tiistai 11. syyskuuta 2018

Syksyn saapuessa

Näin se mennä vierähti koko kesä eikä kukaan ole ehtinyt kirjoittaa yhtään mitään, kun tässä on singahdeltu viikonloput mejäkokeissa ja sitten vielä rallytokokisoissakin kaiken muun päälle. Lopputulemana oli, että tuo Hessuhopotin elikkäs Daron nousi mejässä voittajaluokkaan ja onnen kaupalla hän pääsi myös tuuraamaan meikäpoikaa rotumestaruusmejäkokeessa, joten voittajaluokka on korkattu silkalla nollatuloksella... Eihän tuo torvelo ole siellä mitään tajunnut, mutta kun mamma ei halunnut meikäläistä päästää metsään yksisilmäisenäkään. Sain nimittäin silmätulehduksen sillä aikaa, kun mamma oli jälkeä verettämässä lauantaina...
No ensi kesänä sitten taas uudet kujeet, toivottavasti saadaan yhtä hyvin koepaikkoja kuin on tänä vuonna saatu. Mamma oikein naureskeli, että ilmoitti meitä alkukesän kokeisiin ihan sillä ajatuksella, että ilmat olisi viileämpiä, mutta mitäs kettua, koko kesä oli yhtä hellettä ainakin mitä mejäkokeisiin tuli! Jostain syystä säähaltija vielä päätti, että nimenomaan koepäivänä sunnuntaina lämpötila pitää olla vähintään +23, mutta mielellään paljon ylikin. Niinpä sitä tosissaan on hikoiltu meinaan metsissä, ja mikä pahinta, niin metsät on olleet rutikuivia paahteessa joten jäljestäminen on meinannut verottaa voimat ihan vallan.
Kaikkea jännää mejäreissuilla taas koettiin; Daronilla oli eräässäkin kokeessa karhunsontaa jäljen päällä, sitten oli koppelonpoikuetta aivan verijäljellä, korppeja huutamassa ja ties mitä vielä. Kyykäärmeitä ei sentään nähty. Eikä sitä nallekarhuakaan... Paljon on opittu ja mammastakin on tullut aika taitava jäljentekijä, mikä tuollaiselta kartta-untamolta on jo hyvä saavutus. Ja onneksi me pojat on osattu vähän kuljettaa seuruetta metsässä aina siihen suuntaan missä on sivistystä...

Daron AVO1, Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n mejä-kiertopalkinnon saaja

Sitten tosiaan mammalle kävi joku ihme aivojuttu, kun se päätti yhtäkkiä ilmoittaa meikäpojan mukaan rallytokokisoihin. Oonhan minä kulkenut tuolla Daronin vapaa treeni -ryhmässä mukana koko talven ja kesällä muutaman kerran, mutta en nyt uskonut tuon akan noin sekoavan. Aiemmin sanoi aina, että meikäpojasta ei ole rallytokoon vielä, kun olen liian vauhdikas radalla. Ja ketunmarjat sanon minä, lopputuloksena kävin kolmesti kokeessa ja tein huikeita pisteitä, jotta luokkanousu alokasluokasta avoimeen luokkaan onnistui kerralla. Kruunasin tuon luokkanousun tekemällä sen Tampereella rallytokon SM-kisoissa ja täysin virheettömällä suorituksella 100/100 pistettä! Mamma oli kieltämättä meikäpojasta ylpeä...
SM-kisoissa Tampereella, kohtelias mies kiittää kaikkia...
Kuva Sanna Pyykkönen

Ja ensimmäinen avoimen luokan tuloskin meikällä on jo plakkarissa, Forssasta piirinmestaruuskisoista kun tuli pisteitä 97/100 (3 virhepistettä johtui siitä kun mamma mokas, unohti tehtävän ja uusittiin kyseinen tehtävä).
Daronilla rallytokon voittajaluokan kahlaaminen on ollut vaihtelevaa, välillä tulee nollatulosta, välillä taas niukin naukin hyväksyttyä 70 pisteen suoritusta. Fakta on kuitenkin, että kaverilta puuttuu enää yksi hyväksytty tulos mestariluokkaan pääsemiseksi. Ihan hyvin tolta talkkuna-aivolta...
Seuraavaksi kuonomme vilahtelevat rallytokon parissa Lahdessa 22.9. pidettävissä rotumestaruuskisoissa.

Harrastusten osalta agility kulkee taustalla mukana, kesän ajan käytiin vaihtelevasti sään mukaan treenaamassa mamman kanssa, mutta ei mamma halua meikäpoikaa kisoihin ilmoittaa. Sanoo että olen aivan liian arvaamaton koohotin niiden kontaktiesteiden suorittamisen kanssa - ja vähän muutenkin välillä... Daron sai syksykaudelle joka toisen viikon tiistaisin pidettävälle agilitykurssille paikan ja ainakin viime viikon ekoissa treeneissä poju oli iloisesti yllättänyt kouluttajan ja myös tuon mamman. On kuulemma pirun nopea ja aika taitavakin. Ehkä siitä joskus vielä saadaan oikein kisakoirakin, saas nähdä.

Näillä eväillä sitä sitten pakerrellaan kohti tulevaa talvea. Haaveillaan jo vähän takkatulesta, vaikka onneksi vielä on ulkonakin ihan lämmintä. Ja niistä tytöistä on myös kiva haaveilla...........

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Keskikesän juhla

Juhannus on vietetty, leppoisasti kotona, ympäri pihaa juosten, ihmetellen aidan takana laitumellaan käyskenteleviä hevosia, itsekin ruohoa mutustaen. Johan tässä onkin koko kevät menty matalaliitoa joka viikonloppu, kun mejäkokeisiin on tullut peruutuspaikkoja. Meikäpoika on ehtinyt kahlata vaihtelevin tuloksin läpi kolme järkyttävän kuumaa mejäkoetta, Daron on saanut lämmitellä itseään kuivassa metsässä kahdesti. Molemmille on pukannut hukkaa, mutta myös pientä tulostakin, joten sinnikkyys ehkä joskus palkitaan.
Daron AVO3 Tirvan mejäkokeesta

Tristan VOI2 Sauvon mejäkokeesta

Tällä hetkellä varmana tietona on, että ainakin kahteen kokeseen haetaan vielä paikkaa, sitten on tämän kesän mejäilyt saatu suoritettua. Metsässä on ollut mukavaa, vaikka toki tuo reissaaminen välillä on aika rankkaakin, etenkin nyt kun on ollut näitä helteitä. Ihan ilolla otimme siis vastaan tämän juhannusviikon sään viilenemisen ja kauan kaivatut sateet. Veikkaan, että aika moni metsäneläinkin on kelin muutoksesta ollut kiitollinen.

Muiden harrastusten osalta olemme osallistuneet treeneihin, mutta mitään kisailuja ei ole suunnitelmissa tällä hetkellä. Daron harjoittelee rallytokon voittajaluokan liikkeitä, ollen siinä kyllä jo aika pätevä, mutta mamman rohkeus ei taida vielä riittää kisailmoittautumiseen asti. Meikäpoika on käynyt aksatreeneissä kuumuilemassa, haukkumassa, häsläämässä eikä mamma todellakaan ole suunnitellut meille kisoja lähiaikoihin. Daron on saanut pari kertaa tuurata meikäpoikaa aksassa ja hitot, kaverihan on aivan liian hyvä pujotelemaan keppejä ollakseen noinkin yksinkertainen ;) Daronin osalta ei myöskään ole aksailmoittautumisia suunnitteilla, koska kontaktiesteet ja ylipäätään radan suorittaminen on harjoituksen alla. Nopea tuo pirulainen on, se on huomattu ihan omalla pihalla kisaa otettaessa - meikäpoika ei oikein saa sitä kiinni suoralla juoksussa, hämäyksissä ja kaarteissa olen ketterämpi ja säästän askeleita. Meikäpoika puolestaan on saanut pari kertaa osallistua rallytokotreeneihin ja mistä lie johtuu, mutta olen siellä melko vallaton ja mamma saa aina nauraa tempauksilleni. Onpa tuo miettinyt, että jaksaisiko hetken harjoitella meikäpojan kanssa hihnassa liikkeitä, niin voisi ilmoittaa minut avokkaaksi. Saapa nähdä. Ilman hihnaa osaan liikkeitä paljon paremmin, jotenkin se hihna on meikäpojalle semmoinen ahdistus rallyssa.

Viikko sitten mamma kävi talkoilemassa spanielien taipumuskokeessa ja kuului tuumivan, että Daron olisi muuten koevalmis, mutta kun se pirulainen ei tule sieltä järvestä pois. Mamma taitaa harkita järvitreenien aloittamista uudelleen, olisihan se muutenkin helpompaa jos Daronin ei tarvitsisi aina liinaan kytkettynä uiskennella... On se kyllä hassu otus, luulee olevansa joku sorsa tai vesimyyrä, kun uiminen on sen mielestä ihan maailman paras juttu. Onhan se kivaa meikäpojastakin, mutta hitot kun sinne kylmään veteen meneminen aina arveluttaa... Uimahousurajan kasteleminen on meikäpojalle herkkä juttu, mutta sitten kun se on kastunut ei ole riemulla määrää eikä rajaa, kun haukkuen juoksen veteen yhä uudelleen ja uudelleen. Bravuurini on loikata järveen ja roiskuttaa vetää mahdollisimman laajalle. Myös uimalassa hyppiminen on kivaa, kuten tuli todettua maaliskuun lopulla viettäessäni 6-vuotissynttäreitäni Daronin ja tyttäreni Neven seurassa. Ne olikin lystit synttärit. Mamma vei meidät ensin sellaiseen "koirien huvipuistoon", jossa oli kaikenlaista esterataa, onkaloa, piiloa, tasapainorataa, heinälato (jossa jyrsijöitä!) ja mikä parasta - koirien pallomeri!

Ensin meikäpoikaa arvelutti kolisevien ja pyörivien muovipallojen päälle astuminen, mutta kun mamma piilotti sekaan nameja niin sitten alkoi melkoinen pallojen huiskiminen. Syöksyttiin Daronin kanssa kilpaa aina pallojen sekaan, niin että ne pallot lensi ilmaan ja meidän päälle ja kaikkee. Se oli pojat lystiä se! Paikanpitäjä kun tuli tunnin jälkeen laittamaan paikkoja kiinni, niin meikäpoika lähti hänen seurakseen vielä ja poikkesin kertaalleen pallomeressä yksinkin. Huvipuiston jälkeen meidän koiraseurue jatkoi sitten Hyvinkään koirauimalaan puoleksi tunniksi. Sen jälkeen oltiinkin aikas väsyneitä, mut jaksoin mä silti kotona syödä mun spesiaali-synttäriruuan...


Näyttelyrintama on myös nyt ollut hiljainen; Daron kävi pääsiäisenä Imatran kv-näyttelyssä ja seuraava tiedossa oleva näyttely onkin Seinäjoen kv lokakuun lopulla. Spanieliliiton erikoisnäyttely osui tänä vuonna päällekäin oman kerhon mejäkokeen kanssa, joten arvannette kumpi laji voitti... Ulkomaille ei olla ehditty ja mamman kesälomaankin on vielä paljon aikaa. Ehtiihän sitä vähemmälläkin ja tänä kesänä mejä on ollut se päälaji kuitenkin. Metsässä ei tartte olla niin nätti, vaikka toki välillä itseään voi lenkilläkin koristaa kukkasin...

lauantai 3. helmikuuta 2018

Huijatuksi tulemisen tuoksu

Jahas. Viimeksi meikäpoika mietiskeli jotta tokkopa tuosta Daronista mihinkään on. En siitä tiedä vieläkään, mutta ilmeisesti meikäpoikaa on vedetty kirsusta ja oikein kunnolla. Mamma ja Daron eivät kerro, mutta tarkka kuononpääni on löytänyt kotoa ja pihasta merkkejä jonkinlaisesta huijauksesta, jonka seurauksena meikäpoika vietti reilu viikko sitten yhden torstai-perjantai välisen yön rakkaan kummitätini perheen hoivissa. Daron välttelee aihetta, mutta olen täysin varma, että sillä on käynyt täällä tyttö. Hämmentävintä näissä tuoksuissa on toki se ihanainen tyttöjen hajuste, mutta sen lisäksi tuoksussa on jotain tuttua... Aivan kuin oma rakas Iitani olisi käynyt, mutta sitten ei kuitenkaan. Kun tulin hoitopaikastani kotiin tein tiukan nuuskuttelukierroksen ympäriinsä, sen jälkeen yritin painostaa katseellani mammalta tietoa, vaan eivät nuo kerro suoraan. Tai no, mamma sanoi jotain niin pöyristyttävää, että melkein pyörryin. Sanoi, että minusta voisi tulla VAARI! Kautta karvaisten varvasvälieni, meikäpoika on nuori salskea mies, eikä mikään vaari! Toki rintakarvoitustani on joulupukin parraksikin nimitetty, mutta täytyyhän sitä tosimiehellä kunnon röyhelöt tyttöjen hurmaamiseksi... Tarkoittikohan mamma sittenkin vaarilla sitä, että tuo pirun hunsvotti joka kanssani asuu, olisi muka hurmannut ihanan viattoman tyttäreni - aivan pöyristyttävä ajatus! Lupaa ei ole meikäpojalta kysynyt ja vaikka olisikin, niin lupaa ei olisi saanut. Kyllä tässä pienen koirapojan pää on ymmyrkäisenä vallan, mutta ehkä se ajan kanssa selviää tämäkin mysteeri.

Onneksi lähipäiviin on mahtunut muitakin tapahtumia, niin ei tarvitse päätä vaivata liian hankalilla asioilla. Ihanan Iiriksen ja Nellan omistajat kävivät luonamme ennen paluutaan pohjoisen hangille ja ilmeisesti säähaltija päätti sen vuoksi pudottaa iloksemme muutamat kymmenet sentit lunta. On ollut ihanaa pärskytellä pehmoista lunta kuononrei´istä lenkillä ja Daron on tietysti myös harrastanut syvänlumensukeltelua. Suureksi iloksemme myös peurat ovat taas metsästysajan päätyttyä rohkaistuneet avoimempiin maastoihin ja olemme tehneet parin päivän sisällä jo useita näköhavaintoja. Viime sunnuntaina saimme nautiskella siitä ihan omalta kotisohvalta ja sekös vallan kiihdyttävää olikin. Jostain syystä mamma ei pyynnöistämme huolimatta laskenut meitä takapihalle; väitti että aidan yli olisimme menneet kiihkoissamme. Ehkäpä niin, joten tyydyimme sitten vaan laulelemaan ikkunaruudun takaa.


Voihan videlma, peuroja pellolla!!!

Maanantaina pääsin mukaan Daronin rallytokoharjoituksiin ja olipas meikäpojalla lystiä hassutellessani aivan omia liikkeitä mamman kanssa. Mamma on sitä mieltä, että osaisin kyllä, mutta kun en malta, niin siksipä ei meikäpoikaa ole tuonne rallytokokisoihin lainkaan ilmoiteltu. Onneksi hauskaa voi pitää tuollaisessa epävirallisessa ryhmässäkin. Ennen rallytokoa mamma kokeili kanssani parit kepit sekä kontaktit ja annoin sille taas vähän toivoa, jotta rohkaistuisi kanssani agikisoihin... Pidetäänpä peukkuja. Intoa kyllä meikäpojalla olisi...



Daron tässä hei! 
Tuo "valvova isoveli" Tristan nukahti, niin uskaltaudun ehkä nyt kertomaan... Ei tuo ihan väärässä kuonoineen ole ollut, sillä luonani todellakin kävi tyttönen. Olen tässä nyt viikon verran miettinyt milloin uskallan kertoa Tristanille, että tyttönen oli kuin olikin hänen omaa vertaan. Turpiinhan siitä tulee, tiedän. Olisi pitänyt etukäteen pyytää kai tassua, mutta kun tilanne tuli niin äkkiä etten ehtinyt. Rosi oli ihana. Turha sitä kai on sanoa, mutta sanon kuitenkin. Vietimme yhteisen hetken hangella (onneksi ei satanut!) ja jos hyvin käy niin pääsiäisenä voisi tulla pieniä hessuhopoja... En kyllä oikein itse vielä asiaa ymmärrä, mutta on niin monia asioita joita en muutenkaan aina käsitä. Kuten sitä miksi ruokaa saa aina vain kaksi kertaa päivässä. Tai miksi ei koko päivää voi viettää juosten ympyrää pihalla, välillä lelua ilmaan viskoen. Tai miksi Tristan välillä niin kovasti hermostuu, kun vain rrrrakastan sitä. On se rrrrakas, mutta enpä vieläkään kerro sille mitä tapahtui viime viikolla ;)
Rosi ja Daron 💘

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sydäntalven rauhaa

Sydäntalven rauhaa; takassa loimuaa lämmin tuli, ulkona pakkasta -10 astetta ja maassa oleva puuterilumi sulaa kuononpäähän... Sitä ei sitten loppuvuonna enää kuulumisia ehdittykään kertoa, kun meikäpoika ja muu seurakunta teki muuttoa, asettui taloksi ja vietti joulun ja uuden vuoden. Arki on asettunut jo uomiinsa ja nyt voi jo suunnitella kevättä sekä kesää, eikö niin? No, olihan tuossa loppuvuonna vielä vähän yritystä, kun tuo Daron saavutti kuin saavuttikin rallytokossa avoimen luokan viimeisen hyväksytyn tuloksensa, RTK2 napsahti ja menolippu voittajaluokkaan. Eikä yhtään sen aiemmin tai myöhemmin kuin 30.12. kisoista. Rallytokon osalta pikkukundi saa nyt viettää harjoitteluvuoden, treenata vasurikäännökset tiukemmiksi, opetella voittajaluokan liikkeet ja muutenkin valmistautua korkeampiin kilpailuodotuksiin. Meikäpoika ei ole oikein treenaillut sitten mitään. Ollut vaan. Nauttinut isosta aidatusta pihasta jossa saa kirmata vapaana mielinmäärin, nuuskutellut lähialueen runsasta peurakantaa sekä muutamaa hirveäkin, ihmetellyt aamulenkillä seuraamme pyrkinyttä kettua ja kaikkea sellaista rennon mukavaa. Maalaistouhua voisi melkein sanoa. Mamma ei ole vieläkään innostunut viemään meikäpoikaa agikisoihin, vaan eiköhän se into sieltä kesää kohti ala nousta. Näin on ihan hyvä nyt.

Daron puolestaan vaihtoi kevätkaudelle agilityn treeniryhmää ja yrittää opetella hallittuja kontakteja sekä keppejä ilman ohjureita. Tarkoituksena on kuulemma, että pikkukaveri saisi korkattua ekat kisansa tämän vuoden aikana. Daronin osalta on mittaustulos aika varmasti jotain 41-42 cm välillä, joten toiveissa on saada siitä selkeä medi. Meikäpojan osalta mamma on päättänyt lykätä uusintamittausta vielä, jos tässä nyt edes joskus kisaamaan ilmoittaudutaankaan. Daron muuten kävi tuossa viime viikolla virallisissa terveystarkastuksissa ja sai lausunnokseen terveet silmät, 0-polvet (ei siis mitään vikaa polvissa) sekä B/B-lonkat, joka sekin on mainiota. Nyt tuo pikkukundi taitaa sitten odotella saavansa joskus treffiseuraa... Saapa nähdä, olen sille sanonut kyllä, että näinköhän susta on vielä isojen miesten maailmaan. Väittää olevansa valmis, joten toivotin onnea yritykseen. Mammalle vingahtelin viestiksi, että ei sitten yritäkään haaveilla enemmistä koirista meidän talouteen - ei ainakaan tuollaisten hessuhopojen jälkeläisiä, luoja varjelkoon, kun yhdessäkin on hieman liikaa meikäpojan psyykeelle... Meikäpoika on pitänyt Daronia välillä kurissa ja nuhteessa, sitten taas on jaksoja kun olemme erottamattomat leikkikaverit. Muutto isoon taloon auttoi yhteentörmäysten osalta kun molemmilla on yllin kyllin tilaa. Samoin mamma on huomannut, että rutiinit pitää yllä järjestystä. Jatkamme siis tyytyväisinä "talviuniamme"...







sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kaikenlaiset koohotukset

Kesä meni, syksy tuli. Ollaan saatu nauttia taivaalta loiskuavasta vedestä ihan yltäkylläisesti, melkein jo varpaat sulaneet pois kun tassut on koko ajan märkänä... Ei sillä, että sadekelillä lenkkeily muuten haittaisi, mutta kotiintullessa mammalta pääsee muutamia rumia sanoja, kun ollaan kuulemma Daronin kanssa kaksi kuraluuraa... Siinä pyyhe viuhuu ja suihkuhana huutaa. Punkitkaan ei muuten ole vielä kuolleet, paitsi jos ovat hukkuneet. Meikäpojan ja Dartsanin yhteissaldo 30.9. asti oli sitten 54 punkkia. Suurin osa meikäpojassa. Kaikki ei suinkaan onneksi olleet kiinni asti, vaan osa oli turkissa kävelleitä yksilöitä, jotka mamma ansiokkaasti päästi päiviltään ennenkuin aiheuttivat enempää mieliharmia ja terveysvaaraa. Mamma sanoikin, että on tosi iloinen, kun meikäpoika on tämmöinen vaaleavoittoinen, niin tummat punkit erottuu helposti turkista. Muuten se ei ollut tietenkään punkeista yhtään iloinen. Se tässä punkkijutussa oli kuitenkin omituisinta, että punkkiparatiisi Ahvenanmaalta meikäpoika sai VAIN 5 punkkia, joista kaksi ehti kiinni asti ennenkuin ne havaittiin. Viisi on tosi vähän, kun se oli normaalimäärä täällä ihan kotikonnuilla kulkiessakin. Kaikki nuo viisi hyppäsivät matkaani Eckerön agikisojen läheiseltä tienpientareelta. 

Eckerön agikisoissa meni muuten kovaa. Siis meikäpoika. Tein järkyttävän rumia loikkia kontakteilta, mutta olin pirun nopea ja niinpä onnistuin pääsemään palkintopallille joka hitsin kisasta siellä. Ensin kolmossija, sitten kakkossija ja lopulta ykkössijakin. Vaan aina oli vähintään vitonen alla, niin ei ollut toiveita luvasta. Mutta sitten yllätykseksemme meikäpoika meni ja voitti järjestävän seuran 10-vuotisjuhlacupin medi-luokan yhteistulosten parhaana. Kerrassaan hassua. Tuomari kuului mammalle naureskelevan mun kontaktiloikkiani ja olihan ne kieltämättä melkoisia suorituksia. Ei mamma kuitenkaan voinut olla niistä mulle kovin kireänä, koska tein ihan supereita keppejä ja muutoin meillä oli todella todella huikeeta menoa radalla. Tunnelma Eckerön kisoissa oli muutoinkin oikein hauskan leppoisa ja säätilakin suosi. Yövyttiin semmoisessa retkeilymaja-rivarissa josta oli lyhyt matka merenrantaan. Ihmeteltiin aamulenkeillä kettua, peuroja (wau!) ja hanhia sekä upeita auringonnousuja. Tytöt Iiris ja Nella oli oikein hyviä matkakavereita ja Daronkin pääosin osasi käyttäytyä laivassa. Mitä nyt joi paluumatkalla liikaa ja sammui...

Vasemmalta: Tristan, Daron, Nella ja Iiris

Ahvenanmaan jälkeen vietettiin kotona päivä ja sitten mamma suuntasi autonnokan kohti Pohjanmaata. Vietimme Seinäjoella sukuloimassa muutaman päivän, kunnes auto taas lastattiin ja edessämme olikin valtavan pitkä matka, jonka päämääräksi osoittautui Levi ja lomaseuraksemme Iiris ja Nella. Voi, miten lystiä meillä tuntureilla olikaan! Poroja!! Poroja!!! POROJA!!!! Siis ihanaa! Mamma lenkitti meitä lähes puolikuoliaksi ja viikon kävelyseikkailusaldoksi tuli jotain 90 kilometriä, tosin meillä koirilla varmasti vielä enemmänkin. Kaiken kukkuraksi suurin osa vastaantulijoista (ihmisistä siis) sanoivat meitä perheeksi ja tytöt olivat aina pentuja. Sillä perusteella, että meikäpoika isoimpana oli aina isä, niin Daronista leivottiinkin sitten yhtäkkiä äiti... pieniä henkisiä kolhuja, joiden terapiaistuntoihin meneekin sitten loppuvuosi...
Siis meinaatko, että vielä jaksaa ja enää 10km jäljellä?!

Vastaantulijoiden mielestä Perhe: pentu-Nella, äiti-Daron, pentu-Iiris ja isä-Tristan ;)

Tunturin valloittajat


Kotiin oli mukava palata, vaan eipä aikaakaan, kun Daronille koitti taas lähdön hetki. Tällä kertaa pikku-D pääsikin mäyräkoiraseurassa Tanskaan asti. Kävivät valloittamassa Ballerup´n näyttelyn ja Daron palasi kotiin kaulassaan Tanskan serti sekä tittelinä Kööpenhaminan Voittaja 2017, sillä kaveri oli mennyt voittamaan urosten luokan ja oli rodun VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Melkoinen jätkä, kateeksi käy. Tanskan matkan ajan meikäpoika tosin vietti laatuaikaa tyttöjen hoivassa, niin että ei se mullakaan ihan surkeata ollut. 
Kööpenhaminan Voittaja 2017

Jo sitä luulisi, että reissaaminen olisi riittänyt, vaan mitä vielä. Seuraavana perjantaina meikäpoika huomasi päätyneensä Junnu-kaverille yökylään ja mamma Daronin kera lähtivät TAAS laivalle. Tällä kertaa päämääränä kesälomalta tuttu Ahvenanmaan Eckerö, jossa oli vuosittainen koiranäyttely. Tavoite matkalle oli selvä, Daronille Suomen muotovalion arvo, koska pikkujätkä ehti 19.9. täyttää kaksi vuotta ja aiemmin plakkarissa oli jo kaksi sertiä kolmesta muotovalion arvoon vaadittavasta. Eckerön näyttelyssä oli vain yksi ruotsalainen uros kilpakumppanina, etäisesti muuten sukua meikäpojalle. Tällä kertaa onni oli Daronille myötä, sillä tuomarin mielestä Daron oli ansainnut voiton ja niinpä tuo hessuhopomainen pikkueläin on nyt sitten virallisesti valio. Voi jestas. 

Tämän vuoden viimeinen (mamma lupasi) näyttelyreissu oli sitten edessä 7.10. Hyvinkäällä, Spanieliliiton erikoisnäyttelyssä. Tuohon kyseiseen näyttelyyn mamma oli hepulispäissään tai muuten vaan aivojen oikusta ilmoittanut meidät molemmat. Tuomarina toimi hollantilainen rouva Tuus van Adrichem Boogaert-Kwint, jonka meikäpoika on tavannut aikanaan nuorena poikasena Ruotsin Jönköpingin näyttelyssä. Ja koska mammalla ei ollut minkäänlaisia odotuksia eikä suorituspaineita enää tuonne Hyvinkäälle menimme sinne erityisesti tapaamaan tuttuja. Voi miten ihanaa olikaan nähdä kaikkia ihania ihmisiä ja muutamia koiriakin. Tyttäreni Rosikin oli paikalla ja ihana äitinsä Iita... Daron tunnisti kasvattajansa ja jälleennäkeminen oli suorastaan liikuttava. No, näyttelykehässä Daron oli hieno, mutta tällä kertaa pienen miehen vaatimaton alaleuka sekä kapoinen kuono (suippokuono) pudotti muutoin erinomaisen arvostelun arvosanalle Hyvä. Sitten pääsi meikäpoika vuorostaan kehään. Ja se olikin menoa, sillä mamma oli jo havainnut, että meikäpojan nenä oli poiminut juoksunartun tuoksun ja olin melkoisen tulessa. Kehässä olin lähes pitelemätön ulostulvivassa riemussani, jopa siinä määrin että mamma päätyi vaihtamaan hentoisen näyttelyhihnani toiseen, hieman paksumpaan. Olin superiloinen ja sen huomasi kyllä. Mammasta oli hauskaa olla kanssani kehässä, koska selvästi nautin olostani ja olisin halunnut rrrrakastaa vähän kaikkia. Ennen varsinaista arvostelua mamma tuskailikin, että millä saa pidettyä meikäpojan pöydällä, koska luultavasti yritän hypätä tuomarin syliin... Tuomari oli ihana, melkein pussasin häntä, kun hän tutki minua ja jutteli jotakin hellää hollanniksi. Ja niinpä oli iloinen esiintymisenikin tuomarin mieleen, että sain Erinomaisen ja pääsin jatkoon kilpailemaan paras uros-luokkaan. Siellä olin edelleen mielentilassa, jota mamma nimitti "Great balls on fire"-tilaksi. Tuomari hymyili minulle ja mamman yllätykseksi meikäpoika sijoitettiin lopulta parhaaksi urokseksi, kaikkiaan 28 samanrotuisen uroskoiran joukosta. Olipahan melkoista ja päivä huipentui siihen, että pääsin aika suloiselta tuoksuneen Alman kanssa kisaamaan rodun parhaan tittelistä. Koska olen herrasmies oli vain ja ainoastaan oikeudenmukaista antaa Alman voittaa, sitä paitsi nätimpi se on kuin meikäpoika. Meikäpojalle napsahti kuitenkin VSP, kiertopalkinto ja mammalle sateli kovasti paljon onnitteluja. Olinpahan showmies paikallani kerrankin!

Nyt asettaudumme taas rauhalliseen kotiarkeen, muutama rallytokokisa ehkä pyritään Daronille järjestämään vielä loppuvuoteen, mutta meikäpoika taukoilee aksasta ja odottelee ensi vuodelle tulevaa mittaustilaisuutta. Josko pysyn medinä tai sitten määrätään pikkumaksiksi; se on vähän jännän paikka kun olen aika rajatapaus... Daronin osalta agitreenit jatkuu jollakin tapaa loppuvuoden ja katsotaan jos mamma sen kanssa uskaltautuisi jossain vaiheessa kokeilemaan epiksiä. Kaverilla on vauhtia ja intoa, mutta taidot ei ole ihan vielä kohdillaan, niin viralliset kisat saa odotella rauhassa. Ja meikäpojan osalta agitreenit on nyt omatoimisen harjoittelun varassa, katsotaan saadaanko kontakteihin tauolla mitään tolkkua vai hajoaako pakka ihan lopullisesti pelkästään intoilusta. Se on taas tätä Great balls on fire-tilaa, you know...

perjantai 18. elokuuta 2017

Verisiä hommia ja vähän muutakin

Jaa että onko me touhuttu... No onhan me touhuttu. Hitokseen paljon ja kaikkee kivaa lystiä. Toi Daronin-mies on rallytokoillut ensimmäisen kerran AVO-luokassa (ilman hihnaa) oman kerhon kisoissa ja aika päteväkin oli, kun sai hyväksytyn tuloksen pisteillä 92/100. Ei karannut eikä alkanut öykkäröidä kenellekään tuntemattomalle. Ehkä siitä vielä koira saadaan... Sen lisäksi tuo pikkupiru kehtas mennä ensimmäisissä mejäkokeissaan ihan superhyvin ja jäljesti yhden pisteen paremmin kuin meikäpoika! Me molemmat kuitattiin kooikereiden mejäkokeesta Orivedeltä avoimen luokan ykköstulos; Daron pisteillä 42/50 ja meikäpoika 41/50. Kismittäisi tuo pisteen ero, mutta ei sit kuitenkaan kismitä, koska tuo ykköstulos oli meikäpojalle toinen ja sen ansiosta mamma pääsee seuraavan kerran (ensi vuonna) meikäpojan kanssa voittajaluokan jäljelle! Wuhuuu! Oli se vaan lystiä. Tälle vuodelle asetettu tavoite mejän osalta on siis saavutettu ja Daronin osalta ylitettykin.
Vasemmalta: Tristan, Daron ja kaverimme Junnu
Daron ja mamma odottaa rallytoko-kisassa ratavuoroaan

Seuraava touhotuskohteemme odottaakin viikon päässä, sillä meikäpoika pääsee agilitykisoihin Ahvenanmaalle. Lähdetään koko jengi vahvistettuna tyttökavereillamme Iiriksellä ja Nellalla tuonne kuuluisaan punkkiparatiisiin. Meikäpoika pääsee koohottamaan perjantaina jo yhden radan ja lauantaina sit kolme rataa. Saapas näkee mitä mamman kenkä tekee vai puristaako. Tavoitteena mammalla olisi saada meikäpojan kuumeneminen aisoihin ja onnistua tekemään sujuva rata, edes kerran. Viime maanantain aksatreeneissä olin kyllä sikapätevä, ja aika hyvin toi mammakin veti. Mutta kisatilanne on aina kisatilanne... Kontaktit paukkuu ja kepit ei kiinnosta. Ohjaukset on mitä sattuu ja meikäpoika huutaa kartturille kuola suupielistä roiskuen. Aika osuva mielikuva meidän kisaradoista. Miettikääpä sitä...
Katso kenguru loikkaa...

Mamma on nyt kesälomalla. Hirveen pitkiä lenkkejä tehty, paitsi tänään kun illalla kuulemma saadaan juosta Iiriksen ja Nellan mökillä ihan tarpeeksi. Ihanaa, päästään uimaan! Uiminen on Daronin suosikkijuttu. Se ei halua tulla pois järvestä. Ei vaikka paleltaa ja värisyttää ja väsyttää. Mamma uittaakin meitä nykyään 15m liinalla. Saa kerittyä yhden "affenan" kuivalle maalle ja toisaalta kuulemma pidettyä meikäpojan aisoissa. Meikäpoika kun vähän innostuu noista vesikirpuista. Lohmin niitä uidessa suuhuni, sohellan ja sähellän ja unohdan miten uidaan. Hieman kaaosta tuo meidän yhteisuinti välillä... Järvi on muuten ainoa paikka, jossa Daron uskaltaa uhitella meikäpojalle. Lelusta. Se kerran yritti purra mua nenuunkin siellä uidessa. Maissa sillä ei ole sanansijaa, I am the King of our universe. 

Mutta siis kivaa loppukesää, nauttikaa, uikaa, juoskaa, haukkukaa, syökää ruohoa, kerätkää punkkeja (meillä tilanne tähän mennessä: Daron 7, meikäpoika 36!) ja tehkää kaikkea koohoa ennenkuin talvi lyö lunta tupaan. Jos lyö. Sen näkee sitten. Ehkä me ehditään lomalla kuuluilla vielä uudelleenkin, mutta siihen asti se on moro!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Oi ihana(n kylmä) toukokuu

Meillä koirilla on ollut ihan kivat kevätkelit, kun on ollut sopivan viileää, mutta nuo ihmiset kuulemma jo kaipailee lämpöisempiä kelejä. No, kyllähän tässä on jo useampi viikko tuota talvipomppaa pudoteltu ympäri kämppää, niin kohta ois sit kiva olla uimahousukelit. Tosin Daron, tuo ikuinen hopo-veijari, mennä paineli uimaan toissapäivänä, kun lämpötila oli suunnilleen +8 astetta ja mammalla pipa, hanskat sekä välikalsarit... Meikäpoikakaan ei piitannut hyisestä vedestä, kastoin vaan varpaat juodessani ja yritin väistellä Daronin roiskimia kylmiä pisaroita. Onneksi sentään aurinko pilkotti, vaikkei se nyt enään silloin iltasella mitään lämpöä tuonut. Lyhyen uinnin jälkeen Daron saikin aikasmoiset hepulit, kun ravisteli vettä turkistaan. Mamma siinä jotain huokaili, kun hepulin jälkeen yritti irrottaa kiinnijääneitä risuja, havunneulasia ja kuivuneita lehtiä kosteasta turkista...
Ei oo yhtään kylmää!

Mikä karvanlähtöaika?
 Maanantaina alkoi meikäpojalla kesäkauden ulkotreenit ja ilmahan näytti silloinkin parhaat puolensa, kun noin 45min ennen treenejä taivaalta tuli lunta tupruamalla. Se ei onneksi meikäpojan menoa aksaradalla suinkaan haitannut; oli ihan sikakivaa juosta kovaa ja mammakin sanoi, että tein superhienosti kontaktitkin! Tosin semmoinen ikävä puoli hiekkakentässä on, että mun leluni - kaninkarvapallo - on ihan hiekkainen ja mutaisen limainen hetkessä... Mut silti se on MAAILMAN PARAS LELU (mamma sanoo yök)! Tänään mamma kertoi ilmonneensa mut ensi viikonlopuksi aksakisoihinkin, saapas näkee mitä siitä sit tulee.
Siis hei oikeesti, KESÄN ekat ulkotreenit vai?

"Jos mä syön kaikki hiutaleet, niin maahan ei jää yhtään!"

Myös Daronilla alkoi viime viikolla kesäkauden treenit, mutta ilmojen suhteen sillä oli himppasen parempi tuuri. Keskiviikkona oli rallytokotreenit viileässä, mutta aurinkoisessa kelissä. Daronin pitäisi nyt sitten harjoitella AVO-luokan liikkeitä ilman hihnaa. Eka kerralla mamma piti sen vielä hihnassa, kun oli ihan uusi kenttä ja pari aivan uutta koiraakin (uroksia, voi jee...) Ensi viikolla on sitten tiukka paikka, kun hihna lähtee ja pikkukaverin on syytä keskittyä tekemiseen tai kuulemma mamma laittaa sen jäähylle autoon. 
Onneksi torstain agilityn alkeet antoi hyviä viitteitä sille, että Daronin keskittymiskyky on erinomainen. Meikäpoika sai autosta seurata aitiopaikalta, miten etevä ja NOPEA tuo hessuhopotin onkaan. Siellä se mennä viiletti tuhatta sataa ja teki mamman kanssa pientä radanpätkää ilman, että kertaakaan mietti muita odottavia koiria. Mitään aitojahan meidän treenipaikoilla ei ole, niin että vaihtoehdot on lähteä livohkaan metsäretkelle tai sitten toisten treenaajien luokse. Meikäpoikaa vähän harmitti katella sitä Daronin menoa, joten kannustin sitten kaveria ulvomalla surumielisesti autosta. Tämäkään ei kyllä menoa haitannut, pikku-D meni vaan aivan uusiin ohjauksiin kuin turboraketti ja sekös mua kismitti vielä vähän enempi... Kaikenkukkuraksi tuo pikkuluopio rrrrrr-rrrakastaa lelulla palkkaamista siellä kentällä, ihan tyhmillä leluilla siis, kuten narupallo tai fleecenaru. Meikäpoika ei koskaan alentunut nuorempana tuollaiseen, namipalkka oli ainoa oikea, kunnes viime talvena mamma löysi mulle sen jo mainitun kanipallon...ihanaihanaihana...

Kanipallosta tulikin mieleeni; ootteks maistaneet miten hyviä pupun papanat on?! Daron niitä on tässä maiskutellut hieman mielipuolisenakin ja eilen illalla meikäpoika päätti kokeilla uutta kulinaristista elämystä. Ja voihan jöhnä, miten hyviä ne olikaan! Me Daronin kanssa imuroitiin lähipuisto puhtaaksi niistä ja ihan meinas tulla jopa kinaa mehevimmillä paikoilla. Mamma sitä touhua katteli päätään pudistellen...


maanantai 1. toukokuuta 2017

Viron näytelmät ja muita talvilomakujeita

Kirjuri saa ilmeisesti aika huonon korvauksen työstään, koska viimeisin teksti näytti olevan kuukauden takaa... Siinä välissä on ehditty kaikenlaista pientä;

Daron nousi rallytokossa avoimeen luokkaan,
mamma kokousteli ja meikäpoika pokkaili vuosipalkintoja,


meikäpoika saavutti viiden ikävuoden virstanpylvään ja sain herkkuja,

käytiin Juha Kareksen vetämässä näyttelykoulutuksessa,

talvikauden harrastukset päättyi,

 ja vietettiin pääsiäistä vaihtelevassa säässä,



kunnes viime viikolla mamman toinen talvilomajakso alkoi.
Heti loman alkuun viikonlopuksi muutimme itsemme ja aika ison määrän tavaraa Marttilan suuntaan, jossa meikäpoika pääsi tämän vuoden ekaan mejäkokeeseen nuuskuttelemaan verijälkeä. Yhdellä hukalla selvisin jäljestyksestä, joten tulostaululle kirjaantui AVO2 38 pisteellä. Ja seuraava mejäkoe odottaakin sitten jo viikon kuluttua, joten saapas näkee mitä tästä kaudesta kokonaisuutena tassuun jää. Marttilassa Daron pääsi mamman kanssa purkamaan meikäpojan ajaman jäljen ja pikkumiehellä oli ollut melkoista sutinaa tassuissaan, kun se innosta pinkeänä oli kiskonut mammaa perässään. Kuulemma ihan pätevästi oli nuuskutellut ja löytänyt kaadolta oman rakkaan fasaanilelunsa. Ehkä pikkumies vielä jonain päivänä pääsee itsekin oikein viralliseen kokeeseen osallistujaksi eikä vain takapenkin terroristiksi...

Marttilasta palattuamme mamma vaihtoi kamat kassiin ja siirryimme neljäksi yöksi hoitamaan tyttöystäviämme Nellaa ja Iiristä, joiden vakituinen palveluskunta matkusti Saksaan. Mamma sai hyvin järjestyksen pysymään neljän koiran laumassa, vaikka toki asiaa auttoi omakotitalo ja iso aidattu takapiha.

Toisena päivänä sisällä meikäpoika otti kyllä vähän ohjausvastuuta hetkeksi ja kerroin ensin Daronille mitä sen ei pidä tekemän (juosta päättömästi päin kylkeäni), sen jälkeen huomautin Nellalle mamman olevan vain ja ainoastaan minun palveluksessani (antamassa juustosiivua nälkäiseen kitaani) ja lopulta Iiris sai vielä kuulla kuinka uniani ei saa häiritä (juoksemalla haukkuen sängyn vieressä ollutta häkkiäni kohti). Tytöt olivat kyllä käytöksestäni hieman hämillään, mutta auktoriteettiani lauman johtavana uroksena ei kyseenalaistettu enää sen jälkeen. Ja meillä oli kerrassaan lystiä aikaa!
Ensimmäisenä aamuna saimme jopa ihastella lähipellolla toikkaroivaa, komeaturkkista herra Repolaista, joka ilmeisesti oli aamupalamyyräjahdissa eikä häiriintynyt meidän toljotuksestamme lainkaan. Sama herra Repolainen päätti vielä lenkin lopuksi kulkea reittimme poikki ja meikäpoika sille ulvahteli perään kutsua liittyä seuraan. Eipä tuo piitannut meistä sittenkään, sellainen lonesome rider oli herra Repolainen.


Päivälenkillä mamma järjesti meidät asetelmaan ja otti oikein ryhmäkuvan.

Seuraavana aamuna ihmetyksemme olikin sitten suuri - maahan oli satanut lunta ja oikein kunnolla!

Lumi suli kyllä pois sitten päivän aikana, mutta kyllä siinä monta raekuuroakin ehti väliin sopia, joten keli oli sanoisinko jännittävä. Mutta se ei meidän takapihalla koohottamistamme onneksi haitannut!




Kaikki kivakin loppuu aikanaan ja perjantaiaamuna mamma sitten jo pakkasi autoa sen merkiksi, että poistumme "lomatalostamme". Vaan yllätykseni oli suuri, kun emme palanneetkaan kotiin. Meikäpoika sai nimittäin luvan "vaihtaa hiippakuntaa" ja jäin kaverini Junnun luokse yökyläilemään pariksi yöksi, kun mamma ja Daron lähtivät näyttelyreissuun Viron puolelle. Daron esiintyi Rakveren kansallisessa näyttelyssä kahtena päivänä ja tuomisinaan hänellä oli takataskussa Viron serti. Höpsökorva oli pyörähtänyt myös ryhmäkehässä ROP-tittelinsä johdosta, mutta valitettavasti ryhmämenestystä ei tälläkään kertaa rodullemme suotu. Daron kertoi, että Rakveressa oli tapahtunut sama ilmiö sään osalta eli taivaalta oli saatu paistetta, tuulta, räntää, rakeita ja vettä, mutta muutoin reissu oli ollut kiva.
Matkakumppaneina olleet mäyräkoirat Heikki ja Myy eivät olleet Daronista leikkikaveria saaneet, mutta sentään ulkosalla olivat sietäneet toistensa läsnäolon. Ja arvatkaapas mitä... No tuo mamma toi taas ulkomaan tuliaisena flunssan. Pidän peukkuja, että Daron pysyy taas kerran terveenä.

Tänään oli sitten vappupäivä ja ilmakin lämpeni kerrasta +12 asteeseen. Me pojat taluteltiin mammaa vähän tuossa lähimaastossa ja nautittiin lintujen laulusta. Huomenna koittaa taas tylsä arki ja rauhalliset työpäivien ajanvietot, kunnes viikonloppuna mejämetsä taas kutsuu.