Sairastupa

Vuoden aluksi päätimme menneenä viikonloppuna perustaa mamman kanssa Kotisi on sairastupasi-yhdistyksen. Tarkoittaen sitä, että ensin mamma alkoi potea hyvin tavallista, hyvin valuvaa ja hyvin ärsyttävää talviflunssaa. Kun olin sitä sohvan uumenissa käynyt yhden päivän tönimässä ja havainnut, että eihän siitä ole edes lenkkiseuraksi, niin ajattelin sitten minäkin hankkia sairaslomaa. Jossain tilanteessa ulkosalla, to-illan ja pe-aamupäivän välillä satutin oikeaa etutassuani sen verran, että perjantaina onnuin ja lauantaina leikin jo kolmijalkaa. Mamma sitä vikaa toki yritti ensin itse ihmetellä ja saikin sen verran selville, että ongelma on jossain oikean etujalan antura-alueella. Tassunpohjaa katseltiin otsalampulla ja suurennuslasin avullakin, mutta ei siellä mitään näkynyt. Meikäpoika otti ronkkimisesta niin nokkiinsa, että säilöin tassuni pysyvästi oikeaan kainaloon talteen, eikä sitä muuten sieltä ihan helposti pois saanut tai ainakin "vieteri" palautti sen nopeasti takaisin... Lopputuloksena soitto eläinlääkärille ja kutsu lähteä tutkituttamaan tarkemmin - jippii, lauantai- ja pyhälisä!

Vastaanotossa ottivat sitten meikäpojasta tietoja ylös, puntarissa kävin (14kg tasan) ja kuulinpa kun hoitaja kysyi, että olenko kovinkin arka kooikkeri. Mamma kyllä sanoi, että en oikeastaan ole, mutta ilmeisesti hoitaja ei ihan uskonut kuitenkaan, kun jotain siinä vielä aroista koikkereista haasteli. Siitäpä suivaantuneena päätin näyttää lääkärille ja hoitajalle ns.pitkää nenää ja ettekä uskokaan miten iloisesti häntää heilutellen kolmijalkaisena onnahtelin vastaanottohuoneeseen! Tervehdin kohteliaasti molemmat ja jäin sitten paikalleni heiluttelemaan häntääni. Lääkärinkin oli pakko todeta, että sinähän outo kaveri koikkeriksi oletkin... No sittenhän tuli se perinteinen pöydälle nosto, mutta en vielä siitäkään ajatellut hötkähtää, vaan kävin hieman kuiskuttelemassa lääkärin korvaan. Lääkäri kuunteli mamman tassutarinan ja olettaman siitä, missä vika voisi piillä ja alkoi sitten varovasti tutkia tassuani. Sitten se muuten kiva nainen osui kipeään kohtaan tassussani, tarkemmin sanottuna sisimmäisessä varpaassani ja meikäpoika kiljaisi sydäntäsärkevästi. Kaikki kolme ihmistä pöydän äärellä säikähtivät mutta koska olin "kohtelias nuorimies"-moodissa, niin en kiljahduksen lisäksi tehnyt mitään muuta. Lääkäri totesikin, että kauhean nätisti osasin kertoa mistä sattuu, moni muu olisi kuulemma jo näyttänyt lääkärille hampaillaan, että miten paljon sattuu... No ei siellä lääkärinkään silmiin mitään näkynyt, joten seuraavaksi sain rauhoituspiikin kankkuseen ja tilulei, meikäpoikaa vietiin sitten unten maille.

Sillä välin kun otin lepoa, olivat kuulemma kuvanneet mun tassun ja todenneet, että siellä ei näkyviä vaurioita tai vierasesineitä ole ja lääkäri päätyi diagnosoimaan meikäpojalle revähtäneen varpaan. Sain kipulääkettä pistoksena, oman kipulääkepullon kotiin ja 3-5vrk:n lenkkikiellon. Niinpä me sitten mamman kanssa levytettiin vierekkäin sohvalla ja täysin lääkärin määrääminä.

Tänään keskiviikkona ollaan hiljaksiin tehty pari kävelylenkkiä (n.2km/lenkki) kun tuo mammakin palas jo töihin. Sain aamulla vielä puoli annosta kipulääkettä eikä tassun arkailua ei ole näkyvissä. Eilen illalla kävin hieronnassa ja lihakset on nyt vetreinä, joten toivotaan että tämä tästä nyt menee ohi. Aksatreenit tältä illalta jäävät nyt väliin, mutta eipä tuosta mammastakaan vielä juoksemaan olisi. Puuskuttaa ku vanha höyryjuna pienissäkin nousuissa ja tänään vielä oli aamulla maassa kovasti paljon lunta missä taapertaa...
Ei tästä ole kuin suunta ylöspäin ja loppuvuosi aikaa pysyä terveinä!