mamma antoi erikoisherkkuna kuivattua kanankaulaa kyllä. Vuositarkastuksella ja rokotuksilla kävin ennen pääsiäistä ja olin tosi reipas. Daron pääsi mukaan eläinlääkärikäynnille, ihan vaan huvin vuoksi. Eläinlääkäri kehui, että olen hyvässä, sopivassa lihassa ja hampaat ovat puhtaat, mitä nyt vähän kulmureissa on plakkia. Mutta ne kuulemma mamma voi itsekin rapsutella irti. Sydän toimi kuin pitääkin, vahvasti ja tasaisesti eikä mitään muutakaan vikaa löytynyt. Painoa on 14,2 kiloa, olenhan toki iso kooltani vaikka Daronin kroppaan verraten siroluinen. Daron on malliltaan tuommoinen jässikkä. Melkein samaa kokoa ollaan jo, Daronin paino on 10,8 kiloa ollut nyt muutaman viikon tarkalleen. Daron muuten on tällä viikolla siirtynyt kokonaan raakaruokaan, kun sillä alkoi toinen korva töhniä niin kovasti ja mamma päätti kokeilla josko "parannus" olisi sama kuin meikäpojalla aikoinaan eli kuivaruuan jättäminen pois. Daron on parin viikon ajan saanut raakaa pienesti kuivanappulan seassa ja pääsiäisen aikaan mamma alkoi isontaa raa´an osuutta. Mitään vatsaoireita ei ole tullut, päinvastoin mamma on havainnut kakan olevan kiinteämpää ja ei niin haisevaa kuin ennen. Korva näyttäisi hieman rauhoittuneen, mutta nyt sitä vielä tietysti tarkkaillaan ja putsataan päivittäin. Meikäpoikahan ei ole koskaan kärsinyt korvaongelmista ja noita ei juuri puhdistella, paitsi kesäisin kun korvalehdille menee uidessa roskaa/siitepölyä yms pientä. Daronin korvienhoito on kyllä ollut mammalle juhlaa, sillä pikkukaveri on täysin viilipytty kun korvia putsataan. Meikäpoika pakenee putsausainepullon nähtyään kopan perälle, vaikka ikinä ei ole mitään erityistä putsatessa sattunut. Mä vaan en tykkää, kun kutitellaan korvasta... Noista hoitotoimenpiteistä tuli mieleeni, että kynsienleikkuu on kyllä meidän molempien bravuuri. Kynnet leikataan aina sylissä istuen, kun se on mammalle paras työasento ja ollaan siinä rentoina. Mammalla on jopa vaikeuksia sen takia, että molemmat halutaan syliin yhtäaikaa kun nähdään kynsisakset. Tämähän johtuu vain siitä, että meillä on namipalkka per tassu ollut aina tapana ja Daron on hyvin omaksunut homman...

No mutta nyt pitääkin mennä syömään, eikä suinkaan silliä ja kuravettä, vaan naudanmahaa - namskis! (mamman mielestä haisee pahemmalle kuin silli; mä en kyllä tajuu...)

Daron näyttää kieltä mammalle...

Kevättä rintapielessä - ja mielessä

On se kevät ihanaa aikaa... Meikäpojalla hormonit hyrisee, niin että ulkosalla pää meinaa ihan seota. Tänään pääsin Daronin kanssa taas tapaamaan ihania Nella- ja Iiris-tyttösiä ja kyllä mä niitä niin liehakoin. Vaan eipä ne kumpikaan mulle oikein kovasti lämmenneet... Vähän tanssahdeltiin Iiriksen kanssa, mutta muu seurue (D ja N) olivat hieman kateellisia ja meidän tanssit keskeytyi. Mutta pari kertaa juostiin päättöminä pihassa koko porukalla ja haukuttiin niin perusteellisesti että koko kylä kuuli. Siinä toheltaessa Daron ilmeisesti vähän liukastui terassilaudoituksella ja kakara päätti ruveta matkimaan mammaa ontuvana eriksonina. Ei sitä kuitenkaan pahasti sattunut, koska jatkoi riekuntaansa hetken kuluttua entiseen malliin. Varmaan vähän venäytti itseään vaan. Mammahan, siis tohelo kun on, loukkasi polvensa työtapaturmassa tiistaina ja tikkien takia ei saa polvea koukistella. On meidän lenkit olleet tässä sitten lyhyempiä ja todella paljon hitaampia, kun yksi konkkaa tulemaan. Onneksi me ehdittiin edellisenä sunnuntaina käydä siellä Lempäälässä agikisoissa. Ja pääsin mamman yllättämään siellä kyllä hienosti sijoittumalla molemmilla agiradoilla ykköseksi puhtain radoin, mutta aikavirheellä ja hyppäriltä tultiin nollilla kolmansiksi. Sainpahan leluja sitten yli oman tarpeeni ja muutaman lahjakortinkin vielä.

Kisat oli kivat, radat oli kivat ja aikataulukin meille sopiva, kun eka startti oli puoli kymmenen aamulla. Mamma oli ylpeä, kun tein tarkkaa työtä ja puursin ne itselleni vaikeat esteetkin ilman kieltoja, vaikkakin hitaasti. Seuraavat kisat meidän piti heittää ensi viikonloppuna omalla treenihallilla, mutta mamman polven takia ne kisat jää nyt sitten välistä kuitenkin. No, eipä tässä kiirettä mihinkään ole.

Oman rotujärjestön mejä-kokeeseen ollaan mamman kanssa sitten menossa huhtikuun lopulla. Samalla kertaa on koulutusviikonloppukin, johon Daron pääsee mukaan kuulemaan mejän saloista ja sattumoisin Iiris ja Nella omistajineen tulevat myös. Tulee lysti viikonloppu sitten. Kunhan ei niin lystiä kuin viime vuonna kooikkereiden syyspäivillä, jossa tapettiin kyykäärmettä, nähtiin luurankoja ja vähän jänskättiin muutenkin pienellä metsälenkillämme... Etenkään noita kyykäärmeitä ei haluttaisi koeviikonloppua pilaamaan. Muutenkin taas tarpeeksi jännää, ettei mamma eksy metsään, kun se on vähän tommoinen hattarapää välillä.
No, jos me sieltä metsästä palataan kaikki kotiin, niin sitten toukokuun alussa  pitäisi käydä rotujärjestön rallytoko-koulutuspäivässä ja kesäkuussa meillä on sitten rotuerkkari, johon mamma on meitä poikia ilmoittamassa. Silläkin riskillä, että Daron ei ehkä osaa näyttelykäytöstä kunnolla vielä silloin... No, eihän sitä tiedä jos tuo pikkukaveri tuosta innostuukin. Kyllä se jo tänään oli ihan eri mentaliteetillä kylässä kuin pari viikkoa sitten ja ei haitannut yhtään, että vieras ihminen koski. Ja eilen se antoi myös vieraiden ihmisten koskea, intoutui jopa pieneen leikittelyynkin. Se on tuommoinen hitaasti lämpenevä pieni otus. Ja ajatella, että ensi viikolla otus täyttää 6kk! Hui miten aika menee vilkkaasti, kun on kivaa.

Meikäpojalla on ensi viikolla rokotusten uusinta ja mammalla tikkien poisto, niin että me työllistetään kumpikin terveydenhoitoa sitten. Huhtikuussa käyn lisäksi uusimassa silmätarkastukseni, kun se umpeutuu tässä kuussa myös. Kaikenlaista pientä tapahtumaa siis tiedossa jo ja kevät senkun porskuttaa tulemaan kesä perässään. Onkin kiva nähdä sitten, mitä Daron tykkää uimisesta. Mamma on tuossa miettinyt, että voisi viedä meitä koirauimalaan kokeilemaan Daronin vedenkestävyyttä, mutta ainakaan vielä se ei ole aikaa varannut. Ehkäpä kuitenkin ennen kuunvaihdetta ehdittäisiin...

Daron hyväksyttiin muuten FitDog´n pentutestiryhmään tuossa jokin aika sitten ja viime viikolla sille tuli paketti Puppy Booster´a testattavaksi.

Kaveri on ihan innoissaan juomasta, näkisittepä miten se loikkii kun haistaa mitä on kupissa! Paketissa oli myös meikäpojan käyttämään Energy & Rehydrate-jauhetta, jonka voimalla viime sunnuntain agikisatkin hoidettiin. Tuo meikäpojan juominen kun jännityksessä on vähän heikonlaista, mutta jauheella varustettu vesi menee hotkien alas. Daron on reippaampi juomaan, mutta se nyt tietysti syö kuivamuonaakin, joten senkin takia sille nesteen nauttiminen on tärkeä juttu. Nyt meillä on oikeastaan vähän kisaa, että kumpi saa reissussa juoda ensin mamman tarjoamaa jauhejuomaa - onneksi vanhemman oikeudella se olen ollut minä. 

Leikki on lasten työtä

Tässähän on kirjuri luistanut taas velvollisuuksistaan näemmä, mutta ei tässä nyt kummempia ole tapahtunutkaan. Me koirapojat oltiin toissa viikonloppuna hoitotätin harteilla, kun mamma käväisi pääkaupungin hulinoissa ja ihan kivasti oli kaikilla mennyt. Daron päätti siinä sivussa pudottaa ihan neljä maitohammastakin suustaan, joten nyt niitä piikkejä on yhä vain vähemmän sen suussa! Yläkulmahampaita mamma himoaa irtoavaksi, mutta vielä ei ole mitään edistystä sen suhteen. Molemmat alakulmurit on siis jo poissa ja tilalla isohkolta näyttävät hevosenhampaat vielä mataline kulmahampaan alkuineen. On se pöhkön näköinen...

Eilen oli sitten ihana aurinkoinen päivä ja mamma oli sopinut heti aamusta meille treffit Iris ja Nella kooikkereiden kanssa. Me pojat hieman annettiin autossa ääninäytettä, kun mamma ensin tervehti tyttöset ja sen jälkeen käytiin porukalla heittämässä lenkki. Lenkiltä palattuamme päästiin riehumaan tyttösten aidatulle pihalle ja kylläpä oli lystiä. Tosin meikäpoika keskittyi alkuun vain pelkkään nuuskutteluun ja jalan nostoihin, mutta Daron otti ilon irti vapaudesta sekä seurasta ja yritti saada erityisesti Nellaa mukaan riehuntaan. Iiriksen kanssa eivät olleet samoilla taajuuksilla, mutta onneksi tilaa pihassa oli vaikka vain väistellä tuon riiviön hyökkäyksiä. Siinä kun emännät seurailivat kakaran touhuja, niin Iiris yllättikin kaikki ja tuli haastamaan meikäpoikaa pieneen tanssiin. Voi miten mukava tyttö! Harmi vaan, että Daron tunkesi pian kolmanneksi rattaaksi ja meidän ilonpito hiipui, kun Iiris ei kestänyt sitä. Mutta meikäpojalta meni kyllä hetkeksi pasmat vähän sekaisin, kun harvoin tyttö noin lähestyy... Palkitsin Iiriksen yrityksestä villillä hännänhuiskutuksellani ja olin kyllä aika polleata poikaa.
Kun oltiin jonkin aikaa rallateltu pitkin poikin hankea niin käytiin sitten sisällä talossakin. Tutkittiin tarkkaan Daronin kanssa nurkat ja jostain syystä mamma naureskeli, kun muutamaankin kertaan käväistiin kummatkin vaa´alla punnitsemassa itsemme. Ei meillä paino-ongelmia kai ole, mutta kun se nyt siinä Nellan ja Iiriksen huoneessa oli, niin pitihän sen lukemat kokeilla... Keittiön pöydän ympärillä oli hieman kahviaikaan myös kuhinaa ja innokkaita kuonoja oli valmiina heti jos kädestä meinasi jotain lattialle livetä. Daron välillä riehaantui haukkumaan, etenkin Iirikselle ja meikäpoika säesti vinkumalla ihan noin niinkuin muuten vaan.
Kahvittelun jälkeen me päästiin sitten vielä takaisin pihalle riehumaan ja otettiin viimeiset mehut irti peuhaamisesta. Daron kun pääsi auton takapenkille, niin se oli jo unessa ja meikäpoika simahti sitten lopulta kotisohvalle. Mamma sai nauttia hyvin hyvin rauhallisesta illasta. Kuulemma tytötkin oli aika väsyneitä...
Tässä muutama kuva meidän eilisestä päivästä:

Juostaan!

Daron-riiviö hyökkää, Tristan taustatarkkailijana

Ai miten niin mulla on kivaa!

Iiris ja Nella poseeraa

Kuka on nopein?

Nella istuu rauhaksiin, Daronilla sata lasissa...

Ihana keväinen auringonpaiste, toteaa Tristan

Nella ajaa Daronia takaa

Ryhmäposeeraus; vasemmalta Daron, Tristan, Nella ja Iiris

Tänään mamma ilmoitti meikäpojan agikisoihin Lempäälään ensi sunnuntaina. Kolme rataa kuulemma pitäis pinkoa ja vielä osatakin jotain. Hmm... siitä voi tulla mielenkiintoista, mutta kokeiltavahan se on. Tiistain treenit jää ensi viikolla kuitenkin väliin, kun mammalla on muuta menoa, joten olkoon tuo sitten viikoittainen treenikertamme. Löysin rantein siis mennään vähän fiilisteleen kisatunnelmaa välillä. Seuraavat agikisat olisikin sitten maaliskuun puolivälissä meidän treenihallilla, joten sinne kuulemma kanssa mennään kipaisemaan.
Muita suunnitelmia tässä ei nyt ihmeemmin ole; Daronin kanssa mamma aikoo mennä näyttelytreeneihin ja lähialueen mätsäreihin, koska tuo pikkukaveri on toooooosi järkyttynyt, kun vieras ihminen koskee. Saapa nähdä mitä siitä hommasta tulee, vai tuleeko mitään. Tänään Daron osallistui kolmatta kertaa sellaiseen tottelevaisuuskoulutukseen, rallytoko-tempuilla höystettynä. Kyllä se kuulemma on ihan oppivainen, mutta mamma on taas lipsunut sen kouluttamisesta, niin että vaikkapa makuulla pysyminen ei ole lainkaan varmaa... Mutta kivaa sillä oli koulutuksessa joka tapauksessa ja koulutuksen jälkeen D oli vielä saanut pienesti painia Sasu-kooikkerin kanssakin.

Leikki se on lasten työtä ja onneksi meikäpoikakaan ei ole siihen liian vanha!

Rotua edustamassa

Oltiin tänään paikallisen Kodin Terran eläinmaailma-osaston 2-vuotissynttäreillä ja meikäpoika pääsi Daronin kanssa spanielirotujen esittelyyn. Mukana oli myös kolmas kooikkeri, Sasu 1 vuotta. Mamma ei oikein tykännyt meidän kahden käytöksestä kylläkään... Meikäpoika päätti kiroilla toisille uroskoirille ihan vaan huvikseen ja Daron nyt on niin pöhkö, että se välillä haukkui vaan ilmaa ja välillä toisia koiria sekä ihmisiä. Oltiinpa joo, tosi edustavia. Kaiken lisäksi annettiin ulvonnassakin ääninäytteet, kun sattumalta heti tapahtuman alussa mikrofoni piti todella ikävää ääntä ja eihän sitä kestänyt ihmisetkään, niin me pojat päätettiin alkaa ulvomaan vielä. Kummitäti, joka oli reissussa mukana, häpesi silmät päästään... No, tapahtumasta oli se hyöty, että mamma varas meille yksityistunnin pieneen käytöskouluun, kun esittelijä oli sopivasti paikalla. Mamman nimitys "Kaaoskaksikko" on tällä hetkellä erittäin osuva, sillä me villitään toisiamme kilvan tuolla ulkona. Daronilla on menossa kiusaamisjakso, se pörrää, pärrää ja puree mua jatkuvasti ja meikäpoika puolestaan tempoo, huutaa ja on kuuro käskyille. Mamma on lievästi sanottuna kettuuntunut ollut tuolla lenkeillä... Yksittäisinä koirina me osataan molemmat olla hillitysti, mutta vanha sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" on taas osoittautunut paikkansapitäväksi. Mutta jos jotain lohtua edes, niin kotona ollaan oltu hiljaa; mammalla on tietokoneella äänien nauhoitusohjelma ja lisävahvistimena haukunestolaite (toimii). Ja Daron on nyt ollut kuukauden täysin sisäsiisti.

Daron on käynyt maanantaisin edelleen pentutreffeillä ja on tutustunut erilaisiin koiranpentuihin innokkaasti.

Tapasipa tuo kakara viime maanantaina aikuisen tanskandoginkin samalla reissulla ja sen se kuulemma haukkui pystyyn sekä yritti purra hännästä. Daronilla olisi keskiviikkona ollut viimeinen pentukerho Animagissa, mutta mammalla oli menoa, niin kerta siirtyi ensi viikkoon. Lisäksi me pojat ollaan oltu toimistokoirina paljon, kun mamma on tehnyt ylitöitä iltaisin. Hienosti ollaan viihdytty 2-4h siellä, lähinnä kevythäkissä torkkuen, kunhan mamma on sitä ennen käyttänyt meitä vähän metsälenkillä. Meikäpojallehan tuo homma on jo tuttua, mutta Daron on saanut tutustua uusiin kivoihin ihmisiin ja ihmetellä toimistotyön ääniä.

Meikäpojan aksatreenit sujuu hyvin, keppien kanssa ollaan saatu vauhtia kun saatiin vuoden ekoissa treeneissä yksityisopetusta niihin. Keinuunkin on tullut hiukkasen enemmän varmuutta, mutta ei liene ihme, että välillä sitten joku muu juttu paukkuu poikittain. Kuten vaikkapa kontaktit. No, eipä tässä ole nyt kisoja ihan heti näköpiirissä, niin että ei muuta kuin harjoitellaan, harjoitellaan. Vielä jos joskus tuo mamma oppisi ohjaamaan, niin kyllähän sitä kehtaisi sen kanssa sitten enemmänkin kisailla. Se on ollut meille uusi juttu, että olen aivan täpinöissäni lelulla palkkaamisesta nykyään. Kotona kun en leluihin koske, Daron niitä pyörittelee senkin edestä. Daron on ollut nyt joka kerta mun aksatreeneissä mukana myös; pikkukundi on saanut tuntumaa tekonurmeen, tutustunut ihmisiin sekä koiriin ja oppinut odottamaan kevythäkissä rauhakseen yksinkin. Yksi harjoitus on erityisen haastava Daronille muuten vielä. Se on syliin nostaminen jonkun muun kuin mamman toimesta. Ja mikä sylivauva tuo kuitenkin kotona on. Tarvii kotonakin vain aikaa vieraiden kanssa, että tekee itse aloitteen syliin tulosta (sohvalle/lattialla). Mamman sylissähän se olisi ihan jatkuvasti kyllä. Ja tosiaan sohvalle pomppii niin kepeästi nykyään, että ei ole enää mulla rauhallista sohvannurkkaakaan mihin käpertyä viikonlopun päivätorkuille... elämä on raskasta, kun on pentu talossa...