Syksyn tuntua

Hupsis kun onkin venähtänyt väliä siihen, kun viimeksi "sihteerini" on blogia päivittänyt! No eipä tässä kai ole ihmeempiä tapahtumia sitten ollut, vaikka tekemistä on kyllä piisannut. Viime viikolla alkoi taas agility ja mamma ilmoittikin mut semmoiseen ryhmään, jossa päästään treenaamaan naapurikylän koirakerhon omalle hallille - tekonurmi ja tuuleton sisätila, vau! Harjoitusaika on hieman myöhäinen, kun vuoro loppuu klo 22, mutta kyllä se kai tästä vaikka kellojakin tämän kuun lopussa taas siirrellään... Kyllä oli aika jännää mennä viime viikolla ekaa kertaa hallille; mamma jännäs että nostanko koipea johonkin ja sitä että kuinka mahdoton into mulla onkaan radalle, mä puolestaan aloin hallin ovella jänskätä kaikkia muita koiria sekä ääniä. Piti siinä sitten pari pärähdystäkin päästää harjoittelukavereille, vaikka tiedän ettei niin saa tehdä.
Radat meni ihan ok, jopa ne kepit päästiin jouhevasti alkuun, vaikka vähän mä siinä mammaa mulkoilinkin. Ekalla radalla sain jännärikohtauksen uudella puomilla (eri värinen, eri materiaali jne.) mutta se meni ohi, kun kertaalleen kokeiltiin sitä yhdessä ihan vaan kävellen läpi. Sen jälkeen olinkin koko ajan oikomassa puomille, koska musta se on aikas kiva juttu... Viimeisenä suoritettu rata meni sit jo loistavasti ja siihen olikin hyvä päättää. Katsotaan mitä tänään on luvassa...

Menneenä viikonloppuna olinkin ulkomailla, käväistiin nopsakkaasti näyttelyreissulla Norjan Harstadissa ja autossa istuskelua kertyi mennentullen semmoiset 2600 kilometriä. Hieman puuduksissa oli koko autokuntamme retken jälkeen, mutta mielet oli virkeinä sillä kaikki kolme koiraa saavuttivat Norjan ja Pohjoismaiden muotovalion arvot! Ei siis turha reissu lain... Kaiken kukkuraksi maisemat Norjan puolella olivat hulppeat ja ruskakin oli siellä vielä nättinä.

Retkikavereina mulla oli fieldspanielit Casse ja Fiina ja viimeksi mainittu sai tyttönä nauttia meidän kahden miekkosen liehittelystä runsaasti. Tosin meikäpojan liehittely meni aikamoiseksi gigolo-showksi, mutta ei siitä sen enempää... Tämä hieman epäselvä kuva ehkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa miten ihana Fiina olikaan

Seuraava näyttely onkin sitten käynti Seinäjoella 25.10. ja sen jälkeen pidetään useampi kuukausi kyllä taukoa ellei nyt satu tulemaan jotain ihan ihmeellistä eteen. Seinäjoelle mennään erityisesti tapaamaan sukua ja on siellä varmaan muutama muukin kun 16 kooikeria näyttää olevan ilmoitettu. Kiva juttu!