Daronin MEJÄ-koetuloksia





* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
19.8.2018
Marttila
tuomari Marko Aaltonen
VOI0

"Lähtö tutkitaan, ohjataan hyvin jäljelle. 1. osuuden makaukselta riistapolulle, palautetaan jäljelle. 1. osuus muuten melko tarkasti. Katkokulmalla laajat tarkistukset. Toisen osuuden alku löytyy, mutta työskentely ei etene runsaista tarkistuslenkeistä johtuen. Hukka. Palautuksen jälkeen edetään jäljen sivussa riistapolkuja tutkien. Osuuden puolivälissä runsaasti tarkistuspistoja. Jäljestys ei etene. Koe keskeytetään. 1. makuu merkitään nopeasti, 2. ohi.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
5.8.2018
Renko, Hämeenlinna
tuomari Minna Rissanen
AVO1, 40 pistettä ---> siirtyy VOI-luokkaan!

"Daron rauhoitetaan ja yhdessä ohjaajan kanssa tutkitaan alkumakuu. Alkaa reipasvauhtinen, syöksähtelevä jäljestys. Daron siksakkaa jäljen päällä, välillä aika isollakin pistolla. Molemmat kulmat kierretään takakautta, toinen melko laajalla tarkastuslenkillä, joten makuut jäävät merkkaamatta. Vähän ennen kaatoa Daron tutkailee ojanpenkkoja, kunnes ohjaaja kehoittaa muutaman kerran ja lopulta matka jatkuu sorkalle, jota tutkii ja nappaa suuhunsa. Daron viihtyi tänään oikein hyvin metsässä, paljon muutakin mielenkiintoista kuin verijälki."


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
22.7.2018
Oripää
tuomari Merja Kajander
AVO2, 34 pistettä

"Koira ohjataan hyvin jäljelle. Alkaa maavainuinen, reipasvauhtinen jälkityö. Alkumatkalla korppien huutelu pysäytti koiran jälkityön hetkeksi. Ennen ensimmäistä kulmaa/makausta koira tekee lenkin ja siksi kulma/makaus oikaistaan toiselle osuudelle. Koira tekee toisella osuudella tarkistuslenkkejä. Toinen kulma/makaus merkataan - nuuhkaistaan. Kolmannen osuuden puolivälissä koira juoksi ympyrää riistajälkien perässä ja lähti riistajälkiä pitkin ensimmäiseen hukkaan asti. Koiralle osoitetaan uusi, puhdas alku. Pian koira tekee laajaa lenkkiä jäljen ympärillä. Tullaan kaadolle, jota nuuhki. Tänään korppien huutelut ja riistapolut haittasivat muuten hyvää jälkityötä."

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
1.7.2018
Nokia, Tottijärvi
tuomari Juhani Heikniemi
AVO0

"Kun alkumakaus on maisteltu, ohjatusti jäljelle. Tänään jäljestettiin sen verran, että voidaan sanoa, että se on jotenkin hallussa, mutta metsästä löytyi paljon muuta mielenkiintoisempaa. Koska jäljen viertä ja hieman kauempaa kaartaen kuljetaan saman verran kuin jälkeä, ne johtavat kolmesti hukkaan. Kulmat kuitenkin merkattiin hyvin. Ensimmäinen kulma tarkasti ja toinen taustan tarkastuksella uuteen suuntaan. Harjoitellen kaadolle, joka kiinnosti."

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
10.6.2018
Hämeenlinna, Renko
tuomari Sari Nuolikoski
AVO0

"Daron syö alkumakuun ja vetää ohjaajan jäljelle, alkaa melko reipasta vauhtia etenevä pääosin ilmavainuinen jäljestys. Daron ajautuu ensimmäisen osuuden puolessa välissä jäljen sivulle ja aina hukkaan asti, kun peuran jätökset vie voiton. Uusi alku ja hetken matkaa hyvin, mutta uudelleen jäljen sivuun aina hukkaan asti. Jälleen uusi alku, josta hyvin kulmalle, jonka pysähtyy haistelemaan ja kulma tarkasti. Heti kulman jälkeen laajat tarkastelut jäljen molemmin puolin ja lopulta hukkaan asti. Kolmas hukka ja tuomari keskeyttää kokeen.
Harjoitellen kaadolle, joka kiinnostaa. Daronia kiinnosti tänään taimikossa enemmän muut hajut. Lopussa osoitti osaavansa jäljestää. Kokemuksen karttuessa varmuus paranee."

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
3.6.2018
Kouvola, Tirva
tuomari Mari Myllynen
AVO3, 24 pistettä

"Koiralle osoitetaan alkumakaus, josta hyvin ohjattuna pääosin ilmavainuiseen jäljestykseen reippaalla vauhdilla. 1.osuudella 2 pistoa, muutoin jäljellä tai sen tuntumalla. 1.makaus merkaten, kulma hyvin. 2. osuuden alussa taimikko saa koiran poistumaan jäljeltä, hukka. Uusi alku, pian syödään ruohoa lähes hukan veroisesti, mutta jatkaen lopulta jäljestystä. 2. kulma pyörittää koiraa lähes hukan veroisesti, mutta uusi suunta selviää viime hetkellä. Makuu vain noppaisten. 3. osuus muutamin tarkisteluin. Kaadolle suoraan ja se kiinnosti. Tänään pisteisiin vaikuttaa 1 hukka, 2 lähes hukkaa, 2. kulmamakaus ja tarkistelut. Kuuma ja kuiva keli vaikuttivat harmittavasti taitavan jäljestäjän suoritukseen."

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
22.4.2018
Marttila
tuomari Marko Aaltonen
AVO0

"Alku tutkitaan, ohjataan hyvin jäljelle. 1.osuus melko jälkitarkasti, osuuden loppupuolella pysähdytään aterioimaan jäniksen papanoilla. Jatkaa itsenäisesti. 1.kulma tarkasti, makuu merkitään. 2.osuus pieniä tarkistuksia tehden. Osuuden puolivälissä määrätietoisesti riistapolulle, palautetaan. Osuuden loppu hyvin kulmalle, makuu merkitään. Kulmalla laajat tarkistukset, selvittää lopulta suunnan itsenäisesti. 3.osuutta edetään hetki, poistutaan jäljeltä 2.osuuden suuntaan. Pysähdytään 2.osuuden veretykselle. Kehotuksista huolimatta jäljestys ei etene, 2.hukka. Palautuksen jälkeen poistuu määrätietoisesti jäljeltä. Koe keskeytetään. Jälkityö alkoi erinomaisesti, riista kiinnosti lopulta enemmän."


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
13.8.2017
Orivesi
tuomari Karla Sohlman
AVO1, 42 pistettä

"Tutkittuaan alkumakauksen hyvin Daron saatetaan päivän työtehtävään mallikkaasti. Alkaa sopivavauhtinen jäljestys, jossa käytetään pääosin ilmavainua. Kaikki osuudet edetään hyvin, melko jälkitarkasti. Matkaan mahdutetaan ensimmäisellä ja toisella osuudella parit pikku pyörähdykset ja kolmannen osuuden loppupuolella vähän laajemmat pistot. Ensimmäisellä osuudella jäädään pari kertaa ihmettelemään metsäseuruetta jäljen päälle. Matka jatkuu kehoituksesta. Ensimmäinen kulma tarkasti makuu tutkien. Toinen oikaistaan sisäkautta ja hetki pyöritään sisäpuolella, kehoituksin löydetään veriuralle. Kaadolle suoraan ja se kiinnosti.
Daron osoitti osaavansa jäljestää. Tämä avo-luokan ensikertalainen kun saa kokemusta jää turhat ihmettelyt ja lenkit pois. Tänään pisteitä pudottaa toinen kulma ja matkan aikana tulleet pyörähtelyt. Tästä on hyvä jatkaa. Tsemppiä Daron!"


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti