Aksaviikonloppu

Siinähän se viikonloppu vierähti, aksan parissa ja kylläpä olikin mukavaa! Lauantaina osallistuttiin mamman kanssa kooikereiden aksa-koulutukseen Vantaalla Ojangon koirahallilla ja saimme kouluttajana toimineelta Jade Erkolta hyviä vinkkejä ratasuorittamiseen. Kaikista mukavinta oli tietysti päästä radalle, mutta hyvänä kakkosena tuli meikäpojan oman Tara-systerin tapaaminen samassa yhteydessä. Oltiinpa me taas niin lystikkäitä, että eihän siitä tullut kuin hyvälle tuulelle. Nameja ja rapsutuksia kerjättiin yhdessä kaikilta jotka nyt sattuivat paikalle tulemaan ja vähän leikiksikin siinä lyötiin välillä, tosin hillitysti koska tilaa ei paljon ollut kentän laidalla peuhata.

Meikäpoika silmät sirrillään ja systeri-Tara, kerjäämässä nameja...

Pari rotuun tutustujaakin kävi moikkaamassa ja kerättiin hyvää mainetta rodulle osoittamalla, että ei kaikki ole arkoja ja pidättyväisiä. Meikäpoika pussaili ainakin ne ensimmäisenä tutustumaan tulleet ihan tosta noin vaan. Toisen kanssa ei oikein enää jaksanut, kun olin just tullut radalta ja olin kovasti hengästynyt. Mutta siis kivaa oli ja kello vilahti ihan hetkessä iltakuuteen. Loppuillan vietin hyvin rauhallisena nukkuen, kun olin saanut radalla spurttailla niin että mammaltakin meni reisilihakset hapoille viimeisellä suoralla...

Tänään, sunnuntaina, jatkoimme yökyläpaikastamme Helsingistä aamupäivällä Lohjan kupeeseen Muijalaan, jossa pidettiin agilityn epäviralliset kisat elikkäs epikset. Mamma ennakkoilmoitti mut la-iltana geimeihin ja eihän siinä sit auttanut kuin vetreyttää itseään uusiin koitoksiin. Osallistujia oli kovasti paljon ja uusintaratojen kanssa medimöllien aloitusaika läheni jotain klo 14 korvia. Medimölleihin oli ilmoittanut kahdeksan koirakkoa ja meikäpojan eka startti oli kolmantena. Siinä lämpöä ylläpidettäessä mamma kokeili mun kanssa sivussa ollutta puomia ja sekös mua sitten jännittikin, aivan hissutellen hiiviskelin puomille ja sieltä alas. Mamma jo ajatteli että mitähän tästä taas tulee, kun radan toisena esteenä oli juurikin puomi.

No, päätös oli tehty, että hauskaa mennään pitämään ja niinpä me sitten asteltiin kisavuoroon kiltisti. Mamma jäi kiltisti odottamaan mun puomille tuloani ja se olikin hyvä, sillä vitosen ansaitsimme parilla sivulaukalla ennenkuin sinne puomille lähdin kiipeämään. Mutta reippaammin suoritin puomin, kun tajusin että tämähän on hittosoikoon aksarata. Sen jälkeen homma oli lähestulkoon liitelyä, sillä niin hienosti rata meni loppuun ja mamman tuuletus oli täysin ansaittua. Puomin jälkeen radalla oli muuri, hyppyjä, putkia, pituus ja A-este. Jopa A:n kontakti tuli hyvin, vaikkakin jäin hieman hissuttelemaan alastulossa ennenkuin muistin mihin ne tassut piti tökätä. Sen jälkeen jäimme odottamaan että kuusi koirakkoa suoritti radan ja saimme mennä ensimmäisenä uusintaradalle, josta otettiin vain aika. Uusinnassa puomin kontakti tuli läpitassutteluna (ei niin hyvä) ja puomin ja muurin välissä ehdin käydä mamman rinnalla juoksemassa eli pientä kiertelyä sinänsä suorassa välikössä tuli. Mutta taas siitä eteenpäin rata ja tassut luisti kuin rasvattu, jopa siinä määrin että kolme viimeistä hyppyä suorittelin hienosti eteenohjautuneena mamman yrittäessä happoilevilla kintuillaan ehtiä vaan maaliin mun perässä. Aivan huikee suoritus ja kyllä meikäpojan naama oli iloisessa koiravirneessä loppujen uusijoiden ajan. Sen jälkeen tuli palkintojen jako jota jäätiin siihen kuuntelemaan ja hämmästys oli suuri, kun kuulimme sijoittuneemme kolmansiksi radalla! Aika oli 43,39 (ihanneaika 55) ja 5 virhepistettä, joten voinemme olla tyytyväisiä viikonloppuumme. Palkinnoksi sain pikkupussillisen Hussen agilitynamuja ja uuden lelun, joiden avulla seuraavat keskiviikko-treenit saavat taas uutta hohtoa.

Virallisiin aksakisoihin emme hötkyile, vaikka mittaustulos mediluokkaan onkin jo hankittuna, sillä ensin meidän pitää saada nopeutta ja varmuutta kepeille, kontaktit vielä vahvemmiksi ja sitten on se keinu... Se pelottava heiluri, jonka saatan suorittaa ekan kerran ihan "vahingossa" mutta toista kertaa en halua sille enää sitten nousta lainkaan. Toisaalta mikäs kiire tässä edes olisi ja ainahan sitä voi käydä epiksissäkin keräämässä kisakokemuksia. Silti mamma veikkaa, että oman koirakerhon kevätkisoihin meidät taidetaan "pakottaa" osallistumaan, joten siinä tapauksessa ekat viralliset on jo aika lähellä, huhtikuun lopulla...

Huhtikuussa ehkäpä on tiedossa jotain muutakin ekaa, nimittäin jalostustoimikunnalta on saatu hyväksyntä sille, että eräs ihanainen Iita-neito saa minusta kosijansa. Iitaan ja pentusuunnitelmiin voit tutustua kennel Roosnell´n sivuilla roosnell.blogspot.fi
Elämme jännittäviä aikoja!